Ensimmäinen paranormaali kokemus: Joskus aikaa sitten kun oltiin alettu seurustella nykyisen avopuolisoni kanssa ja oltiin laittamassa nukkumaan hänen huoneen katosta kuului kolme juoksu askelta tai pallon ponnahdusta. Hänen huoneen yläpuolella oli vaan vintti jossa ei ole oikeaa lattiaa. Tätä tapahtui useamman kerran aina satunnaisesti kunnes eräänä iltana poikaystäväni sanoi että lopeta ja äänet loppuivat. Toinen paranormaali kokemus: Oltiin syksyllä poikaystäväni vanhempien luona ja illan pimentyessä teimme lähtöä kotiin. Poikaystäväni vanhempien piha on aidattu ja porttina on suuri rautainen portti joka on kiinnitetty korkeisiin kivipaaseihin. Kun olin menossa autoon näin selvästi kuinka joku istui toisen kivipaaden päällä kun yritin katsoa uudestaan ja tarkemmin en enää nähnyt ketään. Poikaystäväni vanhempien luona on todella ahdistavaa ulkoilla pimeällä tai syksyisin. Talo sijaitsee paikassa jossa on sodittu. Oletan että sotilaat siellä pyörivät. Mitään pahaa ei ole minulle tapahtunut mutta se ahdistava ilmapiiri riittää karmimaan minua
@Lokkientappaja Жыл бұрын
Rakastan kuunnella ihmisten paranormaaleja kokemuksia, kun ne on niin mielenkiintoisia! Ehdottomasti lisää tällaisia videoita😻
@flowerwonn Жыл бұрын
Sama😄
@NEKOUWUKITTYCAT Жыл бұрын
Nää on parhaita sain samoissa tarinoissa kylmiä väreitä millon sääki sait
@juttamerilainen3580 Жыл бұрын
Sama😅
@kristiinauutela Жыл бұрын
Ois mahtavaa nähä siun ja aavedatan yhteisvideo!
@ennskale Жыл бұрын
Jeiii! Kiitos kun luit näitä ❤️❤️❤️ tää pelasti miun maanantain, kun kaksi ekaa oppilasta unohti kertoa, että ovatkin kipeinä ja miulle tulikin tunnin verran vapaata... Tätä olikin kivaa ja jännää katsoa hiljaisessa luokassa 😂😂 ja on kyllä huippu lookki (peruukki+ tuo meikki!!! Works 5/5)
@Katirin89 Жыл бұрын
Näitä on aina jännittävää kuunnella. Mullakin on yksi: Oltiin pitkään ja hartaasti amk ryhmän kanssa valmisteltu suomenlinnaan Kekri tapahtumaa (vähän kuin suomalainen Halloween). Olin itse oppaan roolissa ja meillä oli roolasuina kasvot maalattu kalpeiksi ja pidimme mustia viittoja. Kiertelin siis työparin kanssa ympäri suomenlinnaa opastamassa kävijöitä. Päivä tuli päätökseen ja kadut alkoivat hiljentyä. Parin kanssa päätettiin lähteä vielä viimeiselle kierrokselle ja sen jälkeen palattiin "tukikohdan" aka talon eteen jossa meillä oli tavarat säilössä. Talo sijaitsi melkein vastapäätä suomenlinnan museota ja kahta laituria. Seisoskelimme yhden laiturin edessä, oli tosi hiljaista ja tyyntä ja odottelimme parin kanssa muutamaa kaveria jotta voisimme viimein lähteä kotiin. Yhtäkkiä laiturista alkoi kuulua hirveä narina ja lopulta laituri alkoi heilua kuin myrskyssä konsanaan vaikka vesi oli aivan tyyni! Tätä kesti ehkä noin minuutin ja se loppui kuin seinään. Katsoimme toisiamme parini kanssa ja lähdimme sisälle jossa oli vielä porukkaa paikalla. Hieman pelästyimme että ei kai vaan joku haamu osoittanut mieltä kun ilta oli ollut niin vilkas.
@bwenya Жыл бұрын
Vuosia sun videoita katsoneena on niin ihanaa, että oot pitänyt sun kanavan sisällön yhä sellaisena, että sen luo palaa aina vaan uudestaan. Kiitos! 🤍🤍
@tiinaa1004 Жыл бұрын
Siun ääni niin sopii tälläisten kertomiseen. 😊 Ihtekki näin aikoinaan painajaista/enne unta jossa olin isolla hiekkarannalla ja yritin juosta tsunamia karkuun. Mut niin kuin yleensä unissa et vaikka kuinka juoksee karkuun niin ei pääse karkuun. Vähä niin kuin juoksisi paikoillaan. Siihen heräsin kun tsunami tavoitti mut. Aukaisin telkkarin ja sieltä teksti-tv:n kun en enään pystynyt nukkumaan. Kello oli jotain 6.15. Ja teksti-tv:llä oli uutinen Indonesian tsunamista. Ja samoin näin enne unen että tumma hiuksinen mies kuoli. Ja uni oli painostava ja nukuin pätkissä. Ja seuraavana päivänä uutisoitiin Kirkan kuolleen. Nukun yleensä kesällä vanhempien luona meidän vanhassa talossa. Mutta vuosia sitten pilvisenä yönä eli oli hieman hämärää kun menin vanhaan taloon ja laitoin läppärin toiminta kuntoon että alan katsomaan sarjaa KZbinsta. Yhtäkkiä eteisestä kuului niin kuin joku olisi astellut siellä ja yks kaks loppui ja yks kaks alkoi kuulumaan astelun ääniä keittiöstä. Säikähdin ja laitoin kuulokkeet korville ja ääniä isommalle läppäristä. Lopulta olin nukahtanut. Aamulla kun menin pihan toiselle puolelle uudelle talolle aamiaiselle. Kysyin vanhemmilta kävikö he vanhalla puolella sen jälkeen kun minä menin sinne mut eivät olleet käyny. Olivat laittaneet nukkumaan heti ku minä olin lähtenyt vanhalle puolelle. Tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään kun olen kesäisin nukkunut vanhalla puolella. Ja olen nukkunut siellä joka kesä ja tässä vuosien aikana vanhaan taloon on uusittu katto. Helteellä siellä on ihanan vilponen kun hirsiseinät. Vanha talo on isäni synnyintalo joka mulle tärkeä. Suku polvelta toiselle siinä asuttu ja itsellekin se on mun synnynkoti. Ps. Näitä videoita mielenkiintoista kuunnella 😊
@MarkusKytölä-v1l3 ай бұрын
Tosi hyvä video❤Tässä mun oma kokemus. Olin näihin aikoihin 7v olin mummulassa meidän mummula on 60vuotta vanha minun iso vanhemmat eivät halunneet luopua kun minun iso mummu kuoli. Olimme minun pikkuveljen kanssa todella kiinnostuneita kaikesta. Minun mummu alkoi tehdä ruokaa ja me leikimme ulkona ja oli siis kesä. Meidän mummulassa oli kellari johon men jyrkät portaat. Mummu kertoi myöhemmin että hän lukitsi portaat. Kun olimme leikkimässä niin kuulin ihan kuin äitini olisi sanonut että tulkaa tänne ja kellarin ovi oli aiki me menimme portaat alas eikä ketään näkynyt .Huusimme täysiä. Mummu! Ja mummu tuli täysiä katsomaan mitä oli tapahtunut. Mummu sanoi myöhemmin että se taisi olla iso mummun henki. Mietin vaan koska oltiin todella pieniä minä olin 7vuotta ja pikku veljeni 5vuotta.
