Рет қаралды 293
Reima 100-vuotta 2021
Yksi arvostetuimmista reimalaisista on Leo Saario, joka liittyi Reimaan vuonna 1945 hiihtäjänä. Siinä hän menestyi hyvin ja ryhtyi valmentamaan hiihtäjiä 1950-luvulla. Hiihtojaostonpuheenjohtajana Leo Saario toimi 49 vuotta.. Taitavat ja innostuneet ohjaajat ja valmentajat ovat antaneet aikaansa ja osaamistaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Ykspihlaja kaupunginosana meren äärellä on antanut hyvät puitteet urheiluharrastuksiin. Lisäksi Ykspihlajalla on eräs etu, jota isoilla kaupungeilla ei ole. Lapset asuvat lähellä urheilupaikkoja ja pääsevät harjoituksiin turvallisesti niin, ettei vanhempia tarvita autonkuljettajina. Vaikka Reiman päätavoitteita ovat olleet lasten hyvinvoinnin lisääminen, liikunnan ilo, yhdessäolosta nauttiminen sekä hyvän kunnon ylläpitäminen, on seuran riveistä noussut myös kilpaurheilussa menestyneitä urheilijoita.
Hiihto tuli mukaan heti ensimmäisenä toimintavuotena 1921
Einar Vikström :Reiman monipuolisin urheilija. kuten paini, voimistelu, yleisurheilu, hiihto ja jalkapalloilu.
Reiman 100-v taipaleella esiintyy satoja jäseniä, jotka ovat toimineet seuramme hyväksi urheilu-ja toimitsija rintamalla. Mutta joukossa on yksilöitä jotka ovat näkyvämmin ovat toiminnallaan ja persoonallaan piirtäneet nimensä Reiman historiaan urheilurintamalla on ehdottomana ykkösenä mainittava Einar Wikström toi ensimmäisen TUL:n mestaruuden Reimalle Tämä tapahtui maaliskuussa 1923 ja matkana oli 10 km Hiihto oli alusta lähtien Reimalle tärkeä ja suosittu laji. Ensimmäisen TUL:n (Työväen Urheiluliitto.) Myös Einar Wikströmin kaksi veljeä, Ragnar ja Valter olivat menestyneitä hiihtäjiä. Einar oli hiihtoporukan vetäjä ja sai Reimaan paljon harrastajia ja kilpahiihtäjiä.
Veljekset Ragnar, Einar ja Valter Wikström, Ilmari Kunelius, Augus Mäenpää sekä Alina Huuhkala olivat alkuvuosien suuria tähtiä.
Rangar ja Einar saavuttivat useita mestaruksia Reimalle. Tämät tapahtui maaliskuussa 1923 ja matkana oli 10 kilometriä.
40-luvulta voi mainita Einar Wikströmin voitto TUL:n mestaruuskisoissa. Muita menestyjiä olivat Juho Korolainen, Maija Korhonen , Mauri Wikström, Eino ja Reino Pirttimäki sekä Leo Saario.
Leo Saario oli tärkiä lenkki, kun seuran hiihtotasoa pyrittiin kohottamaan 50-luvulla. Saario otti vastaan hiihtojaoston puheenjohtajantehtävät vuonna 1950.Sitä tehtävää hän hoiti peräti 49 vuotta.
50-luvun kovia hiihtonimiä olivat, Saarion lisäksi, Juhani Alho, Jaska Kosola, Eino Kosola, Aarre Minkkinen ja Niilo Junkkila.
50-60 luvulla hiihti Antti Hietikko yhteensä kymmenen kertaa TUL:n mestariksi.Mestaruuksia kolme tuli kuninkuusmatkalla, eli viidellä kympillä. Antti Hietikkoa pidetäänkin Reiman hiihtohistorian parhaana hiihtäjänä. Vuonna 1965 Antti Hietikko valittiin TUL:n parhaaksi hiihtäjäksi.
"Jos itse kilpailuja asettaisin arvojärjestykseen, niin ensimmäisenä tekisi mieli lykätä juuri tuo ensimmäinen TUL:n mestaruus ja pian sen jälkeen nuorten sarjan voitto Kokkolan kisoissa."
Antti on ollut myös muutaman kerran ratkaisemassa Kokkolalle viestivoittoa ja ollut aina joko paras tai parhaita osuudellaan.
Mitä nämä Antin mestaruudet ovat tuoneet TUL:n sekä Reiman hiihtohistoriaan: Nämä ovat olleen esimerkkinä nuoremmille ja näin innostaneet uusia hiihtäjäpolvia, joita tulevaisuudessa tarvittiin. Antti oli myös urheilullinen esimerkki, meille nuoremmille innostua hiihdon pariin. Reima olikin vuosia hiihdon parhaimmistoa TUL:n hiihdon sekä piirin historiassa. Leo Saario oli tärkiä lenkki, kun seuran hiihtotasoa pyrittiin kohottamaan 50-luvulla. Leo Saario otti vastaan hiihtojaoston puheenjohtajan tehtävät vuonna 1950. Sitä tehtävää hän hoiti peräti 49 vuotta. Myös latumestarina sekä latujen tekemisessä vuosikymmeniä ollut Pekka Pohjola, toi hiihtämisen mahdollisuuden Reiman hiihtourheilulle. Urheilutoimintaa pitävät pystyssä ja pyörittävät seurat, joissa pyyteettömästi työtä ovat tehneet seuratoimitsijat, joiden nimiä harvoin mainitaan. Mutta joiden työ on verrattavissa parhaiten urheilijain saavutuksiin.
Lähteet Jairi Palonen , Leo Saario sekä Ykspihlajan Reima )