TESTISSÄ JOULUKALENTERIT 2017 | JOULUKALENTERI TULEE

  Рет қаралды 273,593

naaG

naaG

6 жыл бұрын

Tuben puolella mun tulot muodostuu, kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on sisältöyhteistyöt. Saan brändiltä korvauksen kun esittelen kanavallani heidän tuotetta tai palvelua. En kuitenkaan ikinä suosittele tuotetta, johon en oikeasti usko. Toinen, mistä tuloni muodostuu on mainostulot eli Googlen näyttämistä mainoksista videoni yhteydessä. Näitä mainoksia ovat ne, mitä näkyy videon alussa, keskellä videota, videon päällä alalaidassa, sekä videon vieressä oikealla puolella. Mitä enemmän videoitani klikataan, sitä isommat ovat mainostuloni. Keskimäärin miljoona näyttökertaa on 900e.
Videolla paljastan, että toteutetaan Joulukalenteri Valtterin kanssa myös tänä vuonna. Joulukalenterin myötä, kun kuvaan lähes joulukuun jokaisena päivänä videon, on kyseisen kuukauden näyttökerrat kaikista suurimmat. Näin myös mainostuloni ovat suurimmat verrattuna muihin kuukausiin. Viime vuonna mainostuloja kertyi joulukuun aikana 3 535,26 €. Tänä vuonna tähtäämme samoihin tai korkeampiin lukemiin, sillä lahjoitamme Valtterin kanssa joulukuun aikana kertyneet mainostuloni kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.
Musta on ihanaa tehdä yhdessä hyvää. kyllä vain, lahjoitus on ihan yhtä paljon teiltä kuin minultakin. Just sä siellä ruudun takana mahdollistat nuo mainostulot klikkaamalla videoni auki, joten joulukuun aikana joka kerta kun pistät videoni pyörimään olet tukemassa hyvää tarkoitusta. Lahjoitus kohdetta emme ole Valtterin kanssa vielä päättäneet, mutta haluamme jollain tapaa lahjoittaa rahat suomalaisten nuorten ja nuorten aikuisten hyväksi, sillä suurimmaksi osaksi he ovat tai te olette niitä jotka videoitani katsoo. Mielessäni on alustavasti yksi kohde, mutta olisi kiva kuulla, jos teillä on ideoita sopivan lahjoituskohteen suhteen. Jollain teistä saattaa olla mielessä sellainen kohde, mitä mulla ei ole edes tullut mieleenkään, joten ideoita saa jättää vapaasti kommentteihin.
Joulukuun jälkeen ensi vuoden alussa tulemme lahjoittamaan lahjoituspotin henkilökohtaisesti kohteeseen ja tullaan kuvaamaan tästä myös video, jotta te pääsette myös mukaan. Kuten jo aiemmin sanoinkin, onhan lahjoitus ihan yhtälailla teiltä kuin multa ja Valtterilta.
|KATSO MYÖS|
Testissä Joulukalenterit 2015 -video: • JOULUKALENTERIT TESTIS...
Testissä Joulukalenterit 2016 -video: • JOULUKALENTERIT TESTIS...
Videolla esiintyvien joulukalentereiden hinnat:
Brain Blasterz 5,40 €
My Little Pony Ligh Up 7,95 €
Kinder Mini Mix 7,95 €
Hello Hoho 25,90 €
Itse Ilkimys 5,40 €
Halva Karkkikalenteri 9,50 €
Lakrids 39,00 €

Пікірлер: 1 300
@snowboardingsara756
@snowboardingsara756 6 жыл бұрын
tykkää tästä, jos haluat että rahat lahjoitetaan syöpäsäätiöön. se on tosi tärkee asia, ja vuosittain nuoria sairastuu syöpään joka on tosi surullista :(🙏🏻
@lps1580
@lps1580 6 жыл бұрын
todellakin sillä mun yhellä kaverilla on leukemia 😭😢💕
@annineeen7762
@annineeen7762 6 жыл бұрын
Samaa mieltä oon!