@comicalsight08 Жыл бұрын
Ootin tätä heti edellisen jakson julkasusta asti! Vihdoin🎉 ps nää videot on ihan parhaita :D
@Yavanna79 Жыл бұрын
Sä et oo ainoa jolla on softspot tiettyihin tarinoihin. Täällä toinen, joka ainakin tuon Pieni Keltainen Perhonen tarinan kohdalla sai kyynelet silmiinsä. Mut muuten ihania tarinoita ja sattumalta löysin tän sun kanavas. Näitä tarinoita olis varmasti kiva kuulla lisääkin, olivat ne sitten tosia tai ei. :) Ihanan suloinen kissa sulla. :)
@moips204 Жыл бұрын
Rakastan nii paljo tälläsiä pitkiä tarinavideoita❤️
@sarasalminkoski Жыл бұрын
Kiitos, että mun tarina pääsi videolle.♥️ Ihanaa ystävänpäivä Suski❣️
@Fluffy-Alien-Kitten Жыл бұрын
Mikä sun tarina oli noista? 🤔 Onnea että pääsit videolle😆 Olisi kiva saada kuulla mikä oli sun kokemus
@sarasalminkoski Жыл бұрын
@@Fluffy-Alien-Kitten pieni keltainen perhonen oli mun.😊
@karisaarikko30396 ай бұрын
Tässä videossa oli samoja tarinoita mitä namikolinx sin ❤videossa oli PS oot paras
@JohannaPakarinen Жыл бұрын
Olipa kiva ku oli tullut uusi katsojien paranormaaleja tarinoita 😈 Nää on mielenkiintoisia 😈
@VessanKummitus7 ай бұрын
Niin on
@isomusta83544 ай бұрын
Niin on olen 9-11vee mut nää on niin mielen kiintosia
@juulialyytikainen691 Жыл бұрын
Minä ja mun isoveli oltiin noin vuosi sitten mökillä ja se oli kyllä kiva paikka. Ukki ja isoveli nukkui pienessä makkarassa ja minä ja mummo nukuttiin huoneessa jossa oli iso tiilitakka ja tv. En yleensä käy YÖLLÄ ulko vessassa mutta nyt oli hätä. Sanoin mummolle, että oli wc hätä. Menin ja oli sumuinen ja kostean viileä ilma. Mulla oli hyvin painostunut olo ja sellainen, että joku oli oven takana. SITTEN kuulin askelia. Menin panikkiin ja rupesin kiljumaan koska no (säikähdin.) Sitten kuulin kuin joku juoksi huussin viereiseen metsään. Mummo tuli ja tulin itkien vessasta pois. Sanoin mummolle siitä ja menimme sisään. En ole sen jälkeen yksin mennyt edes päivällä sinne yksin.😱😟
@iinasormunen66 Жыл бұрын
Nää on tosi hyviä ja helkkarin kuumottavia juttuja samaan aikaan. Oon kattonu nää sun molemmat videot aiheesta ja oot hyvin onnistunut keräämään näihin just ne kuumottavimmat tarinat. Itekkii oon kokenut silloin tällöin kaikennäköistä paranormaalia😅 Joten pliiis tee vielä ainakin Part 3?? 😀 Muutenki vaikka oon ulkoiselta tyyliltäni lähes ääripäätä sinuun nähden, mutta sun persoonaan (plus moniin asioihin mitä oot aikoinaan käynyt läpi...) pystyn silti samaistumaan lähes täysin. Mahtavaa sisältöä kaikin puolin, jatka samaan malliin! 🎉
@schleichtalliomppu4535 Жыл бұрын
Sie olet aivan helkutin kaunis!❤🤩
@MarkoJääskeläinen-s5b6 ай бұрын
Äärettömän mielenkiintoisia videoita teet! Näitä on hieno katsoa!
@hetalehtonen6786 Жыл бұрын
Kerron tänne lisää tästä kuolleesta henkilöstä meidän olo huoneessa meidän olo huoneessa on edelleen hyvin kylmä ja mua edelleen ahdistaa olla täälä yksin meidän olo huoneen katossa on koukku johon on yksi vanha mies joskus hirtäyttänyt . Tässä on tämä tarina. Kerron toisen olen nyt 12v tyttö sain pari kuukautta sitten äitini isän vanhan kitaran kun otin kitaran mun huoneeseen aloin nähdä miehen huoneeni nurkassa kerroin tästä muutama päivä sitten ädille ja äiti tokaisi " aaah se onn mun isän kitara" kerroin äidille että henki ei ole ahdistava tai ilkeä se on kiltti. Äiti kertoi että hänen isä on saanut sydän kohtauksen kitaraa soittaessaan.
@Nuortha Жыл бұрын
Netflixsissä on sarja kuin outoja tapahtumia. Siinä on juuri tälläinen ajatus jota tässä esimerkissäsi annoit. Mieleeni painautui tässä sarjassa mm. Perhettä riivannut paholainen. Tästä on myös opemassa latinalaisen amerikalainen versio, joka on myös tosi kuumottavaa kuuneltavaa, mutta samalla kiehtovaa. Tietenkin täytyy muistaa että amerikkalaisissa tv sarjoissa voi olla vähän liiallista höystöä. Täytyyki kattoo sitä sarjaa uudelleen. 🤔
@tonikoira4245 Жыл бұрын
Oon kattonu tän videon joku 1000 kertaa tää on niin hyvä ja se eka kans rakastan katsoo näitä nää on niin hyvii!!! Lisää näitä tälläisiä videoita :D
@discomoves1426 Жыл бұрын
Katoin ton ekan videon just äsken, täydelliseen aikaan postasit!
@liisakaarlela5873 Жыл бұрын
Huippu video! Tämä on joko uhka tai mahdollisuus: oon yksin omassa kämpässä. Katotaan, nukutaanko yöllä.
@eerikasdiary Жыл бұрын
Jes! Lisää tämmösiä nää on ihan parhaita ❤️
@tildaa90 Жыл бұрын
Mulla tuli kyyneleet samoissa kohdissa kun sulla 😢 Sun ääni sopisi hyvin äänikirjoihin 😍
@fmalovegirl98 Жыл бұрын
Tosi hyvä video! Tuli kyllä pieni ylimääränen sydämen pamppailu kun kuuntelin tota viimistä tarinaa ja samalla pystyin samalla kuulokkeiden läpi kuulemaan postiluukun kolinaa, hyvä etten kunnolla säikähtänyt kun harvoin postia tulee, niin en osannut odottaa mitään ylimääräistä ääntä koko kämpästä XD
@AdaWins666 Жыл бұрын
Ihanaaa, että näin pitkä video, rakastan!! 😍💙
@Rojabinn Жыл бұрын
Kumma yhteen sattuma ,katoin nimittäin just eilen sen youtuben pelottavimmat videot videon ja ajatellin et hei onpa hyvä video en ookkaan ennen huomannu😮
@Transudino Жыл бұрын
mahtava video!! itsellä on lisää vähän criipejä juttuja :D esimerkiksi sain jokin aika sitten oman koiran ja se on ollut minulla nyt jonkin aikaa. koirallani on tapana haukkua tiettyä nurkkaa talossani ja se vain tuijottaa sinne ja välillä siitä tulee oikein pelokas ja se piiloutuu ja haukkuu yhä nurkkaan. toisenakin tämä kyseinen koira saattaa vain tuijottaa ikäänkuin katsoa jotain ja sitten se jatkaa touhujansa. hiljaisuudessakin se saattaa vain herätä sikeästä unesta ja alkaa tuijottaa jotain. kyseinen nurkka jota koirani pelkää on oman huoneeni nurkka jossa en koskaan itse ole ja se on varmaan pelottavin nurkka huoneessani kun se vain on tyhjä ja pölyinen. mitäköhän tämä koira aistii talossani
@TheMursutin Жыл бұрын
Miun äiti kuoli syöpään 3v sitten, isä oli äidin vierellä sen viimesinä hetkinä. Kun äiti oli vetäny viimesen hengenvedon, isä huusi Jumalalle "älä jätä minua yksin", tämän jälkeen miun isä näki leppäkertun (vaikka oli Tammikuu) lentävän miun äidin päälle. Oon aattellu et miun isä on vaan kuvitellut sen leppäkertun. Kävin viime pyhäinpäivänä äidin haudalla ja hautausmaan portille oli kasattu havuja haudoille laitettavaks. Keräsin havuja haudalle ja huomasin havukasassa leppäkertun (Marraskuussa). Vietyäni havut haudan koristeeksi kävelin taas havukasan ohi, eikä leppäkerttua enää näkynyt. Tän jälkeen totesin, et ehkä miun isä puhu alun alkujaanki ihan totta 😅
@blackheavyblans Жыл бұрын
Nää kauhuvideot on parhaita! Edit: tohon loppuun täytyy sanoa et kannattaa katsoo netflixistä semmonen sarja kun: outoja kokemuksia. Siinä tyypit istuu juttelemasta jostain paranormaalista tapahtumasta mitä on käyny yhdelle näistä tyypeistä. Semmonen kun tulis Suomeenki ni olis aika siistiä.
