Рет қаралды 7,193
Helou ihanat 🦋 oon ottanut nyt jonkin aikaa omaa tilaa ja vähän ns. hajurakoa tänne someen, yrittänyt selvitellä omaa päätä ja tehdä ratkaisuja. Tällä viikolla mä uskalsin tehdä jotain, mitä en ajatellut että koskaan tulisin edes tekemään; kuvasin mun toistaiseksi viimeisen videon KZbinen. Viimeiset kuusi vuotta mun elämästä mä olen tehnyt tätä alunperin rakkaana harrastuksena, joka paisui lopulta työksi, ja on nyt tämän vuoden aikana vienyt oikeastaan mun kaiken ajan ja sielun mukanaan. Tajusin, että mun on todella vaikea elää linssin ulkopuolella. Mä en osannu viettää päiviä ajatellen, mitä kuvaan, milloin kuvaan ja kokoajan vaan suunnittelin. Yritin kasvaa, kehittää itteeni. Ja se on tiettyyn pisteeseen hyvä asia, mutta jossain kohtaa tulee seinä vastaan, semmonen seinä mitä en pysty kenellekkään kuvailemaan, mutta tää ratkasu on nyt tehtävä.
Ennen pitkään nää ajatukset olisi tullut näkymään mun sisällössä ennemmin tai myöhemmin, enkä sellaista sisältöä halua teille tuottaa. Nyt musta tuntuu, että mun on aika pysähtyä ja opetella elämään. ELÄMÄÄN. Ilman, että mä kuvaan sitä tuhansille ihmisille viikottain. Kerron mun videolla tarkemmin mun ajatuksista mutta koen että tahdon jotain omaa, jotain henkilökohtaista, ehkä enemmän yksityisyyttä.
En oo koskaan halunnut tituleerata itseäni ”somevaikuttajaksi” mutta nyt vielä vähemmän kuin koskaan. Haluan näin julkisesti vielä kiittää mun yhteistyökumppaneita, jotka on tukenut mua tässä matkassa, ollut mukana toteuttamassa mun unelmaa ja tehnyt niistä mahdollisia, arvostan jokaista teitä suuresti. Oon päässyt kokemaan niin hienoja asioita, käynyt upeissa tapahtumissa, tavannut upeita ihmisiä, saanut upeita pr-lahjoja, mutta mikään niistä ei voi korvata mun omaa onnellisuutta. Onnellisuus ei tule tilaajamäärissä, rahassa tai muussakaan vastaavassa, mä olen saanut tältä alalta ja tästä työstä kaiken sen mitä olen siltä ikinä halunnut, enemmänkin, en olis koskaan voinut unelmoidakkaan että pystyisin tekemään tätä täysipäiväisenä työnä.
Ja vielä viimeiseksi, haluan kiittää teitä, mun seuraajia, tilaajia, katsojia, kuka ikinä oletkin siellä joka tätä luet ja oot seurannut mun juttuja. Kiitos jokaisesta katselukerrasta, seurauksesta, tykkäyksestä, kommentista. Kiitos niistä hetkistä jotka oon saanut kokea teidän kanssa kasvotusten, kiitos kun ootte tulleet moikkaamaan, halaamaan, kertomaan kuinka kauan ootte mua katsonut, kiitos teille. Kiitos myös vihaajille, törkykommenteille, keskustelupalstoille, te kovetitte mua. Näytitte, ettei kukaan oikeestaan voi tältä välttyä, mutta sitä ei tarvii kestää. Kenenkään ei tarvis. Sairas maailma ja niin epäinhimillistä kommentoida anonyyminä ilman kasvoja ja painaa pää tyytyväisenä nukkumaan, sairasta.
Kiitos kun ootte jakanut mun kanssa mun elämän kaikki hetket; ilot, surut, hermoromahdukset, eri ystävyyssuhteet, eri parisuhteet, traumat, ahdistukset, itkut, naurut ja onnenkyyneleet. Nyt on kuitenkin mun aika ottaa näitä hetkiä takaisin ja pitää ainakin osa niistä vain itselläni.
Tätä tää elämä on, me kasvetaan, mielipiteet ja prioriteetit muuttuu, eikä se maailma kaadu siihen. Nyt mä opettelen ja lähden etsimään sitä mikä tällä hetkellä ruokkii mua ja mun sielua, haastaa mua tarpeeksi ja opettaa mua lisää ihmisenä. Maailmalla ja elämällä on niin paljon annettavaa mulle ja niin on mullakin niille 🩷