Herättää keskustelua tuo työkalujen kuittaaminen. Kommentoin tähän nyt yhteisesti taustalla olevat seikat ja sen, miksi päädyimme ko. käytäntöön! Kaikki työntekijämme ovat aliurakoitsijoita, jotka vuokraavat meiltä työpistettä. Työpisteen vuokralle on laskettu hinta, joka vähennetään asentajan tuntiveloituksesta. Tämä itsessään jo riittäisi perusteeksi, miksi korvausvelvollisuus on asentajalla. Jos mennään kuitenkin siihen todelliseen syyhyn, joka on tehokkuus. Olen työskennellyt autokorjaamoilla muutaman vuoden ja Puolustusvoimissa upseerina kuutisen vuotta, tässä ohessa opiskellut logistiikkaa ammattikorkeakoulussa ja yrittänyt opiskella yritystalouden perusteita. Kaikissa näissä keskiössä on nykypäivänä toiminnan tehostaminen. Tuottavaa työtä tekevän henkilön työaika pitää keskittää ydintoimintoihin ja siihen, että hänen työajasta mahdollisimman paljon käytetään siihen, millä hän talolle tuottaa rahaa/jotain muuta arvoa. Oheistoimintoihin käytettävä aika tulee minimoida ja jokainen keskeytys työn tekemisessä riskeeraa prosessin toteuttamisen, koska inhimillisen erehdyksen riski kasvaa, kun työntekijän keskittyminen katkeaa ja ajatus katoaa. Autokorjaamoilla yleisesti käytetään aikaa tuhottoman paljon siihen, että työtä tehdessä huomataan, että jokin tarvittava työkalu ei ole saatavilla. Joko sen vuoksi, että se on hukkunut tai sitä ei ole tekijälle annettu. Tällöin hän joutuu lähtemään sitä työkalua etsimään tai pahimmassa tapauksessa lainaamaan. Huonolla tuurilla hän lainaa sitä kriittistä työkalua, jota työkaveri olisi itse tarvinnut parhaillaan. Se henkilö, jolta työkalu on lainattu, joutuu myös keskeyttämään työnsä ja kävelemään lainaajan luokse hakemaan artikkelin takaisin. Näin molempien työntekijöiden ajatus ja työnteko on katkennut ja turhaa odotusaikaa on syntynyt jo ainakin minuutin. Tämä kertaantuu päivässä useaan kertaan aiheuttaen vuositasolla tuntien ylimääräisen odotusajan. Tämä taas maksaa satoja tai tuhansia euroja voittoa tavoittelevalle yritykselle. Yritän välttää tätä iskoistamalla asentajille ajatuksen päähän siitä, että he vastaavat henkilökohtaisesti työkaluistaan. Eli taustalla on ajatusmallin luominen, joka sitouttaa henkilön vastaamaan yhteisestä omaisuudesta. Lopputuloksena saavutamme toivottavasti työn tehostamista.
@santtu4144 сағат бұрын
Onneksi Mikko! Onneksi on Mikko! Myös nimipäivän johdosta.
@JanneNurvala3 сағат бұрын
Mielenkiinnosta kysyn että kun työntekijät eivät ole normaalisti työsuhteessa teillä niin miten vastuu kysymykset ? Te kannatte varmaan asiakkaan suuntaan mutta maksaako aliurakoitsija (työntekijä) vahingon teille ? Heille ei myöskään kerry lomia tai kuulu terveyshuoltoa ?
@Simolammikko3 сағат бұрын
Juuri näin. Asiakas on suhteessa meidän yrityksen kanssa ja meillä on vastuuvakuutus olemassa tähän. Sitten tapauskohtaisesti katsotaan aliurakoitsijan korvaus pieleen menneestä työstä. Yleensä korvaa jossain suhteessa tekemällä työtä. Tärkeä tieto myös se, että aliurakoitsijat tekevät töitä myös muille yrityksille. Jos olisivat vain Vagen oy:llä, tulkitsisi verottaja jossain kohtaa heidän olevan työsuhteessa.
@mikakorhonen60293 сағат бұрын
Suurin osa parturi- kampaamo yrittäjistä toimii samanlailla eli vuokraa parturi tuolin isomman ketjun tiloista.
