Nää Karin tarinat ja niistä välittyvä ajankuva on todella kiinnostavaa!
@size1302 жыл бұрын
Hyvä jakso. Kari ehdottomasti kertomaan omista kokemuksista tästä eteenpäin
@vladislav77842 жыл бұрын
Tosi helppoa samaistua Karin kokemuksiin. Maahanmuuttajana olen aina tuntenut itseäni ulkopuolisena vaikka olen asunut Suomessa yli puolet elämästäni. Siitäkin huolimatta, että kieli on opittu suht hyvälle tasolle, korkeakoulututkinto on saatu ja töissä olen.
@anteroilmarinen5267 Жыл бұрын
20 vuotta tuli ihmeteltyä Ruotsin touhua Skoonen kulmilta - ja kyllä miehellä on hyvin selkeä kuva ruotsalaisuudesta, hyvässä ja pahassa. Hieno haastattelu kaikinpuolin!
@paulapellikka5113 Жыл бұрын
Itse olen saanut vain kunnioitusta olla suomalainen Ruotsissa. Eikä pidä paikkaansa että mennään 5 vuotiaana esikouluun. Oma tyttöni lähti kouluun 7 vuotiaana joka sitten muuttui vounna 1997 että mentiin 6 vuotiaana esikouluun. Ei ole hyvä että Kari mustamaalaa suomalaisten olosta Ruotsissa.
@TarjaAnneli562 жыл бұрын
Kari olisi tuntenut itsensä kotoisaksi kun olisi vain jatkanut suomen puhumista. Meidän lapsia myös mopattiin mutta se on kasvattanut heistä vahvoja kansalaisia. Ovat kaksikielisiä ja kummankin maan kansalaisia. Eka luokka tulee siitä että aletaan nolla luokalla , se on vaan opettamista kouluun leikin kanssa. Itse en ole koskaan tuntenut itseeni ulkopuoliseksi Ruotsissa ja olen asunut täällä ensi vuonna 50 vuotta. Ymmärrän Karia , hän on saman ikäinen kun mun lapset ! Vanhemmista riippuu se miten täällä pääsee yhteiskuntaan kiinni , olen onnellinen että olen saanut antaa lapsilleni SUOMEN kielen RUOTSISSA ! Lapsenlapsetkin osaa Suomea Ruotsissa ❤️ Hyvä jakso !!!
@paivaperhot Жыл бұрын
Meillä sellainen kokemus, että poika oli 6v kun muutettiin Espanjasta Ruotsiin. Hän oli käynyt jo kaksi vuotta englantilaisespanjalaista esikoulua, puhui ja kirjoitti hyvinkin sujuvaa espanjaa ja englantia, puhui suomea. Sitten alkaa leikkimään ruotsalaisessa eskarissa, hokee marraskuulle saakka että milloin se koulu alkaa.....kun ei alkanut, laittoi täysin lekkeriksi ja oli todella työlästä palata ns ruotuun ykkösluokalla. Sitten muutimmekin Suomeen ja Steinerkoulussa sopeutui hyvin ja loppujen lopuksi sai ällän paperit sieltä lukiosta, nykyisin FM ja puhuu montaa kieltä. Loppu hyvin kaikki hyvin kun koulusta puhutaan ,-)
@knipa814 Жыл бұрын
Muutin ruotsii 1962 en kylläkään tunnista tätä ongelmaa on usein yksilökohtaista ?
@EsaOkker2 жыл бұрын
Tuli tuosta opettajaan ihastumisesta mieleen, kun lukiossa meillä oli erittäin viehättävä ruotsin kielen opettaja. Sitten muutaman kaverin kanssa aina kilpailtiin kuka saa sanakokeissa parhaat pisteet ja sitä kautta opettajan suosiota. Muistaakseni kaikki otettiin aina se 10/10, kun opeteltiin ulkoa ne muutama kymmentä sanaa mitä tullaan kysymään. :D Vähän niin kuin Speedy ja Saku kummelissa. :D Lopulta kuitenkin kirjoituksissa ainakin minulle tuli A elikkä huonoin millä pääsee läpi. :D
@LebowskiDudeful2 жыл бұрын
Juu huomasin saman virastorasismin italiassa nykypäivänä jota Karin äiti koki aikoinaan Ruotsissa. Olin viikon italialaisen tyttöystäväni luona suurkaupungissa, hän pyysi minua viemään painavan paketin postiin ja postivirkailija siihen minulle, oppikaa kieli ennen kuin tulette (sen verran asenteella sen heitti että tajusin tämän luulevan minua maahanmuuttajaksi kenties albaniasta kun puhuin rikkinäistä italiaa)
@Paakli2 жыл бұрын
Mielestäni ollaan hieman hakoteillä jos toivotaan lisää maahanmuuttoa samaan aikaan kun talouden kasvunäkymät ovat olleet erittäin heikot Suomessa jo hyvän aikaa. Voi olla että Ruotsi on tehnyt saman virheen kertaluokkaa isommin.
@effexon Жыл бұрын
Ruotsi voi tehdä suomen 1990-luvun alun kikan eli romahduttaa kruunun arvon.... paska homma asunto- ym säästäjille, tosin harva ruotsissa on lyhentänyt asuntolainojaan.
