Itämeren skenaariotehtävä | Stubb vs. Haavisto | Ilta-Sanomat 30.1.

  Рет қаралды 29,272

fin_topsu

fin_topsu

Күн бұрын

Пікірлер: 253
@VmKobudo
@VmKobudo 10 ай бұрын
Kiitos lataajalle tästä. tubesta on kiva katsoa videoita silloin kun itselle sopii tai kun aihe kiinnostaa.
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Ei Stubb ymmärrä lukuja. Stubelon mukaan lähti armeijan jälkeen opiskelemaan USA:an 1981. No koska hän sinne meni? 1989. Taas ykkönen ja ysi sekaisin keskenään. Silloin valtionvarainministerinä hänestä oli pienempi paha valehdella, jotta keksi luvut päästään, kuin myöntää totuus, että numerot ovat hänelle liian vaikea aihe. kzbin.info/www/bejne/rnjQh4Rnop6BZ6csi=0iQBR_AQZpFvxhKn&t=363 kzbin.info/www/bejne/aHm0hKaca8qppLc&t= Yle: "Sipilä paljasti: Trio keskusteli kielteisistä lausunnoista ennen Stubbin kohupuhetta Hallitus keskusteli hallintarekisterihankkeen kohtaamasta kritiikistä vain hetki ennen kuin Stubb puolusteli hanketta eduskunnassa. Riikka Uosukainen 1.12.2015 18:54 • Päivitetty 1.12.2015 19:57 Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi tänään eduskunnassa toimittajille, että trio eli hallituspuolueiden puheenjohtajat keskusteli hallintarekisterihankkeesta juuri ennen viime torstain kyselytunnin alkua. Pääministerin mukaan tuossa keskustelussa oli esillä, että oli hyvin epätodennäköistä löytää esitystä, joka voitaisiin jättää, koska hallituksen pyytämät asiantuntijalausunnot hallintarekisterihankkeesta olivat hyvin kriittisiä. Trio päätti palata asiaan tiistaina eli tänään. Trion keskustelusta huolimatta valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) puolusti esitystä kyselytunnilla ja väitti, että 90 prosenttia lausunnoista oli uudistukselle myönteisiä. Myöhemmin Helsingin Sanomat uutisoi Stubbin puheiden olevan virheellisiä. Ministeri Stubb pyysi eduskunnassa esittämiään vääriä lukuja anteeksi viimeksi tänään tiedotustilaisuudessaan." Ilta-Sanomat: "Lyhyestä matematiikasta yo-kirjoituksissa arvosana A - näin valtiovarainministeri Stubb vastaa laskutaidostaan Tuleva valtiovarainministeri sai ylioppilaskirjoituksista toiseksi huonoimman arvosanan approbatur lyhyestä matematiikasta. Mika Lehto 27.5.2015 20:29 Alexander Stubb (kok) on tunnettu kielitaidostaan ja Stubb on poliitiikon urallaan askarrellut lähinnä ulkopolitiikan kanssa. Talousasioissa Stubb ei ole profiloitunut, eikä Stubb ole laskutaidollaan häikäissyt. Suomeen tulee nyt valtiovarainministeri, jolla oli ylioppilaskirjoituksissa lyhyestä matematiikasta arvosana approbatur. Stubb vakuutteli, että valtion tilit hoituvat tälläkin matematiikalla. IS muisti, että Stubbilla olisi ollut pitkä matematiikka, mutta Stubb korjasi, että ”kyllä se lyhyt matematiikka oli” ja matematiikka siis vielä huonompi. - Kyllä luvut ihan hyvin päässä pysyy. Siinä ei ole hätää. - Aina kun ottaa uuden salkun vastaan, uuden omaksuminen kestää aikansa. Ulkoministerinä kesti nelisen kuukautta, pääministerinä meni noin puoli vuotta, että sai kokonaisuudesta kiinni. Eiköhän tässä olla ihan hyvässä asennossa budjettiriiheen mennessä, Stubb totesi."
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Stubb on kuin EU-federalistien ohjelmoima robotti, joka ei keinoja kaihda viedessään Suomea liittovaltioon. Se valehtelee, se vääntyilee, se kiertää. Me voimme yhdessä estää Cai-Göranin pääsyn presidentiksi => Nolla ääni on ääni Stubbille, pelleääni myös. Kokoomuksen kannattajat ovat aktiivisimmat äänestäjät, eli mitä alhaisempi äänestysprosentti hyväksyttyjen äänien suhteen, sitä suurempi kokoomuksen kannatus. Pekka Haavisto kehui Hitleriä, se vaatii munaa, hän saa ääneni toisella kierroksella. Ja ne, jotka pitävät homoutta konkreettisena ongelmana, ovat syvällä unessa. Ei käsitystä, miten suuria ja laajoja tämän maan ongelmat ovat. Huomautetaan myös, ettei Zelenskyikään ole suorittanut asepalvelusta. "PS:n Arto Luukkaselta kovia lausuntoja Pekka Haaviston Hitler-viittauksista - Haaviston mukaan siteerattiin väärin vaalikirjassa Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen syyttää Pekka Haavistoa natsismista ja kirjoittaa Antti Lindtmanin ”natsiorgioista”. Arto Luukkanen on ollut aktiivinen blogissaan ja Twitterissä. Jenni Gästgivar / Iltalehti Tekijän kuva Sampo Lepistö torstai 20.7.2023 klo 17:39 Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen pui blogissaan Adolf Hitleriin viittaavaa kohtaa kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr) vuoden 2012 presidentinvaalikampanjasta kertovassa kirjassa. Lisäksi hän puhuu SDP:n puheenjohtajakisassa mukana olevan Antti Lindtmanin (sd) ”natsiorgioista”, joilla hän viittaa hiljattain julkisuudessa olleisiin Lindtmanin nuoruuskuviin. Luukkanen on myös syyttänyt blogiteksteissään mediaa valikoivuudesta ja ”Pjongjang-journalismista”. Luukkanen on kommentoinut viimeaikaisia perussuomalaisiin liittyneitä rasismikohuja yhteensä neljässä heinäkuussa julkaistussa blogitekstissään, jotka on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorot-blogialustalla. Uusi Suomi poisti sittemmin yhden Luukkasen teksteistä. Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tamminen kertoi Helsingin Sanomille, että teksti poistettiin sääntöjen vastaisena. Arto Luukkanen, mistä näissä teksteissä on kyse? - Kannattaa lukea ensin ne kirjoitukset. Siitähän se aika hyvin selviää, Luukkanen sanoo Iltalehdelle. Olen lukenut ne. - Ei siinä mitään, kannattaa lukea ne ja siinä se koko viesti on. En minä halua niitä nyt enempää kommentoida. Ihmiset lukevat ne, ja jos miellyttää, niin hyvä, mutta jos ei, niin ei se mitään. Se on sitä demokratiaa. Pekka Haaviston mukaan häntä siteerattiin väärin vaalikirjassa. Henri Kärkkäinen Kelan kynästä Luukkanen ottaa blogissaan esiin Haaviston kampanjasta kertovassa kirjassa olleen Adolf Hitleriä koskevan kohdan ja toivoo, että Haavisto ”astuisi esiin”. Kyse on vuonna 2012 julkaistusta kirjasta Sydänten presidentti. Kirjan ovat toimittaneet ja suurimmaksi osaksi kirjoittaneet Riikka Kämppi ja Jussi Lähde. Lisäksi mukana on monia vierailevia kirjoittajia, jotka ovat olleet mukana kampanjassa. Kyseessä oleva kohta ei ole suora lainaus Haavistolta, vaan osa hieman yli kolmen sivun mittaista osiota Tarinankertojan matkassa, jonka on kirjoittanut muusikko Anssi Kela. - Pekka pohtii idealismia yllättävästä kulmasta. Hän sanoo, että Hitler olisi loppujen lopuksi voinut olla Saksalle ihan kelpo johtaja, jos olisi vain hiukan tinkinyt näkemyksistään. Ei