MY DAY: MEIDÄN JOULUSISUSTUKSEN ESITTELY 2022 | 3. LUUKKU

  Рет қаралды 17,271

naaG

naaG

Жыл бұрын

Nyt on aika esitellä meidän kodin joulusisustus 2022! 🎄🏡 Tämän päivän luukussa pääsette mukaan jouluiselle asunnon esittelykierrokselle. Lähdetään myös koirien kanssa pienelle reissulle, mutta arvaatteko minne? 👀
Aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna KZbin Joulukalenterini yhteydessä kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen. Vaikka viime vuonna saimme täyteen 20 000 € tavoitteen aiempien vuosien keräykset yhteenlaskettuna, valitsin hyväntekeväisyyskohteeksi tänäkin vuonna Mieli ry:n, sillä tällä hetkellä tässä elämäntilanteessa mikään muu kohde ei tuntunut yhtä henkilökohtaiselta.
Olen aiempina vuosina keräyksien yhteydessä kertonut, miten tämä lahjotuskohde on puhutellut minua paljon läheisteni kautta, mutta viime vuosina tästä on tullut minulle myös muulla tavoin henkilökohtainen. Viime vuosina olen käynyt läpi rankkoja asioita, joita kenekään ei pitäisi joutua kokea kokemaan. Vuosi sitten kerroinkin eräässä Joulukalenterin luukussa aloittaneeni terapian yksityisellä puolella (ei Mieli ry:n kautta), jotta saisin työkaluja näiden asioiden käsittelyyn ja niitä olen myös saanut. Arvostan valtavasti apua, mitä olen saanut ja toivoisinkin mielenterveyspalveluiden olevan mahdollisimman monelle mahdollisimman helposti saatavilla.
Tavoitepotti on tällä kertaa 2 000 euroa ja kävin itse jo lahjoittamassa pohjasumman keräykseen. Uskon, että pystymme keräämään yhdessä tavoitepotin ja varmasti paljon enemmänkin! Keräykseen voit osallistua täällä: potti.mieli.fi/participant/na...
Uusimmat kuulumiset ja ajatukset löydät blogistani:
www.naag.fi
Kuuntele mun ja Valtterin yhteistä Olohuone -podcastia:
www.naag.fi/fi/category/podcast/
Muista seurata mua myös näissä!
Instagram: / jannenaakka
TikTok: / naakkajanne
Facebook: / janne.naakka
Twitter: / jannenaakka
Snapchat: jannenaakka

