SEBU SUVISEUROISSA

  Рет қаралды 95,780

Sebu

Sebu

9 жыл бұрын

Suviseurat ulkopuolisen silmin. Käytiin tutustumassa suviseuroihin, kun ne järjestettiin tällä kertaa lähellä meidän kotia.

Пікірлер: 198
@cherryniemela4330
@cherryniemela4330 9 жыл бұрын
Mukava kattoa että joku eilestadiolainen on lähteny kattoon suviseuroja tuolla asenteella, uteliaisuudesta, eikä sillä haistakaa-paska-kaikki-hihhulit tyyppisellä asenteella. :) Halusin vain vähän selventää tuota "jumalansaarna", ehtoollinen pätkää. Ehtoollinenhan ei siis ole mikää lestadiolaisten oma rituaali, vaan toinen evankelis-luterilaisen kirkon, eli Suomen valtionkirkon sakramenteista. Suviseuroilla aina yhtenä päivänä pidetään tavallinen luterilaisen kirkon messu johon tuo ehtoollinenkin kuuluu. Kyseessä ei siis ole mikään oma rituaali. Ehtoollisen aikana ei saa kuvata kai siitä syystä, että kun siinä tuhannet ihmiset käy niillä alttareilla ehtoollisella, nii ihan heitä ajatellen ei haluta että kuka vain voi laittaa nettiin videoita ihmisistä, kunse on erittäin koskettava hetki ehtoollisilla kävijöille. SRK:n sivuilta löytyy kyllä kuvia. Vartijat on ison teltan ovilla ihan Suomen lakien vuoksi; teltassa saa olla kerrallaan 4200 henkilöä, ja kun teltta on täynnä, heidän tehtävänä on laittaa se köysi siihen oven eteen ettei telttaan tule liikaa porukkaa. Paloturvallisuus yms. juttujen vuoksi. :)
@SebuYT
@SebuYT 9 жыл бұрын
Cherry Niemelä Kiitos paljon selvennyksestä! Vartijat olivat erittäin asiallisia eikä mitenkään agressiivisesti kieltänyt kuvaamista. Tuossa pätkässä me ei muistettu mikä teltassa oli menossa ja siksi höpötän jotain rituaaleista. Juamalanpalvelus/ehtoollinen on meillekkin tuttuja koulusta. Videoklippi oli mielestämme niin hauska, että emme halunneet editoida tuota kohtaa pois tästä videosta. Ymmärrän hyvin, että ehtoollinen voi olla monelle hyvin henkilökohtainen ja koskettava hetki eikä sitä toivota kuvattavan. Tietysti Suomessa julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua ja jos joku ilkeä tahtoisi vaatimalla hyökätä kuvaamaan suviseurojen ehtoollista ei sitä tällöin saisi käsittääkseni estää muu, kuin poliisi. Itse en tuollaiseen ikinä ryhtyisi, koska uskonto on ihmisille niin henkilökohtainen asia. Olisin lopettanut seuroilla videokuvaamisenkin, jos siitä oltaisiin tultu puhumaan. Ihme kyllä ensimmäinenkään ei tullut kyselemään mitä teen. Teltalla kannattaa varmasti muutenkin olla vartijoita, mutta mielenkiintoista että tuossa on myös tuollainen pointti. Suviseuroilla ei todella ole mitään mitä ei olisi viimeisen päälle suunniteltu. Osaatko sanoa miksi teltta eikä tapahtumalle sopiva lava jonka eteen mahtuisi enemmän ihmisiä?
@cherryniemela4330
@cherryniemela4330 9 жыл бұрын
Sebu En kyllä osaa sanoa muuta kuin sen, että eihän suviseurojen ohjelmassa ole oikeastaan mitään nähtävää, kuuntelemisestahan siinä on kyse. Teltassa voi keskittyä kuuntelemaan saarnoja ja lauluja huomattavasti paremmin, kuin tuhansien ihmisten seassa "kentällä".
@doodlerlemon7870
@doodlerlemon7870 6 жыл бұрын
Sebu se teltta on luultavasti siitä syystä että on olemassa sateita jotka voivat helposti rikkoa sähkö laitteistoa ja myös siitä syystä että on yksin kertaisesti vaa kivempi katsoa telttaa kuin esiintymis lavaa sillä lava tuo meille mieleen tanssin ja muut jutut joita me emme pidä itsellemme sopiviksi jutuiksi
@doodlerlemon7870
@doodlerlemon7870 6 жыл бұрын
Ja ne eivät tee esityksiä vaan ylistävät jumalan sanaa jonka takia lava ei ole siihen sopiva paikka
@epuxxasd4339
@epuxxasd4339 8 жыл бұрын
Näillä hinnoillahan ei ole tarkoitus tehdä voittoa, vaan niillä pyritään siihen, että myös suurilla lapsiperheillä on mahdollisuus ostaa suviseuroista elintarvikkeita yms. Nuo työt on tosi mukavia suviseuroissa, ja vaikka niissä onkin vain ruokapalkka, niin ne on silti hyvin suosittuja esim. nuorten keskuudessa.Hyvä video!
