Kovassa nosteessa oleva Blind Channel tähyää ulkomaille: "Nälkä kasvaa syödessä"

  Рет қаралды 10,490

FUM.FI

FUM.FI

Күн бұрын

Oulusta ponnistavan Blind Channelin Niko ja Joel istuutuivat alas FUM.FI:n kanssa ja avasivat hieman sitä, mitä pumppu tekee ja kuinka syvällä räpissä yhtyeen juuret ovat.
Omien sanojensa mukaan violent poppia tekevät Blind Channel julkaisi taannoin debyyttialbuminsa, eikä yhteneväisyyksiä esim. Linkin Parkiin tai Rage Against The Machineen voi olla kuulematta.
- Myönnän sen, että molemmat bändit ovat tosi kovia vaikuttajia meille. Varsinkin Linkin Park on ollut suuri esikuva jo skidistä asti, Joel toteaa Nikon kompatessa, että on mahtavaa, jos heitä verrataan moisiin bändeihin.
Kolme vuotta täydessä toiminnassa olleen yhtyeen toiveet ovat Euroopan kiertämisessä, joka on päivänselvää, sillä onhan kavereiden esiintymiskieli englanti.
- Tommonen pitkä ulkomaanrundi vois olla paikallaan. Kuitenkin musa toimii tosi hyvin. Esimerkiksi Spotifyssä 70 prossaa kuunteluista tulee ulkomailta.
Samalla yhtyeen räppäri-laulaja Niko paljasti omia suosikkiräppäreitään. Keitä he ovat?

Пікірлер: 10
@hunsvottijonne2255
@hunsvottijonne2255 3 жыл бұрын
Ja nyt ne edustaa Suomea Euroviisuissa!
@btw4812
@btw4812 3 жыл бұрын
English subtitles will be helpful.
@firedrill3820
@firedrill3820 3 жыл бұрын
Nikoooooo my baby...I Have 50 photos of this dude that I will turn into shirts and posters.
@namelesss123
@namelesss123 4 ай бұрын
oon todella ylpeä kuinka menestyneitä he nykyään on
@lissu7076
@lissu7076 3 жыл бұрын
nikon polkkatukka
@pilssi
@pilssi 3 жыл бұрын
Varma viisuvoitto!!!!
@enska7394
@enska7394 3 жыл бұрын
"Kovassa nosteessa" 2021😎
@Randommmmm09
@Randommmmm09 2 жыл бұрын
Jep
@TrYhE
@TrYhE 3 жыл бұрын
Kk
@e.t926
@e.t926 Жыл бұрын
Kova!
Blind Channel Live & haastattelu!
7:09
Jerome Kaikkonen
Рет қаралды 10 М.
规则,在门里生存,出来~死亡
00:33
落魄的王子
Рет қаралды 26 МЛН
pumpkins #shorts
00:39
Mr DegrEE
Рет қаралды 46 МЛН
SHAPALAQ 6 серия / 3 часть #aminkavitaminka #aminak #aminokka #расулшоу
00:59
Аминка Витаминка
Рет қаралды 2,1 МЛН
Blind Channel - Out of Town @ Levykauppa Äx, Helsinki 23.5.2018
2:25
Blind Channel - DEADZONE (Japanese Subtitles)
2:58
Sony Music (Japan)
Рет қаралды 14 М.
SAY ANYTHING CHALLENGE FT. ALEX MATTSON
7:56
YleX Feat
Рет қаралды 164 М.
MOST WATCHED Blind Auditions EVER on The Voice Australia
44:34
Best of The Voice
Рет қаралды 1,2 МЛН
Blind Channel Xamkin opiskelijoiden haastattelussa Emma Gaalan pressissä 11.12.2018
2:07
Xamk - Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
Рет қаралды 23 М.
Kilpailijat reagoivat toistensa biiseihin // UMK21
7:43
Uuden Musiikin Kilpailu
Рет қаралды 487 М.
blind channel tiktok live pt1
2:22
look alive, sunshine
Рет қаралды 16 М.
Brit Reacts to The Evolution of Finnish Rap 🇫🇮 (1983-2021)
18:08
规则,在门里生存,出来~死亡
00:33
落魄的王子
Рет қаралды 26 МЛН