olisi edes tarvinnut muuttaa paljoa: olisi vain suhtautunut juutalaisiin hiukan lungimmin ja tyytynyt vähempään elintilaan. Pieniä asennemuutoksia yhden ihmisen päässä, ja koko ihmiskunnan historia olisi kirjoitettu toisella tavalla, Kela kirjoittaa kirjan sivulla 245. Osiossa, josta katkelma on peräisin, muistellaan Kelan ja Haaviston käymää keskustelua kampanjakiertueella, jonka aikana he pohtivat Haaviston edustaman ”idealismin” ja silloisen presidenttiehdokkaan, nykyisen tasavallan presidentin Sauli Niinistön, edustaman ”realismin” suhdetta. Lisäksi Kela kuvailee Haaviston tapaa rakentaa siltoja ja käydä keskustelua myös sellaisten ihmisten välillä, joiden ajatukset eroavat Haaviston omista. Kela viittaa tekstissä muun muassa Haaviston vierailuun europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen (ps) luona sen jälkeen, kun Hakkarainen esitti, että ”kaikki homot pitäisi heivata Ahvenanmaalle”. Haavisto itse on homoseksuaali. ”Ehdoton ei” Luukkanen toteaa, että natsismille on oltava Suomessa ”ehdoton ei”. Hän ei halua kommentoida entisen elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan (ps) tapausta. Junnila joutui eroamaan ministerin tehtävästä muun muassa esiin nousseiden natsiviittaustensa vuoksi. - Olen opettanut ja opiskellut Englannissa. Jos siellä tällainen tulisi, niin ei tällainen ihminen voisi enää olla politiikassa. Mutta Suomi on erilainen maa, Luukkanen toteaa viitaten Haavistoon. Millä tapaa erilainen? - Länsimaiset yhteiskunnat ovat vähän erilaisia, ja sitten Suomi on vähän erilainen, Luukkanen toteaa. Luukkanen kertoo Iltalehdelle, ettei vaadi Haaviston eroamista mistään, mutta toivoo hänen astuvan esille. Lisäksi hän toivoo medialta ”vähemmän selektiivisyyttä ja enemmän journalismia” sekä sanoo, että Haaviston ja Lindtmanin tapauksissa mediassa on vallinnut ”ihmeellinen hiljaisuus”. ”En tunnista omakseni” Pekka Haavisto kertoo sähköpostitse, ettei ole aiemmin lukenut Sydänten presidenttiä kokonaisuudessaan, eikä ole osallistunut sen tekoon muuten kuin antamalla haastattelun sen toiselle tekijälle. Kirjasta löytyvä ja Luukkasen esiin ottama katkelma on Haaviston mukaan virheellisesti siteerattu. - Yllätyksekseni kirjan sivulla 245 toisen henkilön tekstissä on minun ajatuskulukseni esitetty Saksaan liittyen villi tulkinta, jota en tunnista omakseni, Haavisto kertoo. Haaviston mukaan siteeraus liittyi keskusteluun siitä, minkälainen oppositiopolitiikka olisi ollut tehokkainta Hitlerin valtaannousua vastaan. Haaviston mukaan tätä keskustelua käytiin myös vuoden 2012 presidentinvaalien tilaisuuksissa. Haavisto lisää, että ”holokaustin järkyttävät rikokset eivät vanhene”. - Myös sen vuoksi on edelleen tärkeää reagoida voimakkaasti kaikkeen sellaiseen, jossa ymmärretään tai ihaillaan Adolf Hitleriä, kansallissosialismia tai natsismia. Euroopan on tärkeää oppia omasta historiastaan."
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Stubb ratsastaa sukupuolineutraalisuudella(toiseksi alin video), uskonnolla, sekä isänmaallisuudella, vaikka ei usko yhteenkään. Aika vtullaan täytyy olla aivot, kun noin toimii. Alin video on myös mielenkiintoinen: Stubbelo tuumailee, että itsemääräämisoikeuden jakaminen samanmielisten maiden kanssa on itsenäisyyttä. Eikä asia mene EU:ssa noin: Meppien määrä Strasbourgin parlamentissa määräytyy jäsenvaltion väkiluvun mukaan. kzbin.info/www/bejne/hqmxcoiCoLZor68 kzbin.infoS7AmN9NRbyc kzbin.infoH9IWa3F2tLc kzbin.info/www/bejne/qnfGmIWDnKiWmbc Ylivelkaantuminen on huonosti hoidettujen asioiden mitta. Ettekö ole saaneet tarpeeksi vasemmistosta? Kokoomus on vihervasemmistoa. Miten monta oikeistoagendaa kokoomuksella on? Venäjän puolustaminen? EU-ero? Markan palauttaminen? Mrna-piikkien kieltäminen? Rajat kiinni? Rangaistusten tuntuva korottaminen? Verojen tuntuva alentaminen? Kansallisomaisuuden kansallistaminen? Kehitysavun lakkauttaminen? Ihmisiä kiusaavan joutavan (fasistisen) lainsäädännön poistaminen? Ilmastovouhotuksen lopettaminen? Maaseudun pelastaminen? WHO:n pandemiasopimuksen vastustaminen? Yle: "Orpo: Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa - Riikka Purra: Aika yllättävä vastaus Perussuomalaisten Riikka Purra siirtäisi tavoitteen Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2050. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva STT 13.10.2021 20:42 Päivitetty 13.10.2021 21:24 Puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Orpo kommentoi asiaa puoluejohtajien tentissä keskiviikkona. Toisen suuren oppositiopuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on tällä viikolla vaatinut, että tavoite Suomen hiilineutraaliudesta on siirrettävä vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tavoitteena on Suomen hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. - Sanoisin, että aika yllättävä ja pikainen vastaus, Purra kommentoi tentissä Orpon vastausta. Purran mukaan kyse ei ole siitä, että Suomen pitäisi lopettaa ilmastotoimet. Sen sijaan kyse on Purran mukaan siitä, riittäisikö Suomelle keskeisten kilpailijamaiden taso. Orpo puolestaan kommentoi, ettei tavoitteissa voi peruuttaa yhtään. - Sitä polkua pitää fiksusti mennä eteenpäin, mutta itse tavoitteessa ei minusta voi tinkiä, Orpo sanoi. Purra sanoi perussuomalaisten verkkolehdelle Suomen Uutisille tiistaina, että asetetut kunnianhimoiset tavoitteet Suomen hiilineutraaliuden osalta ovat mahdottomia. - Ne nostavat energian hinnat, erityisesti sähkön ja fossiilisten polttoaineiden hinnat, korkeammalle kuin kansalaisten ja teollisuuden maksukyky sallivat, Purra perusteli Suomen Uutisille. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mielestä maalia ei kannata ryhtyä siirtämään. Saarikon mukaan pidempi siirtymäaika olisi "lähtökohtaisesti pois Suomen kansantaloudelta". - Se tarkoittaa ikään kuin jatkoa sille sitoumukselle, että rahoitamme energiaratkaisuillamme sheikkejä, sen sijaan että työllistäisimme suomalaisia, tekisimme uusiutuvan energian ratkaisuja ja varmistaisimme huoltovarmuutta myös esimerkiksi energiakriisin tullen. Ei mitään järkeä, Saarikko sanoi keskiviikon tentissä. Puoluejohtajien tentti pidettiin Helsingin Sanomien ja Aalto EE:n järjestämän Taloudenpuolustuskurssin yhteydessä Helsingissä. Aalto EE on Aalto-yliopiston omistama yritys, joka tarjoaa liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluja."
@Julle321
@Julle321 10 ай бұрын
Tämä oli helevetin hyvä kysymys, vastaukset jäi eilen kun lähdin saunaan, kiitos