@luna0art Жыл бұрын
Oon asunut talossa jossa kummittelee, tavarat on kolisseet ihan toisessa päässä taloa vaikka eläimet ois ollut keittiössä meidän kanssa. Ja kerran kun olin ulkona näin vintillä olevan keinun heiluvan sillee kuin joku ois istunut siinä. Varmaan jotain muutakin on käynyt siinä talossa mut en muista muuta
@Lottis-Pottis Жыл бұрын
Kerron yhden kokemuksen. Heräsin kerran yöllä kun mulla oli kurkku tosi kuiva menin hakee vettä mutta ennen sitä katoin nukkuiks mun pikkuveikka olin oven suulla ja näin kun joku seisoisi siinä se oli valkoinen ja sillä oli musta tukka ehkä ala selkää asti mut hällä väliä miltä se näytti, kuitenkin se oli seinään päin ja se kääns sen pään ja tuijotti nälkäisillä valkoisilla silmillä ja käänsi sitten lopun vartalosta ja rupesi kävelee muo päin paiskasin oven kiinni menin sit alas ja jäin miettimään että pikkuveikka leikitään nimeksi Jarmo että se olis herännyt mutta se olikin sohvalla. Se kertoi että oli tuntenut kuin joku olisi vetänit peiton ja kun "Jarmo" avasi silmät niin se näki valkoiset silmät ihan sen nenän edessä ja juoksi sohvalle sen tapahtuman jälkeen on aina tuntunut siltä että joku olisi mun takana kun meen ylös
@human4life296 ай бұрын
Hyi kuulostaa pelottavlt ja miä ki oon therian
@sembalo Жыл бұрын
Nykyinen työpaikkani on muutama vuosi sitten rakennettu moderni päiväkoti. Viime kesänä oli iltavuorot levottomia. Karmivin niistä oli se, kun olin yksin ja silti joku/jokin laski kätensä minun olkapäähän. Näin talvella on ollut rauhallista, mutta pari viikkoa sitten olin ruokasalissa kollegoiden kanssa, kun tunsin kovan töykkäisyn selkääni. Käännähdin nopeasti, kun luulin että jollain työkaverilla on jotain asiaa. Ketään ei ollut takana. Mulla on monia muitakin kummallisia/selittämättömiä kokemuksia eri paikoissa. Olen vissiin joku kummitusmagneetti 😅
@Ellir-123 Жыл бұрын
Jeij vihdoin taas tälläsiä paranormaalei kokemuksii🥳 omalle kohalle onneks on tapahtunu vaa yks paranormaali kokemus. Mutta rakastan kuunella näitä ja sulla on niin ihana ääni et näit on niin kiva kuunnella😅
@Unkn0wn_R362 Жыл бұрын
outo juttu teki jus mieli kattoo jotain paranormaaleit juttui nii heti ku avasin youtuben tää videa oli eka
@ida-sofiamyyrylainen3747 Жыл бұрын
Moi mun toinen paranormaali kokemus: Eli siis me asutaan semmosen vanhainkodin vieressä ja eikä ollut kun toinen talo sen vieressä ja mun huonessa on ISO ikkuna ja mulla. On aina verhot kiinni ja välillä siitä ikkunasta heijastuu kaksi ihmistä ja näen vain jalat en loppu osaa kävelemässä ohi vaikka verhot on kiinni ja katson aina siihen seinään kun se tapahtuu mutta mitään ei näy tai kuulu ja tajuan aina että nehän varmaan puhuisi ja kuuluisi askelia koska meillä on hyvin ohuet seinät en tiedä liittyykö tämä vanhain kotiin vai johonkin muuhun?!? Ja olin 11vuotias kun tää alko kyseisessä huoneessa ja olen nyt 14 ja olen samassa huoneessa edelleen kiitos kun luit❤️
@peppilankinen1700 Жыл бұрын
Voitko tehä uuden vielä kerran koska mulla on tarina Huom tää on mun kaverin kertoma (hän oli saanut semmosen kivan keppihevosen jolle sai maalata silmät hän maalasi ne KIINNI koska se oli helpointa kerran kun hän oli yksin kotona hän ajatteli että voisi mennä varastaa vähän jotain herkkua kaapista siinä oli avain ja hän tiesi missä se on hetken kuluttua hän näki että sen hevosen silmät oli AUKI oli varmaan kiva olla sitten yksin.)
@kärppä_nen Жыл бұрын
Oon menossa mun tädille tänään,ja on tylsää ku pitää oottaa puolilt päivää,joten tää pelastaa miun maanantain!❤❤
@An53m Жыл бұрын
Niin kiva video! Oli pakko tasasin väliajoin katella jotaki muuta ja sit palata tähän takas. Hiton kuumottavia tarinoita, mut nii mielenkiintosia🫠😅
@user-cpuvtvb11 ай бұрын
Näytät tässä super kauniilta!
@Hilda_13 Жыл бұрын
LISÄÄ, tää video oli aivan mahtava ja noi tarinat niin siistei👻
@tiare41109 Жыл бұрын
Mun huoneesta sais tälläsen. Se on aina ollu kylmin huone, ja tunnelma on aina tosi ontto. Parisen kuukautta sitten, olin kuuntelemassa musaa nukahtaessa, kun simlät oli kiinni ja alko väsyä siitä että silti liikuttelin niitä kokoajan. Avasin ne kunnolla niin että katsoin hyllyäni/suljettua oveani kohti, näin siinä silloin epämääräisen ainakin 2 metriä pitkän mustan epäihmisessisen hoikan hahmon, kun tajusin mitä juuri näin, suljin silmät nopeasti ja käänsin selkäni sinne suutaan, joka oli ehkä outo päätös, mutta oh well. Eilen, olin jo sängyssä ja katselin vain hetken huonetta (kun olin jo sammuttanut valot) että näkisin huoneessa jotain, sitten näin taas saman hoikan hahmon ja sydän alkoi pampata, koitin vaan nukahtaa mutta tuntui että en ollut yksin. Huone ei tuntunut ontolta..
