Fintelligens - suomiräpin legendaarisin yhtye | HOPPIPÄÄT NYÖKKÄÄ haastattelu #1 (Elastinen & Iso H)

  Рет қаралды 35,511

Rähinä Records

Rähinä Records

Күн бұрын

Fintelligens starttaa sarjan ekalla pitkällä videohaastattelullaan lähes 20 vuoteen, eli luvassa on harvinaista herkkua hoppipäille! Tässä eeppisessä jaksossa sukelletaan syvälle Fintelligensin tarinan alkuvuosiin 1996-2001 ja kuunnellaan bändin tänä vuonna 20 vuotta täyttänyttä 2. albumia ''Tän Tahtiin'' biiseihin reagoiden ja niistä keskustellen.
Elastinen ja Iso H avaavat klassikkobiisiensä hauskoja syntytarinoita ja muistelevat oman huikean uransa sekä Rähinä Recordsin alkuvaiheita. Luvassa on rentoa keskustelua musasta ja elämästä sekä rehellisiä keskustelunavauksia painavista aiheista, kuten misogynia ja nuorisorikollisuus.
Varsinaisen haastattelun lisäksi vieraillaan Harjun nuorisotalolla, eli paikassa jossa Elastinen ja Iso H tapasivat ensi kerran 25 vuotta sitten. Nutalla seuraan liittyy räppäreiden teinivuosien nuoriso-ohjaaja, Nordin Ben Hmidou, jonka kanssa muistellaan lämpimästi Colorblind-musikaalia, jonka myötä Fintelligens syntyi. Lisäksi jalkaudutaan Länsi-Herttoniemeen ja Olympiaterminaaliin - katsomalla jakson saat selville mestojen roolin Fintelligensin tarinassa!
Tilaa / rahinarec
Seuraa / nuorehko_h
Seuraa / elastinen
Seuraa / isohenkka
Seuraa / rahinarecords
''Tän Tahtiin'' -albumi Spotifyssa: open.spotify.c...
---
HOPPIPÄÄT NYÖKKÄÄ on ohjelma, jossa sukelletaan mielenkiintoisten suomiräppäreiden tarinoihin ennennäkemättömällä tavalla Haben ''Nuorehko H'' Zecariaksen johdolla. Luvassa on syväluotaavia haastatteluja täynnä musan fiilistelyä, spontaania menoa ja aitoa keskustelua kevyistä sekä vakavistakin aiheista. Jaksoissa pääset messiin niin Rähinän sohville kuin muihin artisteille merkityksellisiin paikkoihin.
Seuraava jakso julkaistaan 29.9 klo 9!
---
Tuotantoyhtiö: Rähinä Records Oy
Vastaava tuottaja: Kimmo Laiho
Tuottaja & juontaja: Haben Zecarias
Ohjaajat: Haben Zecarias, Niclas Roms & Niklas Ahorinta, NICKLAS
Apulaisohjaaja & tuotantokoordinaattori: Heini Susanne
Kuvaajat & editoijat: Niclas Roms & Niklas Ahorinta, NICKLAS
Äänittäjä: Laura Viljanen
Miksaaja: Jaanis Hållman
Tunnusmusiikki: Elastinen
Tunnusmusiikin scratchit: DJ Ewok
Drone-kuvaaja: Petteri Tiainen, Kreatos Films
Graafikko: Joonagraphics
Yhteistyökumppani:
Shop Tetuan, www.shoptetuan...
Kiitokset:
Nordin Ben Hmidou
Harjun nuorisotalo
---
#fintelligens #elastinen #isoh

Пікірлер: 113
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Uus jakso ulkona 🔥 kzbin.info/www/bejne/iIKllGWKodSCq5I
@alexiv250
@alexiv250 3 жыл бұрын
Mitä mestari?