@tiinavahakuopus1381
@tiinavahakuopus1381 6 жыл бұрын
Snowboarding Sara todellakin😭💗
@karoliinaliljeroos6445
@karoliinaliljeroos6445 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa Sylva Ry:lle
@kristiinasofia3873
@kristiinasofia3873 6 жыл бұрын
Joo todellakin koska mun isoveljellä oli munuais syöpä😢😢😭😭😿😿💚💚😙😙
@irinatallgren1202
@irinatallgren1202 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa lasten syöpäsairaalaan :-)
@lps1580
@lps1580 6 жыл бұрын
Irina Tallgren Joo 💕😢
@kiibainen2293
@kiibainen2293 6 жыл бұрын
Irina Tallgren Todellakin
@Kiwilintu
@Kiwilintu 6 жыл бұрын
Irina Tallgren joo!
@jokukaapio9692
@jokukaapio9692 6 жыл бұрын
Kyllä!
@nooraemilia9688
@nooraemilia9688 6 жыл бұрын
Tää vaikka!
@ranjapesonen8827
@ranjapesonen8827 6 жыл бұрын
lahjottakaa mielenterveystyölle tai syöpäsairaille lapsille💜💜
@juttahautakoski5121
@juttahautakoski5121 6 жыл бұрын
Ranjapesonen joo
@eemil257
@eemil257 6 жыл бұрын
Ai ku sä oot sellane
@ranjapesonen8827
@ranjapesonen8827 6 жыл бұрын
peruna72 emmää itestäni puhunu
@inhisglory960
@inhisglory960 6 жыл бұрын
Ranjapesonen eli sulle
@oonajessi5192
@oonajessi5192 6 жыл бұрын
Jos ihmine tulee tänne ehdottaa mihi nää vois lahjottas ne rahat nii mikä hitto siin on et pitää heti tulla laittaa et "ai koska sä oot sellane" tai "ai sulle" niinku jos ihmiset haluu hyvää jollekki tietylle sairausryhmälle nii ei se tarkota sitä et ite kuuluis siihen + voimii jos kuulut syöpälapsiin tai mielenterveyshäiriöisiin nuoriin/lapsiin ❤
@antonkorhonen7212
@antonkorhonen7212 6 жыл бұрын
Suomen syöpäsairaille lapsille! tykätkää nii janne näkee
@pekkatuisku2889
@pekkatuisku2889 5 жыл бұрын
kwkskdk ekei ' djöjsöäddit
@copotheman4350
@copotheman4350 6 жыл бұрын
Aivan ihanaa, että aiotte lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, arvostan! ❤
@miljaniemi8938
@miljaniemi8938 6 жыл бұрын
aivan ihanaa et lahjoitatte mainoksista tulleet rahat hyväntekeväisyyteen :’) ❤️ ehdottaisin kohteeksi joko syöpäsäätiötä, koska jokainen varmasti tietää jonkun läheisen joka on sairastunut tai jopa kuollut syöpään, tai sitten nuorten mielenterveysongelmien auttaminen
@helilundelin282
@helilundelin282 6 жыл бұрын
Milja Niemi wow00
@orvokkiirene
@orvokkiirene 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa masennusta sairastaville lapsille tai sylvesterille
@eemil257
@eemil257 6 жыл бұрын
en
@inhisglory960
@inhisglory960 6 жыл бұрын
Oonoma kiitos kun autat minua
@Val3r1ana
@Val3r1ana 6 жыл бұрын
Rakastan aina tätä teijän kalenteri testausta ja itse joulukalenteriakin. Ihanaa että tänä vuonna laitatte hyväntekeväistyyeen ne rahat, todella ihana teko ja arvostan suuresti. Ja videoon liittyen mun lemppari kalenteri on fazerin kalenteri, siinä vaan on parhaat suklaat ja se näyttää niin kauniilt!!
@neamattila1733
@neamattila1733 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa syöpäsäätiöön💕💕💕💕
@iida950
@iida950 6 жыл бұрын
Nea Mattila munkin mielestä pitäis lahjottaa sinne💙
@vilmakosonen698
@vilmakosonen698 6 жыл бұрын
Iida L ja mun
@lps1580
@lps1580 6 жыл бұрын
jep koska mun yhellä kaverilla on leukemia 😢💕
@minkasylvia
@minkasylvia 6 жыл бұрын
Nea Mattila joo
@jonttu6664
@jonttu6664 6 жыл бұрын
Joo
@stellis206
@stellis206 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa ne syöpäsäätiöön! Tai johonkin eläinjuttuun :) Tai WWF:ffään❤
@Lollip0ppari
@Lollip0ppari 6 жыл бұрын
Ehdottomasti nuorten hyväksi! Tosi sydämellinen teko sulta Janne. ❤️ Videoki oli tosi hyvä! Keep going!
