50 IHMEELLISTÄ FAKTAA MAAILMASTA #37

  Рет қаралды 82,514

Ville Mäkipelto

Ville Mäkipelto

Күн бұрын

Пікірлер: 222
@MustaAlanko
@MustaAlanko 4 жыл бұрын
Hienoja faktoja jälleen kerran!!! Ainakin tosta rottatemppelistä kyllä tiesin sillä siellä rotat myös juovat maitoa isosta maitoastiasta🥛🐀🥛🐀🥛 Seuraavaksi 10 peruttua elokuvaa!!!
@AaronMacRondel
@AaronMacRondel 4 жыл бұрын
Tässäkin olisi hyviä faktoja: 1. Maailman vanhin ihminen on japanilais nainen Kane Tanaka. Hän on pitänyt titteliänsä jo kaksi vuotta ja jos hyvin käy hän täyttää tammikuun 2. päivä 118. Hän on sanonut ikänsä salaisuudeksi toivoisan asenteensa. 2. Viimeinen 1800-luvulla elänyt oli Emma Morano. Hän syntyi vuonna 1899 ja kuoli 2017 huhtikuussa. 3. Suomessa sijaitsee kolme WTC-tornia. Helsingissä, Turussa ja Vantaalla. 4. Herhiläinen on kolme kertaa ampiaista myrkyllisempi ja voi pistää kolmesti. Lajia tavataan myös Suomessa. 5. Trump pitää Kiinaa syyllisenä koko koronaviruksen leviämiseen ja sanoo tämän olevan heidän tarkoituksellista vahingontekoa. 6. Donald Trump oli vuonna 2016 googletetuin hakutermi. 7. Windows 10 tulee jäämään viimeiseksi Windows-käyttöjärjestelmäksi, mutta siihen tehdään vuosittain uusia versiopäivityksiä. Windows 7:n ilmaistuki puolestaan päättyi tänä vuonna ja 8:n muutaman vuoden päästä. 8. Vety ei oikeastaan ole epämetalli saati metalli, koska se ei voi vastaanottaa elektroneja. 9. Vertaimevät hyttyset ovat aina lähes poikkeuksetta naaraita. 10. Kymmenen käskyä ovat muuttuneet historian saatossa. Kristinuskossa olevat käskyt ovat oikeastaan variaatioita juutailaisten luomista. 11. Kappale Den glider in on oikeasti ruotsalaisten tekemä jonka heidän oli tarkoitus laulaa samana vuonna kun Suomi kukisti heidät ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-finaalissa 1995. Koska Suomi on kaksikielinen maa leijonat päättivät kääntää veistä haavassa. 12. Maammelaulu on oikeasti käännetty vironkielisestä versiosta. 13. Maailmassa on tällä hetkellä vain yksi petomaani. Petomaani on henkilö joka pierutaiteilee julkisesti ja tämän tittelin omistaa brittiläinen mies Mr Methane. 14. Pokémon-animen oli alunperin tarkoitus päättyä ensimmäiseen elokuvaan. 15. Haulikon kantoikäraja on 15, mutta sädetikkujen 18.
@eetu_benjamin780
@eetu_benjamin780 4 жыл бұрын
Suomen kansallislaulun pitäisi olla Finlandia-hymni
@annajyvaskylasta8057
@annajyvaskylasta8057 4 жыл бұрын
4,5,9 ja 11 tiesin näistä
@eetu_benjamin780
@eetu_benjamin780 4 жыл бұрын
Oot tainnut ottaa nää jostain nettisivustolta
@AaronMacRondel
@AaronMacRondel 4 жыл бұрын
@@eetu_benjamin780 Milloin mistäkin. Jotkut ovat vain kertausta koulun tunneilta.
