Riikka Purra ja Iiris Suomela ottivat rajusti yhteen polttoaineen hinnasta I Asian ytimessä

  Рет қаралды 97,291

MTV Uutiset

MTV Uutiset

Күн бұрын

Пікірлер: 220
@leomelen3652
@leomelen3652 2 жыл бұрын
800 miljoonaa aivan liikaa mutta 6 miljardia ulkomaille tukipakettia ihan ok 👍👍
@sammy4538
@sammy4538 2 жыл бұрын
Tuhannet ja kymmenet tuhannet miljoonat ovat ihan taskurahoja näin rikkaalle valtiolle - kunhan menee jonnekkin muualle. Vastaavasti sadat ja kymmenet miljoonat, yksittäisistä miljoonista puhumattakaan, ihan oman kansan avuksi - silloin täytyykin sitten miettiä jo vähän tarkemmin, koska onhan se itsestään selvää että lähtökohtaisesti se ei missään nimessä käy. Kyllähän kansa tämän ymmärtää, ihan selkeää logiikkaa. Käytännössä menossa on vuosikausien systemaattinen ryöstö, ihan suoraan idioottien silmien edessä. Muistakaa vaaleissa, että on vain kaksi puoluetta: Perussuomalaiset, ja muiden puolueiden yhdessä muodostama veljeskunta. Muut puolueet ajavat muita asioita, Perussuomalaiset kansan asioita. Niin yksinkertaista se on, eikä tästä ulos pääse kuin kansan avulla - tosin vaatisi kansan tajuavan edes hieman mitä ympärillä tapahtuu, mikä ei tosin paljoa edes vaatisi: silmät ja korvat auki, hieman miettii ketkä olleet vallassa ja mitä on tehty, sitten vilkaisee miten kansan ja valtion asiat on, ja minkä takia. Ei ole rakettitiedettä, ja eri puolueiden puheita kuunnellen, tämän voi kätevästi halutessaan varmistaa.
@effexon
@effexon 2 жыл бұрын
@@sammy4538 pitää silmä kovana kattoa että Purra ei lähde käymään WEF:n ja muiden salaseurojen kokouksissa kun kummasti sitten asenne ja linja muuttuu pääministereillä
@sammy4538
@sammy4538 2 жыл бұрын
@@effexon Enemmän olisin huolissani nykyisestä pääministeristämme, on tähän asti tuhoisin politiikkaamme ujuttautunut käsinukke. Purra vaikuttaa ihan oikeasti olevan hyvällä asialla, on vaikea kuvitella hänen olevan lahjottavissa yhtä helposti kuin esimerkiksi tuo jauhojengiläinen.
@keestojuusto6072
@keestojuusto6072 2 жыл бұрын
Iiriksellä vähän tsempattavaa keskustelutaidoissa vielä. Alku meni hyvin, mutta loppua kohden meni päällehuutamiseksi ja muuten vain mesoamiseksi.
@keestojuusto6072
@keestojuusto6072 2 жыл бұрын
@@colettemorassut4553 Joo huomaan ettet voi painaa näppäimistöä. Lähetin postikortilla yhteystietoni.
@jmarkula
@jmarkula 2 жыл бұрын
Joo, Iiris ei ymmärrä, mihin tuollaiset toiminnat johtavat. ei kertakaikkiaan! Vihreät ei saa jatkaa, pelkkiä kapina-ääniä keräävä terroristijärjestö.
@mariaheino9033
@mariaheino9033 2 жыл бұрын
Pääministeri näyttänyt mallia päällehuutamisesta.
@jorejahtis8833
@jorejahtis8833 2 жыл бұрын
Mitähän mieltä haastattelija ja iiris on nyt ,kun näkee kaikkien tavaroidenki nyt kallistuneen polttoaineiden hinnan noustessa.Syy ei vielä silloin ollut Putinin.
