Rakuunasoittokunnan henkilöstö esittäytyy - Pasuunasektio

  Рет қаралды 903

Rakuunasoittokunta

Rakuunasoittokunta

Күн бұрын

100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Rakuunasoittokunnan henkilöstö esittäytyy sektioittain videoiden muodossa. Joka kuukausi julkaistaan uusi video ja tässä kuussa vuorossa ovat pasunistit!
Rakuunasoittokunnan pasuunasektio soittaa esittelyvideollaan Reino Helismaan klassikkokappaleen Rakovalkealla, jonka Teppo Alestalo on sovittanut neljälle pasuunalle. Kappale valikoitui sektion esittelyteokseksi, koska se tuo esiin erinomaisesti pasuunan ylvään, mutta myös surumielisen sointimaailman. Lisäksi teos on kurkistaa pasunistien sielunmaisemaan, sillä vaikka he ovat luonteeltaan usein takarivin hassuttelijoita, sykkii kaikkien pasunistien ulkokuoren alla myös palava romantikko ja tunteiden tulkki.
Pasuunasektion äänenjohtajana jo vuodesta 2004 toiminut vääpeli Santtu Penttilä on kotoisin Lappeenrannasta. Kolmenkymmenen paremmalla puolella oleva Santtu on ehtinyt töiden ohessa opiskella muusikon ammattitutkinnon, sekä yleistason opintokokonaisuuden ja henkilöstöalan perusopinnot. Eteläkarjalaisuuden ilosanomaa Santtu levittää murteellaan ja tartuttaa miesietä tehokkaasti ympärilleen.
Sotilasammattihenkilö Ville Myllykangas on kotoisin Toholammilta. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa pääaineenaan klassinen pasuuna, josta hänellä on suoritettuna musiikin maisterin tutkinto. Lisäksi hän on suorittanut opintoja Rotterdamin Codarts-korkeakoulussa. Klassisen pasuunansoiton lisäksi Ville on opiskellut myös jazz-pasuunan saloja sivuaineenaan molemmissa oppilaitoksissa. Vapaa-ajallaan Ville harrastaa aktiivista kuntosalilla käyntiä. Rakuunasoittokunnassa Ville on työskennellyt tammikuusta 2021 lähtien, mitä ennen hän on työskennellyt myös Poliisisoittokunnassa ja Laivaston soittokunnassa.
Soittokunnan pasuunasektion matalinta päätä edustaa Etelä-Pohjanmaan Alavuden kasvatti, sittemmin eteläkarjalaistunut vääpeli Olli Palomäki. Olli on erikoistunut bassopasuunaan, joka on soittokunnassa hänen pääinstrumenttinsa. Hän on suorittanut bassopasuunalla B-kurssitutkinnon Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkipedagogilinjalla vuonna 2016. Vuonna 1988 syntynyt Olli on suorittanut sotilasopinnoissaan yleistason opintokokonaisuuden. Rakuunasoittokuntaan Palomäki siirtyi vuonna 2014 Mikkelistä Savon sotilassoittokunnasta, jossa hän ehti palvella yli 4 vuotta.
Virallisen pasuunasektion lisäksi esittelyvideolla esiintyvät myös soittokunnan baritonitorvistit ylikersantti Joonas Hytti ja kapteeni Marko Saikko, joista Joonas myös soittaa videolla. Joonas ja Marko ovatkin pasuunasektion vakiovierailijoita ja he pystyvät tarpeen tullen ottamaan myös pasuunan soittotehtävät vastuulleen.
Stemmajako videolla:
1. Pasuuna, Ville Myllykangas
2. Pasuuna, Santtu Penttilä
3. Pasuuna, Joonas Hytti
4. Pasuuna, Olli Palomäki
Äänitys: Puolustusvoimat / vääpeli Lauri Huotarinen, ylivääpeli Tommi Tuovinen
Äänen editointi: Puolustusvoimat / vääpeli Lauri Huotarinen
Kuvaus: Puolustusvoimat / ylikersantti Leo Myllys, tykkimies Miro Ikonen, korpraali Chad Clusker
Ohjaus ja leikkaus: Puolustusvoimat / ylikersantti Leo Myllys
Kiitokset: Lappeenrannan musiikkiopisto
Tilaa Rakuunasoittokunnan KZbin-kanava, niin saat ilmoituksen uusista videoista!
Seuraa Rakuunasoittokuntaa myös muualla:
Facebook: / rakuunasoittokunta
Instagram: / rakuunasoittokunta

Пікірлер: 3
Alphornbläser des SFZ - Alphornmelodie Nr. 4
2:06
wening-fotografie
Рет қаралды 4
Kekkonen Talk Show - Interview with Vladimir Putin
10:18
paakkelsi
Рет қаралды 544 М.
Мем про дорожку
00:38
Max Maximov
Рет қаралды 4,5 МЛН
Непосредственно Каха - бургер
00:27
К-Media
Рет қаралды 3,2 МЛН
New Colour Match Puzzle Challenge - Incredibox Sprunki
00:23
Music Playground
Рет қаралды 44 МЛН
Rakuunasoittokunnan henkilöstö esittäytyy - Baritonisektio
2:44
Rakuunasoittokunta
Рет қаралды 1,3 М.
Kempeleen lukion kuoro - Lakeuden Lapset
3:53
Kempeleen kunta
Рет қаралды 52 М.
Rakuunasoittokunta - Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa
2:57
€100 vs €30,000 Accordion!
5:21
Sergey Sadovoy
Рет қаралды 438 М.