Kuuntelin tämän podin jo huonommalla äänellä, koska vieras on mielenkiintoinen. Teette hienoa duunia, mutta pitää antaa vähän rakentavaa kritiikkiäkin välillä, kun sille paikkansa on. Elias on aika lennokas jätkä, mutta tästä podista tuntui hieman puuttuvan sellainen järkevä struktuuri. Asiat pomppivat aiheista toiseen ja tuntui, että juontajatkin ohjasivat välikysymyksillä keskustelunaiheen johonkin muualle, kun haastateltava oli juuri pääsemässä vastaukseen kiinni. Sitten koko punainen lanka hävisi jutusta ja alkuperäinen kysymys jäi oikeastaan vastaamatta. Ihan mukavaa jutustelua ja viihdyttävää läpänheittoa jaksossa oli, mutta jotenkin tuntuu, että itse asia jäi aika vähäiseksi ja toisaalta myös pinnalliseksi, kun kysymykset pyörivät jokseenkin kiusallisen paljon sen ympärillä, paljonko vaikkapa on asunnon arvo ja mitä kaikkea kallista on tullut ostettua ja niin edelleen.
@sijoituskasti8 ай бұрын
Kiitos palautteesta! Tää jakso oli tosiaan tavanomaista rennompi ja ehkä vähemmän "käsikirjoitettua" settiä. Toivottavasti ens jaksossa taas hitusen verran taas parempia hosteja. Pitkä matka vielä edessä ja paljon kehittymisen varaa💪🏼 Teemu
@AquaPlusKaitsu8 ай бұрын
Nyt oli tajunnan virtaa! Yllättäviä mielipiteitä ja suorastaan maaninen meininki. Tuhannen vuoden rahasto oli uskomaton visio. Tykkäsin tästä hulluudesta jossa oli pohjavireenä maailmanlopun tuskaa.
@sijoituskasti8 ай бұрын
🙏
@mrtoke248 ай бұрын
Oonkyllä vähän pettynyt Eliaksen asenteeseen. Kaikki on pielessä ja ratkaisujen kehittämisen sijaan nähdään pelkästään ongelmia joita ei muka vaan voida ratkaista. Toi ei oo se mindset millä näitä asioita lähdetään ratkomaan ja toivottavasti kovin moni yrittäjänalku ei lannistunut tästä hyvinkin synkästä maailmankuvasta. Oisitteko kundit voineet haastaa häntä enemmän vai miten te ite näitte asian? Kevin kyllä selvästi yritti, mutta tuliko siinä tilanteessa sitten semmoinen tilanne että ''antaa olla - parempi yrittää pitää hyvä meininki studiossa''? Hyvää settiä kuitenkin jälleen kerran. Vieras ei vaan ehkä tällä kertaa ollut helpoimmasta päästä
@sijoituskasti8 ай бұрын
Kiitos palautteesta!
@eepee79218 ай бұрын
Mielenkiintoinen vieras! Äänen puolesta harmillinen jakso, mutta näitä sattuu ja näistä oppii. :-)
@mikkokivisto44148 ай бұрын
Vähän heikommasta äänenlaadusta huolimatta, yksi parhaista jaksoistanne!
@sijoituskasti8 ай бұрын
Kiitos!
@nikovaittinen63058 ай бұрын
Tämä haastattelu oli hyvä viimeset 10 minuuttia kun kaveri oli aito eikä esittänyt mitään roolia...
@valtteris8 ай бұрын
Aa onkstää korjattu tekoälyllä ku tyypit alko puhumaan jotain siansaksaa 17:00 😂😂😅
@sijoituskasti8 ай бұрын
On😂💀 ilman sitä kuulosti viel paljo pahemmalta
@nurm39378 ай бұрын
Ai että nyt tän voi kuunnella :O
@pasim8198 ай бұрын
Tässä planeetan grillaus skenaariossa on se hyvä puoli, jos ja sanon jos se osoittautuu uskonnon kaltaiseksi, lässähtäneiksi profetioiksi. Ei siitä seuraajien lisääntymiskertoimilla tule pitkäaikaista vitsausta.
@62956078 ай бұрын
Korjattu ääni? Lopussa taas kakkalaatua. Kohdassa 1h 13 min esimerkiksim 1:13:00
@Twitchdinner8 ай бұрын
tee vaan parempi ääni 🤓
@juhaaaaaaaa8 ай бұрын
Korjattu ääni? iPhonella kuunneltuna iso osa menee ihan ohi kun ei saa selvää.
@thetupe78 ай бұрын
Kuuntelisit Androidilla ;D
@RainFor3st8 ай бұрын
Mitä tän jakson äänille kävi?
@sijoituskasti8 ай бұрын
Muistikortti korruptoitu🥺 jakson ääni on tekoälyllä höystettyä kameran ääntä
@tkjytuyi7t6i7ti8 ай бұрын
harmi että äänenlaadukka kävi näin yks parhaista ellei jopa paras mikä teillä ollut
@sijoituskasti8 ай бұрын
🙏🫶
@kaletti228 ай бұрын
Harvinaisen yksinkertainen vieras.. Hänen mielestään ongelmia ei kannata lähteä ratkomaan osissa, vaan ne täytyy saada kerralla pois? Eli ongelmille ei kannata tehdä mitään, jos niitä ei voi ratkaista kerralla? Ja mitään ratkaisua hänellä ei ole 😁