Elämmekö unessa (Yrjö Kallinen) - 4/5

  Рет қаралды 16,133

Hirttolammas

Hirttolammas

Күн бұрын

Yrjö Kallinen puhuu kilpavarustelusta, elintasokilvasta ja luonnonvarojen haaskauksesta. Tuho uhkaa, jollemme herää ajatustottumustemme unesta, hän sanoo.
Iäkäs opetusneuvos lyö Hilkka Pietilän haastattelussa pöytään ajatuksia, jotka vihreä liike 1970-luvun lopulla popularisoi.
Kallinen toteaa Albert Einsteinia lainaten, että Hiroshiman jälkeen mikään muu ei maailmassa ole ennallaan kuin ihmisten tuhoisat ajatustottumukset. Joleivät ne muutu, maailma on kulkemassa kohti ihmissuvun itsemurhaa.
Kallinen allekirjoittaa Erich Frommin näkemyksen, jonka mukaan olemme kaikki enemmän tai vähemmän mielisairaita, enemmän tai vähemmän "unessa".
Unitilan harhaa on luulo siitä, että omaisuuden kokoaminen ja kerskakulutus on onnen tae. Kilpavarustelu ja raaka-ainevarojen haaskaus liittyvät siihen saumattomasti.
Entinen puolustusministeri sanoo, että sotilaiden kanssa voi vielä keskustella rauhanasiasta, mutta taivas varjelkoon siviileistä, jotka rukoilevat ja uneksivat pääsevänsä niittämään kunniaa sotatantereella.
Nuoret protestoivat jo näitä oppeja ja ylipäänsä elämäntavan mielettömyyttä ja tuhoisuutta vastaan.
Jokaisen on alettava maailman muuttaminen omasta itsestään, tietoisuudesta että "olen unessa, minut on suggeroitu".
Ajatus unesta ja heräämisen mahdollisuudesta on samankaltainen niin buddhismissa kuin syvyyspsykologiassa.
Yrjö Kallista (18861976) kutsuttiin "käveleväksi paradoksiksi".
Hän sai kansalaissodassa neljä kuolemantuomiota, vaikkei ikinä tarttunutkaan aseeseen. Kuolemaantuomittu eli kuitenkin miltei 90-vuotiaaksi.
Kallinen toimi vuosikymmenien ajan osuuskauppaliikkeen valistustyöntekijänä, ja hänet muistetaan yhtenä Suomen kaikkien aikojen sytyttävimmistä puhujista.
Kouluja käymätön, itseoppinut työväenmies päätyi lopulta opetusneuvokseksi. Hän oli sosialisti ja luterilaisen kirkon jäsen, joka tutki myös mystiikkaa ja itämaista filosofiaa.

Пікірлер: 6
@crazyd88
@crazyd88 13 жыл бұрын
ei taida tvstä tulla enää yhtä syvällistä settiä kuin mitä tää on.
@Cybernaut76
@Cybernaut76 10 жыл бұрын
@love4diablo ja Mikko Ruuskanen: Olette niin oikeassa. Siis onko enää *MITÄÄN* syytä omistaa televisiota??? Minäkin olen suunnattoman vieraantunut televisiosta. About kymmeneen vuoteen en ole enää katsonut paljon mitään. Syy: Olen vain ihminen joten elämäni on liian lyhyt tuhlattavaksi TV:n nykytarjontaan.
@MrMickenval
@MrMickenval 12 жыл бұрын
TV:seen on parin vuosikymmenen ajan ollut 50v maximi-ikäraja. Tsägällä pääsee ehkä studioon sisään vielä 60v, jos ei naama ole rupsahtanut. Se mitä sanottavaa on ei ole tärkeää.
@Wofaze
@Wofaze 13 жыл бұрын
Tuolloin jo haluttiin järkiajattelua kouluun? No huhhuh..
@dilde386
@dilde386 3 жыл бұрын
kommunisti :D
Elämmekö unessa (Yrjö Kallinen) - 5/5
9:12
Hirttolammas
Рет қаралды 21 М.
ARMEIJASSA?! - KÄYTIIN TAISTELUHARJOITUKSESSA!!
11:25
Yle Mix – uutisia lapsille
Рет қаралды 10 М.
ПРИКОЛЫ НАД БРАТОМ #shorts
00:23
Паша Осадчий
Рет қаралды 4,4 МЛН
Bend The Impossible Bar Win $1,000
00:57
Stokes Twins
Рет қаралды 44 МЛН
POV: Your kids ask to play the claw machine
00:20
Hungry FAM
Рет қаралды 11 МЛН
Justin Hall-Tipping: Freeing energy from the grid
12:46
Haarala podcast #3: Rampen ja Arin viimeinen kahvi hetki
22:28
Haaralan tila ja Haaralan Kauppa
Рет қаралды 1 М.
Chair Cantwell Q&A segment with Amtrak Board nominees
6:50
Commerce Dems
Рет қаралды 36
Elämmekö unessa (Yrjö Kallinen) - 1/5
9:59
Hirttolammas
Рет қаралды 64 М.
1940s Japan: City Streets and Rural Life
4:10
Lost Footage Found
Рет қаралды 111
Elämmekö unessa (Yrjö Kallinen) - 3/5
9:58
Hirttolammas
Рет қаралды 18 М.
Wealth Inequality in America
6:24
politizane
Рет қаралды 25 МЛН
Elämmekö unessa (Yrjö Kallinen) - 2/5
9:53
Hirttolammas
Рет қаралды 25 М.
Peltilaatikko, mutta mihin?
10:17
pajamies Hp
Рет қаралды 5 М.
ПРИКОЛЫ НАД БРАТОМ #shorts
00:23
Паша Осадчий
Рет қаралды 4,4 МЛН