”Tapasin” Kulatungan LKS kun menin siihen kanttiiniin ostoksille. Hän teki lottoa siinä ja lähti siitä kävelemään. Kaikki setelirahan tippui siihen maahan ja hän käveli jo vauhdilla. Nappasin rahat ja lähdin seuraamaan että hei haloo pysähdy. Ei jotenkin heti reagoinut mitenkään joten pitkälle sinne alakertaan patologian osastolle jouduin juoksemaan. (Minut oli leikattu) joten en itsekään päässyt nopeasti. No mutta vihdoin hän tajusi, että huudot oli hänelle ja sain ojennettuna rahat hänelle. Kovin oli kiitollinen ja pahoillaan ettei tajunnut että häntä kutsutaan. Pieni kohtaaminen joka on jäänyt mieleen. Minäkin koin asian silloin todella surulliseksi kun tämä murha tuli julki. Että miks juuri minä sain kokea tämän kohtaamisen? Se on jäänyt mieleeni kuin eilispäivä. Paikka oli kolkko siellä patologian käytävällä. No mut tämmöinen pieni kertomus.
@NiiloValtteri4 күн бұрын
Jeep on hyvä merkki mutta värivalinta kyllä outo😂 luultavasti Chris on joutunut Jeep-yhtiönkin yli puhumaan että he ovat tehneet sen keltaiseksi 😂.... Olisiko Jeep ollut jopa motiivina tälle 😮
@kkonasus4 күн бұрын
voisiksä tehä P Diddy keissistä videoo😇
@HennaKauppila5 күн бұрын
Ihan mahtava video!! Olisiko seuraavaksi Lyle ja Erik Menendezin tarinasta?
@goyatruecrime60285 күн бұрын
Joo katsoin näytellyn sarjan ja se on kyllä aina jotenki inhottavasti mennyt ihon alle. Millaista vääryyttä ne pojat koki mutta sitten kuitenkin kuinka väärin lopulta itse tekivät. Tuo tapaus on pyörinyt mulla paljon mielessä kun siinä tuli yksityiskohtia joita en ollut ennen kuullut. Voisin tehdä ehkä saman tyyppisen kuin Jeffrey videosta aikanaan, Mikä oli totta/Mikä ei :) Kiitos vinkistä!
@allulol5 күн бұрын
voitko tehä Miranda Gaddis ja Ashley Pond tapauksesta?
@goyatruecrime60285 күн бұрын
Okei nyt on vyyhti... Ko aloin lukeen. Tähän täytyy kyl perehtyä. Kiitos vinkistä en ollut tästä ennen kuullut 👍🏼
@tiinakari40555 күн бұрын
Teet hyvin näitä rikosvideoita. Kiitos.
@sarij39506 күн бұрын
Tuon Trenneborgin sanomisista välittyy jotenkin sellainen asenne, että se on ylimielinen ja pitää selvästi "seksityöntekijää" alempi arvoisena henkilönä. Ja jotenkin se pitää itseääni jonain rikollisnerona eikä ollenkaan osaa huomioida riskitekijöitä, vrt. usko siihen että Isabella pitäytyy sovitussa tarinassa. Joku kompleksi sillä on siitä mieskunnostaan ja olisiko se sitten kehittynyt jotenkin narsistiseksi tai vastaavaa? Ruvennut ylikompensoimaan periaatteessa kuviteltua vikaa itsessään. Mutta olen samaa mieltä siitä, että on vaikeaa edes alkaa hahmottamaan mikä tuon ukkelin ongelma oikein on. Nyrjähtänyt mieli sillä on, siitä ei oikein pääse mihinkään.
@Hanna-Mariaaa6 күн бұрын
Innostuin heti ideasta et teet sen folie du videon uusiks hyvä etten vastannu sulle et joo tee jee😂🥳 hyvä video jälleen kiitoos❤❤
@PetriIkonen-cq1op6 күн бұрын
👹👹👹👹👹👹
@PetriIkonen-cq1op6 күн бұрын
👹👹👹👹👹👹👹
@PetriIkonen-cq1op6 күн бұрын
🇫🇮🇪🇺🇫🇮👹👹👹👹👹😰😰😰😰👹😰👹😰👹😰👹
@suvirepo90318 күн бұрын
Tästä tehty myös sarja minkäbpystyy katsomaan mtv katsomosta
@rosatobar70658 күн бұрын
Love has won on myös yksi kultti mikä on kiinnostava, tästä myös dokumentti maxilla Toinen kultti mikä oli todella kamala on The family ja kesti muistaakseni vuosikymmeniä.