@aleksisivonen5875
@aleksisivonen5875 5 жыл бұрын
Nii käytetään myös SRK eri tapahtumiin
@cherryniemela4330
@cherryniemela4330 9 жыл бұрын
Sori että huomauttelen täälä, mutta siis joo suviseurat ei ole varainkeruu tapahtuma, ja hinnat on tosiaankin todella alhaiset ettei seuramatkan kustannukset nouse korkeiksi edes isoissa perheissä. Ja seurathan järjestetään kokonaan talkoovoimin, pystytykset, purku ja kaikki työvuorot tosiaan ruokapalkalla. Olen itse lestadiolaisesta perheestä, en enää itse lestadiolainen, mutta kuitenkin joka kesä seuroilla käyn kun rakastan sitä tunnelmaa ja ihania lapsuudenmuistoja mitkä tulee mieleen. Hoksasit varmaan tuon lippurivistön, liput on siis merkkinä maista, joissa SRK:lla on toimintää, ja joista seuroissa on kävijöitä. International service on siis heitä ajatellen. :)
@SebuYT
@SebuYT 9 жыл бұрын
Cherry Niemelä Ei mitään sori! Kiitos paljon kommentista. :) Suviseuroissa käyneenä ymmärrän hyvin miksi tahdot mennä sinne. Mekin harkitsemme menemistä uudestaan, jos seurat järjestetään joskus uudestaan lähellä meidän kotia. Olisi mukava päästä myös yöpymään alueelle. Meidän "ei-lestadiolaiset" ystävät majoittuivat tuonne alueelle suurella armeijan teltalla ja tykkäsi paljon tunnelmasta ja ihmisten ystävällisyydestä.
@monni362
@monni362 8 жыл бұрын
+Sebu Tornio ei liene liian kaukana? Siellä olis 2016. Voi olla helpompi löytää haastateltaviakin, kun tää sun vlogi on jonku verra tullu tunnetummaks. Ennakkoasenne kaikkiin toimittajiin ja muihin on valitettavan huono suviseuroissa, mutta ei mielestäni ihmekään. Varsinkin jos Ilta-Sanomat tai Kaleva tekee juttua, niin niil tuntuu olevan joku skandaali aina kiikarissa. Skandaalinhan saa vaikka niiden pikkupoikien, jotka oli rekan alla, sanomisista, kun kirjottaa sen kaiken totena.
@sunnybeach4743
@sunnybeach4743 7 жыл бұрын
Yes, You are absolute right! I think. YEs. But no. I ööhm, no no no! Suviseurat is alive this morning. But yes.
@j0nn450
@j0nn450 8 жыл бұрын
Olen itse vanhollislestadioainen ja käynyt elämäni aikana lähes joka vuosi suviseuroissa😊 Vastaan kysymykseesi että miksi on teltta eikä vaikka lava? Eli ensiksikin teltta suojaa auringolta ja sateelta ja saarnaaja eli puhuja joka puhuu ihmisten edessä ei halua olla "julkkis" tai hirviästi esillä vaan haluaa vain julistaa Jumalan sanaa😊
@j0nn450
@j0nn450 8 жыл бұрын
Ja saarna kuuluu myös yhthyvin ulos ja vaunuille kuin telttaan☺
@j0nn450
@j0nn450 8 жыл бұрын
Ja saarna kuuluu myös yhthyvin ulos ja vaunuille kuin telttaan☺
@lpspiparitoffeekarkkijaate2252
@lpspiparitoffeekarkkijaate2252 7 жыл бұрын
j0nn4 herran vittua
@aikamoinend1367
@aikamoinend1367 7 жыл бұрын
LPS PIPARITOFFEEKARKKIJÄÄTELÖTIKKARI Menes muualle...
@M4lb0r
@M4lb0r 7 жыл бұрын
j0nn4 mä oon uskovainen enkä malta oottaa suviseuroja 2017
@zmejgorynyts
@zmejgorynyts 8 жыл бұрын
Ihmetyttää vaan kun ehtoollinen ei ole mikään lestadiolaisten tapa. Sitähän tekevät kaikki kirkotkin? Etkö oikeesti tienny?
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+Anton Orjasniemi Kiitos kommentista! Oot oikeassa että videosta tulee tuollainen mielikuva. Yritin korjata asiaa videon kohdassa 11:10. Oikeassa tilanteessa tämä meni niin että teltan suulla mulle sanottiin ehtoollisesta oikein, mutta kuulin sen silloin väärin ja kameralle kuvatessa en sitten enää muistanut väärin kuultua sanaa. :D Teltalla oli tosi kova meteli ja myös Mia kuuli vartijan sanan väärin vaikka hän tuntee minuakin paremmin ehtoollisen, kun on myös uskonnollisesta perheessä. Editissä harkitsin kauan julkaisenko tuota kohtausta ollenkaan missä puhun nolosti ehtoollisesta. Mutta itselle täytyy osata nauraa ja siksi jätin sen videoon. :D
@arttukaristo718
@arttukaristo718 8 жыл бұрын
Teltan ovella on vartijat ainoastaan silloin kun teltta on niin täynnä, että sinne ei saa enää mennä ihmisiä. Johtuu turvallisuusmääräyksistä. Ei johdu siitä että olisi mitään salaista :)
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+Arttu Karisto Juurikin näin! Tästä kommentoi joku toinenkin. :) Teltan maximi henkilömäärä taisi olla 4200 ja kun se on täynnä vartijat pistää köydet ovien eteen. Videota kuvatessa olin aivan maallikko näistä asioista ja se näkyy. :D Nyt myöhemmin on tullut paljon hyviä kommentteja ja yksityisviestejä missä on korjattu sanomisia. Käyn joitakin näistä asioista läpi viimeisessä suviseuroihin liittyvässä videossa "pelto suviseurojen jälkeen". Kiitos paljon kommentista!