@KaisaPihlainen3 сағат бұрын
Hyvä Mikko! Entisenä laatupäällikkönä ihailen pyrkimystäsi systemaattiseen ja järjestelmälliseen toimintaan. Kaikeksi onneksi jaat kokemuksesi tiedoksi kaikille muillekin korjaamoille ja yrittäjille. Tästähän hyötyy koko Suomen kansantalous!
@Askotekki7 сағат бұрын
Kuittityökalut on kyllä hyvä. Pakin vuosittainen inventaario työnantajan toimesta kannattaa kyllä ottaa ohjelmaan niin pysyy firman kalusto kirjanpidossakin ajan tasalla eikä tule sitten pitkän työuran päätteeksi työntekijän kanssa kerralla niin paljon selvittelyä puuttuvista kaluista.
@santtu4144 сағат бұрын
Inventointi kannattaa tehdä jokaisen työn päätyttyä. Se on helppo ja nopea toimenpide, kun jokaisella työkalulla on oma paikkansa vaunussa. Työkalu voi muuten helposti unohtua asiakkaan autoon, josta se ei taatusti palaa takaisin. Lisäksi se voi aiheuttaa vaaraa väärässä paikassa autossa. Näin toimitaan ilmavoimien lentokonekorjaamolla. Se korvausasia on toisarvoinen juttu. Eihän niitä edes häviä, kun ollaan järjestelmällisiä ja huolellisia.
@Simolammikko4 сағат бұрын
Hyvä idea (Y). Tämä kuittityökaluhomman koko juju on se, että saan äijille iskoistettua ajatusmallin, että työkaluista pidetään huolta ja se kannustaa pitämään tavarat tallessa. Samaa helpottaa myös se, kun tavaroita ei loju lattialla vaan paikat pysyy siistinä ja yksinkertaisina. Kaikille pitää olla paikka. Raha tässä ei ole keskiössä. Kenenkään liiketoiminta ei kaadu siihen, jos muutama työkalu hukkuu, mutta sitä en kestä, kun miehet ravaa lainaamassa kavereilta työkaluja ja loppuviimein ne on kaikilta hukassa siinä kohtaa, kun heidän pitäisi tehdä tuottavaa työtä. Eli toiminnan tehokkuus on kaiken taustalla!
@KaisaPihlainen3 сағат бұрын
@@Simolammikko Kannattaa sisällyttää uuden asentajan perehdyttämisohjelmaan.
@vannekiristaa6 сағат бұрын
Kannattaa kysyä lakimiehen mielipide työkalujen maksuperusteisiin, ne työkalut on yrityksen tiloissa joten sanoisin että asentajan ongelma ei ole kadonneet työkalut ja niiden maksaminen työsuhteen päättyessä.
@joukka89485 сағат бұрын
Sitten saa muuttaa armeijan systeeminkin jos on kielettyä
@DaRoobe695 сағат бұрын
@@joukka8948 armeijassa nyt on pikkaisen eri käytännöt kuin normaalissa maailmassa
@vannekiristaa5 сағат бұрын
@@joukka8948 armeijassa ei tule laskua perään ja ainoastaan aseen katoaminen johtaa rikostutkintaan.
@Simolammikko5 сағат бұрын
Asentajat on yrittäjiä, jotka vuokraa työpistettä meiltä. Me tarjotaan työpisteen mukana työkalut, joten on luonnollista, että korvausvelvollisuus on aliurakoitsijalla.
@vannekiristaa5 сағат бұрын
@@Simolammikko vuokraaminen on täysin eri asia kuin työntekijälle luovutettu kalusto. En katsonut videota niin tarkkaan että olisin tämän huomannut mainitun
@Arskari6 сағат бұрын
No jos volkkareita meinaatte siellä pajottaa niin ne torxit, xzn ja 12 kulmaset hylsyt puuttuu kokonaan pakista.
@Simolammikko5 сағат бұрын
Oli ne siellä eri merkkisenä 😃 Sopimusteknisistä syistä eivät esiinny videolla.
@jounit68496 сағат бұрын
Induktiokuumennin, knipexit 3 eri kokoa, isot torxit, sähkömiehen sokeripala talttapää ruuvari... . Paljonko oli hintaa Milwaukeen työkalulaatikostolla esittelemiesi työkalujen kanssa?