@dickmccarthy9496
@dickmccarthy9496 4 жыл бұрын
@@eetu_benjamin780 Ihan niinkuin Mäkipeltokin ;)
@Finfox94
@Finfox94 4 жыл бұрын
Hattaran keksijä oli hammaslääkäri? Hammaslääkäri ainakin tienasi hyvin, kaiketi. :D
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Tarkalleen ottaen kyseessä oli tämä mies :D en.wikipedia.org/wiki/William_Morrison_(dentist)
@jaakkosavolainen2497
@jaakkosavolainen2497 4 жыл бұрын
@@vmakipelto näitä on jo 37 miten varmistat että ei tuu kahta samaa faktaa
@ARSamu1
@ARSamu1 4 жыл бұрын
@@jaakkosavolainen2497 Varmasti kirjoittanut kaikki faktat ylös muistiin, ettei tule samoja faktoja kahdesti.
@maripensala9941
@maripensala9941 4 жыл бұрын
Hieno keksintö kertakaikkiaan.
@marskit3329
@marskit3329 4 жыл бұрын
@@ARSamu1 Toisin kuin ulkomaalaisilla kanavilla. Monta kertaa poistanut kanavan saman syyn takia :D
@nakkidoge
@nakkidoge 4 жыл бұрын
6:47 sininen lintu ok
@Fin908
@Fin908 4 жыл бұрын
:DD
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
No sinistä siinä on jossain, ei se oo niin tarkkaa 😂
@putple
@putple 4 жыл бұрын
8:30 miten tuo saatiin selville
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Siinä on jollain tarkkailevalla tutkijalla ollu tylsä tutkimuskausi 😂
@Ara145y
@Ara145y 4 жыл бұрын
Kieltämättä näyttää aika kivalta toi kolmenumeroinen luku nimesi alla🤩
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Nojep! 🤩🤩
@Siso21
@Siso21 4 жыл бұрын
Jee! 50 faktaa maailmasta on yks mun suosikki sarjoista :)
@kuu_kettune3656
@kuu_kettune3656 4 жыл бұрын
JEE FAKTOJA KIVAA!! 😎NYT TIEDÄN KAIKEN (en kaikkea vaan aika paljon)
@Iineskoponenn
@Iineskoponenn 4 жыл бұрын
Hyvä vidi jatka samaan malliin ✌️
@eemuluhta936
@eemuluhta936 4 жыл бұрын
Kivoja faktoja
@victorkulmala3292
@victorkulmala3292 4 жыл бұрын
Kiitos hyvästä videosta Ville👍👍👍👍
@juustosairanen
@juustosairanen 4 жыл бұрын
Just kun mulla oli HEMMETIN tylsää, tuli ilmotus, kiitos taas kymmenestä minuutista, jota pelastat just ny mun päivästä
@scar3769
@scar3769 4 жыл бұрын
Onneks olkoon! 100k tilaajia!🥳
@tiinarauhala3480
@tiinarauhala3480 4 жыл бұрын
On kiva, kun teet nää videot niin huolella 👍 Taas opin uutta!
@aurora3159
@aurora3159 4 жыл бұрын
Jeee 6min sit :)
@kahenkilonsiika4210
@kahenkilonsiika4210 4 жыл бұрын
4:48 DHC-6 Twin otter! Nuo on kyllä hienoja koneita. Tarvii vaan erittäin vähän kiitorataa päästäkseen ilmaan ja pystyy nouseman myös sora- ja ruohikkokentiltä.
@turbosaab9596
@turbosaab9596 4 жыл бұрын
mielenkiintoinen video😊
@liimatainen4380
@liimatainen4380 4 жыл бұрын
näitä todellaki lisää
@RockCoversMusic
@RockCoversMusic 4 жыл бұрын
Hyvä video! Mielenkiintoisia faktoja!