@-famous-. Жыл бұрын
Pt 3 pliis
@JimiKirous Жыл бұрын
Tässä mun kauhein kokemus kaverin mökillä. Muistan tän loppu elämäni Se oli keskellä yötä kesä iltana. Oltiin kaverin mökillä jossa on 2 eri mökkiä. Myö oltiin pienemmässä missä on 2 kerrosta ja toisessa oli myös 2 mutta vähän isompi. Oltiin pelattu vähän ouija lautaa ja tultiin siihen tulokseen että kuultiin kuiskauksia. Käytiin kuitenkin nukkumaan ilman mitään muuta ajatusta. Keskellä yötä myö molemmat herättiin siihen kuinka kylmä ilma oli täyttänyt koko huoneen. Kuultiin sitä samaa kuiskuttelua. Pahempi sanoa että kumpikaan nukuttiin silloin... Mun kaveri ei ollu tämän jälkeen saanut pariin yöhön unta mutta itseä jäi vain vaivaamaan se miten ne kjiskaukset pysyy aina mun päässä olen 15...
@aimokoukkari8775 Жыл бұрын
Kiitoksia tosi mahtavasta videosta
@JustSomeoneFromFinland Жыл бұрын
Mun yks läheinenki on kuvaillu hautoja joskus :D Btw teet mahtavii videoit:))
@janettetoivonen4298 Жыл бұрын
pari kertomusta oli todella koskettavia meinasi tulla lippa linssiin tsemppiä sinulle ja hyvää kevään odotusta sinulle
@tuomaslumijarvi51239 ай бұрын
Hyvä video jälleen😊mulla ois oma paranormaali kokemus.kun olin ehkä noin 7-8 vuotias niin tapahtui ehkä hirvein asia.olin siis illalla ottamassa vettä,kello oli jotain 1.minua ei pelottanut koska olin elänyt siinä talossa koko elämäni.no sitten testasin sormella onko vesi kylmää vai kuumaa,no kylmää se oli.sitten otin juomalasini ja hämmennyin,miksi se ei ollut siinä mihin olin jättänyt sen.katsoin pydän päähän ja kun muki oli pöydän päässä.sydän hakkasi viittämiljoonaa ja juoksin äkkiä huoneeseeni.mietin vieläkin,miten ihmeessä se meni sinne ku kukaan ei koskenut siihen.
@tuomaslumijarvi51239 ай бұрын
Voiko päästä videolle,olisi kiva😊
@phannivanni9414 Жыл бұрын
Oot ihan super kaunis ja oli tosi hyvä video🥰
@ansaselina Жыл бұрын
Iiiiiihanan pitkä video!! Ja nää on kyllä aina jotenki nii kiehtovii
@iinesamanda Жыл бұрын
Toi on kamalinta kun oma kissa alkaa ihmettelemään jotain samaa ääntä/asiaa mitä itse pelästyt :D Asuin parikuukautta vanhassa kerrostalo asunnossa ja siellä aina kun menin sänkyyn nukkumaan, niin katti alkoi tuijotelemaan pimeään makkarin oven suulle. Vanhassa talossa kun kuulkuu kaikenlaisia ääniä. Jouduin oikeen sanoo kisulle et hei ei siellä mitään oo et lopeta toi... Siellä tuli kyllä menetettyä yöunia. Näitä on kiva kuunnella taustalla kun puuhastelee jotain! :)
@Tessulandia Жыл бұрын
Sitähän on oikein tutkittu että kissa voi jopa tuntea herkillä tassuillan maanjärisyksen tai tulivuorenpurkauksen ennen kun ihminen edes arvaa niin tapahtuvankaan. Eläimiähän on lähes mahdoton lähestyä niin että ne ei sitä tietäisi,toki jos vaikka koira/kissa alkaa olla jo vanha voi se tehdä terveys jo tepposia mutta nuorta eläintä ei yllätetä. meiltä ihmisiltä on kadonnut kyky tuntea mitä luonnossa tapahtuu,tekniilla on syrjäyttäny ja helpottanu eloa ja ennustamista.
@liisivelin Жыл бұрын
Oon aina ite ollu jotenki erityisen kiinnostunut paranormaaleista asioista, ja uskonu todella vahvasti henkimaailmaan. Omia kokemuksia kuitenki "valitettavasti" vähän, koska oon aiheesta niin kiinnostunut että omat kokemukset tuntuu ajatuksena mielenkiintoisilta. ☺️ Pelkoa ei näihin asioihin lapsenakaa oo koskaa ollu, tiedä sitten jos jotain inhottavaa näkis tai kokis. 😶 Oon kuullut hylätyn myllyn alueella ääntä, joka kuulosti pienen tytön iloiselta naurulta. Kaveri kuuli tän myös. Oli aamuyö eli en usko että siel oikeesti pientä lasta olis ollu. Oltiin muutenki menossa autolle, niin jatkettii sit sinnepäin. Kun käänsin virrat autosta, ja valot sytty päälle niin näin valojen edestä juoksevan jonku vaaleen hahmon. Pienen tytön oloinen, mekko päällä ja juoksi luonnottoman nopeesti, ja vaikka sillä oli jalat, sen juoksu oli "liitelevää". Tätä ei kaveri nähny valitettavasti, ku katseli turvavyön suuntaan. Tästäkää ei mitää inhottavia fiiliksiä tullut, alun adrenaliinipiikin jälkeen olin vaan jotenkin innoissani asiasta. 🙈😁 Itse hylätyssä myllyssä oltii pyöritty ja tutkittu varmaan pari tuntia taskulamppujen valossa, mut mitää normaalista poikkeavaa ei tosiaa kuulunu tai tapahtunu ennen ku lähettiin pois. 🤔
@ericag.2299 Жыл бұрын
Olin ylä-aste iässä. Asuin vanhempieni luona. Äitini toimi kotona perhepäivähoitajana. Toisinaan hoitolapsista yhdet veljekset jäivät yöksi hoitoon, heidän vanhempiensa ollessa työmatkoilla. Ihan alkuun veljekset pelkäsivät nukkua meillä. Ihan normaalia, kai. Kysyttäessä syytä, he sanoivat näkevänsä unta isosta, oven kokoisesta, yksijalkaisesta mies hahmosta joka katseli heitä. Yksi väitti myös nähneensä kyseisen hahmon seisovan sängyn vieressä. Tähän äitini reagoi ja toi esiin mustavalkoisen perhekuvan jossa äitini oli vauvana. Kuvassa ollut iso mies oli hänen isänsä. sairauden vuoksi menettänyt jalkansa, ja myöhemmin nukkui pois samaisesta syystä. Äiti myös kertoi että me (äidin omat lapset) olimme saman ikäisinä myös kuvailleet nähneemme vastaavan mies hahmon... itse en tätä muista. Äiti jatkoi kertomalla että paappa se vain katseli lastenlastensa perään. Tällä kertaa oli paappa ehkä tullut ihmettelemään vieraita lapsia. Isäni ei tätä ollut uskonut ennenkään, vaan väitti sen tuolloin olleen meidän tapa saada huomiota. mutta nyt kun muiden ihmisten lapset sanoivat saman, isälle riitti XD. isä ei usko henkiin, mutta tämän jälkeen hän on kai hieman uskonut. Mainittakoon myös että äitini kokee joskus enne-unia. Saman lahjan on saanut myös sisaruksitamme nuorin. Hän on ennustanut sukulaisten kuolemia yms.