@Simolammikko5 сағат бұрын
Pakissa on hiukan muitakin kaluja milkkarin lisäksi, mitä ei milwaukeelta järkevästi saa. Työkalupakin arvo on noin 7500 Alv25%
@Rrottweiler7 сағат бұрын
Akkuräikkäväännin on kyllä laiskanmiehen unelma työkalu. Ite ostin 1/4" ja 1/2" joskus 5 vuotta sit harrastekäyttöön ja on helppoa.
@mikakorhonen60294 сағат бұрын
Toi työkaluvaunu on hyvä, koska työntekijät ovat yrittäjiä ja saavat tehtyä enemmän "urakoita" jolloin heidän omat tulot ja kate kasvaa. Kun ei tarvitse kävellä pitkin hallia työkalujen perässä.
@janne69-n1c6 сағат бұрын
Mulla oli armeijassa ZILI kuitilla 🤣🤣 Kiitos videosta taas
@joop-gv7mk4 сағат бұрын
Mulla oli sirra 😅
@Tataa914 сағат бұрын
Sulta ei kyllä hommat lopu ku kattoo paljo noita vaggeja pyörii liikenteessä. Ollut yksi volkkari, sillon ku se lähti pihasta vannoin ettei enään ikinä tuu toista.
@elcapitan66056 сағат бұрын
kemikaali kaappiin hyllyjen pohjalle varmaan jotkut imupahvit tai vastaavat ettei sotkeennu heti alkuunsa öljy möhnällä ja muulla tärpätillä 🤔
@kipina60826 сағат бұрын
onnea uudelle toimipisteelle, toivottavasti homma lähtee kannattavasti "pyörimään".😊👍👍👍
@erkkijuuth72673 сағат бұрын
Jos ei noilla työkaluilla työ suju, niin ei millään. Onneksi olkoon ja toivottavasti alihankkijat ymmärtävät mitä saavat käyttöön ja tekevät laadukasta työnjälkeä.
@RS-sc7ro5 сағат бұрын
Sitten kannattaa kyllä miettiä että hommaako siivousyrityksen. Joku kuitenkin siivoo paikat joka ilta tyyliin 40 tunnilta sen sijaan että se mekaanikko josta laskutetaan 70-120 tunnilta harjailee työpisteen jokaisen päivän päätteeksi.
@henrisipila48853 сағат бұрын
Ny o kyl komeat ja laadukkaat työkalut et ny kelpaa tehdä huoltoja ja korjauksia autoihin👍👍
@heikkiv5484 сағат бұрын
Toivottavasti saatte sinne hyviä ja huolellisia korjaajia kanssa, laatu tekemisessä on kuitenkin se millä voi menestyä.
@Jani00176 сағат бұрын
Kyllä työntekijöitä hemmotellaan😮👍🏼
@okok-gg5fl4 сағат бұрын
Tässähän vähenee riskit kun työntekijöitä ei tarvitse palkata firmaan työntekijöitä.
@julleboyy2 сағат бұрын
Itsellä tärkeää että työkalu olisi käden ulottuvilla eikä sitä tarvitse hakea pidemmältä. Samoin. Myös suojavarusteiden käyttö, itse suosisin suojavarusteita jokaiseen pakkiin niin kynnys niitten käyttöön on paljon pienempi kuin hakisi yhteisestä suojavarusteet kaapista esim suojalaseja. Mutta kyllä itse ilomielin tekisin tuolla setupilla töitä! Ja käytännön järkeillyt ( työkalujen paikat sekä asioiden rutiini) tulevat ajan myötä. Tsemppiä uusiin tiloihin! T. Kohta 7 vuotta autokorjaamo yrittäjyyttä takana.
@VeijoKareinen4 сағат бұрын
Joku peili olisi hyvä, magneettikeppi, magneettilautanen. Noita olen itse tarvinnut. Magneettilautasta muttereille joka remontissa mm. renkaiden vaihdossa, on mukava nakata kumisuojattu magneettilautanen auton kylkeen ja siihen sitten mutterit on hauskan näköistä touhua sain poikani innostumaan renkaiden vaihdosta moisella 5 euron investoinnilla. Momenttiavain varmaan löytyykin jo työkaluista. Usein pikkuasiat ovat juuri niitä jotka saavat hymyn naamalle. Toisaalta taas jos jättää tervehtimättä asiakas ei tule toista kertaa, ollaan me ihmeellinen eläinlaji IHMISET :-)
@mkkiloma39916 сағат бұрын
No nyt on työkaluja! Laatu vähän toista kuin sun kotikorjaamolla.
