Рет қаралды 2,780
Kohta lähes 45 vuotta kestänyt matka kohti rauhaa ja rakkautta on ollut mutkikas ja kuluttava sekä fyysisesti että henkisesti. Erehtyväinen ihminen on rikkonut itseään etsiessään elämän tarkoitusta ja merkitystä mitä erikoisemmista paikoista.
Olen elänyt mahdollisuuksiin ahnaasti tarttuen, kuin ne olisivat elämyksellisyydellään vastaus tyhjyyteen. Olen osallistunut mammonan, materian ja menestyksen tavoitteluun kuvitellen, että rikkaudet ympärilläni kirkastaisivat todellisen onnen sisälläni.
Olen itsekkyyttäni uuvuttanut itseni ja läheiseni luopuen ajastani ja kyvystäni aitoon iloon pintakullatun perässä juosten.
Turruttanut levottomuuttani ja suruani päihteillä, yksinäisyyttäni tyytymättömyyttä lisäävillä ihmissuhteilla.
Häpeissäni ja peloissani tyytynyt, vaikka aavistanut ettei valintani kestä.
Armosta ja pienen ihmisen ymmärrykseen liian suuresta rakkaudesta pääsin lopulta kotiin. Lukemattomat kyyneleet ja kärsimys Hänen eteensä tuoden, nöyrästi virheeni myöntäen, koin vihdoin rauhan. Rauhan ja tyyneyden, jossa tunsin mitä on olla itsenään, kokonaan pohjattoman rakastettu.
Kun tuntee ensimmäistä kertaa elämässään, ettei parempaa versiota minusta tarvita. Kun tuntee miten odotus on palkittu ja lapsen kotiinpaluusta iloitaan. Kun tietää, ettei kukaan koskaan missään ole rakastanut sinua kuin Jumala, ei ollut onnellisempi sinut nähdessään. Kun kokee rehellisyyden, luottamuksen ja turvan ympärillään, jollaista et ole koskaan ennen tiennyt edes olevan olemassa, ei jää sijaa epäilykselle.
Kiitos Jumala❤️
Kiitos Jeesus❤️
Kiitos Pyhä Henki❤️
Sinäkin siellä olet yhtä rakastettu ja syntymästäsi asti Luojasi yhteyteen pyhästi odotettu. Hänen kärsivällisyys riittää, älä huoli🙏❤️