@mikatupala6159
@mikatupala6159 2 жыл бұрын
@@mariaheino9033 pakko sanoo että Sanna sanoo päälle heti jos joku valehtelee
@Nurkkahirnuja
@Nurkkahirnuja 2 жыл бұрын
Sais poliitikkojen palkka olla samaa luokkaa kun perus duunareilla niin vois ääni muuttua kellossa. :D Helppo se on tollasta paskapolitiikkaa vaatia ja edesajaa kun tulot on heillä itsellään sellaset että se on ihan sama maksaano 20 senttiä vai 20 euroo litralta. :F
@Lemmyde
@Lemmyde 2 жыл бұрын
Vuosi vielä tätä mielenvikaista hallitusta jäljellä..
@henrikkoukku2896
@henrikkoukku2896 2 жыл бұрын
😃🤓😲
@hannele9918
@hannele9918 2 жыл бұрын
Ja näin paljon tuhoa jo,miltä näyttää vuoden päästä, kehitysmaalta varmaan.
@florenna
@florenna 2 жыл бұрын
No suomalaiset äänestäjät tuntien en elättele suuria toiveita, että seuraava hallitus olisi yhtään parempi... :/ PS:n kun olisi voitettava vaalit roimasti, muuten eivät näköjään mukaan hallitukseen pääse.
@Itapirkanmaa2
@Itapirkanmaa2 2 жыл бұрын
Sama jatkuu. 2030 ei pientaloissa asu enää kukaan ja yhtiöissä vastikkeet nousseet 1900%.
@MultiJejje
@MultiJejje 2 жыл бұрын
Onnea, jos kuvittelette persujen pääsevän seuraavaan hallitukseen.
@Itapirkanmaa2
@Itapirkanmaa2 2 жыл бұрын
Suomela valitkoon ne kolme kuukautta jolloin taksisetelit eivät ole hänen osaltaan voimassa. Ensi vuonna määrä nousee kuuteen, kunnes 2024 Suomela kustantaa matkansa kokonaan itse.
@marja-liisaterzis1397
@marja-liisaterzis1397 2 жыл бұрын
Eläminen on haaste nykysuomessa!!
@incumbentvinyl9291
@incumbentvinyl9291 2 жыл бұрын
Paskapuhetta. Oletko ikinä käynyt ulkomailla?
@kommunisticamperkommunisti8
@kommunisticamperkommunisti8 2 жыл бұрын
Aina seon ollukki. Ja aina se tulee olemaan ja aina sen pitäiskin olla. Ongelma on se että tehdään työssäkäyvien elämästä hankalampaa
@marja-liisaterzis1397
@marja-liisaterzis1397 2 жыл бұрын
@@kommunisticamperkommunisti8 Sitä minä juuri tarkoitinkin!
@incumbentvinyl9291
@incumbentvinyl9291 2 жыл бұрын
Naurettavaa vinkumista! Ihmiskunnan historiassa tuskin on ollut helpompaa paikkaa elää kun 2000 luvun Suomessa.
@kommunisticamperkommunisti8
@kommunisticamperkommunisti8 2 жыл бұрын
@@incumbentvinyl9291 sulla on kyllä pointti mutta se ei silti pidä ihan paikkaansa. Helppoudella mä haen elämässä ainaki sitä että vaikka kaiken eteen joituski tekemään töitä. Sais silti olla ihan rauhassa ja elää omaa elämää, joo joutuisi silti maksamaan veroja, mutta kohtuullisemmin, elämä olis rennompaa, ei olisi loputtomasti sääntöjä ja typeriä "normeja". Suomalainen on nykyään kaikessa maksumiehenä ihan sama kuka sössii. Enne riitti että huolehtii omasta perheestä nyt syyllistetään ja aivopestään idioottimaiseen ideologiaan siitä että kaikki on vastuussa kaikista mikä ei pidä todellakaan paikkaansa. 2000 luvulla ollaan politiikassa töppäilty niin paljon että tälläinen tavallinen elämä on muuttunut mahdottomaksi.
@mikaa6476
@mikaa6476 2 жыл бұрын
Tekis mieli vetää hallitusta nenään!
@tastysnivel
@tastysnivel Жыл бұрын
Nyt on Suomelalla aikaa viimeistellä gradu ja mennä oikeisiin töihin hakemaan kokemusta.