@@faktanikkari Eikä stubb osaa vastata kysymyksiin kuin kierrellen ja kaarrellen, meni maku koko ukkoon
@JaakkoJamsa
@JaakkoJamsa 10 ай бұрын
@@faktanikkari Kuinka monesti tää botti on ohjelmoitu heittään tää vastaus?
@Mr.Truxton
@Mr.Truxton 10 ай бұрын
Todella vaikeaa myöntää, mutta Haavistolla oli tässä paremmat, selkeämmät ja uskottavammat vastaukset.
@matetin
@matetin 10 ай бұрын
Juu kyllä Pekka ihme ja kumma vei tämän 100-0
@soijufamu5470
@soijufamu5470 10 ай бұрын
Haavisto komppaa Stubbia.

Kyllä Pekka vei tämän. Stubbi ihan kuutamolla.

@blinder2786
@blinder2786 10 ай бұрын
Neloselle kyllä propsit näistä tenteistä. Tosi laadukkaita lähetyksiä.

@JesperSalama
@JesperSalama 10 ай бұрын
Kyllä Haavisto pesi Stubbin jälleen mennen tullen.

@wwiking8055
@wwiking8055 10 ай бұрын
Stubb puhuu paljon mutta sanoo hyvin vähän

@teijul1106
@teijul1106 10 ай бұрын
Tässä nyt näkee miten sekaisin tuo Stubb on. Höpöttää näköjään jatkuvasti puuta heinää kun on epävarma.

@Helena-ox7cr
@Helena-ox7cr 10 ай бұрын
Toivottavasti ottaisi oppia Halla-Aholta, ettei ole mihkään kiire ja on parempi miettiä ennemmin kuin vain heittää jotakin etenkin jos tietää ettei tiedä vastausta edes sinne päin...
@loinen2298
@loinen2298 10 ай бұрын
Jussille olis ollu helppo kysymys. Ei näille
@vanessamirrorss4348
@vanessamirrorss4348 10 ай бұрын
Aika outoa pitää yhtä ihmistä jonain ylijumalana 🤣
@tuomassuokas
@tuomassuokas 10 ай бұрын
​@@vanessamirrorss4348no se onkin persu. Mutta tuskin jussi itteään noin korkealle arvostais. Ja tuskin siitä pitäis.

@Troobeli69
@Troobeli69 10 ай бұрын
Stubb "muistan kun itse..."
@Paussl
@Paussl 10 ай бұрын
Stubb epäonnistui totaalisesti Venäjän suhteen jo aiemmin, pakko äänestää Haavistoa ettei tämä enää toistuisi.

@@faktanikkari Sulla vissiin jääny lääkkeet ottamatta.😢
@MaunoMattila
@MaunoMattila 10 ай бұрын
Ei missään nimessä vihreää homoa. Mieti nyt vähän.
@SamiB91
@SamiB91 10 ай бұрын
Kyl Haavisto veti tän skenaarion paremmin.

@Kuhveli
@Kuhveli 10 ай бұрын
Näitä kahta kun katselee ja kuuntelee niin ei voi kuin todeta että huhhuh. Kansan on nyt valittava ripulin ja ummetuksen väliltä.

@mikael9325
@mikael9325 10 ай бұрын
Äänestä vaan Haavistoa, vitun persu 😊
@late8641
@late8641 10 ай бұрын
Voisi se tilanne huonompikin olla. Mieti, että jenkeissä asuu 350 miljoonaa ihmistä ja paras mihin ne pystyy on Trump ja Biden. Että siihen nähden ihan hyvät ehdokkaat meillä toisella kierroksella.
@maritarasila2405
@maritarasila2405 10 ай бұрын
Näiden keskustelujen perusteella äänestäisin Haavistoa kyllä on harmi.
@juhajalosuo6250
@juhajalosuo6250 10 ай бұрын
Kiitokset. Olisiko tätä koko tenttiä?
@fin_topsu
@fin_topsu 10 ай бұрын
Löytyy: kzbin.info/www/bejne/fJKVeaOkidl0nKcsi=7TIGegx1kP3O6bWk
@juhajalosuo6250
@juhajalosuo6250 10 ай бұрын
Hienoa :) @@fin_topsu

@untofrederik
@untofrederik 10 ай бұрын
C-G Tubbi on typerys.
@untofrederik
@untofrederik 10 ай бұрын
On tässä ongelma. Haavisto ällöttää, Tubbi on typerys. Taidanpa äänestää Aku Ankkaa.
@karihamalainen9622
@karihamalainen9622 10 ай бұрын
Eikö tämä yleisö muista miten Venäjän laivasto hinasi proomua upotettavaksi Kertsin salmeen? Oli ihan kyllä uutislähetyksen pääaihe.
@ceres4828
@ceres4828 10 ай бұрын
Ei pysy alexilla vieläkään prosentit hyppysissä... :D

@plantseeker5829
@plantseeker5829 10 ай бұрын
Juu ei😂😂😂
@karihamalainen9622
@karihamalainen9622 10 ай бұрын
Kuinka moni teistä huomasi, että nämä luetellut tilanteet oli kopio 2014 Krimiltä.
@Moilinda
@Moilinda 10 ай бұрын
Vai Stubbin mainitsemassa Ilkka Remeksen kirjasta? 🤣
@maritarasila2405
@maritarasila2405 10 ай бұрын
Kyllä Venäjä olisi jo valloittanut Suomen ennenkuin Stup oisit saanut neuvoteltua Naton ja muiden maiden henkilöt. 😂huh huh.

Stubbi vaan ei suostu neuvottelemaan mm. Putinin kanssa, joten se ei ainakaan sotia tule lopettamaan jos aina boikotoi toista osapuolta. Haavisto sentään tajuaa, että naapureiden kanssa on tultava toimeen ja on oltava väleissä.
@MikaLuoma-y3v
@MikaLuoma-y3v 10 ай бұрын
Vähän epäilen onko Stubido lukenut yhtään Remeksen kirjaa, taitaa hänelle sopia paremmin pitkän matkan juoksu?

Miksi toimittaja ehdotelee JÄÄMEREN RATAA? Venäjän yksi päätukikohta on 300 km:n päässä Jöömeren radan linjauksesta? Se on jopa tykistön ulotettavissa. Tykistöraketien. Ja merimiinat on oikea VASTAUHKA VENÄJÄLLE.
@joukovirtanen2479
@joukovirtanen2479 10 ай бұрын
Järkevä investointi rata Norjan rannikolle on vaan myöhässä olisi pitänyt käynnistää jo vuonna 2014 kun Venäjä tunkeutui Ukrainaan.

No on tässä lusittu Tarja Halosen aikaa joka rampautti tehokaasti armeijaa. Eiköhän Stub ole inan parempi kuin Halonen. Ja Haavisto on toinen armeijan lakautaja aikoinaan. Jälkiviisaus ei ole viisautta. Historian oppikirjat ovat olleet esillä näille pelleille.
@untofrederik
@untofrederik 10 ай бұрын
C-G Tubbi on lip servicen mitä tyypillisin esimerkki.

@Kalervojankko8433
@Kalervojankko8433 10 ай бұрын
@@faktanikkari vtun botti pitäsikö hankkia elämä
@RCmies
@RCmies 10 ай бұрын
Eikö tällaiseen kysymykseen vastaaminen näin tarkasti ole turvallisuuden kannalta huono juttu sillä mahdollinen hyökkääjä voi käyttää tätä tietoa hyväksi?
@ruohonleikkaaja
@ruohonleikkaaja 10 ай бұрын
En mä nyt sanoisi että tässä hirveän spesifisti mihinkään strategiaan olla käytännössä menty. Päälinjoja lähinnä avattu, siis sellaisia, jotka ovat lähes itsestäänselviä.

@eskokauppila1327
@eskokauppila1327 10 ай бұрын
stubb ei tahtonut neuvotella ei siis tiedä myös sitäkään, että 100-200m pitkä atomisähkövoimalasukellesvene[(diesel)] mahdu keskisyvyydeltään 60m:n itämereen kuin selälleen 172m×23m

Ehkä presidentin ei tarvitse osata laskea päässä mitään. Sen on parempi vain hommata matematiikaa osaava avustaja itselleen. Ei siitä muuten tule mitään.
@Peeteeoo
@Peeteeoo 10 ай бұрын
Toivon ja uskon,että kriisitilanteessa jossa on sodan uhka todella lähellä.Presidentti ja ministerit eivät tee päätöksiä vaan ne tekee puolustusvoimien ammattilaiset.