@markosaarela35375 сағат бұрын
Kannattaa panostaa myös hälyttimiin ja vartiointiin kun on noin hyvät työkalut. Virolaiset rosvot lipoo jo kieltään, paikalliset nistit myös. Firmasi menestyy varmasti ja uskon että saat hyviä asentajia rekryttyä merkkiliikkeiltä.
@teamracing074 сағат бұрын
Ne merkkiliikkeet on just ne joita kannattaa välttää. Ei aitoa koulutusta mistään muusta kuin ammattikoulun autoalalta. Just näitä merkkiliikkeen tuomioita on Mikko käyny niin monet kerrat videoillaan läpi et niiden tekemät arviot autojen vioista on ollu täysin virheelliset.
@JanneNurvala4 сағат бұрын
Täytyy muistaa että merkkiliikkeiden taustalla on tehdas joka valitettavasti sanelee aika paljon korjausohjeitakin. Esim. Gte sihti viat kyllä merkkiliikkeessä tiedossa mutta tehdas ei salli korjausta kuin heidän tavallaan.
@markosaarela35374 сағат бұрын
@@teamracing07 Voipiihan se olla, mutta nuoret innokkaat kaverit ei vaadi 25€/h ja on opetettavissa tavoille, toisin kun vanhat ukot. Mutta että jostakin kun löytää hyviä ukkoja, niin firma kyllä menestyy. Vagen ja hubon auto on ainuat firmat jota olen löytäny, jokka tekee oikialla lailla töitä ja on ammattitaitoa. Tulee kovia kilpailijoita muille firmoille. Saattaa olla 3 viikon jono kun eivät ehi tekemään kun tullee aisiakastsunami.
@allujuntunen37525 сағат бұрын
Äkkisälteen juu knipeksit kolmee eri kokoo pari erikoon sivuleikkurit, abikopihit, kuorintapihit, xzn, torksit ja sit perus kätevät hylsy pitsit, voima hylsyt ja jatkot.
@MySpeedmetal5 сағат бұрын
Hyvän näkönen halli, mut noi lattialla olevat nosturien johtokourut... voi jeesus perkele että noihin kompastelee vielä vuosien jälkeen vaikka tietää että ne on siinä :D Sattasin upottaa lattiaan mieluummin vaikka iso urakka onki.
@PerttiSalomaa5 сағат бұрын
Galvanoitu saksinosturi on hyvä idea. Työpaikalla ajoluiska ruostui puhki 5 vuotiaana.(made in Italy). Voi sitten pestä huoletta.
@Simolammikko4 сағат бұрын
Vuokrahalli ja sopimuksessa seisoo, että lattia ennallistettava siihen kuntoon kuin luovutettaessa oli. Tavoitteena siirtyä omiin tiloihin jollain aikavälillä. Me kompastelemme.. :D
@huntergun14463 сағат бұрын
Tuleeko vielä alkuun sähköautojen korjaus pistettä? Tai onko tarkotus alkaa siihen puoleen perehtymään nyt hyvissä ajoin? Ja on muuten viimesen päälle kaikki puitteet. Ei varaa kellään valittaa pätkääkään!
@Simolammikko3 сағат бұрын
Joo ollaan niitä tässä jo tehty! Katotaan oma tila niille vielä, kun tämä kriittisin osuus saatu 👍🏻
@aripelkonen3776 сағат бұрын
Torxi hylsyt ja kärjet, kuusokolo kärjet sekä 12kulma kärjjet. Uupuu äkikseltää
@Simolammikko5 сағат бұрын
Löytyy, mutta sopimustekniikasta johtuen en kuvannut 😃 Hyvä pointti!
@jarikorppi20157 сағат бұрын
Asennus öljy puuttuu.