@erajuhani7151
@erajuhani7151 2 жыл бұрын
Mistä saamme vihreille edes yksi poliitikko joka kykenee sivistyneeseen ja avoimeen keskusteluun.
@Hnkka
@Hnkka 2 жыл бұрын
ei onnistu eivät pysty hankkimaan sellaista
@tarantula_7u863
@tarantula_7u863 Жыл бұрын
Halla-Aho oli ainoa yhessä vaiheessa
@MusickopatH
@MusickopatH Жыл бұрын
Täytyy mennä niin kauan kun Linkola olivihreis
@untofrederik
@untofrederik 2 жыл бұрын
Tuo Suomela on ajattelun Tonava.
@poilagratter2417
@poilagratter2417 Жыл бұрын
Le finlandais est une langue intéressante à l'écoute.
@helenakinnunen.
@helenakinnunen. 2 жыл бұрын
Minä en vieläkään ymmärrä.., kun polttoaineen hinta on nyt yli kriittisen pisteen, ihmisillä ei ole varaa ajella. Niinollen valtion kassaan ei niin paljon pätäkkää kilise. Jos polttoaine olisi kohtuu hintaista, ihmiset ajaisivatkin enemmän ja se sataisi suoraan valtion kassaan Nyt on kuljetusyrittäjätkin pistäneet vehkeet seis, kun EI KANNATA näillä liksoilla ajaa! Ne vetohinnat, kun ei pysy enää näitten hinnan nousujen perässä. Tämä kun ei vain, ole sitä pelkkää ajamista! Jostain pitää maksaa huolto-, rengas-, dieselvero ja ties mitkä kulut! Ei kohtaa vastarantaa tämä touhu. Goodbye yritystoiminta Goodbye vapaus kulkea. Wellcome kontrollointi ihan kaikessa Mitä sillä saavutamme? Voisko joku viisas mulle vastata?
@Itapirkanmaa2
@Itapirkanmaa2 2 жыл бұрын
Tarkoitus ei ole enää kerätä varoja, vaan valtion kautta lopetetaan keskiluokka kokonaan käsitteenä.
@helenakinnunen.
@helenakinnunen. 2 жыл бұрын
@@Itapirkanmaa2 eli jäljelle jää vain.., hyvätuloiset. Noh, mitäs meillä mitään virkaa onkaan 😥
@Hnkka
@Hnkka 2 жыл бұрын
@@helenakinnunen. terrorismi ja oman polttoaineen valmistaminen ja salamurha
@villeveikko1
@villeveikko1 Жыл бұрын
​@@helenakinnunen. Ei Suomessa ole hyvätuloisia vaan kaikki on tasasesti köyhiä 😂
@H3nezz90
@H3nezz90 Жыл бұрын
Riikka puhuu suoraan ja rohkeasti eikä anneta edes puhua loppuun. Riikka on hot ❤😅
@sepporautaruoto5256
@sepporautaruoto5256 Жыл бұрын
Kyl panisin riikkaa iirikselle koko keho jätesäkki
@joukohamalainen9118
@joukohamalainen9118 Жыл бұрын
No nyt Riikka on itse siellä päättämässä, muuttuuko mikään? Ei vaan päinvastoin, duunarilta otetaan maksuvoimaa pois ja pensan hinta tulee nousemaan! Persut ne taitavat tuon paskan puhumisen🤣
@KaamosPentti
@KaamosPentti Жыл бұрын
Just semmonen muija jota tuupataan 2 kertaa. Kerran makkarissa ja toisella kerralla sillalta jokeen.
@kkonaukko2704
@kkonaukko2704 2 жыл бұрын
Otsasuonet pullistelee aina kun suomela avaa suunsa...
@lekshe94k-p69
@lekshe94k-p69 Жыл бұрын
Ns. vihreä siirtymä ja vihreät ovat tulleet Suomelle todella kalliiksi. Hienoa Riikka
@jonnas3938
@jonnas3938 2 жыл бұрын
Riikka 💪
@KalervoNieminen64
@KalervoNieminen64 2 жыл бұрын
800 miljoonaa kun nostettiin tuli tuloja melkein kolmekertaa! Mihin katos noi 3*800000000 mihin on tuhlattu!
