Suorita isännöinnin ammattitutkinto työvoimakoulutuksena

  Рет қаралды 428

TE-palvelut Varsinais-Suomi

TE-palvelut Varsinais-Suomi

Күн бұрын

Isännöitsijöistä on tällä hetkellä pulaa, joten alalla on hyvät työllistymismahdollisuudet.
Isännöitsijä on kiinteistöjen hallinnointiin erikoistunut ammattilainen. Isännöitsijän työssä keskeisiä taitoja ovat talouden hallinta, kiinteistötekniikan ymmärtäminen, lainsäädännön seuraaminen sekä asiakaspalvelu.
Koulutukseen osallistuminen ei edellytä aiempaa isännöintialan osaamista, joten se soveltuu hyvin myös alanvaihtajille. Aiempi kokemus jostakin edellä mainitusta osaamisalueesta on kuitenkin eduksi.
Työvoimakoulutus kestää noin 12 kuukautta, jonka jälkeen on tarvittaessa mahdollista suorittaa tutkinto loppuun esimerkiksi oppisopimuksella työn ohessa. Jo koulutuksen aikana pääpaino on työssäoppimisessa eli työharjoittelussa, jonne lähdetään nopeasti koulutuksen alkaessa. Itseäsi kiinnostavia työssäoppimispaikkoja kannattaakin kartoittaa jo hakuvaiheessa.
Koulutus alkaa Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa 26.8.2024.
Lähetyksessä kouluttaja Ilkka Pullinen kertoo koulutuksen sisällöstä lisää.
Voit esittää vieraille kysymyksiä anonyymisti chatin avulla koko lähetyksen ajan: te-live.fi/lah...
Voit myös lähettää ennakkokysymyksiä lähetyksen sivulta te-live.fi/lah... löytyvästä painikkeesta ja katsoa vastaukset tallenteelta tai tallennetusta chatista jälkikäteen.
Mistä tallenne löytyy? - Tallenne löytyy TE-liven sivuilta ja Varsinais-Suomen TE-palveluiden KZbin-kanavalta suoran lähetyksen jälkeen. Kaikki tallenteet tekstitetään kahden viikon kuluessa lähetyksestä.

Пікірлер
Tekoäly ohjelmistoalalla - Kasvata osaamistasi Tech & AI Academyssä
27:18
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 242
Kiinteistönhoitajille on kysyntää - kouluttaudu alalle!
22:45
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 281
Я сделала самое маленькое в мире мороженое!
00:43
Кушать Хочу
Рет қаралды 4,9 МЛН
DID A VAMPIRE BECOME A DOG FOR A HUMAN? 😳😳😳
00:56
didn't manage to catch the ball #tiktok
00:19
Анастасия Тарасова
Рет қаралды 34 МЛН
Työkykyvartti: Yhteiskunnalliset yritykset
8:09
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 75
Tervetuloa Turun yliopiston kampukselle
4:31
Turun yliopisto - University of Turku
Рет қаралды 20 М.
Merkityksellistä työtä joustavasti - hae avustajaksi!
23:20
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 169
Näin ilmoitat työnhakuvelvollisuutesi suoritetuksi
2:06
Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut
Рет қаралды 2,1 М.
Full Stack -kehittäjäksi RekryKoulutuksella
19:38
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 253
Työkykyvartti: Polku Töihin -hanke
12:46
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 249
Ryhtyisitkö yrittäjäksi kukkakauppaan?
20:05
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 406
Nuorten koulutusmessut 21.10.2024 Kaarina-talo, messunurkkauksen ohjelma
1:51:40
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 201
RekryTreffit
1:58
TE-palvelut Varsinais-Suomi
Рет қаралды 412
Я сделала самое маленькое в мире мороженое!
00:43
Кушать Хочу
Рет қаралды 4,9 МЛН