Ja taas hyvä video, oot tosi hyvä tarinankertoja, viihdyttävää katsottavaa. Ihan kuin olisi itsekin mukana, jatka vain samaan malliin! KIITOS!!
@VihonviimeinenMohikaaniКүн бұрын
Tosi mukava kuulla, kiitos sinulle erittäin mukavasta palautteesta:).
@sakkeus1214Күн бұрын
Erikoista oli aikoinaan opetella tuo talviverkon pito. Entisaikaan kun meillä vaikka paljon kalastettiin, niin talvella ei kalastettu käytännössä ollenkaan. Matikkakoukut oli melkeinpä ainoa kalastus mitä jäältä käsin tehtiin. Entisaikaan sai kuitenkin jäillä harrastella kun muinoin vielä jäätä varastoitiin jääkellariin myöhemmin käytettäväksi. Melkosta lystiä sekin oli, ensiksi leikeltiin palaset irti ja sitten sellaisilla pitkillä jääkoukuilla lohkareet kyytiin ja jääkellariin.
@VihonviimeinenMohikaaniКүн бұрын
Varastoidut jäät ovat olleet ennenaikaan tosi tärkeä juttu kun ei ole jääkaappeja ollut. Isä kertoi siitä puuhasta kanssa minulle aikoinaan. Minun piti kanssa opetella talviverkkojen laskeminen ns. tyhjästä kun isä ei ollut kalamiehiä eikä ollut muitakaan tuttuja talviverkkojen pitäjiä jotka olisivat neuvoneet miten se pitää tehdä.
@SatuJutilaКүн бұрын
On kyl hyvä että siul kunnon varusteet.ny sit ootellaan verkon laskua.kiitos ihanasta videosta❤
@VihonviimeinenMohikaaniКүн бұрын
Kiitos taas mukavasta palautteesta :). Pakko olla hyvät varusteet kun yksin jäillä liikkuu ja myös kylmillä syysvesillä. Varsin huono uimari kun olen :).
@penttikyllonen47142 күн бұрын
Aloittelin talvi kalastusta 1970 luvulla. Harvoin oli hyvää syysjäätä, vekkonarun uittamiseen. Aloin kokeilemaan että kävin ankkuroimassa sen reilun 60 metrisen, kahden verkon välin jo sulan veden aikana veneellä. Reilun painoiset ankkurikivet ja veden pinnalle reilun kokoiset tyhjät kanisterit, jotka löytyi sitten helposti, vaikka syys tuulet ja aallokot olisi niitä jäädyttäneetkin epämääräisiksi möykyiksi. Upponaruksihan kävi vaikka kaksi ylimääräistä ala-ainaa, yhteen liitettynä. (Ala - ainathan oli 34 metrisiä ja ylä aina 27 metriä pitkiä, kun ainoitin itse verkkoni pitkinä talvipäivinä kotipirtin lämpimässä.) (Kerron myöhemmin lisää verkkojen kokemis niksejä..)
@VihonviimeinenMohikaani2 күн бұрын
Tuohan on varsin hytvä konsti saada verkkonaru jään alle ainakin pienemmillä vesillä missä jäät eivät liiku syksysäillä.Isoilla selkävesillä aina joskus tuulet puhaltavat paksuhkotkin jäät rantaan jos on osa järvestä sulana ja osa jäätynyt. Asuin ennen suuren selkäveden rannassa ja joskus tapahtui aina niin.
@siperianhusky2 күн бұрын
Meillä ollaan yleensä laitettu jo tähän aikaan vuodesta verkot mutta tänä vuonna vasta joulun välipäivinä. Tänä vuonna ei olla päästy edes luistelemaan kun jää oli niin epätasaista. Viimevuonna päästiin ainakin jo 28.10 luistelemaan , että ei ole vuodetkaan samanlaisia. En ole ikinä nähnyt livenä nähnyt laudalla uittamista. Ensimmäiset kerrat kun olen ollut katsomassa verkkonarun uittamista se tehtiin bampuvarvun avulla. Mutta viimeiset kerrat kun olen ollut mukana verkkonarun uittamisessa on tuo tehty jääraketilla, vaikka siinä sellainen pieni valo on paksun jään läpi tuo on kyllä vaikea nähdä, varsinkin kun siinä on ensiksi lunta joka pitää kolata. Mutta kun olen näitä erilaisia talvikalastus videoita katsonut, tuntuu että kaikki tekee erilailla monet asiat. Kiitos hyvistä vinkistä videolla.
@VihonviimeinenMohikaani2 күн бұрын
Joo, kyllähän jokaisella on omat tyylinsä tuohonkin verkonlaskuun jään alle. Omani on kehittynyt ihan vaan oman kokemuksen kautta koska enimmäkseen olen laskenut verkot yksin. Nuorena poikana sen homman opettelin muistaakseni tapiola kirjasarjasta katsottujen vinkkien mukaan :). Ei ollut ketään neuvomassa koska isäni ei ollut kalamiehiä eikä ketään muutakaan kokenutta kalamiestä ollut neuvoja antamassa. Halkeamia näytti ainakin jäässä olevan, muuten vaikutti täällä aika tasaiselta jään pinta äkkisistään. Aika harvoin nykyään luistelukelejä tulee ensijäille kun tahtoo heti huonojen jäiden päälle sataa paksulti lunta.
