Tommy Koponen - Löysin surun keskelle lohdun

“Löysin surun keskelle lohdun”
Tommy Koponen, liigaseuran päävalmentaja, liikunnanopettaja
Ilo tehdystä työstä on ylimmillään, kun saa kaulaansa SM-mitalin. Tuon tunteen ääripään Tommy Koponen koki menetettyään äkillisesti siskonsa ja veljensä.
Pelasin nuorena miehenä innolla sählyä muutaman kaverin kanssa. Vuonna 1994 perustimme kokeilumielessä salibandyjoukkueen.
Seinäjoen Peliveljet, SPV, aloitti kilpailemisen nelosdivisioonassa, josta se on noussut lajissaan valtakunnan kärkeen. Suomen mestaruuksia ja cup-voittoja on jo useampia, kuten hopea- ja pronssisijojakin.
Olen ollut vuosien varrella lähes kaikissa tehtävissä, joita salibandyseura tarjoaa. Urheilutoimenjohtajana olen vaikuttanut siihen, miten joukkuetta on kasvatettu ja kehitetty. Julkisuuteen näkyy eniten nykyinen roolini SPV:n päävalmentajana, mikä vaatii intohimoa, sitoutumista sekä yhteistyö- ja johtamistaitoa, mutta myös oman ajankäytön priorisointia.
Urheilun pariin olen päätynyt varmasti siksi, että olen ollut lapsesta lähtien kilpailuhenkinen. Olen halunnut mittailla kykyjäni ja voittaa. Myöhemmin se on johtanut siihen, että SPV on uskaltanut haaveilla isosti ja motivoitunut SM-kullan tavoittelusta.
Kun sen saa kaulaan pitkän, tehdyn työn jälkeen, suuret tunteet ottavat vallan. Iloitsen täysillä! Minulle on tullut mieleen, että se on maistiainen siitä upeasta hetkestä, kun pääsen näkemään Jeesuksen kasvotuksin. Uskovia ovat myös ne pelikaverini, joiden kanssa perustimme SPV:n. Urheilussa olimme alkutaipaleellamme kummajaisia. Suomessa ei ole yleistä, että joukkue liputtaa avoimesti kristillisten arvojen puolesta. Nykyään se herättää aiempaa enemmän kunnioitusta. Koen, että SPV on saanut kilpailuetua toimimalla urheilullisesti ja eettisesti kestävästi. Olemme saattaneet jopa pystyä muuttamaan salibandya peliotteiltaan fiksummaksi.
Vartuin Hankasalmella isossa perheessä, jossa isäni ja äitini tulivat uskoon samana vuonna, jolloin synnyin. Kävimme hengellisissä tilaisuuksissa, ja me lapset myös seurakunnan kerhoissa. Isä piti kotona pyhäkoulua.
Usko on minulle yhtä luonnollista ja tärkeää kuin ilma, jota hengitän. Se ei tarkoita vapautta suruista ja murheista. Vanhempieni ja sisarusteni kanssa olen joutunut kohtaamaan tragedian siitä, että Timo-veljeni päätti päivänsä oman käden kautta. Silloin meillä oli Jumalalle paljon kysymyksiä, joihin emme saaneet vastauksia. Silti yhteinen usko auttoi kestämään surun.
Taivaan isän valmennusta oli ollut se, että siskoni oli aiemmin menehtynyt sairauteen odottamattoman äkillisesti. Nykyisin käyn paljon hengellisissä tilaisuuksissa ja kannan vastuuta omassa seurakunnassani.
Päivittäinen rukous on tärkeää. Myös Raamatun lukeminen ja tutkiminen kuuluvat arkirutiineihini. Opinjanoisena luen myös kristillistä kirjallisuutta. Arkista jumalanpalvelustani on se, että pidän kerran viikossa kerhoa 7-11-vuotiaille pojille. Puuhailemme yhdessä kaikkea, mikä sen ikäisiä kiinnostaa, ja siinä lomassa juttelen siitä, kuka ja millainen Jumala on.
Työkseni opetan nuorille liikuntaa. Samalla muistuttelen heitä miettimään omaa linjaansa ja valintaansa esimerkiksi päihde- ja seksikokeiluissa. Yhdessä koulun aamunavauksessa puhuin pettymyksistä, joita arjessa väistämättä tulee. Kehotin kaikkia rohkeasti kokeilemaan, miten rukous sellaisissa tilanteissa auttaisi. Jumalalla on hallussaan oikea käsikirjoitus jokaisen elämään.

[@editmakela2464]

Kiitos ,että keroit tarinasi.Olin veljesi Timon kanssa Katinalan raamattuopistolla.Hän säesti pianolla opiston kuoroa .Muistaakseni hän oli myös hyvä leipuri. Herra lohduttakoon sinua jälleennäkemisen toivolla .

[@jonnamaatta4941]

Kiitos Tommy, kun kerroit tarinasi. Siunausta

[@ariminkkinen4636]

En Tommi sinua tunne, mutta tunsin sisaresi Liisan ja myös veljesi Timon tunsin oikeastaan todella hyvin. Hän vieraili usein luonani täällä Floridassa. Kiitos Tommi tästä avautumisesta ja todistuksesta. Ole siunattu