@JuhaAaltonen
@JuhaAaltonen 2 жыл бұрын
Kun kuuntelee Suomelaa... On vain pakko ihmetellä, että miten tyhmä tämä nainen voi vaan olla.
@Hnkka
@Hnkka 2 жыл бұрын
jep
@pialehtonen1680
@pialehtonen1680 2 жыл бұрын
Ihan vihreillä ideoloigioilla kyllästetty normaalin ja turvallisen elämän ja tomivuuden tuhoamiseen toimintansa "pyhittäneen" vihreän vääristymän sokaisema jopa sen kannabismyöteisyyden tuottamaa katastrofia sekä todellista elämää ja arkea ymmärtämätön Iiris Suomela voisi vielä mennä ikäistensä kanssa "leikkimään" ja yrittää paluuta politiilkaan kokeneempana ja ainutkertaiseen elämäänsä normaalin elämäntaidot, oikeudet ja arvostuksen oppineena.
@susanna8612
@susanna8612 2 жыл бұрын
Jep
@moun10high
@moun10high 2 жыл бұрын
Aamen
@esapelailee1229
@esapelailee1229 2 жыл бұрын
Riikan pitäs Purra sitä
@Ppetsku96
@Ppetsku96 2 жыл бұрын
Veroja vaan alas tai nostakaa palkkoja sitten aika roimasti..
@pohtoj1
@pohtoj1 2 жыл бұрын
Pitäiskö vähentää niitä turhia menoja esim muiden maiden tukemista, vähentää kansanedustajien määrää puolella
@Hnkka
@Hnkka 2 жыл бұрын
jep mitä me hyödytään kun tuetaan jotakin kehitysmaita. ei me tarvita mitää streetcredittiä
@arisjostrom3522
@arisjostrom3522 Жыл бұрын
Toinen väittelijöistä ei tullut enää valituksi vaaleissa, toisesta tuli valtiovarainministeri uuteen hallitukseen.
@valtravalmet6390
@valtravalmet6390 2 жыл бұрын
Ei se halpaa oo maatiloilla tuo polttoöljy ja apulanta
@leifpalmroth
@leifpalmroth 2 жыл бұрын
eikö toi iris tytönen voisi mennä vaikka tarhaan töihin
@user-yr7m2
@user-yr7m2 2 жыл бұрын
1,939 missä? Kertokaa? Äkkiä sinne?
@toukolapinsuo2893
@toukolapinsuo2893 Жыл бұрын
ei muuten taida olla Iiris Suomela enää kansanedustaja?😂
@jakkeledin4645
@jakkeledin4645 2 жыл бұрын
Purkalla on järkeä. Sitten on tuo toinenkin.
@justnii2056
@justnii2056 2 жыл бұрын
Aina jokin maksettu "asiantuntija" Joka sanoo että bensan hinnat normaalit. Kas kun ei seuraavassa ohjelmassa ole asiantuntija joka sanoo että Marin toimii hyvin tai no ylipäätään toimii
@ImForwardlook
@ImForwardlook 2 жыл бұрын
Ilman näitä äärivasemmistohulluja Suomi olisi hieno maa.
@moun10high
@moun10high 2 жыл бұрын
"Ja perussuomalaiset haluavat lisätä tätä riippuvuutta?" Koita nyt kuule neiti räme.... ottaa selvää asioista. Kyllä se on demarit jotka niin hehkutti että tämä on laillista yritystoimintaa kun uusia hankkeita tehtiin Venäjän kanssa.
@HannuPitkanen-nu6nt
@HannuPitkanen-nu6nt Жыл бұрын
tytöllä nousi neste hattuun eikä poliittista tietoa löydy yhtään. Onneksi se aina tulee se palautus maanpinnalle niinkuin nytkin kävi
@TuomoTamminen
@TuomoTamminen 2 жыл бұрын
Eikös jokin aika sitten eduskunnassa tehty juuri sellaisia päätöksiä, joiden tiedettiin jo siinä vaiheessa nostavan polttoaineiden hintoja? Nyt sitten itse aiheutettua ongelmaa ollaan ratkomassa ikäänkuin, se olisi ilmaantunut itsestään. Toimittajakin kärsii täydellisestä muistinmenetyksestä, vaikka juuri hänen tulisi nyt muistaa ja muistuttaa mitä jokin aika sitten eduskunnassa päätettiin ja miten tähän tilanteeseen on tultu. Onko tämä jokin Alzheimerin aamu-show, vai mistä tässä typeryydessä on kysymys?