@lauripeltokorpi7552
@lauripeltokorpi7552 8 жыл бұрын
0:37 saako niillä olla kameroita? :DDDD
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
:D
@minaitse1355
@minaitse1355 4 жыл бұрын
Miks ei saisi siitä on tehty tosi jännä juttu että ei saa olla puhelinta miks ei saisi ?
@ritvalangsta6213
@ritvalangsta6213 4 жыл бұрын
Ll 0 pp) p00ooø99oo9uú
@eetuhyry
@eetuhyry 7 жыл бұрын
vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole niin tarkkaa et kuvaatko vai etkö ja ne ei ole niin arkoja niitten asioiden kanssa. mutta olet yllätävän asiallinen kun et hauku tai mitää olen itse vanhoillislestadiolaisuudessa ja suviseurat on parhautta.
@ribe1234
@ribe1234 9 жыл бұрын
Hienoja videoita oot tehny! Mahtavalla asenteella! Jatka samaan malliin. 👍
@SebuYT
@SebuYT 9 жыл бұрын
+ribe1234 Kiitos paljon! :)
@ovela22
@ovela22 8 жыл бұрын
Luulisin, että teltta on tarkoitettu osin myös sateen- tai auringonsuojaksi.
@aikamoinend1367
@aikamoinend1367 7 жыл бұрын
Olematon joo
@fin-hero6365
@fin-hero6365 8 жыл бұрын
eikö lestadiolainen oo tavallinen ihiminen
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
On tottakai. Puhekielessä oli vain helpoin puhua noin. Vanhollislestadiolaisetkin käytti samanlaisia erotteluja, eikä kukaan tarkoittanut sillä yhtään mitään pahaa. :) Kiitos muuten paljon kommentista!
@fin-hero6365
@fin-hero6365 8 жыл бұрын
+Sebu ok mut o hauska kattoo ku oot ihan pihal kaikesta
@vivia7988
@vivia7988 7 жыл бұрын
Sebu en halua loukata sinua kun et ole käynyt varmaan monesti suviseuroissa, mutta me lestaadiolaiset ei sanota suviseuroja "festareiksi" ja isossa teltassa julistetaan jumalan sanaa. Itse olen 12 vuotias ja käyny 11v suviseuroissa. Varaudun aina hyvin suviseuroihin. Suviseurat on monien lasten kohokohta kesälomalla. Minua ei loukannut että et muistanut ehtoollista koska en itsekkään muista joskus nimeä. olen itse lestaadiolainen.😊😊
@riikorusthollkarhu4564
@riikorusthollkarhu4564 6 жыл бұрын
Ei
@omppudabdab3555
@omppudabdab3555 5 жыл бұрын
ei eletä homosuhteilla ei käytetä alkoholia ei ehkäistä
@kylpyvene
@kylpyvene 8 жыл бұрын
Outoo kattoo ku et oikeen tiiä mitään noista ittelle tärkeistä asioista. Mukavan asiallinen olit, pisteet sulle
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Kiitos paljon!
@jokurandomi2614
@jokurandomi2614 6 жыл бұрын
Suviseurat on kesän kohokohta💞💞💞
@topsup7387
@topsup7387 8 жыл бұрын
ite käyn noissa joka vuos ja on aika outoo kattoo tätä ku tietää mitä nää tarkottaa ja sillee.. mut hyvä video! kiitos. veresti muistoja
@lotharmuumi1532
@lotharmuumi1532 8 жыл бұрын
niimpä!
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+FinHack Kiitos kommentista! Varmasti erikoista katsoa jotakin itselle tuttua asiaa toiselle täysin tuntemattomana asiana. :)
@niilo2494
@niilo2494 8 жыл бұрын
+Sebu Käy tuolla melkee joka vuosi :)
@jarilaitinen2061
@jarilaitinen2061 9 жыл бұрын
Olipas hyvin asiallinen videon tekiä oot kyllä ihan mahtava toimittaja kiitän kuinka esität asioita aikuismaisesti. itse edustan toista kirkko kuntaa mutta pidin näkemästäni siunausta elämääsi Sebu
@SebuYT
@SebuYT 9 жыл бұрын
Jari Laitinen Suurimmat kiitokset! En toki ole toimittaja enkä sellaiseksi pyrkivä. Teen vain videoita muiden ja itseni huviksi. :) Kommenttisi lämmitti paljon mieltä. Kaikkea parasta myös sinun elämään!
@vilmakanniainen3959
@vilmakanniainen3959 8 жыл бұрын
Vähän hyvä video! olin itekkin siellä ja tulin sinne Keski-Lapista. ja itekki olin aluksi silleen että miks sanot Suviseuroja Lestadiolaisten festareiksi, mutta hyvä video ja vihdoinkin löytyy ihminen joka aidosti kunnioittaa lestadiolaisia.😃
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Suurimmat kiitokset piristävästä kommentista! Ja kaikkea parasta suviseuroihin 2016, jos pääset sinne paikalle. :) Aihe on niin laaja että se vaatisi kokonaan oman videon tai kasvotusten keskustelun, mutta pyrin elämässä erittäin paljon suhtautumaan ennakkoluulottomasti aivan kaikkeen ja kaikkiin. Nuorempana olin erilainen ja mielipiteet muovautuivat erittäin paljon median ja muiden ihmisten puheista. On toki myös ihmisryhmiä joita en kunnioita, kuten Jehovantodistajat. Mummani ja äitini sisarukset on ko. lahkossa ja olen analysoinut sen toimintaa koko oman elämän, kun olen ymmärtänyt maailman menosta jotain. Siellä toimitaan moraalittomasti ja rikotaan jopa lakia uskonnon nimissä, valitettavasti. Vanhollislestadiolaisten suviseuroissa en huomannut yhtään mitään sellaista, enkä edes teeskenneltyä "ihanaa, ihanaa!" käytöstä, mikä on myös tyypillistä Jehovantodistajien tapahtumissa. Jos olisin toistuvasti nähnyt jotain pahaa Suviseuroissa niin videotkin olisi ollut erilaisia. Onneksi olette kuitenkin mahtavia ihmisiä ja tapahtuma oli huikea, niin videoista tuli sen mukaisia. =) Anteeksi muuten pitkästä vastauksesta. Toivottavasti tykkäät seurata muitakin videoita. Yritän tulla tässä jatkuvasti paremmaksi sitä mukaan, kun arjesta, työstä ja opiskelusta jää aikaa.