@sofiarissanen4106
@sofiarissanen4106 6 жыл бұрын
Mä ainakin meinaan kattoo joka päivä joulukalenterin! Niin hyviä ollu viime vuosinakin. Ihania ootte💖💞
@lumivahasoyrinki2938
@lumivahasoyrinki2938 6 жыл бұрын
Lahjottakaa nuorten mielenterveys ongelmiin
@elinasyri8851
@elinasyri8851 6 жыл бұрын
Lumi Vähäsöyrinki Tämä.👍
@veerarasanen2831
@veerarasanen2831 6 жыл бұрын
Joo kannattais, koska niitä on paljon... Minäkin sairastan masennusta:((
@salla8631
@salla8631 6 жыл бұрын
Syöpäsäätiölle
@kaljahemuli52
@kaljahemuli52 6 жыл бұрын
Salla 5 🥂
@juttahautakoski5121
@juttahautakoski5121 6 жыл бұрын
Salla 5 myös köyhille lapsi perheille 👪
@salla8631
@salla8631 6 жыл бұрын
Jutta Hautakoski Niin 👍
@vilma4120
@vilma4120 6 жыл бұрын
Ihanaa!! Oot Janne niiiin hyväsydäminen kun lahjoitat hyväntekeväisyyteen paljon rahaa!
@amandapyorala293
@amandapyorala293 6 жыл бұрын
Oi aivan ihana idea ja paras joululahja mitä voi antaa, sillä jotkut todella ovat tämän tarpeessa ❤️ Myös itse video oli hyvä! Todella kultaista ja hyväsydämistä, ihanaa 💗
@sohvijosefina5435
@sohvijosefina5435 6 жыл бұрын
Jos äiti käskee joulukuun aikana ulos ku katon youtubee nii sanon vaa et ”En mä voi ku teen hyväntekeväisyyttä!” 😂❤️
@silj9261
@silj9261 6 жыл бұрын
Sohvi Josefina joo😂😂
@elli8063
@elli8063 6 жыл бұрын
Sohvi Josefina Vois itekki
@tinjareponen
@tinjareponen 6 жыл бұрын
Sohvi Josefina joo ihan paras idea!!
@Laura-lj2jd
@Laura-lj2jd 6 жыл бұрын
Aivan ihana idea tuo mainostulojen lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen. Ja varsinkin nuorten tukemiseen. Arvostan. ❤👍 Ja tulen varmasti katsomaan jokaisen joulukalenterijakson. 👌
@dorkesguuggeli4493
@dorkesguuggeli4493 6 жыл бұрын
Naag, oot paras ja hyvä tubaaja. Teet hyviä ja mielenkiintoisia videoita aina ja oot myös super rennon ja rauhalisen oloinen näissä videoissasi.. Sitä kautta saan myös iloa omaa elämäänki.. Kiitos siitä.. Oon sun videoita katellu reilun vuoden enkä oo vielkää kyllästyny sun videoihi koska oot best ikinä..
@halla8613
@halla8613 6 жыл бұрын
Mahtavaa että lahjotat hyväntekeväisyyteen!! Yleensä tubettajista saa aika "itsekkään" kuvan, toisin kun susta!❤ Oot tosi ihana ihminen, go Janne🔥
@neakemppi
@neakemppi 6 жыл бұрын
Ihana ajatus lahjoittaa hyväntekeväisyyteen❤! Ja olisi ihana jos lahjoittaisitte WWF:älle😿❤
@jisun7083
@jisun7083 6 жыл бұрын
Viola The Mixer eläintensuojelu yhdistys
@pineapplepie5590
@pineapplepie5590 6 жыл бұрын
Turha säätiö
@silakanpoistoaine
@silakanpoistoaine 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa syöpä säätiöön korjaus😓
@julianiemi9026
@julianiemi9026 6 жыл бұрын
Aah ihanaa että lahjoitat hyväntekeväisyyteen! Oot khyl paras!
