KUMMALLISET paikat Osa 4 - Kuolemanrata, vanhan ajan kyläkauppa, joulupukin helikopteri. Hyrynsalmi

  Рет қаралды 4,471

KaraVaraani

KaraVaraani

Күн бұрын

Hyrynsalmi-Kuusamo kenttärata - KUOLEMANRATA
Hyrynsalmen-Kuusamon kenttäradan rakennuttivat saksalaiset jatkosodan aikana vuosina 1942-1944 Kiestinki-Uhtua-suunnan rintaman huoltokuljetuksia varten. Rata oli kapearaiteinen, sen raideleveys oli 750 millimetriä. Maailman yleisin raideleveys on 1435 mm. Rata rakennettiin saksalaisen Todt-organisaation, Kenttärangaistusleiri III:n saksalaisten rangaistusvankien ja venäläisten sotavankien pakkotyönä, mistä kertovat yhä tänäkin päivänä radan linjauksen varrella näkyvät joukkohaudat. Saksalaisista vangeista suurin osa oli tuomittu saksan rikoslainsäädännön mukaan. Kenttärataa olivat rakentamassa saksalaisten rangaistusvankien lisäksi venäläiset sotavangit ja puolalaiset pakko-otetut työvelvolliset. Radan rakentajia oli yhteensä yhteensä yli 3000 joista arviolta 1000 kuoli rakennustyön aikana.
ERITYISKIITOS: Kaj Fagerroos, kiitos aseman esittelystä ja mielenkiintoisista tarinoista!
Hyryn kauppa
Hyryn Kauppa on erikoisuus, vanhan ajan tunnelmaa ja nostalgiaa henkivä kyläkauppa. Kaupasta löytyy kaikkea mahdollista. Jos ei muualta löydy, niin täältä löytyy, edelleen. Kaupan valikoima kattaa monenlaista tavaraa elintarvikkeista hevosenkenkiin. Hyryn Kauppa on ollut Heikkisen suvun omistuksessa jo yli 100 vuotta. Näitä kyläkauppoja on enää vähän, Karavaraani suosittelee tutustumaan Hyryn kauppaan.
ERITYISKIITOS: Hyryn kaupan kauppias, kiitos mukavasta juttuhetkestä. www.hyrynkauppa.com
Joulupukin helikopteri
Kaikki jotka ovat ajaneet Hyrynsalmen ohi, ovat nähneet joulupukin helikopterin. Mikä on sen tarina ja mistä se on peräisin?
ERITYISKIITOS: Joulupukille kiitos kamerasta joka mahdollisti tämän kuvaamisen!
Ole mukana Karavaraanin matkassa jatkossakin ja tue #karavaraani KZbin -kanavaa maksuttomilla tavoilla:
- Tilaa kanava, ei maksa mitään.
- Zekkaa myös Instagram @karavaraani : karavaraani
- Tykkää videosta.
- Ja jos tykkäät niin jaa video omalla somekanavallasi.
- Hyviä matkakohdevinkkejä ja koordinaatteja kummallisiin paikkoihin otetaan erittäin mielellään vastaan.
- Kommentoi videota, vastaamme kaikkiin kommentteihin.
Kiitos!

Пікірлер: 11
@tapiomustonen9610
@tapiomustonen9610 Жыл бұрын
😶 Kuolemanrata olikin ihan uusi tieto mulle. Tätä odotellessa!
@pasi1952
@pasi1952 Жыл бұрын
Kiitoksia videosta hyvin kuvasit ja kerroit Kuolemanradasta !
@Karavaraani
@Karavaraani Жыл бұрын
Kiitos kommentista. Jos ensi kesänä on aikaa, niin tarkoitus olisi kuvata pitempi pätkä aiheesta.
@raneseppanen1076
@raneseppanen1076 Жыл бұрын
Se miksi kopterista puuttuuu yksi lapa kaveri ajo linjaauton siten että se tuli tuulilasista sisälle näkyvyys oli huono pihalla
@Karavaraani
@Karavaraani Жыл бұрын
Kiitos tiedosta, tästä en tiennytkään!
@lamppilaine3155
@lamppilaine3155 Жыл бұрын
Pakko käydä ostamassa puoli metriä tankomakkaraa, olvia ja opiskella lisää Kuolemanradasta🚂
@Karavaraani
@Karavaraani Жыл бұрын
Kuulostaa suunnitelmalta, ja hyvältä sellaiselta! Kuolemanradasta on tehty kirja, en ole vielä lukenut, mutta eräs ystävällinen kanavan seuraaja oli sen minulle juuri lähettänyt.
@tonikattelus7764
@tonikattelus7764 Жыл бұрын
Tarkoititko sitä puolalaisen Josef Molkan kirjaa ' sota minun muistoissani' ? Kertoo omia kokemuksiaan , oliko hän sotavanki vai työvelvollinen ,en muista. Mutta hyvä kirja . Löytyy kirjastoista kai muutama kpl
@pirkkohyvonen
@pirkkohyvonen Жыл бұрын
Mielenkiintoista, mutta miksi tämä taustamusiikki? Kuin jostain kauhuelokuvasta.
@Karavaraani
@Karavaraani Жыл бұрын
Laitetaan seuraavaan "Kummalliset Paikat" videoon vähemmän Kauhua herättävää musiikkia :)
Nikke Pärmin vankipataljoona
19:40
Ensio Kettunen
Рет қаралды 23 М.
Touching Act of Kindness Brings Hope to the Homeless #shorts
00:18
Fabiosa Best Lifehacks
Рет қаралды 18 МЛН
WILL IT BURST?
00:31
Natan por Aí
Рет қаралды 44 МЛН
Angry Sigma Dog 🤣🤣 Aayush #momson #memes #funny #comedy
00:16
ASquare Crew
Рет қаралды 49 МЛН
Шок. Никокадо Авокадо похудел на 110 кг
00:44
Armotonta menoa 90-luvulla | Karpolla on asiaa
23:12
Karpo Official
Рет қаралды 32 М.
Hyvärilässä rompepäivät @Maiski56
18:37
Elämää Pohjois-Karjalassa @Maiski56
Рет қаралды 1 М.
Ennennäkemätön
16:09
Pictures and Footprints
Рет қаралды 3,4 М.
Jatkosodan jälkeinen Kuusamon venäläismiehitys (1944)
18:42
TheyTalkSuomi
Рет қаралды 15 М.
Mysteeri autiorakennus järven rannalla
26:42
Lonelyurbanex
Рет қаралды 53 М.
NURMES | Hyvärilä - Rompetori ja wanhat vehkeet 2024
17:19
KaraVaraani
Рет қаралды 7 М.
Touching Act of Kindness Brings Hope to the Homeless #shorts
00:18
Fabiosa Best Lifehacks
Рет қаралды 18 МЛН