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Se varmaan tulikin selväksi, mutta Lestadiolaisten festareiksi kutsuin Suviseuroja vain oman sakean huumorintajun takia. :) Samaan aikaanhan oli Provissi festarit Seinäjoella, ja meistä oli huvittavaa kun Vaasan Suviseuroissa oli niin paljon väkeä niihin verrattuna.
@vilmakanniainen3959
@vilmakanniainen3959 8 жыл бұрын
+Sebu Pitkiä viestejä on just hauska lukea koska vastaus ei oo vain "Ok" tai "Kiva juttu" 😄Ja huomenna olen Tornioon suviseuroihin lähdössä💎
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Mahtavaa, pidä hauskaa!
@m0st-clan710
@m0st-clan710 5 жыл бұрын
Mun kaverit sanoo aina lestafestareiksi ja kyselee niistä mielenkiintoisesti
@linneanoponen3276
@linneanoponen3276 8 жыл бұрын
parin päivän päästä tornioon😊 kiva ku oot kuvannu tälläsiä!
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Kiitos paljon. Pidä hauskaa! Itse en pääse Tornioon, mutta tulen Poriin paikalle.
@vivia7988
@vivia7988 7 жыл бұрын
se juttu keskellä peltoa on juhlaportti. Monesti suviseuroihin tulee enemmän mitä Vaasan suviseuroihin tulee esim. tornioon tuli enemmän. Ja alueet voi olla niin kaukana että ne tulee bussilla kentälle.
@minaitse1355
@minaitse1355 4 жыл бұрын
Ei sinne ison teltan sisälle tarvi nähä siksi ne istuu tossa ulko menkillä että he kuulisivat sitä mitä se puhuja sanoo?
@kouta-okko4059
@kouta-okko4059 8 жыл бұрын
sebu tykästyin videoihisi jo pelkästään aikuismaisuutesi ja kohteliaisen asenteesi vuoksi. suviseuravideoissa parasta on taustalta kuuluvat laulut. mielestäni suviseuroissa parasta on tunnelma ja siksikin odotan tapahtumaa joka vuosi. pikkupojat jota haastettelit olivat kevereitani.😂
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+Topia Tuononen Tosi huba kuulla! Pojat oli aivan mahtavia. :D
@075lynx
@075lynx 8 жыл бұрын
Yksi tilaus tuli lisää :)
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+Vikke Elmeri Kiitos paljon ja tervetuloa mukaan! :D
@kimmolahde6409
@kimmolahde6409 5 жыл бұрын
Tämä on hyvä liike. Pitää sisällään enimmäkseen hyviä puolia. Heikäläiset kansan edustajat eivät hyväksy Raamatun vastaista lakeja, heikäläiset kirkollis kokous edustajat eivät hyväksy Raamatun vastaisia virtauksia ym yms. Kunhan jonain päivänä ymmärtäisivät vain etteivät he voi olla yksin oikeassa. Lars Levillä ei ollut tätä srk oppia. Se tuli vasta n. 1900 luvun alussa. Olisi kiva kuulla joltain sellaiselta vanh lestadiolaiselta kommentteja täällä, joka ei ajattele heidän olevan yksin oikeassa. Sellaisiakin on. siunausta kaikille vanh lestadiolaisille.
@xiwoef123
@xiwoef123 6 жыл бұрын
Tuutko/meetkö Äänekosken suviseuroihin 26-2.7?
@henriettaruonakoski7561
@henriettaruonakoski7561 4 жыл бұрын
Noin seitsämän minuutin kohdalla mietit miksi teltta eikä lava. Suviseurat kestävän olikohan se 4-5 päivää jonka aikana voi sataa ja silloin saarnaa voi kuunnella teltassa ilman että kastuu
@amacszoyuncu5496
@amacszoyuncu5496 7 жыл бұрын
Awsome video
@kylpyvene
@kylpyvene 7 жыл бұрын
Me rakastetaan tätä että minuutin välein pysäytetään video ja oikastaan sun sanoja tai logiikkaa
@luontoihminen4527
@luontoihminen4527 7 жыл бұрын
ootko tulossa ens vuonna porin suviseuroihin?
@vellakinnunen3219
@vellakinnunen3219 7 жыл бұрын
se ehtoollisjuttu ja ne oo sen takia ulkona koska suviseurat on aika pitkät ja todennäköisesti on huonoja ilmoja ja silleen ja se että siellä ei saa kuvata ei tarkota sitä että he eivät halua että sinä näät sen vaan ne ei vaan oo kovin kunnioittavaa mennä sinne kuvaamaan koska se on kuitenkin pyhä asia ja silleen ja kyllä sinne saa mennä kattomaan, saa mennä vaikka ite ehtoolliselle jos haluaa ja silleen😁🌞👍
@kouta-okko4059
@kouta-okko4059 7 жыл бұрын
Jos tuut 2017 porin suviseuroihin niin pitää järjestää miittiä😊 Kenttämaksu alueelle ei ole kauhean kallis jos majoittumista ajattelit. Lisätietoa tapahtumasta saa myöhemmin keväällä/alkukesästä suviseurat.fi sivulta.
