Mittakalajahti tuotti lopulta tulosta Inarilla

  Рет қаралды 1,846

Järvinalle - kalastusta ja retkeilyä

Järvinalle - kalastusta ja retkeilyä

26 күн бұрын

Mittakala oli hakusessa Inarilla. Alamittaisia 35-45-senttisiä otti sekä pinnasta että syvältä. Paikan vaihto ei ensin auttanut, mutta kun päivä ja paikka vaihtuivat vielä kerran niin löytyihän se mitallinen ja alamittaisten tulo lähes loppui.
Yksi päiväsydän uhrattiin reissussa seikkailulle tutustumalla laajaan matalikkoon, jossa emme olleet ennen käyneet. Jos tuuli olisi noussut, kun meloimme Esterillä yli pirunpellon, olisimme olleet lievästi sanoen kusessa. Taivaanrannan tarkkailu olikin hyvin tärkeä osa ylitystä.
Mahtavahan se oli jälleen kokea hetki Inarijärven ainutlaatuisuutta. Uudestaan!
Nyt reissussa oltiin heinäkuun lopussa 2023. Suht lämpöiset kelit ja vesi tekivät mittakalan löytämisestä totuttua hankalampaa.
Inarijärveen tutustumiseen menee vuosia, kun vain kerran vuodessa pääsee hetkeksi piipahtamaan, mutta siitä se hauskuus osaksi myös tulee. Onhan sen järvien järvi!

Пікірлер: 4
18 күн бұрын
Taas mukava video Inarilta ja tänä kesänä tavoittelitte jo enemmän myös harreja. Me olimme samaan aikaan Paksuvuonon suunnalla viettämässä viikon mökkivaihetta 4 päivän saarivaiheen jälkeen. Tuo saarivaihe oltiin Pohjois-Inarilla. Tehkäähän tänä kesänä sitten rohkeasti moottorivetoa noilla karikoilla, niin saaliit vain paranee harrien ja siikojen osalta. Oletteko muuten tänä kesänä Inarille menossa?
@jarvinalle60
@jarvinalle60 18 күн бұрын
Kiitos palautteesta. Menossa ollaan elokuussa.... 😊
18 күн бұрын
@@jarvinalle60 Me ollaan 27.7.-3.8. väli.
@jarvinalle60
@jarvinalle60 18 күн бұрын
Ja me tulemme 3.8. alkaen viikoksi
JIGAILLAAN AHVENTA | ISOA AHVENTA MATALIKOLTA |
15:14
Pärttyläinen
Рет қаралды 6 М.
Haihunkoski kalastelua mikrojigeillä 2024 | KALASSA #14
18:49
Sami ja Kapa Kalassa
Рет қаралды 2,9 М.
路飞太过分了,自己游泳。#海贼王#路飞
00:28
路飞与唐舞桐
Рет қаралды 35 МЛН
Red❤️+Green💚=
00:38
ISSEI / いっせい
Рет қаралды 87 МЛН
WORLD'S SHORTEST WOMAN
00:58
Stokes Twins
Рет қаралды 104 МЛН
Ruoka kuhat tunnissa kyytiin
18:23
Pahakurvi Trolling Team
Рет қаралды 8 М.
Marino Swing vesillä (4k)
14:46
Marko Immonen
Рет қаралды 19 М.
HARJUKSEN & TAIMENEN KALASTUSTA INARIJÄRVELLÄ
28:47
Ruthless Fishing TV
Рет қаралды 53 М.
Lohi liveluotainta hyödyntäen Tornionjoki 2024
8:35
Modernit Erämiehet
Рет қаралды 10 М.
Soutu-uistelun SM kisat Imatra Immala14.7.2024
21:16
Seppo Lagus
Рет қаралды 4,8 М.
Hauen ja ahvenen kalastusta - Uskomaton syönti!!
19:04
OK Fishing And Hunting
Рет қаралды 14 М.
Verkoilla 17.6.2024.  Kokeillaan muikkua josko saisi
12:24
Sky&Dao
Рет қаралды 6 М.
Taimen, ahventa ja särkikalaa koskelta
28:29
Amatöörikalastaja
Рет қаралды 1,4 М.
Verkot täynnä ahventa merellä #verkkokalastus#ahven
23:29
Rannikkokalastaja
Рет қаралды 10 М.
这是王子儿子吗
0:27
落魄的王子
Рет қаралды 10 МЛН
БУКЕТ МЕЧТЫ НАСТОЯЩЕЙ СЛАДКОЕЖКИ😂😂😂
0:19
СЕМЬЯ СТАРОВОЙТОВЫХ 💖 Starovoitov.family
Рет қаралды 3,7 МЛН
@juanchinbrodie #comedia #humor #juffec #felipecharry #amigos
0:15
Felipe Charry
Рет қаралды 6 МЛН