@jennarianna
@jennarianna 4 жыл бұрын
Oot kyllä ihan paras tubettaja❤
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Kiitos ❤
@lassinuutinen1238
@lassinuutinen1238 3 жыл бұрын
Ois kiva kuulla ton vika faktan luolan eläimistä
@s1lenced83
@s1lenced83 4 жыл бұрын
Todella hyvä faktavideo Ville!🖤 Mahtava tubettaja ja hyvä muutenki,panostat todella paljon videoihisi! Rakastan niitä sun kauhuun liittyviä videoita🖤🖤 Mutta mahtavaa päivää sulle ville!🤟
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Voi kiitos paljon! ❤️ Mahtavaa päivää ja viikkoa sullekin 💪
@visaryynala4202
@visaryynala4202 4 жыл бұрын
Moi Ville! Voi olla että oon ehdottanut tätä jo aijemmin, mutta tee joskus video päihteistä, eri huumeiden vaikutukset, positiiviset ja negatiiviset. Ja sitten myös hoitomuodoista, esim. korvaushoidosta, katkaisuhoidosta, vierihoidosta yms. Aihe olisi ajankohtainen muunmuassa "katiska" huumeiden levitys ringistä. Ja suomessa on muutenkin vakava opioidi ongelma ja esim. amfetamiinin ja MDMA:n (ns. ekstaasi) käyttö yökerhoissa on TODELLA yleistä ja yleisesti hyväksyttyä.
@hatunhattu
@hatunhattu 4 жыл бұрын
Kiitos Ville näistäkin faktoista
@gacha.alweera
@gacha.alweera 4 жыл бұрын
Oli pakko tulla pois sieltä mcyt animaatioista kattoon tätä :)
@Morkula-j6v
@Morkula-j6v 4 жыл бұрын
Oisko joskus 50 faktaa peleistä 😄
@atlassyt5338
@atlassyt5338 4 жыл бұрын
Kerranki ajoissa, hyvää kontenttii jatka samaan malliin!
@Fin908
@Fin908 4 жыл бұрын
Itse tiesin 4 faktaa. Monta Ville sinä tiesit? Hyvä video jatka samaan malliin :)
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Kyllä mä yleensä löydän tälle videolla aina sellasia faktoja, joita en ite aiemmin tiennyt :) Eli itsellekin nää on kivoja oppimisen kokemuksia!
@joku9570
@joku9570 4 жыл бұрын
9:40 Oon jossain kuullu, että varikset muistaa lopun iän kaikkien näkemänsä ihmiseten kasvot🤯 Hyvä video, jatka samaa rataa! 🥰
@ilikka2541
@ilikka2541 4 жыл бұрын
0:45 milla jakovits
@koira8328
@koira8328 4 жыл бұрын
Olipahan erityisen kiintoisia faktoja tällä kertaa. :) Sieltä täältä kaikkea vähän erikoisempia faktoja kaivettu, pysyi mielenkiinto hyvin yllä. Playstation osto hedelmätarralla - huikeaa! Ensimmäinen IPhone-puhelu nauratti. "Se oli vitsi, soitin väärään numeroon, hyvästi." :D
@HimeCookie
@HimeCookie 4 жыл бұрын
Mahtava video 😁❤❤
@trainsfinland9854
@trainsfinland9854 4 жыл бұрын
On nää sun videot kyl mahtavii 👍
@nooa.jeremia
@nooa.jeremia 4 жыл бұрын
Onnee 100k🥳
@onion72_21
@onion72_21 4 жыл бұрын
Tee peli video, hyvää vaihtelua
@lolLol-po7pz
@lolLol-po7pz 4 жыл бұрын
6:46 lintu näyttää kyllä valkoiselta🤔
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
No se onkin, suu puhui mitä sattuu 😄
@taapero6336
@taapero6336 4 жыл бұрын
7:47 rip Villen takalasi
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Juu se otti vähä damagea 🙄
@gr9032
@gr9032 4 жыл бұрын
2:40 Syy miksi maailma tuhoutuu
@Timza05
@Timza05 4 жыл бұрын
Terve! Jatkampa tässä katsomista
@aarontormalehto8017
@aarontormalehto8017 4 жыл бұрын
0:56 Thanos: am i joke to you
@tompsu9536
@tompsu9536 4 жыл бұрын
Voitko tehä videon siihen uuteen Microsoft Flight simulator 2020 liittyvistä faktoista
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Se on kuulemma tosi hyvä! Täytyy joskus koittaa :)
@Valzsis
@Valzsis 4 жыл бұрын
Onnee 100k
@thehoodbox3161
@thehoodbox3161 4 жыл бұрын
43. Variksista. Ihmekkös kun eräs varis tuli melke kasvoje lähelle kun katselin sitä rauhallisesti aina ja se ilmeisesti ryhty uteliaaks minusta, olin töihin mennessäni jättänyt aina pienen määrän leipäjämää ja pähkinä-siemen sekotusta sille paikalle missä tutkailtiin toisiamme. Lopulta tää varis kerran seuras jotain 200-400m mun pyöräilyä. Se oli kyllä kokemus luonnon kanssa, toivottavasti muistelee hyvänä.
