Näyttelijä Outi Alanen - taidekentän persona non grata | Jean Mancini -podcast 017

  Рет қаралды 8,587

Jean Mancini

Jean Mancini

Күн бұрын

Näyttelijä Outi Alanen oli aikansa kuuluisuus ja seksisymboli, joka katosi julkisuuden valokeilasta.
Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa 80-luvun lopulla - oppilaitoksen kaikkein epävakaimpana aikana. Julkisuuteen Alanen kohosi Häräntappoaseen pääroolista sekä Ruusun aika -tv-sarjasta. Tämän lisäksi hänet on nähty lukuisia kertoja valkokankaalla ja näytelmissä. Hän on tehnyt myös satoja rooleja kuunnelmissa ja animaatioiden ääninäyttelijänä.
2000-luvun aikana työtarjoukset elokuvien, tv-sarjojen ja näytelmien parissa alkoivat vähenemään tasaisen varmasti. Neiti suorasuun lempinimen saanut Alanen ei ollut persoonaltaan roolittajien mieleen nepotismin, hyvä veli -verkostojen ja miellyttämisen kulttuurin värittämällä alalla. Alanen huomasi tulleensa työnnetyksi syrjään näyttelijäntyöstä.
- Näyttelijä ei saa olla vahva, korkeasti koulutettu, hyvällä itsetunnolla varustettu ja erikoinen siviilipersoonaltaan - varsinkaan, jos hän on kaiken lisäksi lahjakas. Ei saa olla oma itsensä vaan täytyy näytellä näyttelijää ja lausua persoonattomia ja mielisteleviä mielipiteitään, jotta työllistyisi jatkossakin, Alanen on kuvaillut haastattelussa (www.iltalehti.fi/viihde/a/201....
Vuonna 2008 Alanen kouluttautui lähihoitajaksi ja jatkoi vielä ambulanssin ensihoitajakoulutukseen, sillä toisista huolehtiminen on aina ollut tärkeä osa hänen elämäänsä. Siksi hän toimii myös useissa luottamustehtävissä, esimerkiksi Narsistien uhrien tuki ry:ssä, ja hän on ottanut osaa politiikkaan vasemmistoliiton riveissä kunnallisvaaleissa vuonna 2017 ja eduskuntavaaleissa 2019.
Jean Mancini haastatteli Alasta puhelimitse 1.10.2020.
Aihealueet:
00:00:00 Intro
00:05:29 Kuulumiset
00:09:48 Teatterikorkeakoulu
00:17:33 Kurssitoverit
00:20:11 Ääninäyttelemisestä
00:27:09 Televisio- ja elokuvaroolit
00:30:41 Kalenteri
00:38:41 Hyvä veli -kerhot
00:42:34 #metoo
00:52:30 “Ongelmatapaus Outi”
00:57:24 Uusi ammatti
01:03:10 Työpaikkakiusaaminen ja politiikka
01:10:14 Katja Kiuru
01:11:49 Outro
Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta:
FB: / jeanmancinipodcast
IG: / jeanmancinipodcast
Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: jean.mancini.podcast@gmail.com

Пікірлер: 16
@veli-pekkakultanen2353
@veli-pekkakultanen2353 3 жыл бұрын
Outi on kaikkiaan ala-arvostettu, älykäs, ja mahtava näyttelijä! Tykkään hänestä myös näin hoitoalalla olevana.
@kulttuuriteko9211
@kulttuuriteko9211 3 жыл бұрын
Outi on ihana!
@petrinurmi8307
@petrinurmi8307 2 жыл бұрын
Outi on hämmentävä. Tosi mukavanoloinen ihminen. Toisaalta haluaa uskoa Outia, mutta jotain tässä on mätää, jos on porttikieltoa psykiatrisille osastoille, porttikieltoa sairaanhoitajien työvälitysfirmaan, isä tekee perinnöttömäksi ja on vielä persona non grata teatterialalla, joka sietää kaikenlaista aika paljon.
@timofrimodig9967
@timofrimodig9967 3 жыл бұрын
Voimia outille jäbät loistava pod
@ThePetemk
@ThePetemk Ай бұрын
Onpa rohkea ja hieno ihminen. Hän on myös erittäin hyvä näyttelijä. Ikävä tosiasia "maailman" vähiten korruptioituneessa maassa.
@jonaz91
@jonaz91 3 жыл бұрын
Outi on minusta parhaimpia naisnäyttelijöitä suomessa. Toivottavasti nähdään vielä leffoissa ja tv sarjoissa.
@kesaesa6919
@kesaesa6919 2 жыл бұрын
Ei voi kuin ihmetellä että näyttelijätkin sorsii toisiaan.Niinku esim Outia. Periaatteessa kiusaajia.isoja tunnettuja nimiä..Kyllä arvostus laskee kun tuollaisia ovat..
@jonaz91
@jonaz91 3 жыл бұрын
Näyttelijä Mari Vainio olisi hyvä saada vieraaksi
@denmolo1547
@denmolo1547 3 жыл бұрын
outi on vajukki.
@moilami1
@moilami1 Жыл бұрын
Hieno nainen.
#154 Katujengit Suomessa & rahankäyttö alamaailmassa ft. Immu
1:15:19
Sijoituskästi
Рет қаралды 235 М.
마시멜로우로 체감되는 요즘 물가
00:20
진영민yeongmin
Рет қаралды 21 МЛН
KINDNESS ALWAYS COME BACK
00:59
dednahype
Рет қаралды 144 МЛН
Valtakunnansyyttäjä Toiviainen hävisi perussuomalaiselle naiselle
33:51
Suomen Uutiset - Perussuomalaiset
Рет қаралды 48 М.
Esko Valtaoja | Millainen maailmankuva sinulla on? #58
58:51
Futucast
Рет қаралды 28 М.
Jari Sarasvuo ja totuuden ydin | #rahapodi 258
1:26:48
Nordnet Suomi
Рет қаралды 171 М.
Teemu Keskisarja: Euroopan salaisuus
41:25
Suomen Uutiset - Perussuomalaiset
Рет қаралды 48 М.
Jare Tiihonen - Paljon rahaa muttei rahan takia
53:23
Sijoitusovi
Рет қаралды 87 М.