Пікірлер: 24
@JanneNaakkanaaG
@JanneNaakkanaaG Жыл бұрын
Nyt on aika esitellä meidän kodin joulusisustus 2022! 🎄🏡 Tämän päivän luukussa pääsette mukaan jouluiselle asunnon esittelykierrokselle. Lähdetään myös koirien kanssa pienelle reissulle, mutta arvaatteko minne? 👀
@kimvaisanen7670
@kimvaisanen7670 Жыл бұрын
Kiitos joulusisustusvideostanne. Toivoisin kauniin kotinne jouluaskareistanne videoita. Kodistanne välittyy lämmin joulun tunnelma. Joulu muodostuu pienistä kodin askareista rakkaiden kanssa. Voisitteko kuvata kokkausvideoitanne jouluherkkujen valmistamisesta. Ruokavideonne opastaisivat nuoria ja vanhempia kokkeja uusien ja perinteisten jouluruokien valmistamisessa. Ruokavideoistanne oppi aina uutta. Olen myös tehnyt herkullista kotiruokaa videonne opastuksella. Valmistan jouluna luomuriisipuuroa, luomuporkkanalaatikkoa ja luomumaksalaatikkoa vanhan jouluperinteen mukaisesti käyttäen luomutäysmaitoa ja luomukermaa. Voisitteko käydä jouluostoksilla Helsingin kauppakeskus Mall of Triplassa Pasilassa. Olisi jännittävää katsoa teidän ostoksia Pohjoismaiden suurimmassa ostoskeskuksessa. Helsingin Tuomaan Markkinoilta Senaatintorilla voitte tehdä hienoja käsityömestareiden lahjalöytöjä vanhan ajan joulumarkkinahengessä. Hyvää joulun aikaa!
@jaanapulkkinen3093
@jaanapulkkinen3093 Жыл бұрын
Aivan upea joulu sisustus,teistä saa ihanaa inspiraatiota ja hemmottelette itseänne ja haukkujanne hotelli lomalla🧑‍🎄🎄🧑‍🎄
@iinesh5137
@iinesh5137 Жыл бұрын
Sun sisustustyyli on niin inspiroiva ja upea! 🤍
@kaisa_2385
@kaisa_2385 Жыл бұрын
jouluset kiuaskoristekivet vois olla ihan sika helppo ja kiva idea saunan koristeluun!
@sofianna
@sofianna Жыл бұрын
Ihanaa että koirat näkyivät tällä videolla niin paljon!❤
@siljamariia6370
@siljamariia6370 Жыл бұрын
Teillä on kyllä aina joulunaikaan niin tunnelmallista ja kunnon panostus, tykkään!! ❤✨🎄
@heipuli3861
@heipuli3861 Жыл бұрын
Ihana ja inspiroiva joulukotivideo
@ape3913
@ape3913 Жыл бұрын
Ihana joulusisustus ja nannan näköiset burgerit🤩!
@iinapirhonen5963
@iinapirhonen5963 8 ай бұрын
Aivan ihaba video❤
@-valtsu_
@-valtsu_ Жыл бұрын
Todella mukava video😊
@hannahjoline694
@hannahjoline694 Жыл бұрын
Niin upea sisustus taas! 😍🎄🎄
@mandinmamma4978
@mandinmamma4978 Жыл бұрын
Aivan upea sisustus jälleen kerran👍
@hifikissat
@hifikissat Жыл бұрын
Musta joulupässi BEST!
@pokemonfan_1
@pokemonfan_1 Жыл бұрын
Kai siellä saunatonttu edes on 😄
@orvokkiovermark386
@orvokkiovermark386 Жыл бұрын
Ihana❤🎉
@moivaan1446
@moivaan1446 Жыл бұрын
Mä rakastan tätä sun joulukalenteria jo nyt 😍
@emilialeppaniemi8534
@emilialeppaniemi8534 Жыл бұрын
Tosi ihana video
@milo35474
@milo35474 Жыл бұрын
Ihana video ja noi paperikoristeet ikkunalla 😍 muutama kysymys tuotteista mistä ovat valkoiset verhot, khh maljakko + heinät ja pussilakanat?
@janinanygard3514
@janinanygard3514 Жыл бұрын
Poikkee ihan videon teemasta, mutta miksi juuri pomerian rotuinen koira? Suosittelisitko tätä rotua ja miksi. Joulukalenteri video sarja on paras. Monesti varaan yhden illan sun videoille. Jätän videot katsomatta ja katson ne putkeen päivänä joka minulle sopii. Meikatessa nämä videot on parhainta viihdettä kun voi vain kuunnella ääntäsi🥰
@pirkkokonttila5512
@pirkkokonttila5512 Жыл бұрын
Upea joulukoti
@anukataja6805
@anukataja6805 Жыл бұрын
☃️🙋
MY DAY: OIKEUDENKÄYNTI & OMA SISUSTUSBRÄNDI | naaG
31:44
Päivä Brooklynissa 🗽 #newyork #nyc #matka
0:54
naaG
Рет қаралды 4,3 М.
Heartwarming moment as priest rescues ceremony with kindness #shorts
00:33
Fabiosa Best Lifehacks
Рет қаралды 38 МЛН
마시멜로우로 체감되는 요즘 물가
00:20
진영민yeongmin
Рет қаралды 35 МЛН
50 YouTubers Fight For $1,000,000
41:27
MrBeast
Рет қаралды 200 МЛН
Viisi suosikkia meidän kodissa 🏠🤍 #sisustus
0:57
JOULUOLYMPIALAISET 2022 OSA 1 | 4. LUUKKU
1:34:25
naaG
Рет қаралды 17 М.
Q&A + Keitä me ollaan ja miksi Youtube?😎
18:20
Suna & Jere
Рет қаралды 1,9 М.
MEIDÄN JOULUKODIN ESITTELY 2023 | 23. LUUKKU
26:19
naaG
Рет қаралды 8 М.
Testissä JAPANIN DIY Karkit! (OSA 2)🍣
14:33
Aino Hyöky
Рет қаралды 21 М.
MY DAY: JOULUSISUSTUKSEN ESITTELY 2021 | 3. LUUKKU
44:41
4 syytä miksi perustin oman sisustusbrändin. 🤍
0:53
Heartwarming moment as priest rescues ceremony with kindness #shorts
00:33
Fabiosa Best Lifehacks
Рет қаралды 38 МЛН