@sarasalo4986
@sarasalo4986 6 жыл бұрын
Eikä oo😈😈😈😈
@sapphrodite2416
@sapphrodite2416 6 жыл бұрын
miun ehotus ois et auttasitte nuoria joilla on mielenterveysongelmia! ihanaa että teette hyväntekeväisyyttä
@wo2559
@wo2559 6 жыл бұрын
Lahjottakaa lasten syöpä säätiölle
@nellilehtonen2298
@nellilehtonen2298 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa syöpäsäätiölle
@lunarhrt2521
@lunarhrt2521 6 жыл бұрын
Aivan ihanaa että aiotte lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, arvostan hirveästi.
@Ella-sm9qn
@Ella-sm9qn 6 жыл бұрын
Aivan mahtavaa, että laitatte rahat hyväntekeväisyyteen❤ Arvostan tosi paljon❤
@amalia8957
@amalia8957 6 жыл бұрын
Vai aito ja oikea joulukalentereiden maistelu video tulee vain Jannelta ja Valtterilta ❤✨
@lottazitting1888
@lottazitting1888 6 жыл бұрын
olen täysin samaa mieltä!
@linneauwu891
@linneauwu891 6 жыл бұрын
PEPPER Jep
@Vadelmamehu
@Vadelmamehu 6 жыл бұрын
Ihana jouluinen teema video ja onneksi joulu on kohta❤😂👍
@hullulapsi314
@hullulapsi314 6 жыл бұрын
Ihana että tulee taas joulukalenteri!😍❤ Rakastan niitä❤ Ja ihana juttu että lahjoitat hyväntekeväisyyteen!❤ Katon jokaisen luukun!❤☺
@hiltsuhamalainen8836
@hiltsuhamalainen8836 6 жыл бұрын
Mahtava video
@olinellu
@olinellu 6 жыл бұрын
Syöpäsäätiölle olisi tuo summa ihana lahja💕
@lottajippy2451
@lottajippy2451 6 жыл бұрын
Tykkää jos ootit tätä uutista 🙋🏼‍♀️
@lottaorelma5719
@lottaorelma5719 6 жыл бұрын
Lotta :D heh mun nimi on Lotta😊
@lottajippy2451
@lottajippy2451 6 жыл бұрын
LPS Kattmint 👊🏻 klikkaa
@miiahyvarinen1081
@miiahyvarinen1081 6 жыл бұрын
Ihanaa että lahjoitatte hyväntekeväisyyteen, arvostan todella todella paljon ❤ Yks mulle todella tärkeä paikka mihinkä kannustan lahjoittamaan on lastensairaala ❤❤😚😚
@rosav4271
@rosav4271 6 жыл бұрын
Upeeta että lahjotatte hyväntekeväisyyteen! Ja oon niin oottanut näitä teidän joulukalenterien maisteluvideoita sekä ite joulukalenteria!
@tuuliah_3180
@tuuliah_3180 6 жыл бұрын
Nuorten mielenterveystyöhön :)
@sakkinekarla3734
@sakkinekarla3734 6 жыл бұрын
Johonkin eläinten hyväntekeväisyys juttuun!!koska monet eläimet joutuvat elämään hirveän elämän
@caritakarhu6835
@caritakarhu6835 6 жыл бұрын
Karla Säkkinen niimpä!😩❤️
@dfhawydayw3510
@dfhawydayw3510 6 жыл бұрын
Karla Säkkinen vittu te olette vajaita
@saarakuja
@saarakuja 6 жыл бұрын
Reetta Kauppinen eläinkokeissa on tarkat säännöt että ne eläimet ei kärsi...
@501jj9
@501jj9 6 жыл бұрын
Reetta Kauppinen vittu herää maailmas on lapsia jotka elää vitun paskaa elämää koska niil on syöpä yms ja jokut vittu 6 v lapset saa tietää et ne elää enää pari viikkoo nii vittu herää
@sakkinekarla3734
@sakkinekarla3734 6 жыл бұрын
Saara Kujala no kato esim. Video nimeltä "eläinkokeiden järjettömyys" nii ehkä tajuut..