@ketsi3079
@ketsi3079 2 жыл бұрын
Rokotehaitta
@Itapirkanmaa2
@Itapirkanmaa2 2 жыл бұрын
Se tehtiin tietoisesti . Tarkoitus on tuhota keskiluokka.
@erkkipaananen3916
@erkkipaananen3916 2 жыл бұрын
Se on yksi päätös Jos haluaa muutaa hintaa alaspäin , Ei ole IIRIS vaikeaa laskea , miten vitusa voi nostaa , ilman mitään kipua iteles
@sepporautaruoto5256
@sepporautaruoto5256 Жыл бұрын
Vihree iiris ajelee taksilla
@user-ry4ow1wn7d
@user-ry4ow1wn7d 10 ай бұрын
missä se raju yhteenotto?
@jarkkonieminen6495
@jarkkonieminen6495 2 жыл бұрын
Jos, on varaa ostaa auto, joka kuluttaa vaikka 20l bensiiniä 100km:llä , niin kysymys on yleensä arvokkaista luxusluokan autoista, joihin ei normi kansalaisella ole edes varaa ja ne autot joihin normikansalaisella on varaa on yleensä pienikulutuksisia pikkuautoja, joten varmaankin päästöt ovat polttoaineen kulutukseen sidonnaisia ja verot kohdistuvat pumpuilla polttoaineen hinnoissa juuri oikeaan kohteeseen. Ainoastaan pitkiä työmatkoja tekevälle normipalkka työntekijälle pumppuhinnat ovat kirosana, joissa tapauksissa vero ei kohdennu oikeaan osoitteeseen polttoaineen hinnassa. Tämä virhemarginaali pystytään korjaamaan Trafin kautta, josta saa selville ajoneuvon tyypin, käyttötarkoituksen, omistajuuden, päästöt katsastuksessa ym... , jota hyödyntämällä veroviranomainen voisi palauttaa veronpalautuksina raameihi sopiville autoilijoille polttoaineverona maksettua ylihintaa.
@Jumalan_esimies
@Jumalan_esimies 2 жыл бұрын
Tuo iiris ei kuulu telvisioon, vaan suon pohjalle
@rismorismo
@rismorismo 2 жыл бұрын
Ihmeellistä miten päivitellään miten kallista on verojen alentaminen, kun samalla lahjoitetaan rahaa miljardeja ulos muiden maiden tukemiseen, energiayritysten tukemiseen, tukipaketteina ja ties minkä maan tupakoinnin lopettamiseen... 🙄
@heikkikorhonen3954
@heikkikorhonen3954 2 жыл бұрын
Vero alennus auttaisi myös köyhä eläkeläistä
@ketsi3079
@ketsi3079 2 жыл бұрын
Tai työttömiin ylipäätään
@heikkikorhonen3954
@heikkikorhonen3954 2 жыл бұрын
Aivan oikein
@heikkikorhonen3954
@heikkikorhonen3954 2 жыл бұрын
@Subutex Texmex Heroiini-oliivi on niitä nuorempiakin tekemän töitä ja tervempi
@markogronfors3826
@markogronfors3826 2 жыл бұрын
Oisko Tulos tai Ulos ministereilläkin kannattavaa
@petersnellman3644
@petersnellman3644 2 жыл бұрын
13:20 tonnin seteli lmao :D
@sakarisuni8119
@sakarisuni8119 2 жыл бұрын
Vai että 5 vuodessa maksaa itsensätakaisin😂
@Rekko82
@Rekko82 2 жыл бұрын
Luulin otsikon perusteella, että ovat toistensa kurkuissa kiinni.
