Joo suurin osa lestadiolaisista ja muista uskovista ovat työteliäitä, ja päivät kuluu työssä ja perheen ruokkimisessa ja yhdessäoloon aika ei tunnu riittävän, moni on pahoillaan siitä, tekisi mieli olla enemmän läheisten kanssa ja viettää ja olla yhdessä. Pääsääntöisesti näin, nuo pedofiilijutut ovat kuitenkin marginaalisia mutta huom. Ei mitenkään puolusteltavia. Siksi onkin ikävää kun kunnon ihmisiä vedetään juttuihin, joihin eivät ole mitenkään itse syyllistyneet. Nykyinen elämänrytmi on sellaista, ainainen kiire ja stressikin. Moni on alkanut järjestelemään ajankäyttöään, jotta saavat yhteistä aikää puolison, lasten, vanhusten kanssa. Pääasiassa uskovat kodit jakaa samoja huolia kuin muutkin, näissä aina asioita kärjistetään, jotkut voivat olla asenteellisia. Mutta pointtini mene uskovaan perheeseen käymään, niin saat kahvit, ja puheeksi tulee samat huolet ja murheet arjesta kuin muillakin, eli ihan tavallisia ihmisiä. Moni on äidinmaidosta jo saanut vakaumuksen, kun ovat syntyneet uskovaan kotiin. Olen usein miettinyt tätä kahtiajakoa, oli sitten kyse uskosta tai politiikasta, Biden&Harris on hyvä esimerkki politiikasta, miten repivää ja toisia vihaavia voivat eri puolueissa ollakaan, ja Suomessakin, vaikka vaalit olivat kaukana meistä. Ihmisten kannattaisi etsiä yhdistäviä tekijöitä, rauhanrakentaminen on parempi kuin riidankylväminen. 😊 Tuntuu niin pahalta, nytkin Ukrainassa kuolee koko ajan ihmisiä. Talvi tulee ja pakkaset, talot ovat raunioita, eikä infraa sähköä mm. Ole edes monessa osassa Kiovaa. Ihminen taitaa olla pahin itsensä vihollinen.
@juhahirvensalo662811 күн бұрын
Uskomatonta, seurakunnan vanhimmat käyttävät valtaa, joka kuulostaa Paavilaiselta anekaupalta, ihminen synnintunnossaan riutuu eikä syntejä anneta anteeksi. Kuulostaa Leeviläiseltä papilta, joka kulkee ohitse auttamatta. Mutta onneksi laupias Samarialainen korjaa majataloon, ja lupaa vielä palatessaan maksaa, jos hän enempi kuluttaa. Tämä Samaritaani on vapahtaja jota syytettiin myös kun hän söi ja joi syntisten kanssa. Armahti syntisen naisen, Magdalan Marian, joka myöhemmin pesi hänen jalkansa, ja kuivasi ne päänsä hiuksilla. Onko R yhdistyksen Papit viisaudessaan tosiaan kieltäneet antamasta anteeksi, lisäksi tuominneet kadotukseen. Ihmisellä ei ole tuomiovaltaa, "älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan". Pahinta mitä pappi voi tehdä, omatunto on kuollut sellaiselta. Keskiajan anekauppa oli synnintuntoisten riistoa, vietiin rahat," kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa". Hyvä paimen jättää sata lammasta, ja lähtee etsimään sitä yhtä kadonnutta. Lampaat erottaa paimenen äänen, nyt olen kuullut tarinoita pahasta paimenesta ja nista. Ei komiteat ja herrat, jotka yöllä kuulevat juoruajia ja kuulustelevat, ei sellaiset palvele muuta kuin omia mielihalujaan, joka tulee itsekkyydestä ja itsensä korottamisesta. Nämä ovat pahoja palvelijoita, eivätkä tunnista omaa kadotettua tilaansa. Niinpä kaikki alaspainetut, nostakaa päänne, nämä ihmiset voivat loukata mainettanne, ja korottaa omaansa, mutta hyvä paimen ottaa suojaan, aivan kuin Isä vastaanotti tuhlaajapojan, käski palvelijoiden antaa vaatteet, kengät, sormuksen ym. Ei isä itse ruokkinut ja vaatettanut, vaan käski palvelijoiden tehdä. Sillä on hengellinen tarkoitus
@juhahirvensalo662812 күн бұрын
Vuosisadan vaihteessa vanhoilliset läähtivät ja jättivät vanhimmat, he vallitsivat keskenään paremmmat. Nyt väittävät muuta. Ihminen ei voi tuomita, äidin henki on tärkkeämpi, kuin raskaus. Muu on ihmisoppia.