@samupietarinen672235 минут бұрын
Nyt on kyllä tilat ja työkalut niin mintissä että jos olisin hullu niin palaisin takaisin autoalan töihin😅 Muista tarpeeksi pöytä/laskutilaa osille. Pysyy remontit selkeänä mikä lisää tehokkuutta entisestään.👍
@EmmeTupakoiTaalla4 сағат бұрын
Kai maar kymppimillin kiinto/lenkkiavaimia, ja hylsyjä on runsaasti... :)
@tombo62912 сағат бұрын
Momenttiavaimet varmaan myös on. Itse suosin hazettia on laatua
@VeijoKareinen3 сағат бұрын
Metallipajoilla on ollut rikkasysteemi käytössä jo (vuosisatoja) pitkään, eli kun yleisessä käytössä olevia työkaluja "lainattiin" jätettiin ko. työkalun kohdalle omalla henkilönumerolla varustettu rikka työkalun kohdalla olevaan tappiin roikkumaan. Porukka oppi nopeasti toistensa numerot, jolloin tiesi heti kenellä ko. työkalu on käytössä ja näin ollen voi mennä kysymään tarvitsetko vielä, sillä joskus työkalu saattoi jäädä kiireisellä tekijällä työpisteelle vielä työn valmistuttuakin. Korvausvelvollisuus työkaluista oli käytössä ainakin jo 1970 luvulla ja tietysti siitä eteenpäin. Armeijassa on korvausvelvollisuus ja siitä johtuen aina kotiutusten lähestyessä täytyy vahtia omia tavaroitaan, minulta varastettiin rynnäkkökiväärin perän sisästä puhdistusvälineet ja kumisaappaat jotka olin virheellisesti jättänyt kuivumaan kuivaushuoneeseen. Onneksi minä sain varastettua alokkailta tilalle rynnärin puhdistusvälineet ja kumisaappaat, kumisaappaat olivat pienet 40 numeroa (tai jotain sinneppäin) minun jalkaani joten menin rättivarastolle vaihtamaan ne 45 numeron kokooni, rättivääpeli ihmetteli miksi tuon pienet saappaat vaihtoon, minä sanoin niitä vaihdetun jo komppaniassa useita kertoja ja minulle jääneen tämä rättivarastolla käynti. Tekoni lienee vanhentunut kun pääsin Kontiorannan varuskunnasta 1980 reserviin :-) Yleensäkin en tiedä ketään joka olisi maksanut kadonneita varusteita valtiolle, kierrätys on armeijassa ollut pitkään käytössä :-)
@markonurmi54793 сағат бұрын
Kieltämättä erikoinen järjestely autokorjaamolla että käytetään jonkinlaista parturikampaamomallia...tai että aliurakoitsijana ilman työsuhdetta... ...saas nähdö kuinka nopeasti siellä ei olla paikalla vaan oman firman hommissa halvemmissa tiloissa omilla työkaluilla...mytta tsemppiä! Se saattaa tuo vaikka onnistuakin. PS: kaaaauan sitten oli aika kun mekaanikoilla oli oikeasti omat työkalut jotka he itse ostivat...toki nykyään vaatimukset melko kovat ja kalliit...
@Marti77e7 сағат бұрын
En huomannut oliko pitkät torx hylsyt niitä tulee käytetty jonkun verran sekä nykyään on noita muita torx näköiset mitä myös vag autoissa löytyy. En itse ole auto puolella ruuvaamassa kun infra puolella niin raskan kaluston huoltoja tulee hieman tehty niin työkalu valikoima on suurempia kokoja enemmän käytössä. Myös milwaukee akkukäyttöinen juotoskolvi on hyvä ostos on nopea ja helppo käyttää. Milkkarin iskevä kulmamutteriväännin on hyvä olla 1kpl pajalla on ahtaissa paikoissa hyvä apuväline. Itse olen myös knipex pihtien ystävä on harvoja mitä toimii ja kestää käyttöä. Muuten Milwaukee työkalut yleisesti hyvät ainoa pettymys on ollut akkukäytöinen 230mm kulmahiomakone siinä 12ah akut lämpenee liikaa.
@anssibe48222 сағат бұрын
Letkuklemmari pihdit löytyykö?
@koneistuspale9705Сағат бұрын
Jakoavain
@tukehiltunen6 сағат бұрын
Kone hylsyt, kone torx ja Kuusiokolo. Tieten knipex siirtoleukapihdit
@Simolammikko5 сағат бұрын
Joo löytyy, on vaan eri merkkiä niin sopimusteknisistä syistä ei kuvattu
@juhotoppala4104 сағат бұрын
Oliko setissä lukkorengaspihtejä?
@Simolammikko3 сағат бұрын
Joo, ne on tossa mun seinällä.
@markonurmi54793 сағат бұрын
Lusikat ja listalastat lienee muun merkkisinä jossain?
@Simolammikko3 сағат бұрын
Yes!
@jekku66717 сағат бұрын
Miksi pitää maksaa jos työkalu hukkuu? Ihan normaalia että vuodessa muutama kympin lenkki häviää.