@paskahalvaus697
@paskahalvaus697 9 ай бұрын
Demokraattisessa sivistysvaltiossa auktoriteetti päätöksen tekemiseen on aina kansan valitsemilla päättäjillä, joille virkamiehet tarjoavat neuvoja ja vaihtoehtoja. Kyseinen auktoriteetti on liian tärkeä ei-demokraattisille päättäjille delegoitavaksi.
@Hukkinen
@Hukkinen 10 ай бұрын
Pyytäisin PV:n arviota vihollisen toimien suhteellisuudesta (antoiko kaikkensa vai vai osa pervaikutuskeino), tarkoituksesta/tavoitteesta (häirintä, kokeilu vai valloitus) sekä toiminnasta seuraavan 24-72 tunnin kuluessa. Ei voi maallikko ymmärtää ja arvioida yksittäisen taktisen vaikutustoimen merkitsevyyttä ilman vaikuttamisen ammattilaisten ymmärtämiä mahdollisuuksia.

@RHPrism
@RHPrism 10 ай бұрын
5

Miksi Stubb ei osaa? Se on jo sotatilannteessa kun joukoja on jo Suomessa. 2 prikaatia Vordö-Bomarsundista Ahvenanmaalle heti. Olisiko edes Bomarsundin silta edes kunnossa? Godbyn satama? Nämä ehdokaat ei osaa.
@igozi5728
@igozi5728 10 ай бұрын
Putin kun näkisi tämän, niin luultavasti tekisi huutonaurua näille kahdelle naiiville sinisilmäiselle presidenttiehdokkaalle.
@karihamalainen9622
@karihamalainen9622 10 ай бұрын
Toimittajat suoraan KOPIOIVAT mitä putte teki sodan alussa valoitaessaan Krimniä laivanupotukseen saakka. Meillä on tyhmiä pressaehdokaita! Laivanupotuksellahan blokatiin Ukrainan sotasatama Azovin-merellä.
@tuomassuokas
@tuomassuokas 10 ай бұрын
Stubb kommentit remeksen romaani, en osaa vastata, meillä on uskomaton virkamies kunta antaa vaikutelman onko hän edes tosissaan. Ja kyllä professori Firenze voi soitella kenelle vaan mitä?? Ei voi jos kyseessä venäjän ulkoministeri. Haavistolle menee ääni tällä erää.
@maritarasila2405
@maritarasila2405 10 ай бұрын
​@@igozi5728 näin on😢
@JesperSalama
@JesperSalama 10 ай бұрын
Eihän Bomarsundissa mitään tukikohtaa tai prikaatia ole. Ahvenanmaa on demilitarisoitu alue. Godbyssä on vain pienvenesatama, tuskin saa kunnon maihinnousualusta tuonne mahtumaan. Luotettavampaa nousta maihin rantaa pitkin (Utti + Upinniemi) erikoisjääkärien ja rannikkojääkärien voimin.
@5satanen753
@5satanen753 10 ай бұрын
Huh huh, nämä pellet herää housut kintuissa kasakan nauruun😮
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Ei Stubb ymmärrä lukuja. Stubelon mukaan lähti armeijan jälkeen opiskelemaan USA:an 1981. No koska hän sinne meni? 1989. Taas ykkönen ja ysi sekaisin keskenään. Silloin valtionvarainministerinä hänestä oli pienempi paha valehdella, jotta keksi luvut päästään, kuin myöntää totuus, että numerot ovat hänelle liian vaikea aihe. kzbin.info/www/bejne/rnjQh4Rnop6BZ6csi=0iQBR_AQZpFvxhKn&t=363 kzbin.info/www/bejne/aHm0hKaca8qppLc&t= Yle: "Sipilä paljasti: Trio keskusteli kielteisistä lausunnoista ennen Stubbin kohupuhetta Hallitus keskusteli hallintarekisterihankkeen kohtaamasta kritiikistä vain hetki ennen kuin Stubb puolusteli hanketta eduskunnassa. Riikka Uosukainen 1.12.2015 18:54 • Päivitetty 1.12.2015 19:57 Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi tänään eduskunnassa toimittajille, että trio eli hallituspuolueiden puheenjohtajat keskusteli hallintarekisterihankkeesta juuri ennen viime torstain kyselytunnin alkua. Pääministerin mukaan tuossa keskustelussa oli esillä, että oli hyvin epätodennäköistä löytää esitystä, joka voitaisiin jättää, koska hallituksen pyytämät asiantuntijalausunnot hallintarekisterihankkeesta olivat hyvin kriittisiä. Trio päätti palata asiaan tiistaina eli tänään. Trion keskustelusta huolimatta valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) puolusti esitystä kyselytunnilla ja väitti, että 90 prosenttia lausunnoista oli uudistukselle myönteisiä. Myöhemmin Helsingin Sanomat uutisoi Stubbin puheiden olevan virheellisiä. Ministeri Stubb pyysi eduskunnassa esittämiään vääriä lukuja anteeksi viimeksi tänään tiedotustilaisuudessaan." Ilta-Sanomat: "Lyhyestä matematiikasta yo-kirjoituksissa arvosana A - näin valtiovarainministeri Stubb vastaa laskutaidostaan Tuleva valtiovarainministeri sai ylioppilaskirjoituksista toiseksi huonoimman arvosanan approbatur lyhyestä matematiikasta. Mika Lehto 27.5.2015 20:29 Alexander Stubb (kok) on tunnettu kielitaidostaan ja Stubb on poliitiikon urallaan askarrellut lähinnä ulkopolitiikan kanssa. Talousasioissa Stubb ei ole profiloitunut, eikä Stubb ole laskutaidollaan häikäissyt. Suomeen tulee nyt valtiovarainministeri, jolla oli ylioppilaskirjoituksissa lyhyestä matematiikasta arvosana approbatur. Stubb vakuutteli, että valtion tilit hoituvat tälläkin matematiikalla. IS muisti, että Stubbilla olisi ollut pitkä matematiikka, mutta Stubb korjasi, että ”kyllä se lyhyt matematiikka oli” ja matematiikka siis vielä huonompi. - Kyllä luvut ihan hyvin päässä pysyy. Siinä ei ole hätää. - Aina kun ottaa uuden salkun vastaan, uuden omaksuminen kestää aikansa. Ulkoministerinä kesti nelisen kuukautta, pääministerinä meni noin puoli vuotta, että sai kokonaisuudesta kiinni. Eiköhän tässä olla ihan hyvässä asennossa budjettiriiheen mennessä, Stubb totesi."
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Stubb on kuin EU-federalistien ohjelmoima robotti, joka ei keinoja kaihda viedessään Suomea liittovaltioon. Se valehtelee, se vääntyilee, se kiertää. Me voimme yhdessä estää Cai-Göranin pääsyn presidentiksi => Nolla ääni on ääni Stubbille, pelleääni myös. Kokoomuksen kannattajat ovat aktiivisimmat äänestäjät, eli mitä alhaisempi äänestysprosentti hyväksyttyjen äänien suhteen, sitä suurempi kokoomuksen kannatus. Pekka Haavisto kehui Hitleriä, se vaatii munaa, hän saa ääneni toisella kierroksella. Ja ne, jotka pitävät homoutta konkreettisena ongelmana, ovat syvällä unessa. Ei käsitystä, miten suuria ja laajoja tämän maan ongelmat ovat. Huomautetaan myös, ettei Zelenskyikään ole suorittanut asepalvelusta. "PS:n Arto Luukkaselta kovia lausuntoja Pekka Haaviston Hitler-viittauksista - Haaviston mukaan siteerattiin väärin vaalikirjassa Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen syyttää Pekka Haavistoa natsismista ja kirjoittaa Antti Lindtmanin ”natsiorgioista”. Arto Luukkanen on ollut aktiivinen blogissaan ja Twitterissä. Jenni Gästgivar / Iltalehti Tekijän kuva Sampo Lepistö torstai 20.7.2023 klo 17:39 Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen pui blogissaan Adolf Hitleriin viittaavaa kohtaa kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr) vuoden 2012 presidentinvaalikampanjasta kertovassa kirjassa. Lisäksi hän puhuu SDP:n puheenjohtajakisassa mukana olevan Antti Lindtmanin (sd) ”natsiorgioista”, joilla hän viittaa hiljattain julkisuudessa olleisiin Lindtmanin nuoruuskuviin. Luukkanen on myös syyttänyt blogiteksteissään mediaa valikoivuudesta ja ”Pjongjang-journalismista”. Luukkanen on kommentoinut viimeaikaisia perussuomalaisiin liittyneitä rasismikohuja yhteensä neljässä heinäkuussa julkaistussa blogitekstissään, jotka on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorot-blogialustalla. Uusi Suomi poisti sittemmin yhden Luukkasen teksteistä. Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tamminen kertoi Helsingin Sanomille, että teksti poistettiin sääntöjen vastaisena. Arto Luukkanen, mistä näissä teksteissä on kyse? - Kannattaa lukea ensin ne kirjoitukset. Siitähän se aika hyvin selviää, Luukkanen sanoo Iltalehdelle. Olen lukenut ne. - Ei siinä mitään, kannattaa lukea ne ja siinä se koko viesti on. En minä halua niitä nyt enempää kommentoida. Ihmiset lukevat ne, ja jos miellyttää, niin hyvä, mutta jos ei, niin ei se mitään. Se on sitä demokratiaa. Pekka Haaviston mukaan häntä siteerattiin väärin vaalikirjassa. Henri Kärkkäinen Kelan kynästä Luukkanen ottaa blogissaan esiin Haaviston kampanjasta kertovassa kirjassa olleen Adolf Hitleriä koskevan kohdan ja toivoo, että Haavisto ”astuisi esiin”. Kyse on vuonna 2012 julkaistusta kirjasta Sydänten presidentti. Kirjan ovat toimittaneet ja suurimmaksi osaksi kirjoittaneet Riikka Kämppi ja Jussi Lähde. Lisäksi mukana on monia vierailevia kirjoittajia, jotka ovat olleet mukana kampanjassa. Kyseessä oleva kohta ei ole suora lainaus Haavistolta, vaan osa hieman yli kolmen sivun mittaista osiota Tarinankertojan matkassa, jonka on kirjoittanut muusikko Anssi Kela. - Pekka pohtii idealismia yllättävästä kulmasta. Hän sanoo, että Hitler olisi loppujen lopuksi voinut olla Saksalle ihan kelpo johtaja, jos olisi vain hiukan tinkinyt näkemyksistään. Ei olisi edes tarvinnut muuttaa paljoa: olisi vain suhtautunut juutalaisiin hiukan lungimmin ja tyytynyt vähempään elintilaan. Pieniä asennemuutoksia yhden ihmisen päässä, ja koko ihmiskunnan historia olisi kirjoitettu toisella tavalla, Kela kirjoittaa kirjan sivulla 245. Osiossa, josta katkelma on peräisin, muistellaan Kelan ja Haaviston käymää keskustelua kampanjakiertueella, jonka aikana he pohtivat Haaviston edustaman ”idealismin” ja silloisen presidenttiehdokkaan, nykyisen tasavallan presidentin Sauli Niinistön, edustaman ”realismin” suhdetta. Lisäksi Kela kuvailee Haaviston tapaa rakentaa siltoja ja käydä keskustelua myös sellaisten ihmisten välillä, joiden ajatukset eroavat Haaviston omista. Kela viittaa tekstissä muun muassa Haaviston vierailuun europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen (ps) luona sen jälkeen, kun Hakkarainen esitti, että ”kaikki homot pitäisi heivata Ahvenanmaalle”. Haavisto itse on homoseksuaali. ”Ehdoton ei” Luukkanen toteaa, että natsismille on oltava Suomessa ”ehdoton ei”. Hän ei halua kommentoida entisen elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan (ps) tapausta. Junnila joutui eroamaan ministerin tehtävästä muun muassa esiin nousseiden natsiviittaustensa vuoksi. - Olen opettanut ja opiskellut Englannissa. Jos siellä tällainen tulisi, niin ei tällainen ihminen voisi enää olla politiikassa. Mutta Suomi on erilainen maa, Luukkanen toteaa viitaten Haavistoon. Millä tapaa erilainen? - Länsimaiset yhteiskunnat ovat vähän erilaisia, ja sitten Suomi on vähän erilainen, Luukkanen toteaa. Luukkanen kertoo Iltalehdelle, ettei vaadi Haaviston eroamista mistään, mutta toivoo hänen astuvan esille. Lisäksi hän toivoo medialta ”vähemmän selektiivisyyttä ja enemmän journalismia” sekä sanoo, että Haaviston ja Lindtmanin tapauksissa mediassa on vallinnut ”ihmeellinen hiljaisuus”. ”En tunnista omakseni” Pekka Haavisto kertoo sähköpostitse, ettei ole aiemmin lukenut Sydänten presidenttiä kokonaisuudessaan, eikä ole osallistunut sen tekoon muuten kuin antamalla haastattelun sen toiselle tekijälle. Kirjasta löytyvä ja Luukkasen esiin ottama katkelma on Haaviston mukaan virheellisesti siteerattu. - Yllätyksekseni kirjan sivulla 245 toisen henkilön tekstissä on minun ajatuskulukseni esitetty Saksaan liittyen villi tulkinta, jota en tunnista omakseni, Haavisto kertoo. Haaviston mukaan siteeraus liittyi keskusteluun siitä, minkälainen oppositiopolitiikka olisi ollut tehokkainta Hitlerin valtaannousua vastaan. Haaviston mukaan tätä keskustelua käytiin myös vuoden 2012 presidentinvaalien tilaisuuksissa. Haavisto lisää, että ”holokaustin järkyttävät rikokset eivät vanhene”. - Myös sen vuoksi on edelleen tärkeää reagoida voimakkaasti kaikkeen sellaiseen, jossa ymmärretään tai ihaillaan Adolf Hitleriä, kansallissosialismia tai natsismia. Euroopan on tärkeää oppia omasta historiastaan."
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Stubb ratsastaa sukupuolineutraalisuudella(toiseksi alin video), uskonnolla, sekä isänmaallisuudella, vaikka ei usko yhteenkään. Aika vtullaan täytyy olla aivot, kun noin toimii. Alin video on myös mielenkiintoinen: Stubbelo tuumailee, että itsemääräämisoikeuden jakaminen samanmielisten maiden kanssa on itsenäisyyttä. Eikä asia mene EU:ssa noin: Meppien määrä Strasbourgin parlamentissa määräytyy jäsenvaltion väkiluvun mukaan. kzbin.info/www/bejne/hqmxcoiCoLZor68 kzbin.infoS7AmN9NRbyc kzbin.infoH9IWa3F2tLc kzbin.info/www/bejne/qnfGmIWDnKiWmbc Ylivelkaantuminen on huonosti hoidettujen asioiden mitta. Ettekö ole saaneet tarpeeksi vasemmistosta? Kokoomus on vihervasemmistoa. Miten monta oikeistoagendaa kokoomuksella on? Venäjän puolustaminen? EU-ero? Markan palauttaminen? Mrna-piikkien kieltäminen? Rajat kiinni? Rangaistusten tuntuva korottaminen? Verojen tuntuva alentaminen? Kansallisomaisuuden kansallistaminen? Kehitysavun lakkauttaminen? Ihmisiä kiusaavan joutavan (fasistisen) lainsäädännön poistaminen? Ilmastovouhotuksen lopettaminen? Maaseudun pelastaminen? WHO:n pandemiasopimuksen vastustaminen? Yle: "Orpo: Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa - Riikka Purra: Aika yllättävä vastaus Perussuomalaisten Riikka Purra siirtäisi tavoitteen Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2050. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva STT 13.10.2021 20:42 Päivitetty 13.10.2021 21:24 Puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Orpo kommentoi asiaa puoluejohtajien tentissä keskiviikkona. Toisen suuren oppositiopuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on tällä viikolla vaatinut, että tavoite Suomen hiilineutraaliudesta on siirrettävä vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tavoitteena on Suomen hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. - Sanoisin, että aika yllättävä ja pikainen vastaus, Purra kommentoi tentissä Orpon vastausta. Purran mukaan kyse ei ole siitä, että Suomen pitäisi lopettaa ilmastotoimet. Sen sijaan kyse on Purran mukaan siitä, riittäisikö Suomelle keskeisten kilpailijamaiden taso. Orpo puolestaan kommentoi, ettei tavoitteissa voi peruuttaa yhtään. - Sitä polkua pitää fiksusti mennä eteenpäin, mutta itse tavoitteessa ei minusta voi tinkiä, Orpo sanoi. Purra sanoi perussuomalaisten verkkolehdelle Suomen Uutisille tiistaina, että asetetut kunnianhimoiset tavoitteet Suomen hiilineutraaliuden osalta ovat mahdottomia. - Ne nostavat energian hinnat, erityisesti sähkön ja fossiilisten polttoaineiden hinnat, korkeammalle kuin kansalaisten ja teollisuuden maksukyky sallivat, Purra perusteli Suomen Uutisille. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mielestä maalia ei kannata ryhtyä siirtämään. Saarikon mukaan pidempi siirtymäaika olisi "lähtökohtaisesti pois Suomen kansantaloudelta". - Se tarkoittaa ikään kuin jatkoa sille sitoumukselle, että rahoitamme energiaratkaisuillamme sheikkejä, sen sijaan että työllistäisimme suomalaisia, tekisimme uusiutuvan energian ratkaisuja ja varmistaisimme huoltovarmuutta myös esimerkiksi energiakriisin tullen. Ei mitään järkeä, Saarikko sanoi keskiviikon tentissä. Puoluejohtajien tentti pidettiin Helsingin Sanomien ja Aalto EE:n järjestämän Taloudenpuolustuskurssin yhteydessä Helsingissä. Aalto EE on Aalto-yliopiston omistama yritys, joka tarjoaa liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluja."
@karihamalainen9622