@juhahirvensalo662812 күн бұрын
Mikään uskonnolllinen seurakunta ei erota ketään, osoittaa että erottajat ovat parempia ihmisiä. Puoluepolitiikka ei kuulu seurakuntaan.😮 Syntinsä tunteva on kristitty, ns. Hyvä ihminen on se suurin syntinen. Hänen kanssaan ei voi riidellä, tämä näytelmä on pilkallinen. Ei tuota hyvää hedelmää.
@kuolevainen16 күн бұрын
Hyvä, että jaatte. Yhteisökysymykset mietityttää. Anteeksianto uskon yhteydessä ja rajat rakkaudessa. Valaiseva keskustelu. Kammottavaa, mitä on tapahtunut. Myötätuntoni uhreille.
@mirja-dk2pj20 күн бұрын
On kaikenlaista leestaidiolais piireissa Voisiko niista paasta muutoikseen😢😢😢😢😢😢7😮😮
@kariaspegren798425 күн бұрын
On se erikoinen (sairas?) liike, kun nämä hyväksikäyttötapaukset alkoivat tulla julki, niin eräs liikkeen johtohenkilöistä sanoi, että he hoitavat nämä tapaukset oman liikkeen sisällä eli hän asettui SUOMEN LAIN YLÄPUOLELLE...voi herra jumala.
@Kehitysvammainenfragilex-x9yАй бұрын
@robertdelagardie9918Ай бұрын
VL- on eritäin hyvää Raamattu : Piplia.
@paulaautio4251Ай бұрын
Tuo on vanha dokumentti. Osin totta mutta paljon asenteellisia, yksisilmäisiä näkemyksiä jopa toimittajalla. Tänä päivänä ei kannattaisi repiä vanhoja juttuja. Kysykää itseltään lestadiolaisilta miten heillä asiat ovat. Vanhoillislestadiolaiset ovat enemmistönä ja suvaitsevaisempia. Esikoislestadiolaisia on vähemmän, ja heillä on tiukemmat säännöt. "Syntisenä erottaminen" ja "lestadiolaisista normeista ja säännöistä irtautuminen" on tässä dokumentissa maalailtu räikeästi ja yleistäen. Toisaalta "luotettavia, hyviä työmiehiä, yhteiskuntaa rakentavia, lojaaleja työnantajalle..." luettelee lestadiolaisia tunteva lääkäri. Sekin voi aiheuttaa närää muissa ihmisissä. Lestadiolaisten Suomen Rauhanyhdistyysten keskusliitto eli SRK on kuittenkin osa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Uskonliike on kuitenkin edelleen sitkeiden ennakkoluulojen ja stereotypioiden kohde.
@saturahman7510Ай бұрын
Suomessa toimii aina joku ahdistusta levittävä kultti .
@KaiMäenpää-z2jАй бұрын
Paljon viinaa menee ukoilla suviseuroissa ja nuoret naiset...
@tuijasinkkonen91212 ай бұрын
Jos uhri joutuu antamaan anteeksi, niin yhtä hyvin lapselle tai niorelle pitää antaa anteeksi, kun lapsi kertoo asiasta.