@kylpyvene
@kylpyvene 6 жыл бұрын
ootko tulossa äänekosken suviseuroihin?
@roosaahhhi3371
@roosaahhhi3371 8 жыл бұрын
sebu sult ei oo tullu pitkää aikaa videoo :// :( haluutko tehä? oot sikkehyvä tekemää videoit💖💖
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+roosaah hhi Anteeksi. :( Koulu stressaa niin paljon että videoiden editointi on jäänyt taka-alalle. Ensin työ, sitten huvit. :D Mutta yritän parhaani mukaan puskee videota tubeen ja sitten kun videobloggaus alkaa tuntumaan rutiinilta niin videoiden tekeminen on varmasti helpompaa arjen ohessa.
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+roosaah hhi Niin ja kiitos kannustuksesta! Tietysti tahdon tehdä lisää. =)
@mavi2632
@mavi2632 8 жыл бұрын
jouduin kattomaan tän kahteen kertaan koska ekalla katselukerralla koitin vaan ettiä itseäni tuolta taustalta:D mutta tosi mielenkiintosta nähä nää suviseurat ei-lestadiolaisen silminki, tuus käymään tornion suviseuroissa tänä vuonna niin tuun morottaa. ja kanava meni tilaukseen:)
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Tosi isot kiitokset kommentista ja tilauksesta. Tornioon en valitettavasti pääse, ei löytynyt tarpeeksi edullista majoitusta. Mutta Poriin tulen paikalle 99% varmasti. Se on paljon lähempänäkin. :)
@mavi2632
@mavi2632 8 жыл бұрын
Sebu Poriin oon minäki tulossa, niinku oon tullu kaikkiin muihinki, nähdään siellä sit:)
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Huippua!
@veikkatolli6646
@veikkatolli6646 8 жыл бұрын
tosi hyvä video!👍
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Kiitos TOSI paljon!
@veikka4420
@veikka4420 6 жыл бұрын
Veikka Tölli Ooks säki Lestaadiolainen? Mä oon
@Caiwerrus
@Caiwerrus 8 жыл бұрын
Toi pikalounas sisältää tuotteita 5,5e arvosta. Esim leipä, maito jne. Eli ei siis oo kalliimpi, mutta nopeemmin saa koko aterian.
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
+Caiwerrus Kiitos sivistämisestä! :) Mitä normaali lounas sisältää ja paljonko se maksoikaan?
@Caiwerrus
@Caiwerrus 8 жыл бұрын
Kolmesta eurosta alkaen. Juttua ollut ruoan halpuudesta mm. Ilta-sanomissa.
@kneeldownheresthemultifand8623
@kneeldownheresthemultifand8623 7 жыл бұрын
15:29 mä muistan vieläki ton linnunpesän jossa oli niitä söpöjä linnunpoikasia:DMun pikkusisarukset oli ihan innoissaan niistä.Toi oli aika huono vuosi kyllä kuvata suvareista videota ku siel oli niin huono ilma ja maapohja ei mikään paras:DMut toivottavasti Porin suviseuroissa on tänä vuonna parempi ilma,niin vois ainaki luulla näitten ilmojen perusteella mitä nyt on ollu:)Oikeestaan vuoden 2015 kesä oli melkein tollasta koko ajan ainaki täällä koillisessa:
@ike665
@ike665 4 жыл бұрын
Teeppä suviseuravlogi 2020 "kesäseuraradiovlogi" :D
@Thegrwfrmnowr
@Thegrwfrmnowr 3 жыл бұрын
Kuulun tohon uskontoon :3 ja me käydään suviseutoissa aik paljon
@susancarolina4867
@susancarolina4867 8 жыл бұрын
2017 Tornio, 2018 Pori, 2019 Äänekoski ja 2020 Muhos. Tulevia suviseurapaikkakuntia. Laitoin vaan kun tuolla alempana kommenteissa sanoit että ehkä jos olisi lähempänä niin kiinnostaisi käydä uudestaan kavereiden kanssa tai jotain semmosta 😄 Toivottavasti ei tuu semmonen olo että yritän tuputtaa näitä että "mene suvarihin" 😊😂
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Ei tietenkään tule sellainen olo. :D Poriin ollaan näillä näkymin tulossa. :)
@emiliaisokangas4050
@emiliaisokangas4050 5 жыл бұрын
2019 on Muhoksella
@annelejokitalo9617
@annelejokitalo9617 5 жыл бұрын
2020 on kylläki Reisjärvellä :))
@makemajanen6141
@makemajanen6141 7 жыл бұрын
tuutko sebu tänävuonna käväsee porissa?
@niina6382
@niina6382 7 жыл бұрын
Kun kysyit että miksi teltta ei oo lava niin sinne ei tulla katsomaan mitään esityksiä vaan juuri kuuntelemaan jumalansanaa joka kuuluu myös niistä kaiuttimista
@jukez90
@jukez90 8 жыл бұрын
Muistan vielä ku ite olin suviseuroissa aikoinaan "muistaakseni viimeks vuonna 2000" Vähä haiku toisaalta kun muistot palaa mieleen. Nytte oon 26 ja "epäuskossa"
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Tsemppiä! Mikä sai sinut menemään "epäuskoon"?