@selmanummi7194 Жыл бұрын
Tässä mun paranormaali kokemus olin joku 8v ja olin mun kahden serkun kaa toinen niistä oli 6v a toien 8v oltiin pimeässä vessassa nillä valo tikuilla mitä onkaan ja mun serkun vanhemmat oli etupihalla ja me oltiin yksin sisällä. Kylpy huoneen ovi oli siinä vessan vieressä. Kun me leikittiin nillä tikuilla niin se kylpy huoneen oven kahva alkoi rämpätä sitten minä kurkkasin oven raosta siellä ei ollut ketään ja oven kahva rämppäsi. Sitten me juostiin täysiä portaat ylös ja juostiin ulos mun serkkujen vanhemmat oli siellä me kerrottiin siitä nille mut ne ei uskonut.😶
@neeamajanen7811 Жыл бұрын
Tää on nyt 3 kerta kun katon/kuuntelen tän... näitä ois kiva kuunnella podcastin muodossa (vink vink🤭)
@olenapina9496 Жыл бұрын
mulla on yksi kauhutarina:) Mä olin mun kaverin kanssa semmosesss hylätyssä päiväkodin pihassa. Me ei katsottu oliko se ovi lukossa, hetken siinä keinuttiin kunnes alettiin kuulemaan ISOJA ääniä ja askeleita sieltä siinä sitten vähän säikähdettiin mutta jatkettiin keinumista. Sitten saatiin idea mennä ikkunoitten viereen oltiin ehkä 2metriä ikkunoista, sitten nähdään siellä liikettä ja ja ihan kun oltaisiin kuultu lasin menevän rikki noh siinä sitten lähdetään juoksemaan kotiin ja seuraavana päivänä lehdessä näkyi että sinne murtauduttiin. Ja nykyäänhän tää päiväkoti ei oo enää hylätty sitähä käytetää ja tää hauskintahan tässä on se että olin ehkä 8 tai 7 :D
@konstatikkanen3870 Жыл бұрын
Part 3 pliiiiis
@jamesedex Жыл бұрын
Ei oo paranormaali, mutta häirittee edelleen: Ykkösluokalla suunniteltiin kevätjuhlaan merirosvo esitystä ja meinattiin että otetaan yläasteelaisia oppilaita ”panttivangeiks” (siis yhtenäiskoulu btw) Meil oli rekvisiittoina just kaikkii muovi miekkoi ja -aseita. Meijän opettaja sanoi meille et ei saa osottaa yläasteelaisia aseilla ja kun kysyin miks se vaan sano et siit voi tulla mieleen epämukavia muistoja ja kun kysyin oliks jotai käyny meijän koulul se ei enää vastannu…Tietääkseni Naukionyhtenäiskoulussa ei oo ollu kouluammuntoja tai mitään
@Echo_friendly-yes Жыл бұрын
Jes uus paranormaali video!! Oot paras💙❤
@ellihaverinen6740 Жыл бұрын
Miten olis uus tällänen video nää on niin hyvii❤
@jonnalaurila9850 Жыл бұрын
Vitsi nää o nii hyvii, kiitti 😍
@inkakuronen4810 Жыл бұрын
Katon sun vanhoja videoita 😍 muttasiis kun katoin tätä videoo tää video meni kokoajan pauselle itsestään🥶🥶
@HannaAnneliBelt Жыл бұрын
Tykkään kovasti paranormaaleista tarinoista, varsinkin tosikertomuksista ja kansantarinoista. Itse en ole kokenut mitään merkittävää, vaikka tuntemuksia minulla usein onkin ja varsinkin aikaisemmin yöllisiä kauhukohtauksia. Uskon kyllä henkiin ja henkimaailmaan. Kiitoksia paljon näistä tarinoista, toistekin olisi kiinnostavaa kuulla lisää.
@Taskuamatsooni Жыл бұрын
Voi kun mielenkiintoisia stooreja! Itsellänikin näitä on, valitettavasti ei enää edes muista kaikkea mitä on sattunut kun niihinkin juttuihin tottuu.
@hulluvirtahepo Жыл бұрын
Voit tulla tänne kommentteihin turvaan samalla kun kuuntelet tarinoita. Mitä kuuluu? Ootko tehny läksyt? Onko sulla nälkä? Onko sulla jano? Jos on nälkä niin tässä 🍧🍨🍨🥧🧁🍰🍰🍮🍮🍭🍬🍫🍩🍩🍬🍧🍨🥧🍰🍮🍮🧁🍦🍨🍭🍫🍿🍩🧁🍦🍰🎂🍮🧁🍿🍿🍬 Jos jano niin tässä 🥛🧋☕🧃🥤🥤🧃☕🥛🧋☕🧃🥤☕🧋🥛🥛🧃🥤🧃🧋🥛🥛☕🥤🧃🧋 Ja muista aina että olet vahva, ja mitä ikinä olet kokemassa, pääset siitä yli. Uskon suhun. Hyvää yötä, hyvää huomenta tai hyvää päivän jatkoa.
@iam_sherlocked8421 Жыл бұрын
Kaikista noista laiva jutuista tuli vaan mieleen oma kokemus. Noin vuos sitten meillä oli alkamassa joko historian tai yhteiskuntaopin tunti. Tunnin alussa kerroin mun kahelle kaverille siinä eturivissä, että väsyttää, kun olin heränny aamu 3 ilman mitään syytä. Olin kertonu tosi spesifin ajan, mutten yhtään muista mikä se mahto olla. Noh, opettaja sit kerto, että just tuohon aikaan joku laiva oli uppoomassa (enkä sitäkään muista missä). Ja tottakai sit vitsillä sano, että olin ennustanu sen, tai jotain sinne päin. En usko, että olin ennustanu tai aistinu yhtään mitään, mutta olihan se hassuu, että heräsin aamu 3 ilman syytä (mikä ei oo mun tapasta) ja mulla oli omalla tavalla huono tunne. Liekkö johtunu uppoovasta laivasta vai siitä, että tiesin olevani aamulla väsyny.
@miumau6884 Жыл бұрын
Oot tosi rohkee ku uskallat lukee noita paranormaaleja tarinoita👏❤ Ite en uskalla ees kuunnella näitä jos oon yksin kotona ku pelkään et itelle tapahtuu jotaki😬😆
@ennerantanen7 ай бұрын
33:50 ööö mulla on käyny tollee mut vaan olin uima altaassa ja meinasin hukkuu…
@SaraS_283 Жыл бұрын
Voisiko näitä tehdä lisää mämä ovat mielenkiintoisia kuunnella
@extryzii Жыл бұрын
Miullaki on yks paranormaali kokemus, ei kovin ihmeellinen. Oltiin Mun pikku-veljen kanssa istumassa pöydässä ja syöttii siinä samalla. Isä ja minun veli-puoli oli alakerrassa ihailemassa isän uutta pyörää. Yht äkkiä kuulin miun ja pikku veljen nimet tutulla äänellä. se ääni oli mun sisko-puolen. Outoa oli se että hän oli tuolloin Australiassa eikä mitenkään oisi voinut olla meillä kysyttiin isältä ja veli puolelta kuulikovat he sen. kysyttiin myös että olisiko mahdollista että he olisivat pistäneet jonkun äänitteen puhelimesta jonka olisi juuri saanut. "Kello on siellä 3 yöllä" sanoo isä. Vieläkin mietin että mitä ihmettä tapahtui😅
@reppwu Жыл бұрын
Iha hirveitä kokemuksia😟 Oltiin yksi päivä superparkissa luokan kanssa. Siellä alkoi soida palohälyttimet (puu pölyn takia). Kuitenkin yhdessä kohtaa, kun olin teko ruoholla missä oli penkkejä ja pöytiä. Sitten tajusin että olen nähnyt aivan samasta asiasta unta ja säikähdin.