@karihamalainen9622 10 ай бұрын
Ai tunnin rata? Ai miksi kaksi rataa rinakain TUNNELIEN KERA epävarmassa turvalisuustilanteessa. Itänaapuri osaa lakea!
@karihamalainen9622
@karihamalainen9622 10 ай бұрын
Lukijoille - kerratkaa mikä on strateginen syvyys eli rintaman läheisyys. Syvyys nyt on satoja kilometrejä eli jopa tunnin rata on uhattuina ohjuksilla. YLE HARHAUTTAA resursien jakamisella! Huoltoreitti Lännestä Helsinkiin saadaan toimimaan pohjoisen ollessa ajhoitain katkaistuna. Parolan vuoksi on useita reitejä pohjoiseen eli useita siltoja.
@wwiking8055
@wwiking8055 10 ай бұрын
Ei ryssät osu ohjuksella siltoihin
@annekukkonen1371
@annekukkonen1371 10 ай бұрын
Ylioppilas ja armeija käymättä on vaan mahdoton yhtälö kun ajattelee presidenttiä.Pekalla on jo 66 v mittarissa niin eläkkeelle jääminen lienee viisainta.
@tuomassuokas
@tuomassuokas 10 ай бұрын
Niin tuskinpa kovin moni tuotaa ajattelee edes. Vaan lähinnä asia kysymksillä tekee omat päätöksensä. Kyselyn mukaan enemmistö kansasta luottaisi haavisto ulkopolittiseen osaamiseen. Katsos ihmisiä ei kiinnosta jotkut jonnin joutavat tiedot ja virheet ja se sataa suoraan haaviston laariin. Kun stubb ei osannu edes vastata tähän kysymykseen vaan piti sitä jonain Remeksen romaanina onko edes tosissaan mukana.
@unknownentity8256
@unknownentity8256 10 ай бұрын
Taidat olla vähän kujalla siitä mikä presidentin keski-ikä on.
@tuomassuokas
@tuomassuokas 10 ай бұрын
@@unknownentity8256 pressalla ei ole keski ikärajaa. Presidentti voi olla minkä ikänen.
@juho8371
@juho8371 10 ай бұрын
En tiedä kuinka paljon tässä painaa tuo Stubbin 8kk varusmiespalvelu ja korpraalin laatta. Kyllä hän varmasti oppi petaamaan.
@tuomassuokas
@tuomassuokas 10 ай бұрын
@@juho8371 ei se vaikuta. Tärkeää et osaa hoitaa presidentti viran. Ja samalla tavalla se halla aho on sivari. Eli tuo haaviston sivari tausta on aina ontuva. Tämän nostan esiin ihan muuten vaan.
@whoismarkk
@whoismarkk 10 ай бұрын
pöh näitä aiheita.. eikö olisi kiva kuulla taas ehdokkaiden mielipide seksuaali-identiteeteistä?
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Ei Stubb ymmärrä lukuja. Stubelon mukaan lähti armeijan jälkeen opiskelemaan USA:an 1981. No koska hän sinne meni? 1989. Taas ykkönen ja ysi sekaisin keskenään. Silloin valtionvarainministerinä hänestä oli pienempi paha valehdella, jotta keksi luvut päästään, kuin myöntää totuus, että numerot ovat hänelle liian vaikea aihe. kzbin.info/www/bejne/rnjQh4Rnop6BZ6csi=0iQBR_AQZpFvxhKn&t=363 kzbin.info/www/bejne/aHm0hKaca8qppLc&t= Yle: "Sipilä paljasti: Trio keskusteli kielteisistä lausunnoista ennen Stubbin kohupuhetta Hallitus keskusteli hallintarekisterihankkeen kohtaamasta kritiikistä vain hetki ennen kuin Stubb puolusteli hanketta eduskunnassa. Riikka Uosukainen 1.12.2015 18:54 • Päivitetty 1.12.2015 19:57 Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi tänään eduskunnassa toimittajille, että trio eli hallituspuolueiden puheenjohtajat keskusteli hallintarekisterihankkeesta juuri ennen viime torstain kyselytunnin alkua. Pääministerin mukaan tuossa keskustelussa oli esillä, että oli hyvin epätodennäköistä löytää esitystä, joka voitaisiin jättää, koska hallituksen pyytämät asiantuntijalausunnot hallintarekisterihankkeesta olivat hyvin kriittisiä. Trio päätti palata asiaan tiistaina eli tänään. Trion keskustelusta huolimatta valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) puolusti esitystä kyselytunnilla ja väitti, että 90 prosenttia lausunnoista oli uudistukselle myönteisiä. Myöhemmin Helsingin Sanomat uutisoi Stubbin puheiden olevan virheellisiä. Ministeri Stubb pyysi eduskunnassa esittämiään vääriä lukuja anteeksi viimeksi tänään tiedotustilaisuudessaan." Ilta-Sanomat: "Lyhyestä matematiikasta yo-kirjoituksissa arvosana A - näin valtiovarainministeri Stubb vastaa laskutaidostaan Tuleva valtiovarainministeri sai ylioppilaskirjoituksista toiseksi huonoimman arvosanan approbatur lyhyestä matematiikasta. Mika Lehto 27.5.2015 20:29 Alexander Stubb (kok) on tunnettu kielitaidostaan ja Stubb on poliitiikon urallaan askarrellut lähinnä ulkopolitiikan kanssa. Talousasioissa Stubb ei ole profiloitunut, eikä Stubb ole laskutaidollaan häikäissyt. Suomeen tulee nyt valtiovarainministeri, jolla oli ylioppilaskirjoituksissa lyhyestä matematiikasta arvosana approbatur. Stubb vakuutteli, että valtion tilit hoituvat tälläkin matematiikalla. IS muisti, että Stubbilla olisi ollut pitkä matematiikka, mutta Stubb korjasi, että ”kyllä se lyhyt matematiikka oli” ja matematiikka siis vielä huonompi. - Kyllä luvut ihan hyvin päässä pysyy. Siinä ei ole hätää. - Aina kun ottaa uuden salkun vastaan, uuden omaksuminen kestää aikansa. Ulkoministerinä kesti nelisen kuukautta, pääministerinä meni noin puoli vuotta, että sai kokonaisuudesta kiinni. Eiköhän tässä olla ihan hyvässä asennossa budjettiriiheen mennessä, Stubb totesi."
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Stubb on kuin EU-federalistien ohjelmoima robotti, joka ei keinoja kaihda viedessään Suomea liittovaltioon. Se valehtelee, se vääntyilee, se kiertää. Me voimme yhdessä estää Cai-Göranin pääsyn presidentiksi => Nolla ääni on ääni Stubbille, pelleääni myös. Kokoomuksen kannattajat ovat aktiivisimmat äänestäjät, eli mitä alhaisempi äänestysprosentti hyväksyttyjen äänien suhteen, sitä suurempi kokoomuksen kannatus. Pekka Haavisto kehui Hitleriä, se vaatii munaa, hän saa ääneni toisella kierroksella. Ja ne, jotka pitävät homoutta konkreettisena ongelmana, ovat syvällä unessa. Ei käsitystä, miten suuria ja laajoja tämän maan ongelmat ovat. Huomautetaan myös, ettei Zelenskyikään ole suorittanut asepalvelusta. "PS:n Arto Luukkaselta kovia lausuntoja Pekka Haaviston Hitler-viittauksista - Haaviston mukaan siteerattiin väärin vaalikirjassa Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen syyttää Pekka Haavistoa natsismista ja kirjoittaa Antti Lindtmanin ”natsiorgioista”. Arto Luukkanen on ollut aktiivinen blogissaan ja Twitterissä. Jenni Gästgivar / Iltalehti Tekijän kuva Sampo Lepistö torstai 20.7.2023 klo 17:39 Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen pui blogissaan Adolf Hitleriin viittaavaa kohtaa kansanedustaja Pekka Haaviston (vihr) vuoden 2012 presidentinvaalikampanjasta kertovassa kirjassa. Lisäksi hän puhuu SDP:n puheenjohtajakisassa mukana olevan Antti Lindtmanin (sd) ”natsiorgioista”, joilla hän viittaa hiljattain julkisuudessa olleisiin Lindtmanin nuoruuskuviin. Luukkanen on myös syyttänyt blogiteksteissään mediaa valikoivuudesta ja ”Pjongjang-journalismista”. Luukkanen on kommentoinut viimeaikaisia perussuomalaisiin liittyneitä rasismikohuja yhteensä neljässä heinäkuussa julkaistussa blogitekstissään, jotka on julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorot-blogialustalla. Uusi Suomi poisti sittemmin yhden Luukkasen teksteistä. Uuden Suomen päätoimittaja Jenni Tamminen kertoi Helsingin Sanomille, että teksti poistettiin sääntöjen vastaisena. Arto Luukkanen, mistä näissä teksteissä on kyse? - Kannattaa lukea ensin ne kirjoitukset. Siitähän se aika hyvin selviää, Luukkanen sanoo Iltalehdelle. Olen lukenut ne. - Ei siinä mitään, kannattaa lukea ne ja siinä se koko viesti on. En minä halua niitä nyt enempää kommentoida. Ihmiset lukevat ne, ja jos miellyttää, niin hyvä, mutta jos ei, niin ei se mitään. Se on sitä demokratiaa. Pekka