Kun Lyyti ei enää kirjoota -näytelmätaltiointi

  Рет қаралды 13,332

Futuri filmi

Futuri filmi

Күн бұрын

Eletään kesää- 1984 Ylistaron Kainastolla, Hannukselan talossa. Terttu elää vanhuuttaan kotinsa pihapiirin syytinkituvassa, tyttärensä Emmin asuessa nyt päätaloa perheineen. Kaikki odottavat lähestyviä Lapuan herättäjäjuhlia, paitsi nuoriso joka toivoo pääsevänsä Latosaareen Dingon keikalle.
Tertun vahva persoona on täyttänyt pitkään koko kylänraitin, mikä on koetellut kaikkien kärsivällisyyttä. Syksyn lähestyessä aletaan huomaamaan, ettei Terttu olekaan enää entisensä. Hänen muistinsa on alkanut huonontumaan. Tilanne on vaikea kaikille. Etenkin Emmin on vaikea tunnustaa tosiasioita: voimakastahtoinen äiti on muistisairas ja tarvitsee yhä enemmän tyttärensä apua. Emmin lapsilta ei tahdo löytyä mielenkiintoa kodin tapahtumiin, sillä heidän elämänsä täyttyy 1980-luvun nuorten elämän murheista ja iloista.
"Kun Lyyti ei enää kirjoota" on elämänmakuinen ja hauska näytelmä vaikeasta aiheesta.
Näyttelijät: Reeta Utunen, Jenni Kangasluoma, Marko Kariluoma, Annukka Mylläri, Oskari Haapoja, Elle Västi, Maija Hannuksela, Ilona Lammi, Ella Parvi, Saara Aila, Tinja Koivusalo, Arttu-Mikko Pöntinen, Eva Blom, Sirkka Matalamäki, Justiina Kaleva.
Käsikirjoitus: Juha Rinnekari & Jaana Jokinen
Ohjaus ja dramatisointi: Jaana Jokinen
Tuotanto: Ylistaron Kainaston nuorisoseura & Jyrkän kesäteatteri
Videontuotanto: Ylistaron Kainaston nuorisoseura, Jyrkän kesäteatteri & Futuri filmi 2023.
www.futurifilm...
/ jyrkankesateatteri
Anna arvosana IMDb:ssä
www.imdb.com/t...
Tilaa:
‪@Futurifilmi‬

Пікірлер: 14
@user-zj7lm8vr2d
@user-zj7lm8vr2d 23 күн бұрын
Todella koskettava ja hyvä esitys! 🙌 Kaikki esiintyjät ihan ammattilaisia! ❤ Kiitokset myös nuorille! 😍
@erjatikkanen875
@erjatikkanen875 Ай бұрын
Iloinen löytö oli tämä😊hyvät teatteri kulissit ja näyttelijät.👏
@JaanaJokinen
@JaanaJokinen 29 күн бұрын
Kiitos paljon❤
@MerjaSelin
@MerjaSelin 24 күн бұрын
Kiitos tekijöille,näyttelijät jne.ISO kiitos!.Aivan ihana sukellus menneeseen aikaan.
@mirmelix
@mirmelix Ай бұрын
Kiitos paljon tekijöille 🤗 Esitys imaisi koskettavasti ajankuvaan ja elämänkulkuun kaikissa tunteissaan! 🌹
@JaanaJokinen
@JaanaJokinen 29 күн бұрын
Kiitos paljon ❤
@armikalliokoski1209
@armikalliokoski1209 Ай бұрын
Sattumalta osui silmiini tämä näytelmä ja oli tosi kiva katsoa :). Kiitos.
@JaanaJokinen
@JaanaJokinen Ай бұрын
Kiitos ❤️
@mathias3179
@mathias3179 Ай бұрын
Hieno näytelmä!
@JaanaJokinen
@JaanaJokinen Ай бұрын
Kiitos ❤
@JaanaJokinen
@JaanaJokinen 29 күн бұрын
Kiitos paljon ❤
@liisamakela4966
@liisamakela4966 9 күн бұрын
Olipa erittäin koskettava esitys! Mahtavat näyttelijät ja hieno mijöö kiitos!💜
@markkukontio9406
@markkukontio9406 Ай бұрын
Tämä se on meillä kaikilla odotettavissa. Kiitos!
@TuulikkiKoskiranta-dl7br
@TuulikkiKoskiranta-dl7br Ай бұрын
NÄINHÄN SE ON !
Hanski - "Pumpernikkeli"
22:12
Tony Nummi
Рет қаралды 19 М.
mulla on ongelma
24:46
Roni Back
Рет қаралды 77 М.
大家都拉出了什么#小丑 #shorts
00:35
好人小丑
Рет қаралды 83 МЛН
小丑和白天使的比试。#天使 #小丑 #超人不会飞
00:51
超人不会飞
Рет қаралды 38 МЛН
Perjantai-illan pitsa
21:29
Markesalo
Рет қаралды 10 М.
DigiAgeTalk2020: Yllätysnumero
7:21
VALLI ry
Рет қаралды 35 М.
Talvisodan syttyminen Kuhmossa osa 1
16:08
Pinja Ahtonen
Рет қаралды 3,4 М.
Turhapuroilmiö (dokumentti vuodelta 1984)
49:15
max4warn
Рет қаралды 11 М.
Maatalouden koneistumisen alkuvaiheita Isossakyrössä
59:47
Futuri filmi
Рет қаралды 158 М.
Greater Wrath
1:15:02
Futuri filmi
Рет қаралды 272 М.
Lentsu HQ
2:14:34
johnchaos78
Рет қаралды 10 М.
Markus Kuotesaho vs. ilkivallan tekijät
18:46
Pocahontas
Рет қаралды 79 М.
Naisen logiikka | Speden viimeinen elokuva
1:07:10
nollaneljä
Рет қаралды 1,1 МЛН