Outoa, Suomessa ollaan niin tottuneita siihen että autoille on varattu melkein kaikki katu- ja julkinen tila, ettei osata kuvitellakaan vaihtoehtoja. Mutta sit kuitenkin samat yksityisautoilua puolustavat boomerit menevät lomailemaan etelä-euroopan vanhoihin kaupunkeihin sen kummempaa miettimättä et mikä niistä tekee niin mukavia.
@staropramen4782 жыл бұрын
Ymmärrän pointin mutta jos on seuranut Suomen rakentamisbuumi viimeiset vuodet niin näkee kyllä selkeästi että ideologia on jo muuttunut. Katso esim Hesan vanhat satama-alueita tai Tampereen Tammelaa ja asema-aluetta. Jopa pienemmissä seuduissa rakennetaan tiiviimmäksi. Ainoa miinus on ehkä että talot voisi näyttää kauniimmalta mutta tärkeintä nyt on se että sisäkaupungit kasvaavat kun lähiöitä on jo rakennettu tarpeeksi Suomessa.
@crib8011 ай бұрын
@@staropramen478 Nykyään tiivistetään kyllä ja ajattelutapa on muuttunut jonkin verran, mutta kaikki tämä tiivistäminen ja joukkoliikenteen kehittäminen kerää myös aivan poikkeuksellisen kovaäänistä vastustusta. Erityisesti Helsingin joukkoliikennehankkeiden ja mottoriteiden bulevardisointien kohdalla kansalaiskeskustelu on usein sitä, että autoiluun tottuneet ihmiset ympäri Suomen huutavat somessa sitä miten nyt toteutetaan "järjetöntä vihreää ideologiaa" ja miten "Helsinki on tuhottu". Oon vähän huolissani, että pahimmillaan tämä myönteinen kehitys katkeaa jossain vaiheessa.
@grendyx2 жыл бұрын
Olipas hyvä video, hienoa nähdä ja kuulla suomeksi tätä (meille asiaan paneutuneille jo tuttua asiaa, mutta) monelle suomalaiselle täysin tuntematonta faktaa, mille moni on täysin sokea! Jess upeaa :)
@Anttimation2 жыл бұрын
Tää oli mielenkiintoinen. Asun Tampereella, ja pari vuotta sitten olin vaihdossa Groningenissa. Se oli tosi toimiva kaupunki, kävellen ja pyörällä pääsi joka paikkaan. Ainoana miinuksena (Tampereeseen verrattuna) se, että (edes kaupunki)luontoa siellä ei ole ollenkaan.
@nox40002 жыл бұрын
Samat havainnot Haagista ja Tampereesta. Tampere toisaalta toimii paljon paremmin kuin PK-seutu (erityisesti Es-poo)
@varpushaukka Жыл бұрын
Vihdoin joku tekee tämmösiä suomeksi. Tuo ainakin itselle lisää sytykkeitä käydä kaupunkirakenteesta keskustelua oman kaupungin politiikkaa suomivassa fb-ryhmässä. Isot kiitokset Joensuusta!
@novactic-s9k Жыл бұрын
Oon tosi ilonen kun löysin tällasen fiksun videon kaupunkisuunnittelusta Suomeks. Oon kattonu aika paljon jenkkivideoita aiheesta, ja tiiän esimerkiks, mikä on 'stroad'. Kiitti tästä!
@JarkkoLauspalo10 ай бұрын
Mahtavaa sisältöä! Tälläinen selkein esimerkein tehty rautalangasta vääntö on todella hyödyllistä ja tarpeellista! Tämä ja blogikirjoituksesi ovat hyviä mitä linkittää aiheesta keskusteltaessa. Kiitos.
@LauriNevanpera10 ай бұрын
Kiitos! Olipa mukava palaute
@mamelukkisakkarassa Жыл бұрын
Hyvä video, kiitos!
@jonas26742 жыл бұрын
Kiitos videosta. Olinkin ihmetellyt miksi maankäyttö Turussa on niin epätehokasta ja miksi täällä on niin paljon liikennettä
@namnmerkki4 ай бұрын
9:32 kohdassa on syytä huomata, että tuossa tilastossa Oulu on jo imaissut itseensä entiset kehyskuntansa osaksi kaupunkia. Tampereen sijoitus ykkösenä Nurmijärvi-ilmiössä varmasti pätee siitä huolimatta, sillä Oulun entiset ympäryskunnat eivät olleet niin suuria, mutta halusin vain osoittaa että taulukkoa on hankala lukea suoraan verrannollisena läpi Suomen. Olettaisin, että sama pätee myös Kuopioon!
@aziztcf2 жыл бұрын
Hyvä video, pistetäänkö nyt kuitenkin joku turhanpäiväinen tappelu kommentteihin että Al Gore-rytmi kiinnostuu
@LauriNevanpera2 жыл бұрын
Kaupunkisuunnittelu on kieltämättä aihe josta saa turhanpäiväisen tappelun ainakin jokaisen Aamulehden uutisen kommenttikenttään
@TheLimanuljaska2 жыл бұрын
Oli hyvä video 👍
@ETTETTE6 ай бұрын
Onko tulossa uusia videoita kanavalle? Tosi mielenkiintosia aiheita ja hyvin selitetty!!
