Maistuva Torstai | Itse tehdyt pitaleivät | Kauppakassi | Isäntä maisteli uutta 😂

  Рет қаралды 2,052

Sanna Tubettaa

Sanna Tubettaa

Күн бұрын

Tänään oli ihan huippu päivä, energiaa pitkästä aikaa paljon. Saatiin vähän leivottua, käytyä kaupassa ja vielä töitäkin sain tehtyä paljon.
Pitaleivät:
2 dl vettä
25 g hiivaa ( mulla oli kuivahiivaa)
1 tl hienoa merisuolaa (käytin tavallista)
½ tl sokeria
2 dl kreikkalaista jogurttia 6%
3 dl vehnäjauhoja
4 dl Hiivaleipäjauhoja
Valkosipuli oliiviöljyä käsiin.
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja jogurtti.
Alusta joukkoon jauhot. Vaivaa taikinaa kunnolla, että siihen tulee sitkoa. Lorauta käsiin oliiviöljyä ja vaivaa.
Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Jaa kohonnut taikina niin moneen osaan, kun haluat ja pyörittele ne "pulliksi". Käytä apuna jauhoja.
Painele pullat n. 1 cm:n paksuisiksi, pyöreiksi pitaleiviksi. Laita kahdelle pellille leivinpaperin päälle. Anna leipien kohota hyvin leivinliinalla peitettyinä lämpimässä paikassa puolisen tuntia.
Kypsennä uunin keskiosassa 225 asteessa n. 12 min tai kunnes kypsiä.
Pitaleivät saavat olla kohokuorisia, kuplamaisia, jolloin ne voi halkaista helposti ja täyttää.
Minä täytin nyhtöpossulla (Lidl) ja salaatilla, oli kyllä niin hyvää, että suosittelen kokeilemaan.
Verkkosivut: www.kunnollakuntoon.fi