@Sumicorn
@Sumicorn 3 жыл бұрын
20 years since i discovered you guys through my ex gf back in the days...still pumpin your music..still dont understand a word if i dont use deep translate...still feeling it
@s0urce1
@s0urce1 3 жыл бұрын
hehe, completely same here :)
@PPikes
@PPikes 3 жыл бұрын
1 day since discovering them 🙌😂
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Whoa, nice story there! Gotta love the universal power of good music ❤️
@eskomakesmusic
@eskomakesmusic 3 жыл бұрын
Kiitos Fintelligens! Hienoa duunia takana, ja toivottavasti vielä paluu juurille levyn merkeissä tulevaisuudessa! 👏🏻👏🏻 Kapasiteetilta myös haastista toivottavasti?
@SoulEntertainmentRecords
@SoulEntertainmentRecords 3 жыл бұрын
Todella siisti pätkä! Laadullisesti ja sisällöllisesti tosi mielenkiintosta juttua. Toivottavasti tulee lisää samanlaisia pätkiä suomiräpin pioneereiltä! Paleface, Davo yms 👊.
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Thanks! Mennään näis vuorotellen sillee et pioneeri/nouseva nimi vieraana. Kaikenlaist tulloo 😎👌🏾
@wdvnge
@wdvnge 3 жыл бұрын
Davo ois 5/5 tähä!! Sonnin taacca tuplajakso oli loistava
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
@@wdvnge thanks! Ja Davo tosiaa perusteellisen OG, pitää kattoo jospa joskus tässäki keksittäs jotai sen kaa.
@pumppuhaulikkomies
@pumppuhaulikkomies 2 жыл бұрын
Haben on kyllä erittäin loistava haastattelija/hosti. Huomaa että äijä on aidosti kiinnostunut mistä puhutaan ja on selkeesti ottanut asioista todella hyvin selvää. Kysymykset on mielenkiintoisia ja ei tule mitään kiusallisia hetkiä. Kiitos tästä.
@nuorehkoh
@nuorehkoh 2 жыл бұрын
No mutta, kiitti paljon 🎩 Ja tosiaan rakkaudesta kulttuuriin näitä tehäänki!
@krouvaei
@krouvaei Жыл бұрын
Hyvä kakkosaccount, H.
@maxtsivourakis137
@maxtsivourakis137 3 жыл бұрын
Kiitos loistavasta materiaalista! Todellinen kulttuuriteko.
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
You’re quite welcome! Ja kulttuuri edellä aina ✅
@Ikoni
@Ikoni 3 жыл бұрын
Näitä pitää saada lisää 🎥 🔥😎👏🏻
@grindinmusicrecords
@grindinmusicrecords 3 жыл бұрын
Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen video💯 odotan innolla kokemusten summasta kertovaa videota, on yksi lempi levyistä kautta aikojen👌🏻🔥 Samalla mielenkiinnolla odotan myös muita tulevia jaksoja.
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Thanks, kiva lukee et natsaili. Kokemusten summa on aivan loistava mustakin, will be fun!
@jonaz91
@jonaz91 3 жыл бұрын
Tää on niin loistava ja opettava!! Muistan katsoneeni ton fintelligensin vlogin monet kerrat. Fintelligensin paluuta odotetaan!
@koaIarage
@koaIarage 3 жыл бұрын
Ai helvetti mitä herkkua youtube tarjoilee! Kyllähän tuo 2000-luvun alku suomiräpissä tuo kultaisia muistoja. Pipefestit eritoten oli aivan uskomattomia tapahtumia. 🔥
@karstafaarao5646
@karstafaarao5646 3 жыл бұрын
Haabeni sopii tähän ihan vitu hyvin💪hyvä että äijä ei heittäny hanskoja tiskiin vaan teet sitä misä jäbä on GOAT💪🙏🙏BLESS MAN!!