@pekkavaisanen69412 ай бұрын
Eikö Piispa Salmi kysyttäessä todennut tämmöstä hengellisyyttä tarvittavan myös toisissa seurakunnissamme. Edellä oli Hänen synnintunnustuksensa kieltäminen pätevänä Suviseuroissa.
@ismolaaksonen90792 ай бұрын
😢
@Kallu742 ай бұрын
Niin, 5 vuotta myöhemmin nähdään mihin tämänkin naispapin tie on vienyt, nykyisin hän on piispa ja tekojen perusteella kaukana Pyhästä Sanasta kun katsoo tekoja eli on vienyt sateenkaari tunnukset Suomen Pyhimpään kirkkoon joka ei todella ole Raamatun mukaista. Hän jätti Lestaadiolaisen seurakunnan vain edetäkseen pappispolulla, mutta viimeistään viimeisellä tuomiolla hänen valintansa punnitaan.
@milla-mariamakia1959Ай бұрын
Siis 2012 ja nyt 2024 eli aikaa kuulunut jo 12 vuotta
@ingegroon7292 ай бұрын
Voi hyvät hykkyrät... Onks tää suomi kusetusta puhuvat paskaa siellä insesti kukkii 😢
@kirsitervo11962 ай бұрын
En ole ikinä kohdannut mitään niin mätää kuin vanhoillislestadiolaisen järkyttävä uhkaileva käytös. Säälin lahkon naisia. Tässäkin keskustelussa kävi hyvin ilmi millaisia lahkon miehet on.
@kirsitervo11962 ай бұрын
Ja voi Hänninen, miten kuvottavaa. Ja kun karismaattisen oloinen ihminen puhuu niin suurin osa ihmisistä uskoo kaikki valheet.
@mordumbladezz58362 ай бұрын
Infernaaliset karkelot 👍
@esameitsi78372 ай бұрын
4:15 Missä tuo rakennus? Näyttää tutulta.
@mordumbladezz58362 ай бұрын
Nämä kohtaukset on niin hyviä että vaatisivat kokonaisen elokuvan ympärilleen.Siitä tulisi kulttiklassikko 👍
@TerttuSeppanen2 ай бұрын
Kiitos Pirjo elävän uskon mukaisista käsityksistä ja suoruudesta. Me olimme tehneet jo vuonna 1998 juuri niin, kuten sanoit. Emme tienneet silloin, mitä oikeasta toiminnastamme seuraa. Emmekä sitä, mihin oikea toiminta johtaa. Ymmärsimme, että asia kuuluu viranomaisten hoidettavaksi. - ei rauhanyhdistykselle. Vaikka meihin kohdistuva, salaisiksi jääneiden tekijöiden viha on saanut monenlaisia muotoja, olemme selvinneet: Jumala on varjellut, emme ole elävää uskoa menettäneet.
@grim_reindeer89792 ай бұрын
Esiaviollinen seksi ja ehkäisy on vanhoillislestadiolaisuudessa kielletty mut Suviseuroissa kuluu kuulemma kaikista eniten kondomeja. Se siitä synnittömyydestä ja hurskaudesta.
@grim_reindeer89792 ай бұрын
Kuinkahan moni noistakin pukupapparaisista on seksuaalisesti hyväksikäyttänyt lasta tai tehnyt jonkun muun törkeän rikoksen ja sitten päässyt vastuusta kuin koira veräjästä? Noittenhan keskuudessa kaiken voi pyyhkiä maton alle kun tekijä vaan pyytää anteeksi. Noille ei oo väliä kuinka pahalta uhrista tuntunut. Jos esim raiskauksen uhriksi joutunut lapsi uhkaa kertoa asiasta eteenpäin niin muut aloittaa rankan syyllistämisen ja manipuloinnin. Että "aiheutat perheelles suurta häpeää jos asia tulee julki" tai "itsehän oot hyväksikäyttäjäs vietellyt" vaikka uhri ois 8-vuotias pikkutyttö ja tekijä vanha äijä. Joka ikinen uskonlahko ja -liike pitäs hävittää maan päältä et lapset ois turvassa tällasilta kusipäiltä.
