Päikese lapsed 1932

  Рет қаралды 964

Kirjanik J.Tapio

Kirjanik J.Tapio

10 жыл бұрын

Vuonna 1932 valmistuneeseen Viron ensimmäiseen äänielokuvaan tarvittiin apuja Suomesta, jossa vastaavanlainen jälkiäänitetty "äänielokuva" oli valmistunut jo peräti vuotta aiemmin. Georg Malmsténilta tilattiin tähän elokuvaan musiikki. Osin se oli hänen itsensä säveltämää, osin vain kokoamaa. Elokuvassa kappaleet esittää hänen orkesterinsa Malmsténin itsensä johdolla. Elokuvan ainoan lauletun kappaleen, teemasävelmän Päikese lapsed, hän myös laulaa - viroksi. Tämä lienee Malmsténin uran ainoa tallennettu vironkielinen esitys. Suomeksi hän levytti kappaleen seuraavana vuonna.

Пікірлер: 6
@jukkakosti
@jukkakosti 3 жыл бұрын
Harmi vain, ettei tuo vironkielinen versio - joka siis on alkuperäinen, koska suomenkielinen levytys julkaistiin vasta myöhemmin - ei koskaan päätynyt levylle, vaan jäi suomalaisilta Molli-Jori-diggareilta kokonaan piiloon. Kun tuota leffaakaan ei lopulta meillä esitetty...
@BeritSaukko
@BeritSaukko 3 жыл бұрын
Tänään löysin ilokseni tuon elokuvan Elonetin sivuita. Luulin vuosikymmenten ajan, että elokuva on kreikkalainen tai sijoittuu jonnekin Välimeren saarelle, mutta vasta pari vuotta sitten kuulin radiosta, että musiikin on säveltänyt Georg Malmsten. Ehkä olen kuullut sen aikeisemminkin, mutta en ole noteerannut. Tänään aloin ottaa selvää tuosta elokuvasta, ja yllätyksekseni se on virolaissuomalainen yhteistyö. Koska elokuvaa ei ole koskaan esitettu Suomessa, se varmaan on vaikuttanut tietämättömyyteeni ja ajatuksen juoksuuni.
@jukkakosti
@jukkakosti 3 жыл бұрын
Hienoa! Se on monessa mielessä sekä merkillinen että merkittävä leffa. Ja hienoa, että se löytyy myös Elonetistä.
@BeritSaukko
@BeritSaukko 3 жыл бұрын
@@jukkakosti Unohdin mainita, että tuo laulu on aivan ihana. Todella hieno sävelmä ja kauniit sanat suomeksi ja varmaan samanlaiset myös viron kielellä. Onneksi tuo kappale on jäänyt elämään!
@jukkakosti
@jukkakosti 3 жыл бұрын
Tuosta kirjasta löytyy tietoa ja taustaa elokuvasta ja sen tunnusmelodiasta: www.bod.fi/kirjakauppa/uekskoik-jukka-kostiainen-9789528036043
@BeritSaukko
@BeritSaukko 3 жыл бұрын
@@jukkakosti Kiitos vihjeestä Sorro. Aihe ja kirja kiinnostaa kovasti.
Georg Malmstén - Päikese lapsed (1932)
2:30
Kirjanik J.Tapio
Рет қаралды 1,2 М.
Esko Rahkonen - Tallinnan laulu
2:46
Kirjanik J.Tapio
Рет қаралды 57 М.
Final muy increíble 😱
00:46
Juan De Dios Pantoja 2
Рет қаралды 51 МЛН
Русалка
01:00
История одного вокалиста
Рет қаралды 3 МЛН
Did you believe it was real? #tiktok
00:25
Анастасия Тарасова
Рет қаралды 50 МЛН
Heili Karjalasta
2:50
Georg Malmstén - Topic
Рет қаралды 7 М.
Tallinnan illat  - The Spectre
3:47
Kirjanik J.Tapio
Рет қаралды 717
Katri Helena - Tervitused Helsingist
1:03
Kirjanik J.Tapio
Рет қаралды 756
Los Jacopablos: Kes toob sulle suvelilled
3:22
Kirjanik J.Tapio
Рет қаралды 499
The Real Old World of The 1800's / HD Colorized
22:00
Bright Style
Рет қаралды 707
SÄKKIJÄRVEN POLKKA, Viljo Vesterinen ja Dallapé-orkesteri v.1939
2:54
The Hu - Bosoo Huh Mongol (Official Music Video)
5:16
The HU
Рет қаралды 337 М.
The Lord of the Bling: Göring's Diamond Gift Badge
10:30
Mark Felton Productions
Рет қаралды 46 М.
20140525 Pirulainen Olen rakastanut kuinka sattuu
3:42
Kirjanik J.Tapio
Рет қаралды 702
She Was Scalped...and WORSE. Whites Get Even.
11:36
Faces of the Forgotten
Рет қаралды 55 М.
Final muy increíble 😱
00:46
Juan De Dios Pantoja 2
Рет қаралды 51 МЛН