@seela9283
@seela9283 6 жыл бұрын
Hyvä Janne! Ihana ajatus ja siistiä että tulee taas joulukalenteri😊👍❤
@jenna348
@jenna348 6 жыл бұрын
Siis oob oottanu niin kauan tätä videoo
@juttahautakoski5121
@juttahautakoski5121 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa sairaille lapsille olisin niin ylpeä siitä Minä itse sairastan skolioosia joten olisin että lahjoitaisitte johonkin lapsiin liittyvään tai johonkin syöpä skolioosi jne. Ps.ootte kivoja
@jyliysleino3892
@jyliysleino3892 6 жыл бұрын
Hienoa että haluatte lahjoittaa hyväntekeväisyyteen rahaa! Minun mielestäni kannattasi lähettää rahat lastensyöpäsairaaloihin!!
@veera7438
@veera7438 6 жыл бұрын
Jess vihdoin tää tulee ja Ihanaa että lahjoitatte ❤
@venlarosenberg5125
@venlarosenberg5125 6 жыл бұрын
Aivan ihanaa että lahjoitatte. Ihmisille tulee hyvä mieli❤️❤️
@evawelling4524
@evawelling4524 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa SEY:lle! Eli Suomen EläinYhdistykselle
@xTulkku
@xTulkku 6 жыл бұрын
Oisko lasten sairaala tai johonkin muuhun sairaanhoitoon liittyvään? Vai vähävaraisille nuorille yms.
@iina-lottakuisma9704
@iina-lottakuisma9704 6 жыл бұрын
uuteen lastensairaalaan!! iso summa rahaa auttais tosi paljon lasten ja nuorten hyvinvointia ja olis siistiä lahjottaa ne sairaalaan!
@tuaporthan3443
@tuaporthan3443 6 жыл бұрын
ihanaa et tulee joulukalenteri💓ootte niin ihanii😩❤️😭❣️
@snowdropzz
@snowdropzz 6 жыл бұрын
Lahjottakaa johonkin eläinjuttuun
@neamaria8487
@neamaria8487 6 жыл бұрын
Juri Villilä joo
@emmikonstari5564
@emmikonstari5564 6 жыл бұрын
Juri Villilä suomaliset nuoret = eläimet ?????
@ainoking
@ainoking 6 жыл бұрын
Emmi Konstari idiootti. kun väkisin väärinymmärretään.
@neamaria8487
@neamaria8487 6 жыл бұрын
Emmi Konstari Tarkoitetaan että janne ja waltteri vois lahjoittaa ne rahat johonki eläin juttuun
@neamaria8487
@neamaria8487 6 жыл бұрын
amalia jep
@heidimakela2830
@heidimakela2830 6 жыл бұрын
Sillä tavalla voisitte hyväntekeväisyyteen lahjoittaa nämä kertyvät rahat, mitä olette saaneet tienattua, että, kun kerta nuorten hyväksi te haluatte jotain tehdä rahallisesti, niin se voisi esimerkiksi liittyä siihen, että kun nuoria on paljon työttöminä, niin jollain tapaa siihen liittyen! Toivottavasti hiffasitte, mitä meinaan.. :D
@helilundelin282
@helilundelin282 6 жыл бұрын
Eŕffgfde
@heidimakela2830
@heidimakela2830 6 жыл бұрын
Heli Lundelin ?
@iskodisko
@iskodisko 6 жыл бұрын
lahjoittakaa roosanauhalle, pari tuttua sairastunut siihen, aika nuotia molemmat ja aivan ihanaa että teette hyväntekeväisyyttä😘❤️👌🏼
@lumppu666
@lumppu666 6 жыл бұрын
vilma vain vitun vilma miten mä aina löydän sut täältä. oisit ehottanu että lahjottais m&m:lle. ps se mustelma on VIHREE
@ilona5980
@ilona5980 6 жыл бұрын
Ihanaa että tulee taas Joulukalenteri❤❤❤💚💚💚💙💙💙💛💛💛
@pihla7926
@pihla7926 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa Kehitysvammaisille!! Ne ovat ihania!❤
@jessicakumpula8365
@jessicakumpula8365 6 жыл бұрын
_ Pihlazza _ Nii
@ritaforsbacka2933
@ritaforsbacka2933 6 жыл бұрын
_ Pihlazza _ se on totta!!!