@tsud1653 ай бұрын
Hyvä video!
@kingarthur7950 Жыл бұрын
Hyvä video aiheesta. Jos kiinnostaa, niin katsokaapa Sorsa foundationin julkaisu liikenneköyhyystutkimuksesta, se avaa aihetta lisää omalta osaltaan.
@mikkorissanen8503 Жыл бұрын
Tuli ihan paha mieli, kun ajattelee vanhoja hienoja rakennuksia, jotka on purettu tuon mielettömyyden tieltä. Tuommoinen elävä keskusta olisi kyllä hieno nähdä Suomessakin toteutuneena. Meillä talvi ja lumi voi asettaa joitain reunaehtoja tuohon, mutta varmasti olisi ratkaistavissa.
@kooveemies2 жыл бұрын
Varovainen littipeukku videolle!
@jokistudio2 жыл бұрын
Mielenkiintoinen video jälleen! 👍 Tampereen liikennekuviot ovat kuitenkin menneet viimeisen 15 vuoden aikana kuitenkin parempaan suuntaan, tai sellainen fiilis ainakin itselläni on. Keskustaa pyritään tekemään miellyttävämmäksi ja tunneli auttoi ruuhkaan. Ratikka mielestäni myös ihan kätevä. Mitä mieltä itse olet?
@LauriNevanpera2 жыл бұрын
Kiitos! Samaa mieltä olen, todella hyvää kehitystä on ollut etenkin viimeisen 6 vuoden aikana. Keskustan täydennysrakentaminen, kaleva, ranta-tampella ym. Ratikka etenkin toimii tulevan väestönkasvun runkona ja hajautetun kaupunkirakenteen yhdistäjänä sitten kun se vielä laajennetaan Härmälään, Pirkkalaan ym. Tampereen yleiskaavoitustiimi etenkin tekee todella hyvää työtä taloudellisesti kestävän kasvun eteen. Tästä on hyvä ponnistaa, ihan hyvä fiilis on seuraavan 20 vuoden tekemisestä. Riippuu toki paljolti poliittisesta tilanteesta ja kaupunkiorganisaation kyvystä toteuttaa strategiaa. Strategian toteuttaminen tuntuu tällä hetkellä ontuvan monesti katusuunnitelmissa. Seuraava video muuten sivuaakin tätä asiaa
@paulikeranen441710 ай бұрын
Vieläkö tulee uusia videoita?
@LauriNevanpera10 ай бұрын
Moro! Nyt ei ole näköpiirissä, mutta tarkoitus olisi vielä joskus tehdä hyvää sisältöä tännekin
@anterokukkonen3 ай бұрын
Miten tuolla Groningerissa kulkee hälytysajoneuvot hätätilanteessa? Mietin sitä, kun kadut on niin ahtaat.
@vikarhu3372 Жыл бұрын
viimein tämänlaista sisältöä suomeksi
@larijaakkola85102 жыл бұрын
Moi! Tosi kiinnostava video, vähän tulee mieleen City Beautiful-kanavan videot käännettynä Suomen alueelle. Mun mielestä toit kyllä hyvin erilaisia pointteja liittyen kaupunkirakenteen tiiviyteen sekä sen tuomiin etuihin. Itselläni tulee vielä mieleen se, että kaupungin tiivistyessä yritysten innovatiivisuus kasvaa, mikä on yksi aika kiinnostava tutkimustulos. Hieman huvittavaa tuossa funktionaalisessa kaupunkisuunnittelussa on mielestäni se, että siinähän pyrkimyksenä oli tarjota asukkaille puhdasta elämää luonnon läheisyydessä. Autoiluun perustuvana elämäntapana se on kuitenkin pitkälti vain lisännyt saastuttamista. Toisaalta samaan aikaan monet muut kaupunkien saastuttavat elementit, kuten puulämmitys ja saastuttavat tehtaat ovat vähentyneet. Omasta mielestäni funktionaalisessa kaupunkisuunnittelussa hyvää oli se, että käsittääkseni sen alkaessa tietoa alettiin käyttää aiempaa systemaattisemmin suunnittelun tukena. Olen itse kaupunkisuunnittelija enkä voisi kuvitella, että nykyään vedettäisiin uusia asuin- yms. alueita mutulla. Pakko muuten jakaa oma "lempparini" funktionaalisesta kaupunkisuunnittelusta eli 80- ja 90- lukujen taitteessa rakennettu Artukaisen ympäristö Turussa (Turkuhalli ja messukeskus yms). En tiedä toista paikkaa Suomessa, jossa oltaisiin hyödynnetty amerikkalaista autoilukaupungin ideaalia yhtä täydellisesti valtavine parkkialueineen ja sijainti irrallaan kaupunkirakenteesta. Ja nyt 30 vuotta myöhemmin areenaa suunnitellaan siirrettäväksi takaisin keskustaan... Lisää vaan tällaisia videoita!
@LauriNevanpera2 жыл бұрын
Kiitos! Olipa mukava ja laaja-alainen kommentti.
@SerLaama3 ай бұрын
Hienoa, että tästä tehdään Suomessa videoita. Lisää vaan.