@Raitzu
@Raitzu 4 жыл бұрын
Oli tosi hyvin tehty video, niinkun aina
@eetu_benjamin780
@eetu_benjamin780 4 жыл бұрын
Luen tällä hetkellä Da Vinci koodia. Aika 😎 kirja
@Xoliathe
@Xoliathe 4 жыл бұрын
Hienoa olet saanut jo 100k tilaajia en ole ollu vähään aikaan katsomassa videoajasi mutta nyt on katsottavaa vähäksi aikaa tälle päivää
@dexus._.
@dexus._. 4 жыл бұрын
Hyvät faktat!
@testoaksu
@testoaksu 4 жыл бұрын
Kyllää
@huhtis6087
@huhtis6087 4 жыл бұрын
Mahtavia! Ehkä enemmän mietityttää se luola, jos se on selvinnyt niin monta vuotta ilman ihmiskosketusta, niin toivottavasti tutkijat antavat sille oman arvostuksen etteivät ihan hirveästi sörkkisi sitä. Toki ymmärrän sen kiinnostavan heitä todella paljon.
@asro283
@asro283 4 жыл бұрын
Sillon kun tää sarja alko en ois uskonu että löydät näin paljo mielenkiintosia faktoja et saat tehtyy 37 videota 🔥🔥😍
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Juu kun mä tein ekan osan aattelin, että en enää ikinä tee, ku oli niin työlästä... 😄😄
@julle2682
@julle2682 4 жыл бұрын
hyvä video!!
@MrBanaanipommi
@MrBanaanipommi 4 жыл бұрын
toi viimenen luola juttu oli kyl mielenkiintonen. myöskin luin just jutun tai otsikon että velociraptor tai joku muu siinä elokuvassa oleva dino olikin oikeesti vesipeto. käsittääkseni aiemmin kyllä tutkittu että sillä ois ollu höyhenpeite eli varhainen kanan malli :D en oo varma oliko siis velociraptor vai mistä elukasta kyse kun en tarkemmin lukenu
@teemukujala3249
@teemukujala3249 4 жыл бұрын
Onnea 100 000 tuhannesta tilaajaata;)))
@Rebe4221
@Rebe4221 4 жыл бұрын
Hyvä video
@SmoNorro
@SmoNorro Жыл бұрын
huimaa laatua
@moimoi-vc5ty
@moimoi-vc5ty 4 жыл бұрын
Raskas päivä ollut, kiitos tästä videosta 😄
@Erakko-
@Erakko- 4 жыл бұрын
Jonnet ei muista Radiolinjaa. ;)
@matted3356
@matted3356 4 жыл бұрын
2:22 tollasia sightseeing-lentoja on jo tehty kauan. Esimerkiksi Uudesta-Seelannista Etelämantereelle jossa yksi tollainen lento jopa syöksyi maahan tappaen 257 ihmistä.
@valde1825
@valde1825 4 жыл бұрын
10:22 mustarotat on myöskin erittäin vaarallisia
@40fpsperuna95
@40fpsperuna95 4 жыл бұрын
100k🥳🥳
@Hypn0sed
@Hypn0sed 4 жыл бұрын
E-ei tää voi olla enää mahdollista tehä näitä..
@blackheavyblans
@blackheavyblans 4 жыл бұрын
Voitko tehä videon tosta luolasta?