@ytdtyu
@ytdtyu 6 жыл бұрын
Jee nää on nii kivoi❤️
@tellevro8324
@tellevro8324 6 жыл бұрын
Ihan mahtavaa! Pitää triplata videon kattomiset että saadaan iso potti kasaan. Hyvä te ❤️❤️✌🏻✌🏻
@sinisorsia6604
@sinisorsia6604 6 жыл бұрын
Superkiva video! Odotan innolla joulukalenterianne
@elmiahonen2929
@elmiahonen2929 6 жыл бұрын
MLL! Se ois ihana lahjoituskohde! Koska ne auttaa oikeesti nuorii
@elmiahonen2929
@elmiahonen2929 6 жыл бұрын
M&M for life Apuu pitää haluta jotta sitä voi saada...jos sulla on hklö kohtasii kokemuksii (huonoi) MLL Se johtuu vrm susta...omasta epävarmuudesta yms.
@rumalapso5626
@rumalapso5626 6 жыл бұрын
lasten sairaala ois aik nice lahjotus kohde 😆 mul jäi traumat joulukalenterista koska mun serkku söi mun koko joulukalenterin ja olin sillon 4
@inka-9104
@inka-9104 6 жыл бұрын
EMPPUUHH voi ei🖓❤
@essiMay96
@essiMay96 6 жыл бұрын
Jes! Joulun odotus ei ois ollu mitää ilman sun Joulukalenteria! Mutta mikä on vielä hienompaa on se että tulot menevät hyväntekeväisyyteen. Pakko nostaa hattua, arvostan todella suuresti, hyvä Janne! ❤👏
@viivianniina5207
@viivianniina5207 6 жыл бұрын
Aivan ihana idea lahjoittaa mainostulot hyväntekeväisyyteen!
@sofiep2197
@sofiep2197 6 жыл бұрын
Syöpäsäätiölle💙😘ps.Ootte parhaita ja ootte mun yksiä lempi tubettajia!!!💖💖💖👏💪
@vade1704
@vade1704 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa eläinsuojeluun!
@dfhawydayw3510
@dfhawydayw3510 6 жыл бұрын
c l o w. Noei juntti
@Helmi-pu9eo
@Helmi-pu9eo 6 жыл бұрын
c l o w. Joo
@katapelaa7988
@katapelaa7988 6 жыл бұрын
HYVÄ NAAG!!! Oot ihana kun lahjotat hyväntekeväisyyteen!!
@blackvelvetnations1828
@blackvelvetnations1828 6 жыл бұрын
Super kivaa kun laitatte rahat hyväntekeväisyyteen, ite aion kattoo sun kaikki joulukuussa tulleet videot!:3 =Nostan hattua=
@helmi3041
@helmi3041 6 жыл бұрын
Mulla on haribo joulukalenteri
@nightingalee
@nightingalee 6 жыл бұрын
Lahjottakaa nuorten mielenterveystyölle
@hannasorri1565
@hannasorri1565 6 жыл бұрын
enjuska_ n Sama
@karoliinah9875
@karoliinah9875 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa nuorten mielenterveyteen!! ❤
@ahonevenla
@ahonevenla 6 жыл бұрын
Todellaki suututtas jos ette tekis tätä videooo! Tää on paras vidi!
@lps1580
@lps1580 6 жыл бұрын
Voitteko lahjoittaa lasten syöpä osastolle (tai mikä lie onkaan) koska mun yhellä kaverilla on leukemia 💕😢😭
@millaonalffa
@millaonalffa 5 жыл бұрын
Voimii sun kaverille näin vuoden jälkeen
@ilona5251
@ilona5251 6 жыл бұрын
Mul on toi mlp kalenteri xd
@painepesuri3056
@painepesuri3056 6 жыл бұрын
samppa_ gamer sil on se minkä se haluu...
