Рет қаралды 13,883
Kumibitumikermien hitsaaminen, loivat katot
Tarvitset alkusammutuskaluston, purkukaluston, ensiapupakkauksen sekä henkilökohtaiset suojavälineet.
Alustan tulee olla kuiva, lumeton ja jäätön sekä puhdas rasvasta, öljystä ja irtoliasta.
Alkuvalmistelut:
· Avaa ja levitä kermirullat suoristumaan.
· Kermit asennetaan veden valumasuunnan mukaisesti.
· Leikkaa tarvittaessa päätysaumat ja räystään kohdat valmiiksi.
· Leikkaa päätysaumojen kohdalta alemmasta sekä ylemmästä kermistä 100x100 mm nurkka pois.
· Kun kermit ovat suoristuneet, rullaa ne takaisin rullalle.
· Käytä takaisin rullatessa apuna pahvista runkoa.
· Rullaa ensimmäiseksi hitsattavasta kermistä noin puolet.
Kermien hitsaaminen:
· Kiinnitä nestekaasuletku kaasupulloon ja avaa pullon hana.
· Sytytä nestekaasukäsipoltin ja säädä tyhjäkäyntiliekki sopivaksi.
· Kauttaaltaan hitsatessa lämmitä kermin pohjan bitumi sulaksi koko rullan leveydeltä.
· Lämmitä kermiä niin, että bitumi alkaa kiiltämään ja pohjan suojamuovi sulaa kokonaan.
· Hitsaa aluksi noin puolet rullasta ja tämän jälkeen loppuosa.
· Monikerroskatteissa sivusauman limityksen tulee olla vähintään sata millimetriä.
· Yksikerroskatteissa sivusauman limityksen tulee olla vähintään satakaksikymmentä millimetriä.
· Kun kermi on lämmin, painele sauman kohta tiiviiksi.
· Varmista, että bitumi pursuaa sivusaumasta 10-15 mm.
· Kiinnitä aluskermit kiinnikkeillä piilosaumasta.
· Käytä kiinnikkeinä aluslevyllisiä kiinnikkeitä. Valitse kiinnikkeet alustan mukaan.
· Kiinnikkeiden tulee olla KLA-laatuluokan mukaisia
· Tarkista oikea kiinnikejako aina kohteen ja katon alueen mukaan.
· Päätysauman limityksen tulee olla vähintään sataviisikymmentä millimetriä.
· Varmista, että vierekkäisten kermien päätysaumat eivät ole samassa linjassa.
· Leikkaa ja asenna päätysauma niin, ettei vesi valu vastasauman yli.
· Hitsaa ja painele päätysauma tiiviiksi.
· Varmista, että bitumi pursuaa päätysaumasta 10-15 mm
· Anna alustan jäähtyä ennen seuraavan kerroksen asentamista.
· Puhdista alusta tarvittaessa.
· Varmista, että alusta on tiivis ja rypytön.
· Asenna seuraava kermikerros alla olevan kermin kanssa samansuuntaisesti.
· Asenna seuraavan kermikerroksen sivu- ja päätysaumat eri linjaan alla olevaan kerrokseen nähden.
· On suositeltavaa asentaa kermit puskusaumaan alla olevan kermiin nähden.
· Varo lämmittämästä pintakermiä liian paljon. Ylikuumentuminen näkyy tuotteen pinnalla mustina läikkinä.
Raitahitsaaminen:
· Lämmitä kermin pohjassa olevat bitumiraidat niin, että bitumi alkaa kiiltämään ja suojamuovi sulaa.
· Raitahitsatessa hitsaa kermi keskeltä alustaansa kiinni vain raitojen kohdalta
· Hitsaa sivusaumat kauttaaltaan kiinni ja painele tiiviiksi niin, että bitumi pursuaa 10-15 mm.
· Hitsaa päätysaumat kauttaaltaan kiinni.
· Lämmitä päätysaumaa enemmän niin, että bitumi sulaa kauttaaltan koko sauman matkalta.
· Painele sauma tiiviiksi niin, että bitumi pursuaa sauman koko matkalta 10-15 mm.
· Sammuta nestekaasukäsipoltin sulkemalla kahvan säätöruuvi.
· Sulje kaasupullo ja irrota nestekaasuletku kaasupullosta.