@jaska8731
@jaska8731 Жыл бұрын
Sen takia itsekin katsoin videopätkän 🤣
@untofrederik
@untofrederik 2 жыл бұрын
"Viidessä vuodessa"?? Ei vaan 15 vuodessa.
@kopsu6739
@kopsu6739 2 жыл бұрын
Suomela on kyllä naurettava poliitikko.
@CT-zc6ne
@CT-zc6ne 2 жыл бұрын
Puukaasulla ajon vapauttaminen 1992 uudemmista autoista. Ekoteko. Mut ei oo näkynyt. Se alentaa polttoaineveron maksua.
@alexandraramsay3899
@alexandraramsay3899 2 жыл бұрын
Niin verokorttiin vaan ja toivo että saat jotain ja vaikka jotain saisi saa nähdä nälkää että pääsee töihin tukea odotellessa ja noidankehä on valmis.
@dibbe73
@dibbe73 6 ай бұрын
riikka on kunigtatar
@miikkavalimaki
@miikkavalimaki 2 жыл бұрын
Iiris rukka.
@ollikuhta5551
@ollikuhta5551 2 жыл бұрын
Miten voi olla että ST1 tuplannut tilinsä puolessa vuodessa?
@ketunnokat7746
@ketunnokat7746 2 жыл бұрын
Iiris on vanha liiman imppaaja.. Tukka ihan liisterissä😉😉😉
@teijahaverinen1249
@teijahaverinen1249 2 жыл бұрын
800milj on pieni verrattuna 2miljardiin mikä tulee siitä että ihmiset eivät pääse enää töihin
@lionlion-kc6lo
@lionlion-kc6lo 2 жыл бұрын
ottavat rajusti yhteen ?? NO ei toi nyt niin rajua yhteenottoa ollut....
@eskoasko
@eskoasko 2 жыл бұрын
mitäs tässä tapahtuu kohdasssa 1:22. Tulkitsenko tilanteen väärin, vai olisi kamera-auton kuskilla ajo-opetuksen tarvetta
@rikus6201
@rikus6201 2 жыл бұрын
veti uukkarin
@pohtoj1
@pohtoj1 2 жыл бұрын
ja kysymys miksi biopolttoaineet maksaa enemmän kuin fossiiliset? Ei niitä kukaan osta
@Hnkka
@Hnkka 2 жыл бұрын
sama valmistusmenetelmäkin taisi olla
@persehiki3027
@persehiki3027 2 жыл бұрын
Elämme yhteiskunnassa
@porvoowildout9675
@porvoowildout9675 2 жыл бұрын
nykyää komeen näköstä
@hannele9918
@hannele9918 2 жыл бұрын
Paljon puhetta taas,vähän tekoja
@Hnkka
@Hnkka 2 жыл бұрын
vihreät.......
@sallasundell4351
@sallasundell4351 2 жыл бұрын
Katsoin tämän vasta nyt. Heräsi kysymys,miten nämä "eri mieltä olevat" nykypäivänä, tänään, kommentoivat 10 kk sitten tehtyä videota🤔??
@tarjahanneleelg6888
@tarjahanneleelg6888 2 жыл бұрын
Mä en oo muuten tarvinnut Bensiinii koht kahteen ja puoleen vuoteen
@eskokoskenranta6280
@eskokoskenranta6280 3 ай бұрын
Purran pitää oppia "sian kanssa ei pidä alkaa painimaan, molemmat tulee paskaseksi, mutta sika pitää siitä" Marinin kanssa sama juttu, ne on kuin pieniä lapsia, ei ne ymmärrä faktoja, turha kiihtyä. Antaa näiden vain itse osoittaa oma typeryytensä, helpommin sanottu kuin tehty.
@Maaseudulla
@Maaseudulla 2 жыл бұрын
Eivät ottaneetkaan yhteen niin pahasti.
@emilretee6932
@emilretee6932 Жыл бұрын
Suomela????? Joku menneen ajan hihhuli🥱
@mikatupala6159
@mikatupala6159 2 жыл бұрын
yrittäjät yrittää aina että rahat veronmaksajilta... kulut tuotehintoihin eikä pois työntekijöiden palkoista. Aina sama vääntö, mutkun toimiva talous toimii siten että kaikki tyytyväisiä.