@DaRoobe696 сағат бұрын
Taitaa muutenkin olla laitonta tuo käytäntö että työntekijältä veloitetaan työkalut mitkä puuttuvat. Taitaa liitonmiehet olla kohta oventakana.
@mkkiloma39916 сағат бұрын
Tarkkaan saa jokapv laskea ja lukossa pidettävä kaikki tauot jos porukassa joku ”lainaaja”😬
@DaRoobe696 сағат бұрын
Ja muutenkin aika iso epäluottamuksen merkki asentajia kohtaan heti alussa tuollainen järjestely. Työilmapiiri varmasti kokee kolauksen. Ehkä herra toimitusjohtaja tajuaa muuttaa tämän älyttömän päähänpiston kun on hetken ollut yrittäjänä siten että on palkallisia. Se luottamus toimii molempiin suuntiin ja tulee näkymään kyllä 👍🏻
@elcapitan66056 сағат бұрын
no ei varmaan jotain ruuvareita ja lenkki avaimia tarvi korvata, mutta joku 800€ hintainen akkupulttipyssy lienee syytä keskustella tarkemmin 🤔
@ollimustonen5 сағат бұрын
Mihin ne hukkuu, jos sulla on oma työpiste ja omat vehkeet siinä? Ei mihinkään...
@villekoski87477 сағат бұрын
Onko joku käytännön syy miksi ei pelkästään 2-pilari nostimia. Knippexin siirtoleuka pihdit isot ja pienet ja tavalliset sivuleikkurit ja se tärkein 130mm pitkä pieni talttapää ”sokerinpala” ruuvari
@Simolammikko4 сағат бұрын
Saksinosturille on yksinkertaisesti nopeampi ajaa. Saksinosturilla auton kyytiin pääsee vaivatta (aika monessa vw:n huollossa tai korjauksessa pitää laittaa virtoja päälle/pois, jotta pystyy testeriä käyttämään), kun taas kaksipilarilla se on työturvallisuusriski aina, kun sinne kyytiin joutuu keikkumaan ahtaasta välistä. 2-pilari on Audin huollossa oleellinen, koska pohjassa menee poikkitukivarsia ja suodatin, mitä tarvitsee usein aukoa.
@JanneNurvala4 сағат бұрын
Saksinosturi on osittain ihan hyvä mutta ette ilmeisesti ole sähköautoihin tai gte akku hommiin perehtymässä mihin vaatii hyvin usein kakspilaria kun akku pohjassa yms saksi tiellä. ? @@Simolammikko
@Simolammikko3 сағат бұрын
Joo pari saksinosturis on näitä akkuhommia ja audeja varten. Ollaan niitä akkuhommia päästy myös nauttimaan 😃
@kkonaukko27046 сағат бұрын
Kamala renkutus tuo alku
@samupietarinen672238 минут бұрын
Se kuvastaa VW omistajan mielenmaisemaa😅 meitä on moneen junaan...
@RS-sc7ro5 сағат бұрын
Munkin mielestä yli vuoden mittaisessa työsuhteessa se työkalun maksaminen on epäolenaista. Olenaisempaa on se että jokainen työkalu on tallessa ja paikallaan aina kun auto rullaa pois nosturilta. Toi laatikosto on vähän insinöörin versio eli perjaateessa hyvä mutta käytännössä äärimmäisen hidas katsoa että kaikki on paikoillaan. Jonkinlainen työkaluseinä voisi olla parempi ja puhe että joka ilta tai autonväli jokainen työkalu on paikoillaan. Kuitenkin tärkeää että tietää missä jokainen työkalu on.
@RS-sc7ro5 сағат бұрын
Kuitenkin joka kannun pitäis saada 100000ja mielellään 120000 laskutettavaa vuodessa maltillisellakin tuntihinnalla. Tämä siis jos laskee että annetaan tunti joka päivä ylläpitää työpistettään jolloin kaikki pitäis olla hyvinkin kondiksessa.
@Simolammikko4 сағат бұрын
Miehet vaihtavat työpistettä, missä toimivat johtuen erityyppisistä nostureista. Lisäksi he työskentelevät esimerkiksi öljyisentyön pisteellä, johon työkalut pitää viedä mukanaan. Pakki on käytännöllinen ratkaisu tallöin, koska se liikkuu mukana.