@artotenio31073 ай бұрын
Luopunehet sinä laumaasi saata!
@grim_reindeer89793 ай бұрын
Manipulaatiota, syyllistystä ja pelottelua. Sillä se pieni lapsi saadaan hiljennettyä että saadaan kulissi pidettyä pystyssä ja arvon setämiesten maine puhtaana. Koska vitut lasten hyvinvoinnista, kunhan kirkko pysyy pystyssä? Vituttaa suunnattomasti kun näitä perkeleen liikkeitä ja lahkoja ei saada nurin ja tää perseily saa jatkua.
@grim_reindeer89793 ай бұрын
Jaa että Aku Ankkakin on Saatanan työtä? 😂😂😂 SRK:n pellet saa haistaa pitkän paskan 😂😂
@Userjussiman3 ай бұрын
Lähdetään siitä, että olen tyhmä, mutta miksi Herramme valitsi apostolit miehistä. Hän perusti seurakunnan ja antoi valtakunnan avaimet, lukittuin ovien takana. Se ei tarkoita, että naiset hiljaa, eikä tee naisista huonompia, mutta helpottaa naisten elämää. Miesten on oltava sen arvoisia, hyväksikäyttö on jotain ihan kauheaa. Pitää muistaa, että maallistuneissa ei uskovissa on liikaa sellaista hyväksikäyttöä, joka ei tule ilmi, huumeet, alkoholi, erotkin vaikuttavat. Lapset traumasoituvat, viiltelevät itseään, väkivaltakin kumpuaa pahasta olosta. Me tarvitsisimme isoja muutoksia, jotta lapsetbsaisivat leikkiä turvallisesti. On myös ihan nälässä olevia lapsia, siis meillä Suomessa. Aikuiset saattavat juoda varat, on naapureita jotka ruokkivat.
@Userjussiman3 ай бұрын
Missä on SRKssa rakkaus, tuomitaan helvettiin, onpa alaarvoisia saarnamiehiä. Lestadius ei koskaan tuominnut muuta kuin ylimmäisiä pappeja.
@Userjussiman3 ай бұрын
Jeesusta fariseukset arvostelivat kun hän söi ja joi syntisten kanssa.
@Userjussiman3 ай бұрын
Myyminen osuusliikkeelle, missä se synti on.
@Userjussiman3 ай бұрын
En ymmärrä kuka tuomitsee helvettiin, raamattu sanoo selvästi, älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Näin sanoo itse Herra.
@Userjussiman3 ай бұрын
Ensin maallinen oikeus, sitten sisäinen anteeksipyyntö, jos uhri hyväksyy, ja uhrin vanhemmat. He ovat holhoojia, heillä on oikeus lapsen hyvinvoinnin seuraamiseen. Pedofiilinen teko pitää tuoda julki viranomaisille aina.
@Userjussiman3 ай бұрын
Salarippi ei ole uhrin ja pedofiilin välillä. Viranomainen aina, jälkihoitona voi puhua anteeksiannosta. Rippiisä vie pedofiiliasian viranomaiselle, jos hänellä on herännyt omatunto. Yhteisöä suojelee se että viranomainen suojelee uhreja, eikä papit suojaa pedofiilia.
@Userjussiman3 ай бұрын
Uskoville maallinen laki on samoin voimassa kuin muillakin. Pedofilia pitää aina viedä viranomaisille aina. Lapsen oikeus on tärkein, rippiin pedofiili tarvitsee ulkopuolisen, sekä lapsen vanhemmille pitää pedofiilin tunnustaa. Uhrilta ei pedofiili voi pyytää anteeksi, pedofiili joka on herännyt oikeasti, kertoo uhrin vanhemmille ja seurakunnalle, ja viranomaisille. Uskoville oppiin kuuluu laillisen vallan totteleminen, ja tekojen tunnustaminen poliisille. Omantunnon laki vie viranomaisille pedofiiliset tekijät.