Пікірлер: 34
@pipsa-ff5nq
@pipsa-ff5nq 5 ай бұрын
Nyt oli niin herkullista.pitää kyllä tehdä. Kiitos taas Sanna ihanasta ohjeesta ja videosta❤
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Siis oli niin hyviä😋😋😋 Ja helppoja tehdä, tuli kyllä minun ruokalistaan jäädäkseen 🤩🤩
@pipsa-ff5nq
@pipsa-ff5nq 5 ай бұрын
Niin myös minun ❤
@pipsa-ff5nq
@pipsa-ff5nq 5 ай бұрын
Kuten myös se ihana ruisleipä jonka juuren sinulta sain😊.
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
@@pipsa-ff5nq se onkin maailman parasta ruisleipää😋😋 Ihana kun sitä teet ❤️
@kaimar5
@kaimar5 5 ай бұрын
aina on kiva katella sun viteoita .. :) ootko ikina kokeillu viron sinappi .. tossa vasta om potkua grillimakkaranpääle hyvääää _D
@sannatubettaa
@sannatubettaa 4 ай бұрын
Kiva jos tykkäät 😃 En ole koskaan maistanut Viron sinappia, täytyy joskus kokeilla 😃
@kaimar5
@kaimar5 4 ай бұрын
@@sannatubettaa kannata kokeilla ja mun tietäkseni sita om suomessakin myynissa põltsamaa feliksi sinep
@sannatubettaa
@sannatubettaa 4 ай бұрын
@@kaimar5 minäpäs testaan jos löydän jostain :)
@Julia-iy1vd
@Julia-iy1vd 5 ай бұрын
Mukavaa torstai iltaa kaikille😍
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Kivaa iltaa ja hyvää yötä 🫶🏻
@Julia-iy1vd
@Julia-iy1vd 5 ай бұрын
@@sannatubettaa Hyvää yötä ❤❤
@mairepellikka3199
@mairepellikka3199 5 ай бұрын
Teitpä taas niin herkullisen videon...Tuota on pakko tehdä...Kiitos paljon..❤
@jakekeisala1409
@jakekeisala1409 5 ай бұрын
Todella ihana maaliman lemppari tykkää katso seuraava alussa oot parhaat viedota tudettaja todella kaunis ♥️ enkeli aina rentouttava nauttia tänään Aurinkoista lämmittää talvella toukokuuta ♥️♥️ Sanna oot paras ♥️🌺♥️♥️♥️💕♥️💕
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Kiitos🤗
@raijalehtonen6450
@raijalehtonen6450 5 ай бұрын
Pitaleipää minunkin pitää kokeilla. Jallulla korvat vaan koristeena kun ei kuuntele😂 Urpolle maistuu kyllä kaikki ruuat❤ Kiva video❤
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Siis kannattaa, oli tosi hyviä 😋😋😋 Jallu on kyllä sellainen kaveri🙈
@Sealife834
@Sealife834 5 ай бұрын
Kevät on lähtenyt vihdoin kunnolla käyntiin siellä! Tuo pitaresepti menee talteen, kiitti. Tosi hyviltä näyttivät
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Niin on, ihan parasta 🤩🤩 Siis ne oli niin hyviä 😋😋
@eijanyyssola1194
@eijanyyssola1194 5 ай бұрын
Urpolle nyhtöhirveä.,siä meillä mies kehuu🥂
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Sitä pitää kokeilla, miten teet sen??
@eijanyyssola1194
@eijanyyssola1194 5 ай бұрын
Yön yli uunissa. Ja yleensä kiehauta tomattista kastiketta. Ja maustan miten milloinkin.. Ja revin hirven joukkoon.
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
@@eijanyyssola1194 minä testaan sitä seuraavaksi 🤗
@helinakari7442
@helinakari7442 5 ай бұрын
Jallu on ku ukot oikeesti,ettei kuunnella yhtään 😂😂😂
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Ja hyvin valikoiva on sen kuulo, just niinkuin ukoilla😂😂
@helinakari7442
@helinakari7442 4 ай бұрын
😂
@mariannem.9617
@mariannem.9617 5 ай бұрын
Sunnuntai kuivahiivaa on yhdessä pussissa 11 g ( on itsellänikin samoja) ei 20 g niinkuin mainitsit. Aika suuri ero määrässä.
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Ei kun tarkoitin että yksi kuivahiiva pussi vastaa 30g tuorehiivaa :)
@mariannem.9617
@mariannem.9617 5 ай бұрын
Ok, aivan niinhän se on.🤗
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
@@mariannem.9617 olen ehkä hieman sekava puheissani, kun touhotan kokoajan jotain muuta😂😂
@emmalaitinen5785
@emmalaitinen5785 5 ай бұрын
Eikös tuo ole vanilja-marenki vanukas 🤔😅
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
Joo on, mitähän sanoin?😂😂
@emmalaitinen5785
@emmalaitinen5785 5 ай бұрын
@@sannatubettaa sanoit rahkaa🤭mutta tekevälle sattuu 😂
@sannatubettaa
@sannatubettaa 5 ай бұрын
@@emmalaitinen5785 joo puhun siitä aina rahkana🤣🙈
Viikonloppu | Rallia, pullaa ja monta muuta juttua 😃
25:30
Sanna Tubettaa
Рет қаралды 1,2 М.
Voihan Vohvelit | Vaniljavohveleita tehtiin tänään
20:36
Sanna Tubettaa
Рет қаралды 2,1 М.
小天使和小丑太会演了!#小丑#天使#家庭#搞笑
00:25
家庭搞笑日记
Рет қаралды 24 МЛН
SHAPALAQ 6 серия / 3 часть #aminkavitaminka #aminak #aminokka #расулшоу
00:59
Аминка Витаминка
Рет қаралды 1,9 МЛН
Стойкость Фёдора поразила всех!
00:58
МИНУС БАЛЛ
Рет қаралды 3,7 МЛН
escape in roblox in real life
00:13
Kan Andrey
Рет қаралды 92 МЛН
Uutta ja vanhaa | Eilinen kauppakassi ja uusi nuudelivuoka
20:06
Sanna Tubettaa
Рет қаралды 2,2 М.
Sisustuspäivä | Työhuone sai uuden ilmeen | Sain ihania juttuja
20:19
Herkullinen ja helppo omenapiirakka 😍🍎
16:52
Saagan arkea
Рет қаралды 2,7 М.
1500 tilaajan spesiaali | Meidän Jallu
27:50
Sanna Tubettaa
Рет қаралды 1,8 М.
Kauppakassit ja kirppishinnoittelua 😊
15:51
Saagan arkea
Рет қаралды 1,2 М.
Sannan Keittiössä | Kaalilaatikkoa ja omenatuorepuuroa 😋😋
18:48
Toiminta torstai | Hirveä ja Kanaa🤣
11:04
Sanna Tubettaa
Рет қаралды 1,1 М.
小天使和小丑太会演了!#小丑#天使#家庭#搞笑
00:25
家庭搞笑日记
Рет қаралды 24 МЛН