TÖRNÄVÄN RUUTIMUSEON KUMMITUKSET

  Рет қаралды 4,112

AAVEJAHTI

AAVEJAHTI

Күн бұрын

Nyt on todella mielenkiintoinen ja historiallinen kohde. Seinäjoen Törnävän kartanoalueella sijaitseva 1826 vuonna valmistunut ruutilaboratorio eli propeeri, joka on toiminut myös ruutimuseona. Tällä hetkellä museo on yleisöltä suljettu.
Ei pettänyt tutkimus odotuksia ja todella hyviä ja vakuuttavia todisteita sain talon henkimaailmasta halloween iltana 31.10. Katsokaa ja ihmetelkää. On kyllä kovaa settiä. Paikan kummitustarinoista sen verran, että talossa on nähty sotilasasussa kulkeva partainen venäläinen sotilas joka kulkee ovien läpi, kuultu askelia, puhutaan jopa henkirikoksesta jonka uhri olisi haudattu talon alle ja tämä nainen ilmestyy aina puolen yön aikaan ja lähtee liikkeelle isosta huoneesta. Myös kartanon pehtoorin kerrotaan edelleen kulkevan näillä rakennuksilla tiluksillaan. Vanha historiallinen talo, joka on nähnyt monenlaista elämää.
Panostin myös videon tekemiseen tällä kertaa tavallista enemmän ja uskon, että tämä reilu puolen tunnin video ei jätä kylmäksi. Kenties Suomen kummittelevin museo ja voin sanoa, että paikalla asutaan edelleen ja tutkimuksen aikana tapahtui paljon selittämättömiä asioita joita on nyt myös todistettavasti videolle saatu...
Peukuttakaa ja kommentoikaa videota. Paras videoni tähän mennessä ehdottomasti.

Пікірлер: 24
@tilitantti5270
@tilitantti5270 10 ай бұрын
Huikea paikka,koko alue,historiaa.Vanha talo,henkiä on,sen aistiikin. Kuvia menneistä. nähtävillä,kiitos videosta👍
@aavejahti4643
@aavejahti4643 10 ай бұрын
Kiitos 👍
@Tiasdaa
@Tiasdaa 10 ай бұрын
Hienoa nähdä kotipaikkakunnalta näitä videoita välillä :D
@riikkaheinonen7078
@riikkaheinonen7078 8 ай бұрын
Tällä "päämiehellä" on erittäin mukava, pehmeä ja rauhoittava ääni 👍👍👍
@aavejahti4643
@aavejahti4643 8 ай бұрын
Kiitos
@juhanijantti1285
@juhanijantti1285 10 ай бұрын
Uskomatonta 😱 upea tutkimus jälleen ☝🏻
@aavejahti4643
@aavejahti4643 10 ай бұрын
Kiitos paljon 👍😎👻
@tainak1466
@tainak1466 9 ай бұрын
Kiitos Taas Huikeasta Tutkimuksesta. Uutta Odotellessa 😊
@aavejahti4643
@aavejahti4643 9 ай бұрын
Kiitos 👍😊
@tommyhayrynen1743
@tommyhayrynen1743 10 ай бұрын
Hieno video kiitos
@aavejahti4643
@aavejahti4643 10 ай бұрын
Kiitos 👍😊
@minnakontkanen7965
@minnakontkanen7965 6 күн бұрын
Kävin eilen Kartanolla Törnävän.
@aavejahti4643
@aavejahti4643 5 күн бұрын
Hieno paikka se kyllä 👍 Ajatellut kysyä sinne lupaa tässä jossain välissä päästä vähän kuvailee 👻
@aavejahti4643
@aavejahti4643 5 күн бұрын
Hieno paikka se 👍 Oon ajatellu kysyä sinne lupaa joku päivä päästä kuvailee 👻
@aavejahti4643
@aavejahti4643 10 ай бұрын
Kommentoikaa videota mitä ja mistä piditte siitä 👍👻
@ossikeinanen1242
@ossikeinanen1242 10 ай бұрын
No ne äänet ja se laite oli mielenkiintoinen.
@aavejahti4643
@aavejahti4643 10 ай бұрын
@@ossikeinanen1242 mitä kohtaa tarkoitat? Nämä mitkä olen evp ääniksi tulkinnut niin ovat niitä.
@ossikeinanen1242
@ossikeinanen1242 10 ай бұрын
​@@aavejahti4643Naisen ääni .Kohdassa
@ossikeinanen1242
@ossikeinanen1242 10 ай бұрын
​@@aavejahti464310,00 .
@aavejahti4643
@aavejahti4643 10 ай бұрын
Hei se kohta on Ghost tube sovelluksen ääni ja vastaa "Joan" siinä. En tekstittänyt sitä.
@ristosarkola6256
@ristosarkola6256 4 ай бұрын
Puhukaa selvemmin eikä mumista. Hitaampaa kameran käyttöä!
@aavejahti4643
@aavejahti4643 4 ай бұрын
Kameran käyttöön voisi toki enemmän keskittyä. Mutta ei ole irto mikkiä vaan kameroiden omat niin tietyissä tiloissa se on haasteellista.
Nikke Pärmin vankipataljoona
19:40
Ensio Kettunen
Рет қаралды 25 М.
Suomen kummittelevin koti? Tiedätkö ketä kotonasi myös asuu?
14:26
АЗАРТНИК 4 |СЕЗОН 3 Серия
30:50
Inter Production
Рет қаралды 493 М.
So Cute 🥰
00:17
dednahype
Рет қаралды 47 МЛН
Rappiotila ja Yllätyslöytöjä
24:06
Pictures and Footprints
Рет қаралды 8 М.
1960-luvun Seinäjoki
15:57
Seinäjoen kaupunki
Рет қаралды 8 М.
Herttoniemen Öljysatama 1937-1992
41:51
Helsingin kaupunginmuseo
Рет қаралды 157
Katsastus -special | Karpolla on asiaa
24:49
Karpo Official
Рет қаралды 201 М.
Jatkosodan jälkeinen Kuusamon venäläismiehitys (1944)
18:42
TheyTalkSuomi
Рет қаралды 15 М.
Aavedata - Raatteen tien tutkimus
35:55
Aavedata
Рет қаралды 352 М.
Valmet 361 D
10:41
tuotetube
Рет қаралды 46 М.
AAVEJAHTI | ERÄÄN TALON TUTKIMUS
12:28
AAVEJAHTI
Рет қаралды 5 М.
Nuoruuteni Seinäjoki
26:18
Seinäjoen kaupunki
Рет қаралды 16 М.
Lonelyurbanex ja Autio Peltitalo
38:19
Lonelyurbanex
Рет қаралды 22 М.
АЗАРТНИК 4 |СЕЗОН 3 Серия
30:50
Inter Production
Рет қаралды 493 М.