@jukez90
@jukez90 8 жыл бұрын
16:sta sisaruksesta yksi on uskovainen ja hän meistä vanhin niin ehkä se vaikutti asiaan. Ja mä ite oon kuopus:)
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Selvä juttu. :)
@ibrahimmuhamed547
@ibrahimmuhamed547 6 жыл бұрын
Miksi luopua tietosesti jumalasta ja tietosesti hankkiutua epäuskoon ymmärtäen tilansa.. outoa.
@tuukkalohi5803
@tuukkalohi5803 9 жыл бұрын
😂 oon ite tos haastateltavana se jännä hattu päässä ja dc paita päällä oot tosi asiallinen ja hyvä vloggaan meiän äitinki mielestä ootan lisää sun videoita ja pakko kyllä jatkossakin tykätä nii mulki oli kanava mun kaverin kaa kanavan nimi on: TLfilms käy tsekkaa jos kiinostaa mut menestystä sulle👌👍😊
@SebuYT
@SebuYT 9 жыл бұрын
tuukka lohi Mahtavaa, että pistit viestiä! Me ollaan mietittykkin, että oottekohan te löytänyt videoita kun me nähtiin niin nopeesti. :) Kiitos kiitos kiitos.. Kiva kuulla, että myös äitee tykkää. Toivottavasti tykkäät/tykkäätte myös tulevista videoista, kun suviseura -videot loppuu. :D Onnea, menestystä ja muutenkin kaikkea tosi parasta myös sulle, äiteelle ja muillekkin jätkille jotka sun kanssa oli. Vaikutitte asiallisilta jätkiltä jotka pärjää elämäs hiton hyvin varmasti! =) Täytyy tsekata kanava.
@jennimaatta5300
@jennimaatta5300 8 жыл бұрын
joo olin ittekki suviseurois vaasassa mut sinne ei sentakii voi mitäö lavaa laittaa ku se muistuttaa liikaa just festareita mut ku lestaadiolaiset ei kuuntele musaa tai juo mitää kaljaa mut silti puol mun sukuu on lestaadiolaisia ja ittekki oon ollu ja suviseurat "suvarit" on kyllä se kesän koho kohta kosk näkee tuttui ja paljo vaunuja ja asunta-autoja nii ihana olla vaunul ja kuunnella kaikkien ihmisten puheit ulkona
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Kiitos kommentista! Olen saanut muutamia palautteita tuosta teltan ihmettelystä. Teltta on kuulemma myös siksi, että se suojaa sateelta ja tuulelta. :) Ei ole pakko vastata, mutta kiinnostaisi tietää miksi sä et ole enää vanhollislestadiolainen. Esim. yksityisviestillä, löytyy kanavani tietoja-kohdan alta. Lisäksi kiinnostaa käytkö vielä suviseuroissa? Yksi ystäväni (ei videolla puhuttu) ei ole enää lestadiolainen, mutta hän käy silti suviseuroissa ja tekee myös työvuoroja. Viime suviseuroissa hän oli auttamassa paikan pystyttämisessä ja vartioinnissa yöllä. Jos ja kun itse menen seuraavan kerran suviseuroihin niin tahtoisin myös tehdä noita töitä, ja kuvata videoblogille millaista se on. :)
@jennimaatta5300
@jennimaatta5300 8 жыл бұрын
En oo enää "lessu tai "uskovainen ku ensin iskä ilmotti ettei enää oo uskossa ja myöhemmi äitiki ilmotti.
@jennimaatta5300
@jennimaatta5300 8 жыл бұрын
Ja joo ainaku saan kyydin nii ihan innolla lähen ku suviseurois on sitä jotai ku koko ikäni oon joka kesä käyny nii tarkotus ois joka kesä päästä käymää vaikka lessu en enää ookkaa. Äiti ja iskö ei enää käy siel mut mä haluun kummiski
@jokurandomi2614
@jokurandomi2614 6 жыл бұрын
Tuletko Äänekosken suviseuroihin?
@anna-sofia9
@anna-sofia9 4 жыл бұрын
Ku sä sanoit sitä yhtä juttua joka oli keskellä kenttää niin sä sanoit sitä monumentiksi. Anteeks vaan mut se on juhlaportti🙄
@kyllapakylla5712
@kyllapakylla5712 Жыл бұрын
Eikstää kaveri ollu nordealla töissä ja pölliny supercell omistajalta satoja tuhansia euroja😅😭
@SebuYT
@SebuYT Жыл бұрын
Valitettavasti… 😫 Ja katuu sitä niin kauan kun sen itsetietoisuus on olemassa.
@elielperkkio7052
@elielperkkio7052 7 жыл бұрын
Onhan se ehtoollinen kaikilla kristityillä
@lake3551
@lake3551 2 жыл бұрын
12:34 onko mikä sukunimi juholla?
@vakuutusmies
@vakuutusmies 8 жыл бұрын
Todellinen paparazzi - ei löytänyt tiedotustoimikuntaa suviseuroista???
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Kiitos kommentista! En ole todellinen paparazzi. :) Videobloggaaminen on vain harrastus töiden ja opiskelun ulkopuolella. Keskustelin suviseuroilla yhteensä noin sadan ihmisen kanssa eikä kukaan kertonut tiedotustoimikunnasta. Jos tarkoitat mediakeskusta niin siellä käyn myöhemmissä videoissa.
