Рет қаралды 63,411
Syyskuun kymmenes päivä oli mun ensimmäinen "virallinen" päivä puoliylläpitäjänä! Hevosena oli tallin luottopappa, Porsche. Tai no piti olla. Pyöräillessäni kaveri soitti, että menisinkin jollain Nicke nimisellä uudella hevosella, joka saapui samana päivänä. Olin samaan aikaan hämmentynyt, mutta myös todella innoissani. Karsinassa odotti ruunikko, suuri ruuna. Nicke oli todella kiltti laittaa kuntoon, mutta selkäännousu oli hankalaa, koska heppa ei malttanut pysyä paikoillaan. Ja se oli vielä niin iso. Kuitenkin sinne päästiin, ja tunti meni vähän niin ja näin. En oikein saanut minkäänlaista tuntumaa, ja meinasin lentääkin. Mutta jokin tässä hassussa hepassa ihastutti. Omistaja kertoi, että menin Nickellä siksi, koska Porsche oli juuri rokotettu. Seuraavana päivänä käytiinkin positiivisesti yllättävä fb keskustelu, jonka seurauksena vaihdoin Porschen Nickeen.
Ja se oli mun elämän paras päätös. Meidän alku ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, Nicke oli aika säikky, ja tasapaino pääsi hyvin treenille. Tosin välillä se aina pettikin, ja lensinkin hepalta yhteensä 11 kertaa! Estetunnit oli aika katastrofeja: Nicke pelkäsi jopa puomeja, ja kielsi niillekin. Esteitä lähestyttiin sekavassa askellajissa, ja osa hypyistä muistutti enemmän itsemurhaiskuja. Laukkapuomit ylitettiin epämääräisellä räpellyksellä, ja kieltoja tuli enemmän kuin laki sallii. Maastossa Nicke myös pelkäsi vähän autoja ja säikkyi risahduksia. Eikä se osannut edes laukata kunnolla, sillä siihen vaadittavat lihakset olivat melko heikossa kunnossa.
Silti en luovuttanut, vaikka välillä pääsikin itku, miksi valitsin sen hevosen? Ei, ei meidän meno kokoajan niin kamalaa ollut. Koin myös paljon onnistumisia! Rauhallisella puhelulla Nicke suostui menemään pelottaviin paikkoihin, kunnon kasvaessa askeleita pystyi hyvin kokoamaan, ja esteetkin alkoivat sujumaan jo vähän paremmin. Ensimmäisissä koulukisoissa saimme 49,5%, eli meidät hylättiin. Nicke oli todella jännittynyt, mutta olin silti tyytyväinen, että päästiin menemään se rata, vaikka edellinen ratsastaja ei päässyt Nicken kanssa edes starttaamaan, koska heppa vain hyppi ja peruutteli. Ekoissa estekisoissa Nicke meni molemmat luokat, 40cm ja 50cm, puhtaasti, mutta itse unohdin radan molemmissa, hups.. Mutta heppa ei edes yrittänyt kieltää!
Noh, tiivistetysti me edettiin ja koettiin todella paljon. Pääsin hyppäämään riimulla ja ilman satulaa (joka ei ehkä ollut maailman paras idea :D), laukan laatu parani, ja pelottavatkaan asiat eivät olleet enää niin pelottavia. Ravilisäykset, jotka olivat olleet meille aluksi varsinainen ongelma, tulivat meille bravuuriksi! Nicken kanssa kovaa laukkaaminen maastossa oli ihanaa, koska se ei tehnyt mitään tyhmää.
Kivoin asia mitä keksin, oli riimulla ratsastaminen. Heppa oli sillä tosi rento ja joustava, se selvästi nautti työnteosta. Ja mä nautin sen kyydissä olosta. Lopulta selvittiin estetunneista ilman ainuttakaan kieltoa, vaikka välissä olin ehtinyt jo kammoksumaan niitä. Onneksi en luovuttanut. Kisoissa sujui hyvin, vaikkakin mentiin vain pieniä luokkia. Viimeinkin pääsin itse vaikuttamaan askeleisiin ja pitämään kunnon tuntuman, ja silti heppa hyppäsi hyvin. Päästiin eroon ristilaukoista ja kaarteissa raviin tiputtamisesta, ja hypytkin muuttuivat pyöreämmiksi. Varsinkin tän kuun 60cm sujui niin hyvin, että en olisi malttanut odottaa enskisoja, joissa oltaisiin voitu mennä ehkä jo 70cm! Nicken edistys oli jotain niin hienoa. Puomeja pelkäävästä hevosesta tuli hevonen, joka innostui esteradalla ja yritti parhaansa.
17.3 startattiin meidän toiset koulukisat. Nicke oli mahtava! Verkassa se vielä vähän karttoi tuomarinpöytää, mutta ratsastin sen kunnolla siitä ohi. Radalta saatiin vajaa 60%, siis paljon enemmän kuin viimeksi! Olin ihan hymy korvissa koko loppupäivän. Suorituksen jälkeen kävelin Nicken kanssa vielä pellolla, ja lauleskelin sille tavan mukaisesti. Tällä kertaa lauloin ensimmäistä kertaa My Heart Will Go Onin. Ja se hämmentää mua edelleen, koska seuraavana päivänä tapahtui jotain järkyttävää.
Nicke sairastui pahaan ähkyyn. Olin sen mukana klinikalla, ja se oli jotain todella kamalaa. Aina niin pirteä heppa, oli nyt kuin varjo entisestään. Se oli surkeana ja kauttaaltaan hikinen. Nicke oli tarkoitus leikata, mutta sen veriarvot olivat niin huonot, että leikkauksesta selviäminen ei näyttänyt valoisalta. Hyvästelin Nicken tietenkin itkien (itkin kokoajan klinikalla), ja kerroin sille miten hieno hevonen se on. Nicke talutettiin leikkaussaliin, ja lähdimme tallille. Tallilla tuli soitto, että Nicke ei kestänyt nukutusta. Hienoa, nuorta, elämäniloista ja edistynyttä hevosta ei enää ollut :( Oon Nickelle ikuisesti kiitollinen, sillä se opetti mulle enemmän ku kukaan. ♥