@karikaukoranta1077
@karikaukoranta1077 2 жыл бұрын
Ihan tuossa mtään rajua ollut, ihan asiallista keskustelua molemmin puolin.
@Mylbari
@Mylbari 2 жыл бұрын
Höpö höpö 😁
@penttihiltunen37
@penttihiltunen37 2 жыл бұрын
Bensan ja Dieselin hinta 2 euroa ja autovero ja dieselvero pois.. Kaikki voittaa..
@tomistorbacka4537
@tomistorbacka4537 2 жыл бұрын
Tuon pitäs laittaa kettuhäkkiin ja syöttää ketunruualla
@effexon
@effexon 2 жыл бұрын
Saas nähdä missä kohtaa käy kuten italiassa, ihmisillä mitta täyteen vanhoja puolueita.
@sammy4538
@sammy4538 2 жыл бұрын
Ottaen huomioon ketkä olleet päätösvallassa, miten yhteiskuntamme on jo tuhottu sisältä ja mihin se on johtanut... tämä ei syystä tai toisesta vain mene kansan kaaliin täälläkään. Pahimmillaan Suomikin menee ensin konkurssiin, sitten vasta hitaimmatkin kasnalaiset rupeavat heräilemään järkiinsä. Hieman tästä on jo ollut merkkejä, mutta vieläkään PS ei saa tarpeeksi ääniä. Kuten on nähty, hallitukseen heitä ei päästetä jos ei ole ehdoton pakko, eli vähintään äänienemmistö tarvitaan, että pääsevät lainkaan päätöksiin mukaan - tosin vasta jos saavat reilusti yli puolet kaikista äänistä, voisi joitain isompia korjauksia odottaa näkyvän nopeastikin, ehkä jopa ennen konkurssia.
@Secretlover-vip
@Secretlover-vip 2 жыл бұрын
Valtion raha ei riitä verohelpotukseen, mut kansalaisten rahat riittää muka verojen nostoon... miettikää pal se on suomalaisilt pois ku polttoaineen verot noussu öö.. 1,5e nyt suht pienen ajan sisällä ja jos 20cnt on valtiolle 800 miljoonaa. Miettikää se kato sillai et se on ollu vaan etuus, mikä nyt on akka ottaa pois 😉
@tarjahanneleelg6888
@tarjahanneleelg6888 2 жыл бұрын
Mistä maksat ku nyt jo miinuksel
@matrix0502171
@matrix0502171 2 жыл бұрын
Ottaisivat kompensaatia rahat vuosittäisesta 8,5 mrd eurosta minkä autoilijat käytää vuosittaisiin maksuihin.
@janneleppanen9387
@janneleppanen9387 2 жыл бұрын
Etukäteen sovittu näytelmä jotkut tyhmät vielä kommentoivat.
@irnuska2409
@irnuska2409 2 жыл бұрын
Miltähän se Suomelan mielestä nyt näyttää näin puolisen vuotta jälkeenpäin.
@helenaoksanen5894
@helenaoksanen5894 2 жыл бұрын
kyllä suomen hallitus tekee vielä suomesta kehitysmaan..
@joona4964
@joona4964 2 жыл бұрын
Ei riemulla rajaa kun on päästään vajaa on tuon puolueen slogan
@villeuski5602
@villeuski5602 2 жыл бұрын
Mistäs Suomela saa rahansa ja kuinka paljon🤔🤔🤔 Naurettavaa pelleilyä...
@Secretlover-vip
@Secretlover-vip 2 жыл бұрын
Ja jos korruptioituneimpii maihi lähetetää rahaa alati, ni kertokaas et paljo ne tein palkat oikee on ku ne taskuun "välistä" vedettävät "nälkämaarahat" lasketaa mukaan
@tarjahanneleelg6888
@tarjahanneleelg6888 2 жыл бұрын
Se et mitä et mihin veroa käytetään mitä vero pitää sisällään SE ON NYT SE TRKEÄKYSYMYS
@jevgenisved1419
@jevgenisved1419 2 жыл бұрын
Почти ничего не понял! А чего канал MTV? Я думал они про музыку...