@user-vw7df3ct2v
@user-vw7df3ct2v 12 күн бұрын
😢
5 жыл бұрын
NO NYT ON JO NOINKIN PALJON TILAAJIA. Eli nyt on 28.6.2019 klo on 02.08. Sebulla nyt 2 091 tilaajaa 28.6.19.
@benjamt7559
@benjamt7559 5 жыл бұрын
Ei siinä oo se idea että katotaan mitä ne siellä sisällä teltassa tekee. Eikä siellä oo mitään arkaluontoista sisältöä jota ei vois kuvata
@etunimisukunimi8931
@etunimisukunimi8931 8 жыл бұрын
Oletko lestaadiolainen??
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
En ole. Oletko sinä? =)
@etunimisukunimi8931
@etunimisukunimi8931 8 жыл бұрын
+Sebu no hyvä ettet ole, ois sun videoiden kattelu loppunu. Ja en itse ole. Tuo lestaadiolaissuus on kyllä vähän niin ja näin.. Paha asia
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Hauska saada myös kriittistä palautetta vanhollislestadiolaisista. Olisi hauska kuulla mikä lestaadiolaisuudessa mättää? Voit kirjoittaa myös yksityisviestiä tuolta kanavani tietoja -kohdan kautta. Mulla oli muuten muutamia katsojia jotka lopetti tilaamisen silloin, kun suviseuroista rupesi tulemaan videoita. Ihmiset varmaan ajatteli, että "tavallisia" videoita ei tulisi enää ollenkaan, mutta tuleehan niitä. :D
@airilakanen7782
@airilakanen7782 7 жыл бұрын
Että sellaista ?????????????.
@nikok.991
@nikok.991 6 жыл бұрын
Ens kerralla etsi netistä koko alueen kartta niin tiiät missä on mitäki.
@seela2150
@seela2150 6 жыл бұрын
Voitko tulla Äänekosken suviseuroihin?
@SebuYT
@SebuYT 6 жыл бұрын
Hei! Ei valitettavasti päästä tulemaan. Haluan saada vanhat videot editoitua ennen sitä. Nolottaa kun niillä on kestänyt. Mutta ensi vuonna yritän tulla Oulun lähelle Suviseuroihin.
@seela2150
@seela2150 6 жыл бұрын
Ok
@miisahyvari
@miisahyvari 8 жыл бұрын
mäkin olin tuolla ja siellä oli tosi kylmä yöllä ja illalla
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Päivisin ei tuntunut ollenkaan siltä, että siellä olisi yöllä kylmä. :)
@miisahyvari
@miisahyvari 8 жыл бұрын
+Sebu jep
@oispavaraa5296
@oispavaraa5296 8 жыл бұрын
mä olin kans tuolla ja yöllä aina oli hirveen kylmä meen tornioon tuutko sää sebu sinne
@jukolaneero6321
@jukolaneero6321 8 жыл бұрын
Ei se pääse
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Esteiden takia en pääse paikalle, mutta olen luvannut tulla Porin suviseuroihin. :) Nähdäänkö siellä? Yritin päästä myös Tornioon. Palkkatyöt samaan aikaan, pitkä ajomatka ja kallis majoittautuminen tuli ongelmaksi.
@samidami1309
@samidami1309 6 жыл бұрын
Suviseuroissa ei ruukata kiroilla
@alva.kesalainen665
@alva.kesalainen665 5 жыл бұрын
💁‍♀️🤣
@eerikpietilainen8285
@eerikpietilainen8285 6 жыл бұрын
öö ne ei ole festarit
@benjamihyry803
@benjamihyry803 7 жыл бұрын
2:22 ????
@amandahevoset9744
@amandahevoset9744 7 жыл бұрын
Mä oon ite uskovainen ja suvareita ei sanota "festareiksi" sori vaan:) mutta ei pahalla
@felkku9879
@felkku9879 5 жыл бұрын
Suviseuroissa pitää jonotta päivälliselle jopa tunteja
@hackerfromshitoringinal7270
@hackerfromshitoringinal7270 8 жыл бұрын
Sanoit videolla että sulla on 36 tilaajaa mutta onnee kun se on noussu yli 700 tilaajaan
@lepa5471
@lepa5471 4 жыл бұрын
Tärkeintä on että saa kuulla sitä
@khtponila2753
@khtponila2753 6 жыл бұрын
Mäki käyn suviksissa
5 жыл бұрын
On siellä vain porukkaa veisaamassa. Veisaaminen rentouttaa ja antaa voimaa sieluille. Näin päättelisin. En liene väärässä. Ainakaan kovin paljoa.
@vivia7988
@vivia7988 7 жыл бұрын
isonteltan suu aukoilla on yleensä "vartijat" ettei telttaan tule liikaa ihmisiä😊😇
@oliviakamarainen1212
@oliviakamarainen1212 8 жыл бұрын
Sanoit että siellä pitäis olla festarimainen lava jotta kaikki NÄKIS , mut mun mielestä sinne mennään nimenomaan KUUNTELEMAAN Jumalan sanaa . Että silleen
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Totta! Videota kuvatessa en tiennyt sitä.
@miikaniemitalo5551
@miikaniemitalo5551 5 жыл бұрын
määpä luulen että Sebu on lestaadiolainen itsekkin......jotenkaan ei mee läpi toi "ulkopuolisuus"
@emiljaa4298
@emiljaa4298 7 жыл бұрын
ne on uskovaisia ja minä oo ollu joka vuosi suvareissa ja ne on kesän kohokohta aina😀
@katjavierto7610
@katjavierto7610 6 жыл бұрын
Emppuliini Emilja Jt. Etsi en päässyt Poriin mutta olin iloinen kun sedu teki liven. Olisi kiva emppuliini Emilia tutustua suhun. Jrt : Katja Helsingistä.
