”Mä olen aiemmin vastustanut kotiakkuja.”

  Рет қаралды 86

Aurinkotekniikka

Aurinkotekniikka

Күн бұрын

"Aurinkopaneeleista ja niihin liitettävistä akustoista on keskustelu koko se aika, jonka olen ollut alalla, eli vuodesta 2016.
Henkilökohtaisesti en ole vakuuttunut siitä, että pientaloihin tulisi myydä akkuja aurinkopaneeleiden rinnalle ja syy on puhtaasti taloudellinen. Aurinkotekniikkakin on myynyt akkujärjestelmiä, mutta näissä tapauksissa hankinta ei ole perustunut taloudelliseen kannattavuuteen, vaan sähkönsaannin turvaamiseen tai energiavaraston hankkimiseen ideologisista syistä.
Emme ole aiemmin lähteneet aktiivisesti myymään kotiakkuja, koska en ole omissa laskelmissani saanut sitä riittävän kannattavaksi, enkä halua että yritykseni alkaa tarjota tuotteita, joihin emme itsekään usko. Ei ole liioiteltua sanoa, että noihin aikoihin vastustin kotiakkuja.
Tutustuin Emaldon tuotteisiin ensimmäisen kerran vuonna 2023 ja tanskalainen innovaatio herätti kiinnostukseni. Laitteisto tuo omistajalleen kaikki samat hyödyt kuin "perinteinen kotiakku". Saat varastoitua aurinkopaneeleiden tuottaman ylimääräisen sähkön. Hyödyt sähkön tunneittain vaihtuvasta spot-hinnasta, kun lataat akun täyteen sähkön ollessa edullista ja kulutat sen hinnan ollessa korkealla. Nämä hyödyt ovat tosiaan myös muissa akustoissa saatavilla, mutta valitettavasti en koskaan saanut taloudellista hyötyä laskettua riittävän suureksi, jotta Aurinkotekniikka olisi lähtenyt näitä tuotteita aktiivisesti tarjoamaan.
Näiden hyötyjen lisäksi Emaldon laitteistolla on mahdollista osallistua @FingridOyj reservimarkkinaan, josta saatava taloudellinen nostaa järjestelmän kannattavuuden täysin uusiin lukemiin. Mitä enemmän tutustuin Emaldoon ja tapasin tuotteen parissa työskenteleviä ihmisiä, sitä enemmän vakuutuin. Tässä on vihdoinkin tuote, jota Aurinkotekniikka voi suoraselkäisesti tarjota omille asiakkailleen. Tätä tuotetta suomalainen aurinkosähkömarkkina on tarvinnut ja odottanut."
Ville Tiainen
Toimitusjohtaja
Aurinkotekniikka
Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä, autamme mielellämme!
019 278 3305
myynti@aurinkotekniikka.fi

Пікірлер
Aurinkotekniikka tuo Emaldon Suomeen!
18:51
Aurinkotekniikka
Рет қаралды 735
24 Часа в БОУЛИНГЕ !
27:03
A4
Рет қаралды 7 МЛН
УЛИЧНЫЕ МУЗЫКАНТЫ В СОЧИ 🤘🏻
0:33
РОК ЗАВОД
Рет қаралды 7 МЛН
SLIDE #shortssprintbrasil
0:31
Natan por Aí
Рет қаралды 49 МЛН
Почему Катар богатый? #shorts
0:45
Послезавтра
Рет қаралды 2 МЛН
Kun systeemi pettää | Karpolla on asiaa
16:32
Karpo Official
Рет қаралды 23 М.
Tapani Virkin käynti Taivaassa
14:38
Seppo W
Рет қаралды 10 М.
Mikä on Emaldo?
4:52
Aurinkotekniikka
Рет қаралды 391
Kyllä maalla on "mukavaa" | Karpolla on asiaa
22:56
Karpo Official
Рет қаралды 153 М.
50KILOMETRIN REKKAJONOT "VENÄJÄN" RAJALLA??
27:01
Bikefin
Рет қаралды 34 М.
Järvenpään sarjamurhaaja
38:22
Rikospostimies
Рет қаралды 2,7 М.
24 Часа в БОУЛИНГЕ !
27:03
A4
Рет қаралды 7 МЛН