@Kepparit-g6s Жыл бұрын
Tässä yks Mun mummo oli kuollut viime yönä ja se oli Tosi läheinen Mä menin äitin viereen siinä mummon kuoleman jälkeen ja tunsin joskus 0.00 mun olka päällä ja se tuntu just vanhan ihmisen kädeltä ja mun äiti ja isä oli nukku massa makuuhuoneessa sinä päivänä mummo kuoli äiti kuuli 3 koputusta makuuhuoneen ovesta äiti kysy multa ja mun siskolta ollaanko koputettu siihen oveen
@taijak6822 Жыл бұрын
Temppuilusta tuli mieleen... Karmivaa! Miulla on mummon & ukin kuva ja kun ukki kuoli laitoin led-kynttilän palamaan kuvan viereen, kun käännyin niin kynttilä oli sammunut! Äiti laitto kans kotona led-kynttilän kuvan viereen ja sekin sammu ihan hetken päästä! Patterit ei ollu kummassakaa lopussa mut sanoin äidille että mitä mie sanoin, ei ne tykkää näistä.
@iidakorhonen3277 Жыл бұрын
Moi jos saa kertoo niin kerran olin yksin kotona olin päässy kouluta noin 30min sit oon siis aina 4h yksin kotona makasin sohvalla ja meillä on jonkun kokonen talo kuulin mun huoneen päästä kolahuksen no ajattelin että ne on meidän marsut hetken päästä nousen istumaan ja nään mun huoneessa kun valot räpsähtää 3x menin paniikkiin mutta sen jälkeen mitään ei tapahtunut Tässä on toinen muutettiin tänne mun mummin taloon (on elossa) olin aina tuntenut meidän talon varasto huoneen pelottavaksi ja aina kun meen siihen huoneeseen mistä sinne varastoon mennään niin varasto huoneen oven pitää olla kiinni
@neeaqq236 Жыл бұрын
Tässä on tämmönen myöhänen ja lyhyt ei niin pelottava tarina.eli siis kun olin jotain 0,5v mun isän äiti(eli mun mummo) kuoli, en oikeen muista siitä paljoo mitään ja oon nähny sen vaan kuvista.asuttiin kerrostalossa kun olin pienempi.eli siis mulla oli meijän talon isoin huone ja siellä ei ihan pienenä tapahtunu mitään mut kun olin 3-4,näin aina yöllä mun nurkassa jonkun mustan hahmon mitä en osannu selittää.Joskus saatoin jopa tuntea jotain selässäni kun olin melkein unessa,ne tuntui vähän käden jäljiltä mutta en oo varma.Mua ei silleen se edes pienenä paljon pelottanut,mutta tiedän ettei se ollut unihalvaus sillä kerran rupesin istumaan miettien mikä/kuka se on?kerran kerroin asiasta äidilleni joka vain sanoi että se oli mielikuvitusta,mutta olin 100% varma ettei ollut.mietin vielä tänäpäivänäkin että kuka/mikä se oli..ehkä se oli mummo joka suojeli mua tai paha henki joka halusi pahaa /tarkkaili mua.en tiedä..
@neeaqq236 Жыл бұрын
Tästä tulikin pidempi kun ajattelin😂
@4N5UL0L Жыл бұрын
Suskin ääni sopi tohon "pylly" - kohtaan 7:45 😆💕
@hoohoo4426 Жыл бұрын
👍 mielenkiintoinen video. Ja jännittäviä tarinoita 😱
@hapea_star Жыл бұрын
taas erittäin hyvä video.tän ku kattois keskellä yötä vaikka pesuhuoneessa nii kyllä siinä monen yön unet menettää ku tulee vaino harhaseksi😂🙃 jatka samaan malliin😁
@SCIDDY2 ай бұрын
Tosi tarina 12 .2019 olin vanhassa kodissani joka oli vanha kartano menin nukkumaan ja huoneeni oli alakerrassa muitten huoneet oli yläkerrassa ja oli keskiyö kun huoneeni oli käytävällä ja käytävällä oli valo joka meni päälle kun joku kävelee tai on siellä sitten nousin istumaan kun kuulin askelia sitten kuin tulin sängystä pois niin yks kaks askeleet juoksivat pois ja kuin menin nukkumaan takaisin ehkä joku tunti sen jälkeen valko kaapuinen nainen tuijotti minua ikkunasta kunnes meidän saksanpaimen tuli huoneeseen katsoin koiraa sen jälkeen ikkunaa jossa nainen oli ollut ja kadonnut sitten kuulin ikkunan takaa lapsen naurua ja sitten kun katsoin se katosi se ääni sitten näin kuin ovi avautui ja joku käveli huoneeseen en nähnyt ketään ja kunnes joku otti peittoni ja juoksi pois ilman peittoani tuli aamu ja sanoin aamupala pöydässä yöstäni kukaan ei uskonut kunnes ulko ovi avautui kun olin yksin kotona menin piiloon sitten kuulin miehen henkäisseen sitten ääni loppui kun vanhempani tuli kotiin kun oltiin muutettu vuosi sitten kuulin uutisissa kun 5v tyttö oli kuollut tässä kyseisessä talossa jossa olin asunut tämäm kauhu tarinan aikana hänelle oli käynyt sama kuin minulle.
@FinnJoEnjoy Жыл бұрын
Termos. Mul oli sellanen erikoinen aisti kokemus, kun olin sairaalassa muutama vuosi sitten pahan sepsiksen takia. Yhtenä päivänä aloin jo heti aamusta haistaa todella voimakkaan savun käryä ja siis haisi ihanku siä sairaalassa palais. Tätä jatku koko päivän , mut kukaan muu ei sitä haistanut. Laitoin sen verenmyrkytyksen piikkiin, kun aiheutti muitakin kummallisia oireita, kunnes luin uutisista parin päivän päästä, et siinä sairaalan lähellä oli palanut omakotitalo. Olin siis haistanut sen jotenkin etukäteen tai sitten en.
@lupupupu5 Жыл бұрын
Tässä on mun yks paranormaali kokemus👀Eli oli kesäyö eli semmonen hyttyset+hämäryys meininki. Oltiin mun serkun mökillä ja oltiin menossa vessaan pää rakennukseen eli sinne mis on keittiö ja olkkari. (Mökki alue oli vuokralla muillekkin mutta nyt kukaan ei ollut siellä ) ei uskallettu mennä vesaan kun mun serkku sano et siel on kummituksii😑 mut kun herättiin yöllä 3 jäätävään hätään oli vaan pakko ja vakuuteltiin et joo ei ne mitään tee. Kun astuttiin sisään niin eteisen väliovi oli auki. Sitä ei oltu jätetty tarkoituksella koska muuten serkun koira pääsis sisään. Kun menin vessaan tunsin kylmän virran mikä meni mun ohi ja kun ootin mun serkkua niin olkkarissa oleva yhteinen tv meni päälle. Siitä juostiin paniikissa ulos ja takaisin mökkiin missä nukku mun serkun vanhemmat. Myöhemmin kun tutkittiin talon historiaa niin Siellä on asunut kalastaja joka oli hukkunut... Ei ole kesitty koska kyseisestä miehestä on kuva päärakennuksessa.
