24:54 Kun on kaksi jakoviivaa päällekkäin, alempi on vain osa ylemmän nimittäjää ja siksi olisi hyvä piirtää lyhyempänä.
@lapmi4 ай бұрын
Kiitos hyvästä kommentista. Hyvä lisäys! Noin se tosiaan kannattaa merkinnöissä tehdä ja murtolukulaskennassa tätä käydään yleensä läpi tarkemmin. Toki, aina se olisi hyvä merkitä! Olit aiemmin laittanut myös mielenkiintoisen pohdinnan negatiiviseen potenssiin liittyen. Näin se peruskoulu -kontekstissa sievenee, mutta varmasti on hyödyllisempää tietyissä paikoissa tehdä eri tavoin. Luulen, että tietotekniikan puolella olisi myös edullisempaa käyttää negatiivista eksponenttia ilman murtolukumuunnoksia, mutta tämä on vain arvaus. Olisi mielenkiintoista kuulla, jokin esimerkki insinööripuolelta, jossa nuo negatiiviset eksponentit tulevat vastaan. Olen joskus esittänyt eräälle kirjantekijälle toiveen, että matematiikan kirjoihin otettaisiin konkreettisia esimerkkejä eri aloilta/ammateista esimerkiksi kappaleiden alkuun tai loppuun. Se auttaisi havaitsemaan, miten jo peruskoulussa saatuja pohjatietoja pitkin saadaan rakennettua osaamista ja ammattitaitoa tulevaisuudessa.