@tebsu4387
@tebsu4387 6 жыл бұрын
Tosi hienoa että lahjotatte hyväntekeväisyyteen, Hyvä päätös:) ja taas oli tosi hyvä video 👍 Tsemppiä seuraaviin videoihin 😊
@mattus6368
@mattus6368 6 жыл бұрын
Todella hyvä Joulukalenteri joka vuosi:)
@aadu6714
@aadu6714 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa syöpäsäätiöön tai WWF:lle
@pinja5036
@pinja5036 6 жыл бұрын
Missä JEEEEEEE😥
@neamikkonen3293
@neamikkonen3293 6 жыл бұрын
Ihanaa! Lähetätte hyväntekeväisyyteen!!😍😍😘😘
@sxrx2543
@sxrx2543 6 жыл бұрын
Teidän joulukalenterin maistelu videot on klassikkoja, tuleehan ens vuonna:3 Ihana miten avoin sä oot noitten KZbin massien kanssa nykyään, ja vielä ihanampaa on se että sä lahjotat ne hyväntekeväisyyteen. Tykkään myös sun nykyisestä editointi tyylistä - jatka samaan malliin!
@iidateivainen5757
@iidateivainen5757 6 жыл бұрын
Lahjottakaa vaikka köyhien lasten hyväksi tai saastunen meren
@23otx29
@23otx29 6 жыл бұрын
Iidukka Lps Ja sun syöpäsee pilluu
@juliamaria9622
@juliamaria9622 6 жыл бұрын
lahjoittakaa johonkin lastensairaalaan!❤
@nova9448
@nova9448 6 жыл бұрын
Hyvä, Janne! Erittäin kova veto tuo lahjoitus.
@Julia-iw4sr
@Julia-iw4sr 6 жыл бұрын
Ihan sairaan hyvä video! Ja tosi kiva ja tärkee juttu toi lahjotus!
@watermelon5739
@watermelon5739 6 жыл бұрын
PARAS UUTINEN IKINÄ !
@ytdtyu
@ytdtyu 6 жыл бұрын
Missä hinnat?
@sennikettunen9656
@sennikettunen9656 6 жыл бұрын
tae mietin itse samaa, kaipaan hintoja, itteä kiinnosti superisti toi lindt vai miten kirjotetaankaan
@tinja3178
@tinja3178 6 жыл бұрын
NIINPÄ!!!! täälki muute army!!!
@iida4697
@iida4697 6 жыл бұрын
descissä
@inkatahvanainen6612
@inkatahvanainen6612 6 жыл бұрын
tae mietin samaa...
@saurora5615
@saurora5615 6 жыл бұрын
NE LUKEE VIDEON TIEDOISSA VIIMEISENÄ.
@Busybee44
@Busybee44 6 жыл бұрын
mieletöntä, hyvä Janne! 🎅🏼
@ritaforsbacka2933
@ritaforsbacka2933 6 жыл бұрын
arvostan ihan sikana että lahjoitatte hyväntekeväisyyteen❤ Itse lahjoittaisin kehitysvammaisille nuorille oma veljeni on kehitysvammainen ja sillä saisi jo vaikka mitä hyvää aikaan💞💞💞
@MouCola
@MouCola 6 жыл бұрын
Ihana idea! Ehdotan kohteeksi Hope ry.
@sanni3307
@sanni3307 6 жыл бұрын
Lahjota wwf:lle :3
@adelehoy
@adelehoy 6 жыл бұрын
Sis envoi sanoinkuvailla kuin PALJO RAKASTAN sun videoita ja nyt ku vielä tulee jällee joulukalenteri nii halleluujah!! Thank god, ja aivan Superia että hyväntekeväisyytee lahjoitat, mahtavaa Janne!!
@miljasalmela_
@miljasalmela_ 6 жыл бұрын
Lahjota syöpäsäätiölle. Ja arvostan kovasti että suosut lahjoittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen💟
@juha7352
@juha7352 6 жыл бұрын
Lahjottakaa sinne syöpä juttuun
@iinarosenblad7368
@iinarosenblad7368 6 жыл бұрын
mun mielestä teiän pitäis lahjottaa uniceffiin :)
@mirellavilmi1715
@mirellavilmi1715 6 жыл бұрын
Iina Rosenblad Ei unicefiin ne ei mene sinne minne pitäis.. Ne menee politiikoille...
@venlalattu3293
@venlalattu3293 6 жыл бұрын
Lahjoittakaa syöpäsäätiöön tai nuorten mielenterveys ongelmiin!
@elinasyri8851
@elinasyri8851 6 жыл бұрын
Aivan ihana ele, oot niin huippu.❤️
@nellarimpioja8541
@nellarimpioja8541 6 жыл бұрын
Auttakaa bandoja tai jääkarhuja! Suomen nuorilla on kaikki ihan ok hyvin mutta ne pikku pallerot menettää kotinsa!