@beedapaunonen9734 Жыл бұрын
Mie haluun nyt jakaa mun paranormaalin tarinan täällä koska vähä tuli spooky olo. Eli mun isomummu kuoli 2021 ja pari päivää sen kuoleman jälkeen mentiin sen vanhaan kotiin/työpaikkaan. Mummu siis omisti meijän kylän keskeltä leipomon missä oli myös niiden talo eli se oli samaan aikaan isin mummolla ja leipomo. (Käytiin siellä siis koska se haluttiin purkaa kun mummu kuoli ja sille ei ollut käyttöä ja nyt siinä onkin päiväkoti) Saatiin ottaa sieltä mitä haluttiin ja löysin sieltä sellasen taulun missä oli yksi brune poika, yks blondi poika ja yks blondi tyttö (Mä oon blondi tyttö ja mun 2 veljee on brune ja blondi) niin ku kysyn mummolta eli mummun tyttäreltä et mistä se taulu on tullut mummo vastasi että mummu oli maalannut sen 33 vuotiaana ja jos se toi mulle vähän kriisin tunnelman mutta sitten kysyin isiltä että voinko ottaa sen ja isi sanoi että tottakai. No otin sen sit siitä kämäseltä seinältä mutta samaan aikaan toiselta puolelta taloa kuului kolinaa (siis aivan samaan aikaan kun otin sen taulun) No mentiin sit kattoo mikä se oli nii siellä oli tippunut sellanen toinen taulu missä oli mun isi ja 2 tätiä. No nostettiin se ja otettiin mukaan. En sit enää sanonu kellekään mitää asiasta mut uskon et mummu halus muistuttaa meitä siitä toisestakin taulusta. No sitten kotiin päästyä laitoin sen toisen taulun (eli sen mis oli mun isi ja tädit) mun seinälle koska päätettiin et vaihellaan niitä eli et välillä se oli mun seinällä ja välillä se toinen. Mut aamulla kun herättiin ne taulut oli vaihtanut paikkoja. (En tiiä mitä isi tai muut tästä ajattelee mut uskon et mummu ei tykänny meijän ajatuksesta ja vaihto niitten paikkoja) muutenki paranormaalia mulle on sattunut mummun, ukin ja tädin kuolemien lähellä. Esim kun mun täti kuoli syöpään oltiin jo pitkään tiedetty että se kuolee lähi aikoina mutta sinä yönä kun mun täti (joka rakasti mua tosi tosi paljon ja mä sitä) kuoli niin heräsin klo. 3.33 (joka on mun tädin kuolin aika) sellaseen hirveeseen hyvän olon tunteeseen mitä mun täti mulle aina tuotti (uskon et se tuli vaa sano heipat mulle)
@jaanamaria Жыл бұрын
Tuli mieleen kun joskus teininä kävin kotona salaa tupakalla äidin kodin takapihalla. Kyykin siellä sillä tavalla että mua ei vaan kukaan näkis ikkunasta jos esim. just äiti sattuis tulemaan kottiin. Olin siellä pihalla varmaan vaan muutaman minuutin, mutta kun yritin mennä sisälle, takaovi olikin lukossa. Sen ei olisi pitänyt olla mahdollista sillä olin yksin kotona ja kyseisen oven saa lukkoon vain sisäpuolelta, eikä se voi mitenkään mennä lukkoon vahingossa. Ennen ulos lähtöäni minulle tuli sellainen tunne että pitää ottaa avaimet mukaan vaikka tosiaan menin vain takapihalle, enkä normaalisti sinne avaimia ottaisi mukaan. Kiersin etuovelle naapurin takapihan kautta (asuimme siis rivitalossa), menin sisälle ja huhuilin äitiä ja tämän miesystävää, mutta kumpikaan ei ollut kotona, eikä ollut käynytkään siellä sillä välin kun olin ulkona. En vielä tänäkään päivänä ymmärrä miten ovi pystyi menemään lukkoon itsekseen, kun se on vielä sellainen että kahva pitää kääntää kiinni-asentoon ja sitten vasta pyöräyttää ovi lukkoon.. 😅 Tapahtuma ei ollut mitenkään pelottava, lähinnä todella kummallinen ja on jäänyt vaivaamaan vuosikausiksi.
@hillahamalainen80810 ай бұрын
Mun uus paranormaalit asia oli painaaiseen liityvä olin autossa sanoin mihin mennään isä sanoi en tiedä minun sydämeni panpaili yhtäkkiä paikalle ilmestyi koira auto tiellä ei ollut kaiteita kaiteiden toisella puolella oli syvää merta isäni jarrutti taakse päin ja kuolimme mereen sen unen jälkeen pari päivää sitten isäni kaveri putosi mereen ja kuoli olin silloin 6v nyt olen 9v
@RockismyAir Жыл бұрын
Tätä ei kannata kuunnella pimeessä yksin. Hrr. Kiva kun teit tän kuitenkin.
@sso_veronika Жыл бұрын
Ihana video rakas❤️ Olet aina niin ihana ja söpö💕 laav uu❤️💕🥰💖
@sonjaa0 Жыл бұрын
Mä joka yö joudun hyppää mun sänkyyn koska jos en hyppää sinne niin nään jonkun olennon mun sängy päädys ja sit mua kosketaan jalkoihin ja mua raavitaan johonki ruumiin kohtaan ja aamul huomaan ne raapimis jäljet, se on ollu aika pelottavaa ennen, nykyää se on aika nomaalii.
@izabellaSands7 ай бұрын
Itselläni oli Freddy Krueger juliste seinällä ,näin painajaisia koko ajan .Näin sitä tyyppiä ulkonakin en valehtele .elin jossain unen ja valveen rajamailla , ei ollut mitään valveunta Painajaiset loppuivat kun heitin julisteen pois .Ovat pysyneet poissa siitä lähtien .uskon ettei se ollut vain juliste .Kerran kun menin nukkumaan, Tuntui kuin jokin olisi istunut sängyssäni .Valot poksahtivat rikki keittiössä itsestään , Peili hajosi , sänky hajosi , pohja petti , dvd soitin meni itsestään päälle ,avssi luukun ja pyysi levyä ,HUONEESSA EI OLLUT KETÄÄN KERRAN OUTO VOIMA VETI MUA HAUTAUSMAALLE ..NÄITÄ JUTTUJA TAPAHTUU VÄLILLÄ ÄIDILLENIKIN...OUTOJA ÄÄNIÄ TALOSSANI , VANHA TALO ..OUTOJA HAJUJA ..EN PELAILE JUTTUJEN KANSSA MIKÄ VOISI AIHEUTTAA TÄMÄN .. KERRAN YÖLLÄ TUOKSUI KAHVI , KUKAAN EI OLLUT KEITTÄNYT KAHVIA , JOSKUS PALANEEN HAJUA ,MIKÄÄN EI PALA MISSÄÄN ..KAIKKEA SELLAISTA ..OON JO TOTTUNUT NÄIHIN JUTTUIHIN ..
@discomoves1426 Жыл бұрын
Ihana tukka ja lookki sulla❤️
@iisa._. Жыл бұрын
JES RAKASTAN NÄITÄ VIDEOITA❤️❤️❤️❤️
@sarihaglund4197 Жыл бұрын
Mulla on ollu myös paranormaali kokemus Istuin mun kaverin kanssa sohvalla ja kuuneltiin kauhutarinoita sitte alettiin kuulemaan askelia ja aatelin että varmaan meistä tuli hieman vainoharhaisia menin sitten hetken päästä kattomaa askeleet tuli siis eteisestä ja oltiin kuultu että ovi aukeaa mutta en nähnyt ketään sen jälkeen alkoi tapahtua tavarani huoneessani alkoi siirtyä ja aloin nähdä ylimääräisiä hahmoja ja nään edelleen!Kaverini kertoi että jos on liikaa yksin alkaa nähdä outoja asioita ja totta se oli sillä olen paljon yksin😬
@sarasalminkoski Жыл бұрын
Ja toi sun idea oli tosi hyvä! Laita Ylelle viestiä tosta ideasta!
