Reijo Taipale - Satumaa 2024 edit

  Рет қаралды 1,199

Poptori

Poptori

5 ай бұрын

Elettiin vuotta 1975, kun silloinen työnantajani Fonovox asettui haastamaan Musiikki Fazerin ylivoimaa. Muitakin oli, mm. Matti & Teppo, Jukka Kuoppamäen Satsanga ja Love Records.
Fonovoxin kärkenä olivat Salomon, Tapio Heinonen ja Reijo Taipale. Heitä juhlittiin ja huvimestariksi oli pyydetty ikäiseni kloppi, Klaus Thomasson. Mies on yhä iskussa ja juontaa Kiuruveden iskelmäviikkoja jo kolmatta vuosikymmentä. Juhlissa Reiska avautui minulle kiitollisin mielin hänelle julkaisemastamme Amado Mio -albumista. Hän oli katkera, kun Jaakko Salo ei ollut antanut hänelle Satumaan jälkeen uusia hittejä. Emme tosin mekään, sillä hän sai parempaa. Albumin, joka kiilasi hänet artistina pysyvästi eturiviin.
Pomomme Henry Haapalainen hankki espanjalaiselta Belter levy-yhtiöltä ennenkuulumattoman rohkeiden toteutuksien taustoja legendaarista hiteistä kuten Keinu kanssani ja Amado Mio. Jarmo Jylhä sovitti ja tuotti levylle muita hittejä mm. Sinitaivas tavalla, joka ei poikennut jättibudjeteilla toteutetuista. Kun Reiska puhalsi näihin elämän, ei ollut kahta kysymystä, kuka tulee olemaan kolme vuotta aiemmin kuolleen Olavi Virran manttelinperijä.
Työkaveruus Jarmo Jylhän kanssa lienee kestoltaan Suomen ennätys, ellei maailman. Nyt kun Jarmo tukee asiaamme vain osa-aikatyönä, on Petri Kokko vuodesta 2001 jatkanut tätä perimää ja kehittää sitä entisestään.
Toisin kuin luullaan, hittejä eivät tee yritykset, vaan aina ihmiset!
Raha edellä johdetut levyjätit toimivat norsuina posliinikaupassa ja vahingoittavat herkkää alaa. Love Records tapettiin, Satsanga tapettiin ja Fonovox tapettiin. Matti ja Teppo myivät M&T -tuotantonsa Fazerille, joka nieli oman myrkkynsä 1993. Tappaminen tai alihintaan osto ulkomaille on alan normi. Menetettyjen yhtiöiden tuotannot tuottavat jopa vuosittain nettona niiden velkoja tai kauppasummaa enemmän ulkomaiseen laariin. Riittäisikö tämä tarina todistamaan, että tekijänoikeus on rahoituskelpoinen pitkävaikutteinen investointi?
Erkki Puumalainen
Tutustu Poptorin soittolistapalveluun snd.click/poptori

Пікірлер: 1
@mikapulkkinen9850
@mikapulkkinen9850 5 ай бұрын
Kuulema kaukausta sukua
Olavi Virta - Eva 2024 edit
3:07
Poptori
Рет қаралды 2,3 М.
Was ist im Eis versteckt? 🧊 Coole Winter-Gadgets von Amazon
00:37
SMOL German
Рет қаралды 35 МЛН
Жайдарман | Туған күн 2024 | Алматы
2:22:55
Jaidarman OFFICIAL / JCI
Рет қаралды 1,7 МЛН
Happy 4th of July 😂
00:12
Pink Shirt Girl
Рет қаралды 44 МЛН
Who has won ?? 😀 #shortvideo #lizzyisaeva
00:24
Lizzy Isaeva
Рет қаралды 18 МЛН
Rakkauden satu
2:59
Reijo Taipale - Topic
Рет қаралды 253 М.
Apolonia Blue Accordion Mix
47:34
ArmoniPlanet
Рет қаралды 3,6 МЛН
Kun paljon antaa
4:04
Toni Lappalainen
Рет қаралды 2,5 М.
Satumaa
3:11
Reijo Taipale - Topic
Рет қаралды 715 М.
Pieni mies - Jukka Kuoppamäki
3:41
Poptori
Рет қаралды 661 М.
Suvivalssi
3:17
Reijo Kallio - Topic
Рет қаралды 1,2 МЛН
Haavemaa
4:02
Toni Petteri - music
Рет қаралды 2,8 М.
Punatukkaiselle tytölleni
3:04
Mikko Järvinen - Topic
Рет қаралды 13 М.
Rasputin
4:30
Release - Topic
Рет қаралды 372
Reijo Taipale - Satumaa
8:52
Matapoliisit6
Рет қаралды 1,8 МЛН
ИРИНА КАЙРАТОВНА - АЙДАХАР (БЕКА) [MV]
2:51
ГОСТ ENTERTAINMENT
Рет қаралды 14 МЛН
IL’HAN - Pai-pai (lyric video) 2024
3:24
Ilhan Ihsanov
Рет қаралды 145 М.
Bakr x Бегиш - TYTYN (Mood Video)
3:08
Bakr
Рет қаралды 1,1 МЛН
akimmmich (feat. Turar) - UMYTTYŃ BA?| official lyric video
2:54
BABYMONSTER - ‘FOREVER’ M/V
3:54
BABYMONSTER
Рет қаралды 51 МЛН