@awwpaw47979 күн бұрын
Ja näitä morm perh on moniavioisina versioina niin että keskella NSA alue. Clinton (!) antoi niille lakioikeudet elää kuin haluttaa....huh. Siellä on melkoista meininkiä. Eikä kukaan tiedä kuinka monta morkkulasta on siellä....
@anna-liisadickman61979 күн бұрын
Kiitos paljon kiinnostavasta videosta😂
@awwpaw47979 күн бұрын
Hipl, hipl vaan, se ikäänkuin alleviivaa mitä keisseissä sisällä. Lets go hipl. Näistä saisi Stand Uppia sun tyylillä hämyisessä baarissa. Varmaan ois tiivis tunnelma ja hörähtelyä sun ilmeille välillä. Erilaista Stand Uppia.
@Tiiajulia.9 күн бұрын
Ootko kuullu Peggy Lynn Johnsonin tapauksesta. Sain äsken pintapuolisesti somessa tietää tosta ja ois kiva saada video aiheesta🫶🏻
@goyatruecrime60289 күн бұрын
Kiitos vinkistä täytyy lukasta mikäs homma!
@awwpaw47979 күн бұрын
Oot kyllä ihan huippu tekemään näitä, ihan uniikki tässä! Just kun alkaa kummottaan ja ahistaan sinä murjaiset keventävän painotuksen tai ilmeen kevennykseksi, pirun huvittavaa :). Kauniit ja rohkeat ovat kevyttä kamaa tähän keissiin nähden :)
@goyatruecrime60289 күн бұрын
Kiitos kivasta palautteesta 🙏🏼💖
@Mursunlahtaaja9 күн бұрын
”Alexandra on väärä, täytyy naida sara… t jumala”😂😂😂niin pimeetä!!
@goyatruecrime60289 күн бұрын
🫡👏🏼🤣
@miljariikonen872510 күн бұрын
Ootko kuunnellut/lukenut Linnéa Kulingin kirjan ”lahkon kasvattama”? Kertoo just tästä seurakunnasta mutta tosiaan vaan sivutaan tota murhaa. Siinä kerrotaan tän Linnéan omia kokemuksia lahkosta kun kasvoi ihan pienestä aikuisuuteen asti ja kuinka sairas meno siellä sisäpiirissä oli. Linnéa oli siis Åsan tytön läheinen ystävä vaikkakin tämä tyttö kohteli tätä todella huonosti. Älyttömän mielenkiintonen ja itelle jossain määrin samaistuttava lahkopiirteisessä uskonnossa kasvaneena(mutta ei kyllä siis omat kokemukset ole lähelläkään tota tasoa, tosi paljon lievempiä)
@goyatruecrime60288 күн бұрын
Kiitos vinkistä!
@SauraXx10 күн бұрын
Ihme, ettei tv-sarjaa ole tehty, katsoisin jos tehtäisiin 😊 ps. Oliko naapurin rouva Åsa vai joku muu, kun olin kuulevinani, että Sara ampui naapuria, jonka nimi oli Daniel 🤔
@goyatruecrime602810 күн бұрын
@@SauraXx no kun mäkään en nyt tähän hätään (kirjaimellisesti) saanut tietoa oliko Åsa tän Linden kaa kun musta oli niin. Mutta toisaalta näillä oli niin vilkas meno että en ihmettele vaikka ois ollu jo muun kaa. Toisaalta kuten videolla sanon motiivi tulisi Åsalta murhien suunnitteluun siinä että se oli hänen aviomies kenet yritettiin murhata.🧐
@jennnaaful10 күн бұрын
Tää on varmaan yksi mielenkiintoisimmista rikoskeisseistä koskaan. Sitä mä oon monesti miettinyt minkä ihmeen takia seksuaalisuus halutaan niin kovasti eriyttää ihmisestä uskonto piireissä yleisestikin🤔 jostain luonnollisesta asiasta halutaan vääntää rumaa.. ehkä olen taaaas jotenkin hyvin pimeä mutta miksei orkku ja hengellisyys vois olla samassa yhteydessä 🤔 jos ollaan fiiliksissä onko se jokin eri taivas sitten 😮🤔.. joo tämä oli vaan omaa pohdintaa.. eikä tämä tarkoita sitä etten pitäisi rikosta tai lahkoa sairaana..mä vaan haluan pohtia muiltakin osin
@katijasola523210 күн бұрын
Kyllä oli mielenkiintoinen tapaus niinkuin kultti stoorit aina👍Kiitos vaan nexstory tarjouksesta, mutta mä tykkään kattoo sun hauskoja ilmeitä ja kuunnella näitä välikommentteja joten näillä mennään👍🍂🍁👋
@emiliasoini416410 күн бұрын
Joko on tietoa onko tämä döddiä vai elossa vielä? Kiinnostava tapaus että pakko seurata, teot oli kamalia.