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Aaay, kiitti tosi kivoist sanoist 🤝 ja kyä sää tiiät ei ne hanskat tiskiin mee, korkeintaa vaihetaa uus pari ja maratoni jatkuu kulttuurin parissa 🌪
@LegendSpecialist
@LegendSpecialist 3 жыл бұрын
Nyt on oikeaa kontenttia💪 vielä kun tekisivät comebackin
@inoman4590
@inoman4590 3 жыл бұрын
Legendat! Kaikki peliin still in my ears!
@realfeikki
@realfeikki 3 жыл бұрын
Todella kovaa settiä! Ja mielenkiintoista kuulla historiaa mulle tärkeimmästä suomiräpin "esi-isistä". Suomiräpin kuuntelu alkoi sillon, kun renessanssi levy tuli ulos. Edelleen fiilistellään Fontelligensin levyjä. 👊🏼😎
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
😎🤝🔥
@dannydadanger
@dannydadanger 3 жыл бұрын
Jäätävät hatunnostot!!!!! Vuoden kulttuuriteko!
@Vegevi
@Vegevi 3 жыл бұрын
Hyvä haben! Tuot kulttuuria lähemmäs meitä tavallisia tallaajia, isot propsit 💪
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
thanks! rakkaudest kulttuuriin on homman nimi 🎩
@ajohansson8974
@ajohansson8974 3 жыл бұрын
Rehellinen hyvä haastattelu. Näitä alkaa olemaan harvassa.
@papinkulli
@papinkulli 3 жыл бұрын
Video kestää yli 2h ja oot pystyny mielipiteen antamaan 40min videon julkaisun jälkeen..?
@ajohansson8974
@ajohansson8974 3 жыл бұрын
@@papinkulli Kyllä.
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Thanks! Pidetää shitti rehtinä aina ✅
@FilBanger
@FilBanger 3 жыл бұрын
Kiitos Fintelligens🙏🏻
@Tomxutio
@Tomxutio 10 ай бұрын
Taas täällä kattelemassa näitä menneiden muisteluita :) Harmi ettei sitä jaksossa paljon hehkutettua kakkos osaa ikinä julkaistu ja kokemusten summa albumin juhlavuosi ehti mennä. Toive ensvuodelle : Herättäkää tää kanava eloon ja jatkakaa näiden suomen hiphop historiasta kertovien videoiden tekemistä.
@v11n1man
@v11n1man 3 жыл бұрын
Hienoa juttelin Hoon kanssa 7v. Sitten musahommia mistä ne on tullut ja mitä oli mielessä ja mistä oli fiilis ku lähti. Viikonloppuilta on todellista elämää.
@hatsolo_speaks
@hatsolo_speaks 3 жыл бұрын
Nättii! Kiitos tästä🔥
@tuottajantuottaja
@tuottajantuottaja 3 жыл бұрын
tää oli erittäin kova! Ja Hoo-hetki höllii kans isosti
@hebbo
@hebbo 3 жыл бұрын
Kiitos Haben ja Fintelligens, tykkäsin eritoten ku käytiin vanhoilla paikoilla Harjun nutalla ja Hertsikan studion ulkopuolella, mut myös noista taustoista ekojen levyjen masteroinneista yms. Muutenki äijät tuntu olevan vähän rennompia ku normaalisti haastatteluissa, varmaan ku pääs kertomaan jotain suodattamattomasti et ymmärtääkö toimittaja, ku voi vaan puhua räppidiggareille. Joitain juttuja jäi kysymättä mitkä olis itteeni kiinnostanu ja huusin ruudulle että kysy tästä! Mut anyways kulttuuriteko, kiitos eritoten Fintsuille et jakso uhraa aikaansa tälle vaikkei varmaan isoa yleisöä tuu olemaan.
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
💪🏾🔥 kiva että setit natsas. Oli kyl tosi hauskaa ja mielenkiintosta duunata tätä pitkin mestoi! Ja joo, oisha täst voinu tehä vaik 10 h jakson, ei kysymykset ois mullakaa loppunu 😀 mut onneks tehää jäbien kaa toine jakso ens vuonna, ni siinä lisää sit!