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Miksei 👍👍
@henrikirjavainen114
@henrikirjavainen114 4 жыл бұрын
Keltiks
@teroristi7089
@teroristi7089 4 жыл бұрын
Siihen 6. Niin se meni itsepalvelukassalta
@Ippi2021
@Ippi2021 4 жыл бұрын
Viimeinen fakta oli kiehtovin, jälleen kannatti katsoa loppuun asti!
@aapohaikarainen7137
@aapohaikarainen7137 4 жыл бұрын
Yeah! Kiitos viihdyttävästä videosta! Mun päivät alkaa olee aika infernaalisia kun oon kipee, ja päivät pitkät himassa tylsistyn, kun ei jaksais tehä mitään kauheesti. Mutta video viihdytti paljonkin!! Jatka samaan malliin! 👏
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Oivoi, paljon tsemppiä ja paranemisia sinne! Onneks video sentään toi vähän lohtua 👏👏
@aapohaikarainen7137
@aapohaikarainen7137 4 жыл бұрын
Kiitos!
@stan_6297
@stan_6297 4 жыл бұрын
Tossa ku se osti ps4 alle kympillä, ni muistaakseni se kävi itsepalvelukassalla
@AaronMacRondel
@AaronMacRondel 4 жыл бұрын
Faktan loppuosa myös opettaa ettei kannata palata rikospaikalle
@Tomppa123
@Tomppa123 4 жыл бұрын
@@AaronMacRondel noh, oi tienannu hyvät massit kun ois ostanut vaan muutaman sellaisen vaikkapa 2 viikon välein pari kuukautta, jos ps4 maksoi vaikkaoa tuola hetkellä 400€, laitat myyntiin 350€ niin jäät voitolle erittäin paljon, vaikka tämä ostajakin jää voitolle 50€, se on win win
@petterihietanen5128
@petterihietanen5128 4 жыл бұрын
Toi num.50 oli kyllä ihan tuntematon juttu .... tulee mieleen yksi kuumottava elokuva
@pancakewarrior7325
@pancakewarrior7325 4 жыл бұрын
0:47 Eikös tämä ”eniten tappoja elokuvissa” riipu aika paljon siitä että mistä näkökulmasta katsotaan, esim Mark Hamill eli Luke Skywalker sai jo alkuperäisessä trilogiassa noin 370 tuhatta tappoa, kun kerta meni ja pamautti pari kuolemantähteä, toki jos tapot pitäisi ansaita yksi kerrallaan, ei kyseinen hahmo olisi niin vahvoilla.
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Joo laskutapa vaikuttaa. Tuossa tilastossa oli mielestäni katsottu just ”yksi kerrallaan” ansaittuja tappoja.
@tuomasmikkonen4573
@tuomasmikkonen4573 4 жыл бұрын
Oisko seuraavaks top 10 parhaiten palkattua suomalais urheilijaa
@Herska_
@Herska_ 4 жыл бұрын
Seuraava video: Ensimmäinen faktavideo takaperin puhumalla😂😂
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
😂😂
@juppe78
@juppe78 4 жыл бұрын
6:48 se lintu on valkonen
@laguzi8999
@laguzi8999 4 жыл бұрын
Ketkä ennen ilmoituksii ??
@jaakkohuttunen5114
@jaakkohuttunen5114 4 жыл бұрын
💚🙋‍♂️
@MrToxic-ph4ss
@MrToxic-ph4ss 3 жыл бұрын
Rupesin miettii et keksittiinkö hattara sen takia et hammaslääkärit sais lisää potilaita ja näin lisää fyrkkaa? :D
@SuperMika70
@SuperMika70 4 жыл бұрын
👍
@pallokalavuohisilander9071
@pallokalavuohisilander9071 4 жыл бұрын
Tämä ei räjäyttänyt mun mieltä koska se on vielä kokonaisena.