@grim_reindeer897911 күн бұрын
"Hei jengi, Herra pisti tekstarin!" 😂😂
@goyatruecrime602810 күн бұрын
T: Jumala
@kaisahiltunen251910 күн бұрын
😅
@kaisahiltunen251910 күн бұрын
@goyatruecrime6028 😂
@kiemurtelevakirahvi222911 күн бұрын
Haluaasin kysyä, että voiko tällä läppärillä kuunnella noita:)? Mulla ei oo netti puhelinta:) Ja noi jutut on mulle viarahia asioota. Hyi saatana. Tää oli kauhia video. Melekeen tuli itku. Kiitos rakas Goya True Crime videosta:) Pidä ittestä hualta:)
@maritakaateikko816811 күн бұрын
Miksi tietynlaiset uskovaiset ovat usein pervoja... Koska sellaisella on kieroutunut minäkuva, ja koska "usko" ja Jumala ovat vain tekosyitä siihen että ihmisellä on muka lupa ja oikeus pervoilla. Normaalistihan ihminen pitää kurissa aggressiiviset ja seksuaaliset yllykkeet. Tiedätkin tuon koska muistaakseni kerroit että olet opiskellut psykologiaa / psykiatriaa.
@Rikoksen-Huone11 күн бұрын
Oot paras🐕
@hema523511 күн бұрын
Hei kiitos hyvästä videosta! <3 Ps. voisitko tehdä NXIVM -kultista videon?
@jjuukhyll25011 күн бұрын
Esim se "Ant hill kids maailmanlopun kultti" on tosi sairas ja psykologisesti mielenkiintonen case
@goyatruecrime602811 күн бұрын
Joo niin on! Näistä voisi tehdä lyhempiäkin Top 5 tyylisiä juttuja
@jjuukhyll25011 күн бұрын
Itseä kiinnostaa kultit tosi paljon, se on tosi mielenkiintosta miten se "kultin johtaja" saa useet ihmiset uskomaan noita ihan sairaita asioita. Ois kiva jos tekisit kulteista lisää videoita
@jennnaaful11 күн бұрын
Nää johtajat osaa iskeä ihmisen heikkoon tai no inhimilliseen tarpeeseen.. niinkuin tuossa videossa oli heidät johdatetaan ansaan ensin kohdellaan todella hyvin että mieli pehmenee ja sydän avautuu ottamaan vastaan kun on paljon hyvää ja yltäkylläisesti osataan perustella ihmeellisiäkin asioita ,ja mieli jotenkin päästää sen läpi eikä kyseenalaista. Jumalaa käytetään manipulointiin koska jumalahan haluaa ihmisille hyvää. Kun ihmiset on tarpeeksi imussa niin sitten ollaan kuin joukkopsykoosissa ja ohjailu onkin kuin pelais shakkia pelilaudalla ihmiset nappuiloina.. njoo tää oli vaan mun virtaus tai näkemys
@warre111 күн бұрын
Tunnen Selenan vain Jennifer Lopezin tähdittämästä leffasta.