@freebiittimiigguel97710
@freebiittimiigguel97710 3 жыл бұрын
Oon niin kauan luullu ku tän biisin muistan et se olis ollu hoppipäät hyökkää eikä nyökkää :O :D... tulipahan sekin ny korjattua.. mitä siitäki on ? 12 vuotta? Viimeks jotai 5v kuunellu 🤔
@LegendSpecialist
@LegendSpecialist 3 жыл бұрын
Tulipa myös Kapasiteettiyksikkö pätkä🙏
@huligaani
@huligaani 3 жыл бұрын
Tän tahtiin-kipale ehdoton suosikki näiden herrojen musiikista!!
@OK-uz9yv
@OK-uz9yv 3 жыл бұрын
Haluun nähdä sen päivän kun Cheek istuu pyytelemässä anteeks vanhojen biisiensä tuhmia sanoja. Never gonna happen, onneks.
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Upeeta nähä, et jengi on diggaillu 🔥 Ok suosikki Fintelligensin biisi, jos saa valita vaan yhen? Let’s GO 👇🏾 Tiiän et low key mahdoton kyssäri, mut kiinnostaa nähä mitä biisei sielt tulee 😀
@sieni9408
@sieni9408 3 жыл бұрын
Viikonloppuilta
@Zuerjelberger
@Zuerjelberger 3 жыл бұрын
Täältä käsin
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
@@sieni9408 tää on kyl hyvin vahvoil mullakin ykköseks. Vibes 🤌🏾
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
@@Zuerjelberger oho aika puskist, kuis just tää?
@hebbo
@hebbo 3 жыл бұрын
Mul oli aikoinaan kämppiksen kanssa Viikonloppuilta sellanen viikonlopun alotusrituaali kun avattiin ekat bisset, mut nykyään Kaikki tietää ku siin on niin kova energia
@elisapalmroos305
@elisapalmroos305 3 жыл бұрын
Kulttuuriteko!
@miavillila7938
@miavillila7938 3 жыл бұрын
mun biisi oli mun menneisyyttä
@wholesomeseason
@wholesomeseason 3 жыл бұрын
Upeeta settiä! 🙏🙏
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
🤝🔥
@Juupuuppi10
@Juupuuppi10 3 жыл бұрын
Näitä lisää. Seuraavaksi itse asa
@mikkoj9
@mikkoj9 3 жыл бұрын
iso h iha fiiliksis :D millon comeback?
@supAlma
@supAlma 3 жыл бұрын
Kova jakso! Tän tahtii levyllä on paljon Jussi Valuuttaa ja kovia taustoja, 5/5 fintelligenssiä
@daniuniikki4132
@daniuniikki4132 3 жыл бұрын
Mahtava😍
@Suksaseppavihtuun
@Suksaseppavihtuun 3 жыл бұрын
Siis legit jos fintelligents ajoist tehtäis elast ja hoost (ja kaikki muut mitä siin on ollu ympäril) tehtäis leffa ni ennakkotilaisin samantie vaiks maksais miljoona😂💪🏻 iso fani ollu peukaloisest asti!
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
👀📝 puhut asiaa!
@jyriapina
@jyriapina 3 жыл бұрын
Erittäin kova jakso! 👌🏼🔥 Ihmetyttää vaan miksi nuorehko h tarttuu aina biiseihin tosi tarkasti jos niissä sanotaan naisista jotain? 🤔
@realsaunamies
@realsaunamies 3 жыл бұрын
Kova!👏👏👏👏
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
😎🤝
@Emjay91
@Emjay91 2 жыл бұрын
Pakko päteä, mut biisiä "Vitun huara sony" eivät tehneet murmurin jäbät, vaan Vähäiset äänet
@lz0r
@lz0r 3 жыл бұрын
Löytyisköhän mahdollisesti tota color blind -tunnusbiisiä mistään?