@Xaviertherian5321 Жыл бұрын
Nyt kerron sulle tosi tarinan joka tapahtu mulle. Unessa mutta se oli tosi ahdistavaa olin seisomassa mun koulun yhdessä nurkassa ja mun edessä oli mun yks kaveri ja sen vieressä se pikkuveli ja sen toisella vierellä sen isoveli ja heidän yläpuolella oli iso metalli putki ja me juteltiin yhdessä kunnes putkesta tuli käsi ja se kosketti kaverini olkapäätä ja hän kysyi mikä se oli ja minä kerroin että minäkin näin sen ja silloin totesin ääneen että se oli varmasti kaverini isosisko siinä me sitten nauroimme ja minä suljin silmäni samaan aikaan kun nauroin ja siinä minä seisoin ristin muodossa ja silloin minun eteeni ilmestyi iso aukko ja minä jatkoin nauramista enkä voinut liikkua tai lopettaa nauramista tai avata silmiä ja silloin minut nostettiin aukkoon ja minä heräsin se oli hirveää (9v
@Lilie3624 Жыл бұрын
Siis meijän ulkorakennuksessa kummittelee mut mä ja mun kaveri leikitään siellä usein. Me ollaan totuttu siihen mul on siitä paljon kokemuksia ois kiva saada joku niistä joskus videoille
@vilburbur Жыл бұрын
en tiiä lasketaanko näitä edes, mutta nää sukulaisten kuolemat on älyttömän mielenkiintosia ja miten niistä monet tuntuu saavan ns. "etiäisiä" - minä mukaanlukien. en edes oikein tiedä onko siistimpää jos ihmisen alitajunta oikeasti on niin viisas, vai jos se onkin jokinlaista ns. "paranormaalia". Mulla kuitenkin on lähes kaikista mua koskettavista kuolemista tullut jonkinlainen "etiäinen". Olin 14 -vuotias kun mun mummo kuoli. Hän oli ollut sairaalassa jo siis varmaan vuoden tai kaksi ilman että olo oli mennyt parempaan tai huonompaan. Hän oli siellä tupakoinnista seuranneen keuhkosyövän ja sitten yleisen vanhuuden tuoman huonokuntoisuuden vuoksi. Kuitenkin hän oli niin vakaassa jamassa etten häntä esimerkiksi aktiivisesti miettinyt tai huolehtinut. Olen aina ollut taiteellinen ja eräs ilta sitten aloin piirrellä mitä vain mieleen juolahti. Piirsin naisen joka puhaltaa savua keuhkoistaan ja se savu ottaa jäniksen muodon joka juoksee poispäin tästä naisesta. Arvaatkin jo varmaan että seuraavana aamuna kuulin että mummo oli kuollut keuhkosyöpään edellisenä iltana. Sitten muistan kun toinen mummoni oli menossa leikkaukseen muutaman päivän päästä, mulle tuli tarve lähteä yksin kävelylle. En ollut ollut mummoon yhteyksissä aikoihin henk. koht. syistä, mutta sinä päivänä otin hänelle kuvia siirtolapuutarhasta jonka ohi kävelin, kuvailin ilmaa ja ympäröiviä lintuja ja luontoa, jotka olivat hänelle siis todella rakkaita asioita. Hän luki lähettämäni sähköpostin mutta oli siinä vaiheessa sen verran sekavassa tilassa ettei enää vastannut mitään. Pari päivää siitä eteen päin, hän kuoli leikkauksen aikana. Ja kun hän kuoli, koin semmoista kummallista huonoa oloa ja heikotusta joka ei ole mulle lainkaan tavallista. Samana iltana sain sitten kuulla että hän oli kuollut. Pappani taas oli tarkkailussa sairaalassa keuhkokuumeesta parannuttuaan, eikä hänen voinnistaan sinänsä ollut kellään mitään erityistä huolta enää. (Häneenkään en ole ollut aikoihin yhteydessä). Mä en koskaan ole ollut historiasta erityisen kiinnostunut, etenkään ihmisten tekemisistä tai maantieteellisistä sijainneista ja niiden vaiheista yms. Mutta mulla tuli yhtäkkinen kiinnostus, ikäänkuin tyhjästä, Karjalaa, sen kieltä ja kulttuuria kohtaan. Aloinkin tutkia niitä ja mietiskellä. Ja siis ajatus ei käynytkään papassa, vaikka hän olikin Karjalan evakoiden lapsi ja syntynyt Karjalassa. Kun kuulin että hän kuoli yllättäen, tuntui että sydän tippui lattiaan. Ikäänkuin hän olisi ennen lähtöään varmistanut että hänen perheen historia ei jää unholaan. Ja jotenkin sympaattisena lisänä: Pappani kuoli vajaa vuosi mummoni jälkeen ystävänpäivänä. Jännää oli se että juuri ystävänpäivänä, kun hänen kuolemansa siis ei ns. ollut odotettavissa. Hän oli vanha mutta kyseisessä hetkessä hänellä ei ollut mitään suurempia ongelmia. Pappa oli aina kovin "vastaan" mummon tekemiä yhteisiä suunnitelmia, ja hän aina valitti kuinka mummo "häselsi liikaa", ja "suunnitteli aina kaikkea turhaa toimintaa" vaikka sitten kuitenkin AINA suostui mukaan. taisi suostua mummon ystävänpäiväsuunnitelmiin tälläkin kertaa ❤
@WindyNebula Жыл бұрын
Jännä että mainitsit liiketunnistimella toimivat valot. Meillä oli pihassa sellaset kun mä ja mun sisarukset oltiin pieniä. Yks ilta me unohettiin ottaa ne pois päältä ulkona leikkimisen jälkeen ja ne valot aina räpsähteli päälle itekseen illan aikana. Tää tapahtu talvella kun pihassa oli vähemmän eläimiä.
@ziko-Official Жыл бұрын
Näitä lisää,, tilasin kanavasi tämän toivossa 😉
@helenaxo578 Жыл бұрын
Onko tulossa part3?😃 ois kiva jakaa omia kokemuksia😬
@Joku.Ihmine1 Жыл бұрын
Mulle itelle ei oo sattunut isoja paranormaaleja kokemuksia tai selittämättömiä asioita mutta nyt kun mietin niin jotenkin ennustin mun koiran kuoleman mun koira kuoli siis nyt syksyllä ja noin viikko ennen kun mun koiralla toettiin syöpä jota ei pystynyt enään hoitaa jonka takia Kassu (se koira) lopetettiin niin puhuin tosi paljon mun äidilleni että hankitaanko koira kun Kassu kuolee ja että mä toivon että se saa kuolla kivuitta ja onnellisesti noh noin viikko sen jälkeen menen kotiin ja mun iskä odottaa siellä ja sanoo että Kassulla on syöpä ja se lopeteaan viikon päästä siinä sitten tuli itkettyä kun koira oli ollut koko ikäni mun paraskaveri. Toki Kassu oli jo 14 vuotias mutta jäin miettimään että oliko se mun vika että Kassu kuoli. Tässä vielä toinen mikä tapahtu mun äitille mun äitin isovanhemmat kuoli en tiedä millon mutta silleen että olin noin 1v ja siitä asti mun mummin luona on ollut paranormaaleja asioita joita mun äiti, mummi ja mummin miesystävä oli kokenut esim kuullut talvisin askeleita pihassa mutta lumessa ei ole ollut jälkiä, suihkun lattia on ollut märkä ihan kun joku olisin ollut suihkussa vähän aikaa sitten mutta kukaan ei ollut käynyt, kuulunut askelia ja puu liiterin ovi on ollut auki vaikka kukaan ei olisi sitä avannut. Ollan tultu siihen tulokseen että mun äitin ukki/mun mummin isä on jäänyt vahtimaan taloa/suojelemaan. Joskus kun äitini kertoi tästä kun olin pienmpi niin sinä yönä näin tosi outoa unta.