@ritat431811 күн бұрын
Tämä tapaus "Knutbysekt" oli täällä ruotsissa yksi eniten kirjoitetuista rikostapauksista saksalaisen "Arboga murhaajan" lisäksi. Kaksi naismurhaajaa! Murhatun Alexandran sisko "Kristibrud" oli pääjehu sektissä ja joka piti jöötä seurakunnalle vaikkakin Knutby 'ssä miespuolinen pastori Helge oli se joka aivopesi "lapsenpiian" tekemään tämän rikoksen ja tämän entinen vaimokin oli aikoinaan päässyt hengestään "hukkumalla" kylpyammeeseen Helgen avittamana. Täällä seurattiin todella tiiviisti tämän sektin rikostapausta joka on kyllä vertaansa vailla. Koska asun keskiruotsissa olemme ajaneet Knutbyn läpi kun olemme olleet matkalla laivalle. Tottakai mutta veti aika hiljaseksi paikan päällä, ei oikein tuntunut todelta että tällasta oli tapahtunut näinkin pienessä käpykylässä mikä Knutby on.🥺😢
@sirpapoutiainen482511 күн бұрын
😂😂 Huippu
@satukuituniemi586211 күн бұрын
Hitto mikä juttu . Kiitos kumminkin tästä 😊❤. Lisää kiitos
@jonnamaijala875311 күн бұрын
Näitä perus kultteja ja Amerikassa on niitä on paljon. Oksettavia tollaset ne alkaa aina samalla tavalla ja päättyy lopulta liki aina samoin 🤢
@jennnaaful11 күн бұрын
Mun veikkaus on että he kieltämällä tämän puolen itsessään he tavallaan lietsovat sitä. 🤔 Ehkä oon taas väärässä kuten aina .. mutta joo..
@victorkulmala329211 күн бұрын
Goya Kiitos hyvästä videosta.👍Toi on hyvä kirja.
@hippi-rhonda823211 күн бұрын
Että olet ihana! Kuulun mielelläni kulttiisi! :D
@goyatruecrime602811 күн бұрын
@@hippi-rhonda8232 🙏🏼Namaste
@raijagullmes80211 күн бұрын
Meilläpäin on Närpiössä Filadelfia-seurakunta, joka on ihan kristillinen, mutta tuo Ruotsin seurakunta kyllä saattaa Närpiön seurakunnan häpeään.
@orkideat11 күн бұрын
En ymmärrä miksi noita kultteja ei voida vaan hajoittaa kun selviää ettei siellä ollakaan ihan pelkästään uskonnon opetusta tekemässä???😮 Muistan joskus kuulleeni että joku kultti yritti saada luvan toimia Suomessa mutta sillepäs ei annettu lupaa toimii täällä maassamme, joten se ei voinut tulla tänne ja alkaa tekemään pahoja asioita hauraille ihmisille joiden suut eivät pysty aueta kun he huomaavat jotain pahaa tapahtuvan. Sen pituinen se! 😂 No ei ollutkaan, vaan kyllä se perkele tuli tänne Suomeen mutta väärällä nimellä ja he joutuvat maksamaan täyden veron valtiolle kun ei päässyt kirkollisverotuksesta pois!😢 Että silleen! Kyllä kultti menee minne se haluaa ja levittää lonkerot jokaiseen valtioon josta löytyy rahakkaita henkilöitä sitä pyörittää.🤑 Niin ja tietysti myös pitää olla niitä seksuaalisesti sairaita ihmisiä mukana tuomassa turvallisuuden tunnetta nuorten kanssa leikkimiseen pientä päiväkotia jolloin he voivat jo aloittaa sen käännytystyönsä!!!😇 Goya sä oot kultti johtaja ja me seuraamme sua joka viikko kuin lampaat joita sinä paimennat näiden videoiden välityksellä. 👹🐑🐑🐑🐑🐑🙏🏻😇
@user-Samppa11 күн бұрын
Sairas tarina huhhuh😮💨
@warre111 күн бұрын
Jonkun toisen videon perusteella piippu oli niin ahdas ettei sikiöasentoon pystyisi pääsemään siellä jalat ehjinä. Joten Joshua todennäköisesti oli murhattu, jalat murrettu ja nostettu piippuun sikiäasennossa alakautta.
@aimokoukkari877511 күн бұрын
Olipa todella erittäin karmee julma video 😢😢
@pakastehiiri11 күн бұрын
Ylpeä kultin jäsen kiittää jälleen loistavasta sekä äärettömän mielenkiintoisesta videosta ❤
@Tunturipaaryna11 күн бұрын
Kiitos jälleen kerran videosta Goya 👍💪
@Ellunretroyoutubevideot11 күн бұрын
Kiitos videosta
@paivaperhot11 күн бұрын
Asuin tuohon aikaan Ruotsissa, voi taivas sitä vatkaamista....toki eihän se heti selkeytynytkään.