@xiwoef123
@xiwoef123 7 жыл бұрын
Oli yllättävän hauskaa yrittää bongata itseään tuolt😂.
@ellavall
@ellavall 5 жыл бұрын
Nää suvisvideot on kyllä ihan parhaita.2020 suvikset on viimeset peltosuvikset nii olis kiva jos tulisit sinne kuvaileen jotaki.mietitytti vaa se ku sanoit että miks sielä ei oo "festari tyyppistä" lavaa nii siinä ei oo tarkotus kattoa mittää vaa se juttu siinä on kuuntelu ja jumalan sana eikä ne puhujat halua/yritä olla mitää julkkiksia
@kristianhuusko3326
@kristianhuusko3326 4 жыл бұрын
Nii totta
@aleksimakela3875
@aleksimakela3875 5 жыл бұрын
Onko kukaa muu vanhollilestaadiolainen. Pistä like jos oot
@veerahiltunen2904
@veerahiltunen2904 8 жыл бұрын
mäki olin tuolla ja meen kahenviikon pääst suunillee tornion suviksii👍👌
@SebuYT
@SebuYT 8 жыл бұрын
Mahtavaa!
@Banjonsoittaja
@Banjonsoittaja 7 жыл бұрын
hhkgk gkfkgk määki olin tuolla ja torniossa
@Banjonsoittaja
@Banjonsoittaja 7 жыл бұрын
ja vaikka missä suviksissa
@veerahiltunen2904
@veerahiltunen2904 7 жыл бұрын
Juusto Mättö mä oon ollu kaikissa suviksis 04 vuodest lähtien paitsi 2010
@Banjonsoittaja
@Banjonsoittaja 7 жыл бұрын
Mää oon ollu vuodest 2005 lähtien
@lasseranta-nilkku1001
@lasseranta-nilkku1001 7 жыл бұрын
sen takia se on teltta että vettä ei saja sisään ja se teltta suojaa auringolta ja sen takia ihmiset oli pihalla kuuntelemasa ku sisälle ei välttämättä ei mahu
@Niiloisnumber1
@Niiloisnumber1 8 жыл бұрын
Jos perustaisin punkbändin, sen nimi olisi ehdottomasti Ripulilapset.
@Gooselaa
@Gooselaa 7 жыл бұрын
Aika hyvä ku alussa kuuntelette elastista tuolla parkkipaikoilla ja nehän ei saa kuunnella niitä XDD
@emiliaisokangas4050
@emiliaisokangas4050 5 жыл бұрын
No siis lestadiolaiset saa itse päättää kuuntelevatko musiikkia.
@fortniteplay3934
@fortniteplay3934 6 жыл бұрын
Suviseuroissa ei hankita rahaa
@santerihintsala6531
@santerihintsala6531 7 жыл бұрын
suviseurat järjestetään lähes kokonaan talkootyöllä
@fortniteplay3934
@fortniteplay3934 6 жыл бұрын
Lestadiolaiset on iha normi ihmisii
@matti-seta2388
@matti-seta2388 7 жыл бұрын
haha mut näky tuolla
@M4lb0r
@M4lb0r 7 жыл бұрын
käyn tuolla joka kesä, oon uskovainen
@alva.kesalainen665
@alva.kesalainen665 5 жыл бұрын
Siel ei oo mitää tanssioita 😠😂
@benjamt7559
@benjamt7559 5 жыл бұрын
Eikö lestadiolaiset ole sun mielestä normaali ihmisiä kun sanoit että "mitä eroa lestadiolaisilla ja normaali ihmisillä"
@petrakorpela
@petrakorpela 4 жыл бұрын
Mun nimi on Sebu eli sebastian
@kankkulankaivo1890
@kankkulankaivo1890 2 жыл бұрын
Vitun hullut
@sammybabizin
@sammybabizin 6 жыл бұрын
ei vittu voi olla ihmiset flipanneita
ILTAHARTAUDEN YKKÖSLUOKKA - SUVISEURAT
12:15
Sebu
Рет қаралды 49 М.
ESIKOIS- JA VANHOLLISLESTADIOLAISUUDEN ERO
8:20
Sebu
Рет қаралды 51 М.
I CAN’T BELIEVE I LOST 😱
00:46
Topper Guild
Рет қаралды 108 МЛН
3M❤️ #thankyou #shorts
00:16
ウエスP -Mr Uekusa- Wes-P
Рет қаралды 14 МЛН
Lestadiolaisuus politiikassa
8:57
Tapani Sarkkinen
Рет қаралды 59 М.
SRK:n Suviseurat Pudasjärvellä 28.6. - 1.7.2024
6:51
Ville-Pekka Lehtoaho
Рет қаралды 10 М.
MIKSI EROSIN HELLUNTAISEURAKUNNASTA?
15:45
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 175 М.
Mielen romahdus
47:09
KuvosenHelli
Рет қаралды 67 М.
SRK;n Suviseurat Äänekoskella 2018 video 28min
27:53
Matias Haaraniemi
Рет қаралды 97 М.
Pakettiautosta retkeilyauto
18:07
SiivikonSisu
Рет қаралды 79 М.
SUVISEURAVLOGI vol. 1
17:11
henrifin
Рет қаралды 82 М.
I CAN’T BELIEVE I LOST 😱
00:46
Topper Guild
Рет қаралды 108 МЛН