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
Ei ikävä kyl mistään julkisesti ainakaan taida löytyy
@LegendSpecialist
@LegendSpecialist 3 жыл бұрын
1:11:19 niin Biden "luvannut" että asiakirjat ovat vihdoin julkisia mutta onhan se ihmeellistä että rakennus romahtaa täydellisesti ilman mitään syytä kuten joku asiantuntija kertoi että luhistumisnopeus oli samaa luokkaa kuin että omena olisi tiputettu talon katolta ja molemmat omena ja rakennus osuisivat samaan aikaan maahan. Sitä voi nyt ajatella kuinka sen varjolla lähdettiin Irak/Afganistaniin niin onko lopputulos hyvä? Talebam otti siis viikossa vallan vaikka amerikkalaiset koulutti 20 vuotta Afganistanin joukkoja eikä vastarintaa kuulunut🤷‍♂️
@LegendSpecialist
@LegendSpecialist 3 жыл бұрын
2:02:16 Kokemusten summa...... Ai että siinä on levy. Ja äkkiä vuodet vierii👀
@Rawos_333
@Rawos_333 3 жыл бұрын
💯💯
@teems125
@teems125 3 жыл бұрын
51:15 Habenin demo kaivetaan esiin! :D
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
joo, vois tehä sen vaik tos helmikuun 30. 3021! 😂 Mut joo, enpä salee oo ainoo joka on joskus sendiny demoi Rähinälle
@etohonor9899
@etohonor9899 10 ай бұрын
Ehkä jvg:n vois seuraavaa?
@ziko-Official
@ziko-Official 3 жыл бұрын
Legendaarista, kiitos tästä pätkästä! 💯 Hauska yhteen sattuma, tästä jaksosta löytyy Nuorehkoo H:ta, ISO H:ta kaikki H:t Hoppaa 😅👍 Keep it Real 😎✌
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
🤝 hah ja joo, iteki nauran tälle kahen H:n sattumalle
@ruthlessempire613
@ruthlessempire613 3 жыл бұрын
LezGo 💯
@ruthlessempire613
@ruthlessempire613 3 жыл бұрын
Upea haastis 👌🏼 Nyt on rima asetettu korkealle 💯
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
thanks, siistii et natsaili!
@jeig0865
@jeig0865 3 жыл бұрын
eeppistä
@LegendSpecialist
@LegendSpecialist 3 жыл бұрын
27:23 kylmät väreet menee....
@braindisorder5043
@braindisorder5043 3 жыл бұрын
Legendaarisin?
@matkapetealbania3159
@matkapetealbania3159 2 жыл бұрын
😎✌💪🏻💪🏻💪🏻😃😃😃
@offthebooth
@offthebooth 3 жыл бұрын
Movie 🎬
@nuorehkoh
@nuorehkoh 3 жыл бұрын
🤝🔥
@matkapetealbania3159
@matkapetealbania3159 2 жыл бұрын
👹🇫🇮👹🇫🇮👹🇫🇮👹🇫🇮👹
@Siikapelle
@Siikapelle 3 жыл бұрын
Hyvää haasta(ttele)mista nuorehkolta H:lta. Sitä vaan en ymmärtänyt kun ”isohko H” kielsi misogynian parissa biisissä. ”Olemme käyttäytyneet huonosti naisia kohtaan ja haukkuneet heitä, mutta siinä kaikki, emme ole misogynistejä.” Öö okei? Vähän sama ku kuittais rasistisen slurrin sillä että ”minä tässä vain halveeraan, en ole kuitenkaan rasisti”. Misogynia on nimenomaan sisäistettyä naisvihaa (ja tuo -vihakin on melko latautunut termi joka vie vähän väärään suuntaan). Eihän juuri kukaan sano ääneen että ”minä vihaan naisia”, mutta se ei tarkoita, että misogyniaa ei olisi olemassa. Sitä paitsi haastattelija ei todennut artistien olevan misogyynisiä vaan näiden musiikin sisällön olevan sitä, ja on outo defenssi kieltää se.