Haaviston mukaan häntä siteerattiin väärin vaalikirjassa. Henri Kärkkäinen Kelan kynästä Luukkanen ottaa blogissaan esiin Haaviston kampanjasta kertovassa kirjassa olleen Adolf Hitleriä koskevan kohdan ja toivoo, että Haavisto ”astuisi esiin”. Kyse on vuonna 2012 julkaistusta kirjasta Sydänten presidentti. Kirjan ovat toimittaneet ja suurimmaksi osaksi kirjoittaneet Riikka Kämppi ja Jussi Lähde. Lisäksi mukana on monia vierailevia kirjoittajia, jotka ovat olleet mukana kampanjassa. Kyseessä oleva kohta ei ole suora lainaus Haavistolta, vaan osa hieman yli kolmen sivun mittaista osiota Tarinankertojan matkassa, jonka on kirjoittanut muusikko Anssi Kela. - Pekka pohtii idealismia yllättävästä kulmasta. Hän sanoo, että Hitler olisi loppujen lopuksi voinut olla Saksalle ihan kelpo johtaja, jos olisi vain hiukan tinkinyt näkemyksistään. Ei olisi edes tarvinnut muuttaa paljoa: olisi vain suhtautunut juutalaisiin hiukan lungimmin ja tyytynyt vähempään elintilaan. Pieniä asennemuutoksia yhden ihmisen päässä, ja koko ihmiskunnan historia olisi kirjoitettu toisella tavalla, Kela kirjoittaa kirjan sivulla 245. Osiossa, josta katkelma on peräisin, muistellaan Kelan ja Haaviston käymää keskustelua kampanjakiertueella, jonka aikana he pohtivat Haaviston edustaman ”idealismin” ja silloisen presidenttiehdokkaan, nykyisen tasavallan presidentin Sauli Niinistön, edustaman ”realismin” suhdetta. Lisäksi Kela kuvailee Haaviston tapaa rakentaa siltoja ja käydä keskustelua myös sellaisten ihmisten välillä, joiden ajatukset eroavat Haaviston omista. Kela viittaa tekstissä muun muassa Haaviston vierailuun europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen (ps) luona sen jälkeen, kun Hakkarainen esitti, että ”kaikki homot pitäisi heivata Ahvenanmaalle”. Haavisto itse on homoseksuaali. ”Ehdoton ei” Luukkanen toteaa, että natsismille on oltava Suomessa ”ehdoton ei”. Hän ei halua kommentoida entisen elinkeinoministerin Vilhelm Junnilan (ps) tapausta. Junnila joutui eroamaan ministerin tehtävästä muun muassa esiin nousseiden natsiviittaustensa vuoksi. - Olen opettanut ja opiskellut Englannissa. Jos siellä tällainen tulisi, niin ei tällainen ihminen voisi enää olla politiikassa. Mutta Suomi on erilainen maa, Luukkanen toteaa viitaten Haavistoon. Millä tapaa erilainen? - Länsimaiset yhteiskunnat ovat vähän erilaisia, ja sitten Suomi on vähän erilainen, Luukkanen toteaa. Luukkanen kertoo Iltalehdelle, ettei vaadi Haaviston eroamista mistään, mutta toivoo hänen astuvan esille. Lisäksi hän toivoo medialta ”vähemmän selektiivisyyttä ja enemmän journalismia” sekä sanoo, että Haaviston ja Lindtmanin tapauksissa mediassa on vallinnut ”ihmeellinen hiljaisuus”. ”En tunnista omakseni” Pekka Haavisto kertoo sähköpostitse, ettei ole aiemmin lukenut Sydänten presidenttiä kokonaisuudessaan, eikä ole osallistunut sen tekoon muuten kuin antamalla haastattelun sen toiselle tekijälle. Kirjasta löytyvä ja Luukkasen esiin ottama katkelma on Haaviston mukaan virheellisesti siteerattu. - Yllätyksekseni kirjan sivulla 245 toisen henkilön tekstissä on minun ajatuskulukseni esitetty Saksaan liittyen villi tulkinta, jota en tunnista omakseni, Haavisto kertoo. Haaviston mukaan siteeraus liittyi keskusteluun siitä, minkälainen oppositiopolitiikka olisi ollut tehokkainta Hitlerin valtaannousua vastaan. Haaviston mukaan tätä keskustelua käytiin myös vuoden 2012 presidentinvaalien tilaisuuksissa. Haavisto lisää, että ”holokaustin järkyttävät rikokset eivät vanhene”. - Myös sen vuoksi on edelleen tärkeää reagoida voimakkaasti kaikkeen sellaiseen, jossa ymmärretään tai ihaillaan Adolf Hitleriä, kansallissosialismia tai natsismia. Euroopan on tärkeää oppia omasta historiastaan."
@faktanikkari
@faktanikkari 10 ай бұрын
Stubb ratsastaa sukupuolineutraalisuudella(toiseksi alin video), uskonnolla, sekä isänmaallisuudella, vaikka ei usko yhteenkään. Aika vtullaan täytyy olla aivot, kun noin toimii. Alin video on myös mielenkiintoinen: Stubbelo tuumailee, että itsemääräämisoikeuden jakaminen samanmielisten maiden kanssa on itsenäisyyttä. Eikä asia mene EU:ssa noin: Meppien määrä Strasbourgin parlamentissa määräytyy jäsenvaltion väkiluvun mukaan. kzbin.info/www/bejne/hqmxcoiCoLZor68 kzbin.infoS7AmN9NRbyc kzbin.infoH9IWa3F2tLc kzbin.info/www/bejne/qnfGmIWDnKiWmbc Ylivelkaantuminen on huonosti hoidettujen asioiden mitta. Ettekö ole saaneet tarpeeksi vasemmistosta? Kokoomus on vihervasemmistoa. Miten monta oikeistoagendaa kokoomuksella on? Venäjän puolustaminen? EU-ero? Markan palauttaminen? Mrna-piikkien kieltäminen? Rajat kiinni? Rangaistusten tuntuva korottaminen? Verojen tuntuva alentaminen? Kansallisomaisuuden kansallistaminen? Kehitysavun lakkauttaminen? Ihmisiä kiusaavan joutavan (fasistisen) lainsäädännön poistaminen? Ilmastovouhotuksen lopettaminen? Maaseudun pelastaminen? WHO:n pandemiasopimuksen vastustaminen? Yle: "Orpo: Kokoomus ei lähde hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa - Riikka Purra: Aika yllättävä vastaus Perussuomalaisten Riikka Purra siirtäisi tavoitteen Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2050. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva STT 13.10.2021 20:42 Päivitetty 13.10.2021 21:24 Puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomus ei lähde mukaan hallitukseen, joka ryhtyy peruuttamaan ilmastotoimissa. Orpo kommentoi asiaa puoluejohtajien tentissä keskiviikkona. Toisen suuren oppositiopuolueen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on tällä viikolla vaatinut, että tavoite Suomen hiilineutraaliudesta on siirrettävä vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tavoitteena on Suomen hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä. - Sanoisin, että aika yllättävä ja pikainen vastaus, Purra kommentoi tentissä Orpon vastausta. Purran mukaan kyse ei ole siitä, että Suomen pitäisi lopettaa ilmastotoimet. Sen sijaan kyse on Purran mukaan siitä, riittäisikö Suomelle keskeisten kilpailijamaiden taso. Orpo puolestaan kommentoi, ettei tavoitteissa voi peruuttaa yhtään. - Sitä polkua pitää fiksusti mennä eteenpäin, mutta itse tavoitteessa ei minusta voi tinkiä, Orpo sanoi. Purra sanoi perussuomalaisten verkkolehdelle Suomen Uutisille tiistaina, että asetetut kunnianhimoiset tavoitteet Suomen hiilineutraaliuden osalta ovat mahdottomia. - Ne nostavat energian hinnat, erityisesti sähkön ja fossiilisten polttoaineiden hinnat, korkeammalle kuin kansalaisten ja teollisuuden maksukyky sallivat, Purra perusteli Suomen Uutisille. Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mielestä maalia ei kannata ryhtyä siirtämään. Saarikon mukaan pidempi siirtymäaika olisi "lähtökohtaisesti pois Suomen kansantaloudelta". - Se tarkoittaa ikään kuin jatkoa sille sitoumukselle, että rahoitamme energiaratkaisuillamme sheikkejä, sen sijaan että työllistäisimme suomalaisia, tekisimme uusiutuvan energian ratkaisuja ja varmistaisimme huoltovarmuutta myös esimerkiksi energiakriisin tullen. Ei mitään järkeä, Saarikko sanoi keskiviikon tentissä. Puoluejohtajien tentti pidettiin Helsingin Sanomien ja Aalto EE:n järjestämän Taloudenpuolustuskurssin yhteydessä Helsingissä. Aalto EE on Aalto-yliopiston omistama yritys, joka tarjoaa liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluja."
@xXOTTOPOEKAXx
@xXOTTOPOEKAXx 10 ай бұрын
Hah varmaa molemmat luikkis oikeesti ruotsiin karkuun