@raimohyvarinen74762 күн бұрын
Joo jokaisella oma tyyli kalastoon, mut sehän piä asia et ei huku ,ja verkot jiän alla, parenpi mahollisuus kaloja suaha 😂.Isä ol kova kalamies ,ja elinehto oli ruuan suhteen ,et oli jotain mis ruokoo tehhä .Kyl ne monet hukkuu jäihin ,se ei naarata jos ahvenet ruppee kahtoo silimiin 😂.Ennen savotta aekaan hevosel tuli jiän poikki oikastua .Ite en oo ,niin kalan näläkänen et mänen huonol jiäl,nyt kyl jiät vahvoo ,kun ei lunta oo suojana .Täs kaavan aekoo ,kun tein suares savottoo ,syksyl aloitin ja venneellä sousin selän yli iltoo uamua .Ei tarvinnut salille lähtee ,kun aena päevän piätteeksi sooti selän yli .Ja harvoin oli tyyn keli .Siel suares oli ihan maatila ja karjoo ollut mut ei sillon ollut enneen .Oli 15ha ala jos tein pellot oli myös jo puuta ottanut .Sit ajoin ,kun tul talavee ja jiävyttivät jiätä .Se isäntä oli reilu anto talon avaimet ,sano et kää tuvas syömässä ja pie hellassa tulta ,sähköjä siel ei ollut .410kiintoo lähti siel puuta .Kun loppu kuormia ajoin ,niin se isäntä tul käämään ,ja jäles kulki jiäl ,sit laanis mul sanoi että jiä ruski kuorman alla 😂.Ovet aaki ajoin sillon ei ollu mul jalat kippee jos joutuu hyppee ,ja se ura jo kierti jo rantojen lähel ei keskel selekee ollu puhetta ajjoo ,kun sekin talavi ol leuto .Ja jiäl aju oltava hiljaista ja tasasta ,kun se jiän alla paene aalto .Täs tuli tuas yksi höpö tarina 😂.Kiitos videos .
@VihonviimeinenMohikaaniКүн бұрын
Kyllähän ne verkot huomattavasti paremmin pyytää kalloo kun ovat järvessä eikä aitan naulassa :). ja samoin muutkin pyydykset. Kokeillaan nyt vähän aikaa niitä järvessä pitää sitten kunhan sinne saadaan :). Sen aikaa kun on hyvät jääkelit. Sitten ei kehtaa siellä rypeytyä jos nostaa vettä kumikkaan varren korkeuden jäälle niin kuin on ollut monena talvena. Kyllä on siinä mies kunnossa pysynyt kun on päivät tehnyt savottaa ja siihen päälle soutuhommat. Soutaminenkin on tosiu tehokasta kuntoilua kun rivakasti soutaa, isot lihakset tekee siinä töitä. Joskus oli mulla sellainen concept soutulaite kotona niin sillä kun pitkänmatkan soutuharjoituksia teki niin meinasi mennä leposyke turhan matalaksi.
@raimohyvarinen7476Күн бұрын
@VihonviimeinenMohikaani Joo niin varmaan syke laskee liikoo .Mut kyl niitä ennen myös oli niin sanottuja tyhmiä miehii ,yksi mitä minä muistan, niin se mies oli menos savattoon näin liian ohuel jiäl ,ja jiä petti ite kerkes hypätä pois ,mut hevosen onneton hukku.Oli kierre jiä kirkas oli vuan luokki kolissu jiän pintaan vähän aekoo kun uinut .Minä sil sanoi että elä mäne viel jiäl ,minua pyyti myös sanoin et kierrän tietä pitkin .Hevonen minua siälitti ,kun tahallaan tehhään .
@VihonviimeinenMohikaaniКүн бұрын
Onpa ollut hevosella surkea kohtalo. jotkut on tavattoman rohkeita menemään heikoille jäille sekä syksyllä että keväällä. Monta surullista tapahtumaa on sen johdosta sattunut.
@valtsu5623 сағат бұрын
Äijä sahasi verkkoavantoa vanhasta justeerista tehdyllä jääsahalla. Tuli siihen kaupunkilainen päivittelemään, että on se kovaa hommaa tuo. Äijä siihen, että eihän tämä mulle mittään oo, mutta tuolle joka altapäin sahhaa, se on vähä rankempaa...😄
@VihonviimeinenMohikaani8 сағат бұрын
Hyvinpä on osannut sutkauttaa :). On se kyllä lyhyemmän tikun saanut arvassa se jään alapuolella sahaaja :).
@maurisiippainen8322 күн бұрын
Enne ei ollu nuita narun uitto lautoja, se uitetii pitkällä salolla, moottorisahalla myö sahattii avannot.
@VihonviimeinenMohikaani2 күн бұрын
Niin olen lukenut että ennen on riuulla uittaneet verkkonarut jään alle. Se saattaa olla yksinään vähän hankala konsti vai miten lienee? Nykyään on kaiken maailman laudat, härvelit ja akkukäyttöiset uittosukkulat käytettävissä :).
@Lissu45412 күн бұрын
Huomenta jos näillä opeilla osaa laitaa verkkoja jään alle 😊tuuraan kannattaa tehä reikä ja siihen naru lenkki jonka saa ranteen ympärille 😊 heippa 😊
@VihonviimeinenMohikaani2 күн бұрын
Joo, tuossa tuurassa ei tosiaan narua ole, toisessa tuurassani on. Tuo on ollut ihan pelkästään minun käsissä yleensä ja niin hyvin pidän varani ettei varmasti pääse järveen menemään :).
@ensio24262 күн бұрын
Tein lautaan vedenpitävälle otsa valolle kolon ja lisäsin kelluvuutta finfoami suikaleella, vilkkuvalo päälle ja näkyy hyvin lumenkin läpi
@VihonviimeinenMohikaani2 күн бұрын
Hyvä idea. Itselläni oli aikoinaan vastaavalla tavalla laudassa vedenpitävässä kotelossa palovaroitin jonka pistin piipittämään koko ajan. Kuului kohtalaisesti jään läpi :).