Emil Kauppi - Potpourri oopperasta Nummisuutarit

  Рет қаралды 109

Tuomas Palojärvi

Tuomas Palojärvi

Күн бұрын

Musiikki ja partituuri on rekonstruoitu Dorico-ohjelmalla ja Noteperformer-äänifonttien avulla säveltäjän käsikirjoittamien stemmojen pohjalta.
Happy Aleksis Kivi day (October 10) to all listeners!
Hyvää Aleksis Kiven päivää (10.10.) kaikille kuuntelijoille!
Emil Kaupin (1875-1930?) viimeiseksi sävellystyöksi jäänyt ooppera Aleksis Kiven Nummisuutareiden tekstiin esitettiin Helsingin oopperassa vuoden 1930 syyskaudella. Oopperan varhaisesta sävellyshistoriasta ei ole aivan tarkkaa tietoa, mutta se tiedetään, että tenori Wäinö Sola esitti I. näytöksen kuuluisan Eskon monologikohtauksen yksinlauluna Amerikan laulukiertueellaan jo vuonna 1927. Lehtitietojen mukaan vuoden 1928 syksyyn mennessä olisi pianopartituurista ollut valmiina jo ensimmäiset kaksi näytöstä. Pianopartituuri valmistui kesällä 1929, ja Kauppi orkestroi oopperan nopeaan tahtiin tulevana kesänä 1930.
Tässä videolla kuultavan potpourrin musiikki on oopperan I. ja II. näytöksistä peräisin. Poutpourri esitettiin Suomen Työväen Liiton musiikkijuhlilla Turussa vuonna 1930. Tätä ennen oli Kauppi kirjoittanut kaksi artikkelia Työväen musiikkilehden v.1929 joulukuun sekä v.1930 tammikuun numeroihin, joissa hän sekä kuvaili työn alla olevaa oopperaansa, että antoi neuvoja potpourrin esittämisen suhteen.
Potpourrin partituurin olinpaikasta en ole löytänyt tietoa, mutta videolla nähtävän partituurin olen rekonstruoinut säilyneiden stemmojen avulla. Eskon repliikit olen lisännyt nuottirivien yläpuolelle, jotta musiikin tunnelmaa olisi siten helpompi seurata.

Пікірлер
Ferdinand Hiller - Israels Siegesgesang, Op.151 (1872)
27:16
Tuomas Palojärvi
Рет қаралды 547
Hardest Exam Question | Only 8% of students got this math question correct
11:28
escape in roblox in real life
00:13
Kan Andrey
Рет қаралды 39 МЛН
The CUTEST flower girl on YouTube (2019-2024)
00:10
Hungry FAM
Рет қаралды 44 МЛН
Are you TONE DEAF or MUSICALLY GIFTED? (A FUN test for non-musicians)
11:44
Pardon my Piano
Рет қаралды 10 МЛН
Ferdinand Hiller - An Schiller's Wiege (1859)
18:05
Tuomas Palojärvi
Рет қаралды 221
Chaconne (Georg Friedrich Händel 1685-1759)
3:25
Gerd Schnackenberg
Рет қаралды 562
Väinö Raitio - Fantasia sellolle, harpulle ja orkesterille (1941)
11:59
Silent Park
5:23
Timo Forsström
Рет қаралды 6 М.
Bernhard Scholz - Concert-Fantasie (1881)
16:29
Tuomas Palojärvi
Рет қаралды 236
Fabio F. Figueira: Symphony No. 01 in Bb Major (Original Composition)
19:19
Ferdinand Hiller - Die Klage der Oceaniden (1869)
7:49
Tuomas Palojärvi
Рет қаралды 9
Brit Reacts to The Evolution of Finnish Rap 🇫🇮 (1983-2021)
18:08