@jarigronroos4227
@jarigronroos4227 Жыл бұрын
Kyll' on taas sellainen porvareiden tv että huh huh
@TrYhE
@TrYhE 2 жыл бұрын
OK
@markkuhamalainen9238
@markkuhamalainen9238 2 жыл бұрын
Kansanedustajilla ei ole matkakuluja vain edustuskuluja /taksi kortti....tosin eihän noilla paljon työpäiviä olekkaan..ainakin kun kattoo istuntojaniin maks 10 henkee paikalla
@QISTIL
@QISTIL Жыл бұрын
Toinen näistä on kansanedustaja, toinen enää ei. Nautin.
@Axu31
@Axu31 2 жыл бұрын
Eikö tuo ¨*asiantuntija¨ ymmärrä et muiden palveluiden ja tuotteiden hinnat ovat nimenomaan nousseet juuri tuon bensan hinnan nousun takia...
@jarkkoh5309
@jarkkoh5309 2 жыл бұрын
ei nyt kyllä kovin rajusti yhteenottaneet.
@Lehmin_oma_kanava
@Lehmin_oma_kanava Жыл бұрын
Ja nyt on kaikki hyvin kun persut pääsi hallitukseen. Bensakin halpenee, ai niin, ei halpene😂😂😂
@hennal1775
@hennal1775 2 жыл бұрын
Rajusti yhteen.. Haha. Missä kohdin rajusti? Ihan normaalia väittelyä.
@guidestips1828
@guidestips1828 2 жыл бұрын
Se
@Tohtor1_
@Tohtor1_ 2 жыл бұрын
miten iso ongelma se on että ennen bensa oli 1.35e ja nyt 2.2e :D
@Moshugaani
@Moshugaani 2 жыл бұрын
Et ilmeisesti omista autoa
@Tohtor1_
@Tohtor1_ 2 жыл бұрын
@@Moshugaani huomaa sarkasmi
@Moshugaani
@Moshugaani 2 жыл бұрын
@@Tohtor1_ Ah, välillä sitä on vaikea hoksata kirjotetusta tekstistä, vaikka ois kuin :D hymiöt. Vaan olishan se pitänyt tajuta profiilikuvasta.. :---)
@flexhd9588
@flexhd9588 2 жыл бұрын
Joo laitan hanskat kaapin työta en enaa tee ku ei oo mitaam jarkeva maksa 300 e pelka matkakulut . Vois itekki ala nauti sita ku voi vaan istu ja tiena valtion tuet ihan sama niin kaua kun tilanne ei parane nii ei enaa ikina töihin .
@vk3653
@vk3653 2 жыл бұрын
Polttoaineen hinnasta ei kannata vetää hernettä nenään
@heiska2276
@heiska2276 2 жыл бұрын
Tekis mieli vetää hallitusta nenään.
@bene2
@bene2 2 жыл бұрын
@@heiska2276 👍😂😂
@JohnDoe-uc3pz
@JohnDoe-uc3pz 2 жыл бұрын
Iiris😍🥵
@ogbighomie9738
@ogbighomie9738 2 жыл бұрын
Iiris näyttää klovnilta
Леон киллер и Оля Полякова 😹
00:42
Канал Смеха
Рет қаралды 4,5 МЛН
人是不能做到吗?#火影忍者 #家人  #佐助
00:20
火影忍者一家
Рет қаралды 10 МЛН
Näin Venäjä yrittää pelotella Suomea
6:00
Yle Uutiset
Рет қаралды 40 М.
Politiikkavuosi paketissa: Purran pyörretyt puheet ja Petterin toiveet
8:26
GANGSTAKUISKAAJA SVEDUISSA
59:27
IMMU
Рет қаралды 164 М.
Vaalipodi: Perussuomalainen Suomi à la Riikka Purra | #rahapodi 318
1:31:34
Леон киллер и Оля Полякова 😹
00:42
Канал Смеха
Рет қаралды 4,5 МЛН