Рет қаралды 1,683
Francesca miehistöineen aloittaa virkistyslomailemalla Tanskan Kööpenhaminassa yhdessä paikalle saapuneiden suomalaisvahvistusten kanssa. Kööpenhaminasta siiirryimme loppureissun kokoonpanolla eli kahdestaan toisen kapteenin kanssa Rødvig havniin jossa tapasimme erään suomalaisen, joka kertoi ettei kymmenen vuoden asumisen aikana yksikään suomalaisvene ole eksynyt ko. satamaan. Hän tuli asunnostaan tämän meille kertomaan ja olimme luonnollisesti hieman hämillämme. Hauska sattuma!
Tästä matkamme jatkui kohti Møns Klintiä, jonka edustalla vietimme yhden yön ankkurissa satamamaksujen välttelemiseksi ja kokemuksen kartuttamiseksi. Yö oli yksi elämiemme huonounisimmista, sillä maininkia oli vähintään runsaasti. Kulussa olevassa veneessä nukkuu paljon paremmin.
Siirryimme seuraavana päivänä sumun yllättäminä Klintholm havniin, jossa vietimme vielä toisen yön tuulettomuuden johdosta. Siellä suureksi yllätyksiksemme tapasimme veneileviä suomalaisia, jotka olivat vastikään hankittua Finngulfiaan toimittamassa perhekokoonpanolla Suomeen.
Klintholm havnista S/Y Francesca suorastaan lensi pienen avomerialueen yli Saksaan - Seppo Rädyn suuresti ihailemaan liittotasavaltaan. Seuraavassa episodissa jatkamme seikkailua maalla, merellä muttei ilmassa. Toiminta kuitenkin oli dynaamisen lennokasta.