@terppa243 ай бұрын
Voi vittu 😂😂😂😂😂😂😂
@martti21123 ай бұрын
Olin raskaana. Miten olit tullut raskaaksi. Ikään kuin itsestään tullaan raskaaksi.
@antevenio83033 ай бұрын
Jeesus valitsi ainoastaan miehiä jotenkin vaan liian itsekästä - naiset kuuluu olla tasavertaisia toisille naisille
@antevenio83033 ай бұрын
...käännytys...itse naisena en halua naispappeja kestää
@martti21123 ай бұрын
Lestojen maan tapa on lasten hyväksikäyttö. Isät ovat käyttäneet tyttäriään. Kaikissa uskonnollisissa lahkoissa on hyväksikäyttöä.
@antevenio83033 ай бұрын
woke on sitten parempi jossa miehet naisina ja naiset miehinä?
@sikajaperkele68203 ай бұрын
Jos nuo kaksi on vaihtoehdot niin jo on mailma mallillaan...
@antevenio83033 ай бұрын
joo anteeks mutta onpas äärettömän epä-kiitollinen ja uskomattoman itsekäs - senkun adoptoit lapsias pois - heille jotka toivovat Voit sitten nauttia itsekkyydestäs..ihan miesten käytettäväksi - jos et suostu niin sua vihataan .. Toivottavasti tajuat ja heräät. Mutta oot ehkä synt narss-ina. (Joko kohtu poistettu?)
@Hannu-p9k3 ай бұрын
paska toimittaja,aihe ok
@Mylilgem3 ай бұрын
Jehovan todistajilla on samanlaista touhua ovatko lienee kopioineet lestadiolaisilta
@helivakimies-do9hw3 ай бұрын
Lestadiolaisuudessa monesti paheksutaan ehkäisykieltoa,mutta jokainen nainen voi valita avioliiton tai jäädä naimattomaksi,tosin en kyllä tiedä yhtään sinkkunaista joka olisi lestadiolainen!
@esameitsi78372 ай бұрын
Minä tiedän montakin.
@helivakimies-do9hw3 ай бұрын
Suvaitsemattomuus on kaiken pahan alku ja juuri,eikö uskovan pitäisi olla esimerkki siitä,anteeksianto ja hyväksyntä on ihmisen rakastamista,ei hylkäämistä!Kyllä suurin tuomari on muualla kuin maan päällä!
@Simokse-r5i3 ай бұрын
😶🌫
@Simokse-r5i4 ай бұрын
Itse arvelen, että Hänninen valitsi hieman väärät sanat asiaan. Raamatun mukaan jokainen uudestisyntynyt on pappi - yleinen pappeus on voimassa. Ja SITTEN ON SE KOHTA, että "kenen synnit te pidätätte, ne ovat hänelle pidätetyt". Jos itse tulisin tilanteeseen, jossa maan lakia vastaan rikkonut armon kerjäläinen räkä valuen itkee sylissäni anteeksiantoa, niin ensin mennään selvittämään asia, ja sitten menen vaikka selliin sisään julistamaan tunnustetut synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja Veressä, ja sitten lähdetään hoitopolulle, johon on sitouduttava. Jos kyse on insestistä vielä pedofilian päälle, avioero on tässä hyvä vaihtoehto, joka meille annettiin Mooseksen kautta näihin tilanteisiin.
@helivakimies-do9hw4 ай бұрын
Jos maailmasta poistettaisiin rahan ja seksin ylivalta,elämä olisi paljon parempaa!Sekö on tärkeää että pääsee jonkun kanssa sänkyyn,sehän on aivan kauheaa,kuka sellaista edes haluaisi,elämässä on niin paljon parempiakin asioita kuin fyysisyys ja ruumillisuus!