@rymmitoonanen4352
@rymmitoonanen4352 10 ай бұрын
Suomen historian suurin rauhanteko olisi lähteä natosta. T. yhdysvaltojen ja Venäjän vastainenliike
@kissanpentu2239
@kissanpentu2239 10 ай бұрын
Stubilla paljon syvemmät näkökulmat, pekka esittää yksittäisiä asioita. Stubille ääni!
@tapsa7730
@tapsa7730 10 ай бұрын
Ei vaan sattuisikin tuollaisissa tilanteissa niitä virheitä tai vihreitä

@oomidee
@oomidee 10 ай бұрын
Toimittaja menee solmuun tästä kehumalla alistamisesta, ehdokkaat kehuvat kilpaa toisiaan vaikka se on alistamista tässä kontekstissa

@SvenErik_Lindstrom3
@SvenErik_Lindstrom3 10 ай бұрын
Nyt olisi juuri oikea aika valloittaa Pietari Suomelle. Mutta eihän nää nynnyt siihen kykene.
@Helena-ox7cr
@Helena-ox7cr 10 ай бұрын
Siis mitä ihmettä....meinaakko kolmatta maailmansotaa aloittaa? Ollaan Natossa nykyisin jos on sattunut unohtumaan. Ehkä aiemmin joku ois saattanutkin nuin aatella ja haluta Karjalaa takaisin, mutta nyt ois ihan kuutamolla edes ikinä toivoa Karjalaa takaisin. Tarkoitit varmaankin Karjalaa etkä Pietaria. Venäjä ois muuten saattanut jopa lahjoittaa meille Karjalaa takas jos ois sovittu ja kirjattu perustuslakiin, ettei koskaan anneta natojoukkojen astua maihin. Niille kun etupiirit ovat elämän ja kuoleman asia.
@saku-321zyx
@saku-321zyx 10 ай бұрын
Hataraa on herrojen osaaminen, jopa palottavaa meille kansalaisille.
@Helena-ox7cr
@Helena-ox7cr 10 ай бұрын
Amen. Ei tiedä itkiskö vai nauraisko. Pakko vissiin sitä Haavistoa on sit äänestää, ettei touhu mene ihan kaheliksi. Luulisi Kokoomuksella olevan oikeitakin asiantuntijoita tai oilisivat vaikka asettuneet Rehnin taakse ennemmin.
@hajupenatpelailee3475
@hajupenatpelailee3475 10 ай бұрын
:D

Muistetaan hyvästä näytelmästä huolimatta, että Haavisto on äärivihreä ja Stubb on oikeistolainen. Eikä olisi sitäkään syytä unohtaa, että useimmat meistä eivät halua "härkäparia" linnanjuhlille.
@pamppapamppersson308
@pamppapamppersson308 10 ай бұрын
Stubb oikeistolainen? Kissat koiria? WEF listoilta löytyy nuo molemmat, vasemmalle kallellaan olevia globalisteja molemmat. Herätkää ihmiset todellisuuteen, pää pois sieltä perseestä
@pamppapamppersson308
@pamppapamppersson308 10 ай бұрын
WEF listoilta löytyy nuo molemmat. Molemmat ovat vasemmalle kallellaan olevia globalistipettureita. Pää pois sieltä pyllystä ihmiset rakkaat ja herätkää todellisuuteen.
@senseiwu763
@senseiwu763 10 ай бұрын
Tuskin sut sinne linnanjuhliin ois kutsuttukaa, mut. Jätkä on Eläin! Sano Sokrates ku hiffas et ihminen on eläin nääs.
@MaunoMattila
@MaunoMattila 10 ай бұрын
@@senseiwu763 Vain jumalaton on eläin, himojensa perässä menevä orja, joka on kyvytön tekemään muuta kuin mitä halunsa sanelee.
@jarkko4732
@jarkko4732 10 ай бұрын
Käsittääkseni Haavisto ja hänen puolisonsa ovat kumpikin lajiltaan ihmisiä, eivät härkiä. 🙂
@tyhbkjjbj6586
@tyhbkjjbj6586 10 ай бұрын
Ei sukupuolikieroutumalle.

Lääkkeet ovat Huijausta? - Antti Heikkilä | Dosentti
27:18
Arto Luukkanen
Рет қаралды 194 М.
Гениальное изобретение из обычного стаканчика!
00:31
Лютая физика | Олимпиадная физика
Рет қаралды 4,1 МЛН
小丑教训坏蛋 #小丑 #天使 #shorts
00:49
好人小丑
Рет қаралды 50 МЛН
So Cute 🥰 who is better?
00:15
dednahype
Рет қаралды 19 МЛН
Pekka Haavisto vastaa Mika Aaltolan rajuun hyökkäykseen
38:47
verkkouutiset
Рет қаралды 17 М.
Kekkonen Talk Show - vieraana Vladimir Putin
10:18
paakkelsi
Рет қаралды 362 М.
Jussi Halla-aho vastaa kommentteihin: Mikä on Suomen SUURIN haaste?
16:45