@tapiokeskinen5531
@tapiokeskinen5531 6 жыл бұрын
bandoja
@helilundelin282
@helilundelin282 6 жыл бұрын
Tai meille
@iidajuliaaa1314
@iidajuliaaa1314 6 жыл бұрын
Ei oo kaikilla nuorilla...mutta se on kyl totta et bandoja ja jääkarhuja pitäis auttaa
@agb1235
@agb1235 6 жыл бұрын
bandoja
@jonttu34
@jonttu34 6 жыл бұрын
Mä katon niit siun kalentereit tosi paljo
@kuolematonkatto8420
@kuolematonkatto8420 6 жыл бұрын
Janne oot ihana Sun videot aina piristää päivää!😉
@julialeiviska839
@julialeiviska839 6 жыл бұрын
Jannen joulukalenteri kuuluu joulukuun kohokohtiin! Ilman sitä joulukuu ei ole sama joulukuu💕
@nelli-mimosaovaskainen4996
@nelli-mimosaovaskainen4996 6 жыл бұрын
Lahjottakaa hope :lle
@lilli7618
@lilli7618 6 жыл бұрын
Nelli Ovaskainen kuka se on?
@lilli7618
@lilli7618 6 жыл бұрын
Nelli Ovaskainen Hope?
@juustohoyla6200
@juustohoyla6200 6 жыл бұрын
Roosa Nauhaa
@inhisglory960
@inhisglory960 6 жыл бұрын
VSFShipLover opettele kirjottaan
@inhisglory960
@inhisglory960 6 жыл бұрын
VSFShipLover 😂 Roosa-Nauha, keittääkö yli
@kauramarsu7936
@kauramarsu7936 6 жыл бұрын
Aaa ihanaa, ootte mahtavia ja tää video oli mahtava! 8-D
@inka4674
@inka4674 6 жыл бұрын
Voisitte lahjoittaa köyhiin maihin:) ja todella hyvä kun lahjoitatte rahaa (jonnekkin) ❤️ arvostus on suuri:))
TESTISSÄ AMERIKAN JOULUHERKUT 2019 | 19. LUUKKU
29:41
naaG
Рет қаралды 52 М.
IKEAN HERKUT TESTISSÄ 🍭🍧 | naaG & Valtteri
18:04
naaG
Рет қаралды 356 М.
39kgのガリガリが踊る絵文字ダンス/39kg boney emoji dance#dance #ダンス #にんげんっていいな
00:16
💀Skeleton Ninja🥷【にんげんっていいなチャンネル】
Рет қаралды 8 МЛН
Iron Chin ✅ Isaih made this look too easy
00:13
Power Slap
Рет қаралды 36 МЛН
50 YouTubers Fight For $1,000,000
41:27
MrBeast
Рет қаралды 208 МЛН
TESTISSÄ ERIKOISET JOULUMAUT | LUUKKU 1
20:52
naaG
Рет қаралды 158 М.
TESTISSÄ JOULUKALENTERIT 2017
19:28
Joona Hellman
Рет қаралды 240 М.
MY DAY: KOTI JOULUKUNTOON | DESENIO
19:05
naaG
Рет қаралды 86 М.
Q&A + Keitä me ollaan ja miksi Youtube?😎
18:20
Suna & Jere
Рет қаралды 2 М.
TESTATAAN SPIRITISMIÄ | 🎃 HALLOWEEN SPESIAALI 🎃
12:43
PIPARKAKKUTALO-HAASTE | LUUKKU 15
15:31
naaG
Рет қаралды 266 М.
Kuuro mykkä sokea -haaste julkisilla paikoilla!
31:16
Toimistopojat
Рет қаралды 66 М.
TESTISSÄ JOULUKALENTERIT 2019 | naaG
28:46
naaG
Рет қаралды 146 М.
TESTISSÄ ERIKOISET JOULUKALENTERIT 2017
12:16
Derya Dincer
Рет қаралды 355 М.
39kgのガリガリが踊る絵文字ダンス/39kg boney emoji dance#dance #ダンス #にんげんっていいな
00:16
💀Skeleton Ninja🥷【にんげんっていいなチャンネル】
Рет қаралды 8 МЛН