@tiistai96962 жыл бұрын
Mielenkiintoinen vieras.
@tomiylkanen7843 Жыл бұрын
Tämä Karin tarina on kyllä todella subjektiivinen. Ja tottakai onkin, kun kertoo oman tarinansa. Mutta hämmästelen kyvyttömyyttä katsoa oman tarinansa ulkopuolelle. Olen itsekin kasvanut Ruotsissa 80-luvulla ja kokemukseni on hyvin erilainen. Asuin Karista noin 150km etelämpänä. Koulu alkaa Ruotsissa sinä vuonna,kun lapsi täyttää seitsemän. Koulua edeltää förskola/esikoulu, aivan kuten suurimmalla osalla täällä Suomessa. Ja ei ainakaan meidän koulussa saanut mennä ulos miten huvitti. Oli ihan normaali kuri ja järjestys. Matematiikassa olin ihan kärryillä, kun 16-vuotiaana muutin Suomeen vuonna -91. Tämä jakso antaa todella värittyneen kuvan siitä, millaista oli kasvaa suomalaisena Ruotsissa.
@JulmaKulma688 Жыл бұрын
Nyt olikin kyse Karin omasta tarinasta, eikä puhuttu siitä minkälaista oli asua Ruotsissa 80-luvulla.
@tomiylkanen7843 Жыл бұрын
@@JulmaKulma688 Kari kuitenkin teki useita yleistyksiä ja kertoi, että "Ruotsissa on näin, että..." En yhtään kyseenalaista, etteikö asiat juuri Karin kohdalla olleet, kuten hän kertoi. Mutta yleistäminen särähti korvaan ja sitä halusin kommentoida.
@nollatoleranssi9177 Жыл бұрын
Hyvä lähetys. Ruotsin rasismia on käsitelty olemattoman vähän, vaikka siitä on ollut useita viitteitä. Tämä myös osoittaa miten vaikeaa on integroida isoja massoja.
@polhokustaa4989 Жыл бұрын
Eiköhän se suomalaisten dissaaminen johdu vahvasti myös siitä ruotsalaisten harjoittamasta kallonmittaustouhusta, jossa suomalaisia leimattiin ali-ihmisiksi. Julkinen anteeksipyyntö olisi paikallaan.
@jonijaasky8524 Жыл бұрын
Olisiko Markku ruotsilaa vaikka kertomaan jtn Yhdysvaltain poliittisesta historiasta (tai ehkä brittien politiikasta / sen lähihistoriasta) kun on niin pätevä ja valtavirrasta poikkeava asiantuntija. Tai sitten Mika Aaltolaa yhdysvaltain politiikasta tai vaikka Maria Lindeniä mukaan?
@puheenaihefi Жыл бұрын
Moi. Oletko huomannut, että Ruotsila on ollut kolmesti vieraana? Tosin enemmän ajankohtaisiin asioihin liittyen, joten kenties voisi historiakulmallakin jonkun jakson tehdä. Kiitos ideasta, otetaan ylös. - L
@jonijaasky8524 Жыл бұрын
@@puheenaihefi joo kuullostaisi hyvältä
@a.r.4707 Жыл бұрын
Janne Raninen kirjoitti mielenkiintoisen kirjan siitä rikollisesta elämästä Ruotsissa jossa vähän toisesta näkökannasta asiat.
@rapupiiras8691 Жыл бұрын
miksi sulla on aina sama paita päällä? "superdry"
@tarjahanneleelg68882 жыл бұрын
Hitto ku Mul on noit LEGO Jaku Tarttee Itte Vaan Rakentaa😂
@tarjahanneleelg68882 жыл бұрын
Se on hyvä ku kaikki samas asuinalueel ja kouluis
@paulapellikka5113 Жыл бұрын
Ei kyllä pidä paikkaansa kaikki mitä Kari kertoo👎 Se riippuu paljon omasta itsestään miten käyttäytyy!!! Olen asunut 50 vuotta itse Ruotsissa ja minulla on vain hyviä kokemuksia ja sekä lapsilla on mennyt hyvin koulussa ja muutenkin. Ei pidä yleistää tällaisia kertomuksia mitä Kari kertoo. Suurin osa suomalaisilla on vain hyviä kertomuksia Ruotsissa olosta❤️
@tiistai96962 жыл бұрын
Yhdessä asiassa ruotsalaiset ovat vielä suomalaisia edellä: Pukeutuminen.
@paivaperhot Жыл бұрын
Ja englannin puhuminen, myös markkinointi kun saunankin veivät maailmalle
@tarjahanneleelg68882 жыл бұрын
Jos Rupee pelkäämään. Ni miks
@tarjahanneleelg68882 жыл бұрын
Ja Venäjä On Iso ISO Veli
@tarjahanneleelg68882 жыл бұрын
Ruotsista on Tullu Tosi Hyvän laatisi Metallisiin Työkalui. Et Tekeväl on kokemusta noistakin 🤗🤗🤗🤗🤗🕊🦢👩🏻🚀🦾🧑🏻🚒🥼😎👸