@MatuBui
@MatuBui 3 жыл бұрын
Mietin täysin samaa. Tuntuu usein muissakin tapauksissa että kyse on juuri siitä ettei ymmärretä tai uskalleta myöntää että ollaan omassa puutteellisuudessa sorruttu esim. misogyniaan tai rasismiin, vaan sen sijaan halutaa keskittyä alleviivaamaan ettei olla oltu laskelmallisen misogyynisiä tai rasistisia, jolloin se oman puutteellisuuden reflektointi vaihtuukin omaan semanttiseen kilven kiillottamiseen ja alkuperäisen keskustelunavauksen vähättelyyn. Hyvä meininki silti haastattelussa ja mukavaa kun näitäkin keskusteluja käydään tässä hengessä!
@burnattu
@burnattu 3 жыл бұрын
Voi vittu kasva aikuiseksi. Maailmassa on isompiakin asioita kuin jonkun biisin sanat
@Siikapelle
@Siikapelle 3 жыл бұрын
@@burnattu Voi vittu kasva aikuiseksi. Maailmassa on isompiakin asioita kuin joku youtube-kommeentti.
@MatuBui
@MatuBui 3 жыл бұрын
@@burnattu sieltä oikein aikuinen näyttää miten kiukutellaan! :-D
@burnattu
@burnattu 3 жыл бұрын
@@MatuBui menkää te betamiehet vähän lisää itkemään sovinismista. Oikeat soijaritarit lol!
@papinkulli
@papinkulli 3 жыл бұрын
Nää on tervetulleita, tykkään aiheesta ja tykkään E.LA.sta, mutta heivatkaa pois tuo Nuori H. Näkihän sen jo Sonnin Taacan aikana, ettei tästä oo kunnon räppikeskusteluihin. Eiköhän syystäkin saanu potkut Sonnin Taaccasta... Tietämättömille tiedoks, tsekatkaa Sonnin Taacca Og Ulla Maija
@dannydadanger
@dannydadanger 3 жыл бұрын
Lol. Et taida tietää mistä puhut 🦉
@Anonyymikiljukannu
@Anonyymikiljukannu 3 жыл бұрын
D Samaa mieltä. Liikaa koittaa tuota pc-meininkiä räppiin, kun kyseessä on pohjimmiltaan vastavirtakulttuuri.
@kristianpaltila5008
@kristianpaltila5008 2 жыл бұрын
Nuorehko H oli nimenomaan taacan paras juontaja. Hyvä vaan että joku uskaltaa myös haastaa räppäreitä ja Nuorehko H tekee sen kuitenki fiksusti ja asiallisesti. Ei se oo mitään PC-kulttuuria, joihinkin asioihin on ihan hyvä puuttua.
Вопрос Ребром - Джиган
43:52
Gazgolder
Рет қаралды 3,8 МЛН
Andro, ELMAN, TONI, MONA - Зари (Official Audio)
2:53
RAAVA MUSIC
Рет қаралды 8 МЛН
Thank you mommy 😊💝 #shorts
0:24
5-Minute Crafts HOUSE
Рет қаралды 33 МЛН
Kultabassokerho - Davon ystävänpäivän spesiaali
1:11:07
Oli Kaasi
Рет қаралды 21 М.
Hoo-hetki 8. Elastinen [Iso H Podcast]
2:25:02
Rähinä Records
Рет қаралды 23 М.
Tomi Långstedt vietti 5 vuotta thaimaalaisessa vankilassa #454
1:34:57
Lyttä & Tohtori Getto: Kaikkialla on paskaa | #38 Taakka
2:02:56
SONNIN TAACCA PODCAST #45 FEAT. ELASTINEN 1/2
1:28:23
Feat
Рет қаралды 34 М.
Вопрос Ребром - Джиган
43:52
Gazgolder
Рет қаралды 3,8 МЛН