@banaanilaakkeet
@banaanilaakkeet 4 жыл бұрын
5:33 I see what you did there Voitko muute tehä sillee et nyt ku ens jakso on 38 nii sitte 38 faktaa maiailmasta jne. :D
@kuu_kettune3656
@kuu_kettune3656 4 жыл бұрын
1like-1Fakta Villen videoon (seuraavaan fakta videon) Toivotaan ettei yli 1000 likee
@Dr1pStone
@Dr1pStone 4 жыл бұрын
Mielenkiintoista
@odinight9992
@odinight9992 4 жыл бұрын
Boston kelttiks :D
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Jotain sinnepäin ;)
@eemuzii1376
@eemuzii1376 4 жыл бұрын
1850 faktaa tähän mennessä. Road to 2k
@TaunoMorko
@TaunoMorko 4 жыл бұрын
100k täynnä
@vetsku8925
@vetsku8925 4 жыл бұрын
Millon maailman eka radio kanava ja sen nimi
@oliverwiik7836
@oliverwiik7836 4 жыл бұрын
1 fakta. 37 jakso
@laisk4616
@laisk4616 4 жыл бұрын
voisitko kertoa lisää jollain videolla siitä luolasta/vikasta faktasta
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Ehkä se vois olla oman videonsa arvoinen 🤔
@jonnajarvimaki4783
@jonnajarvimaki4783 4 жыл бұрын
Kuuntelin alun neljä kertaa ja olin ??? ennen kuin (taisin) tajuta, aika ovelaa :D
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Pieni aivopähkinä :D :D
@SanoAnniVaan
@SanoAnniVaan 4 жыл бұрын
ATKAF 😁
@vpracing4886
@vpracing4886 4 жыл бұрын
Rupes kattominen kiinnostaa ku oli ohjaimen kuva pikkukuvassa
@dianalundberg3602
@dianalundberg3602 4 жыл бұрын
😍
@jonskiknight
@jonskiknight 4 жыл бұрын
Ville voitko tehdä kissa vidiota ja fatka vidoit on mielenkiintoisia tai os ei tulle kissa vidion ei haittaa toinen ehotus on skotlanni pudit erikoiset säännöt tai erikoiset juomat ??
@nakkidoge
@nakkidoge 4 жыл бұрын
Eka = ei kasva alapää
@ziko-Official
@ziko-Official 4 жыл бұрын
Eka - En Koskaan Aikuistu
@Fakenightrider
@Fakenightrider 4 жыл бұрын
Mielen kiintoisin oli toi vija Muutama kysymys Mitä tarkotta kemisynteesi tai mikä olikaa Mitä eläin lajeja sieltä on löydetty
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Se on yhteyttämistä kuten fotosynteesi, mutta siinä ei tarvita auringon valoenergiaa. Ne eläimet on käsittääkseni sellaisia, mitä luolasta vois kuvitellakin löytävänsä: juovikkaita, hämähäkkejä, skorpioneja yms. Tuossa on Suomeks yks juttu luolasta: www.kaleva.fi/elama-osaa-yllattaa/2175613 Ja englanniks: www.bbc.com/earth/story/20150904-the-bizarre-beasts-living-in-romanias-poison-cave
@jkkvnttj
@jkkvnttj 4 жыл бұрын
Tuo viimeinen fakta. Pyritäänkö sitä ekosysteemiä suojelemaan mitenkään, esim. suojapukujen käytöllä ulkomaailmalta?
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Toivottavasti suojellaan 🤔 Täytyypä vielä lukea siitä vähän lisää.
@vekeplayz4381
@vekeplayz4381 4 жыл бұрын
Toi viimeinen fakta oli mielenkiintonen niin voitko tehdä siitä erillisen videon
@MossoVFX
@MossoVFX 4 жыл бұрын
Ehotukseks se et et ku joskus tulee 50 faktaa #50 ni oisko siihe semmone jakso et jokasest jaksost tulis mielenkiintosin fakta
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Mulla on itseasiassa yks toinen idea osaan #50, joka on aika hyvä mutta työläs :D
@MossoVFX
@MossoVFX 4 жыл бұрын
@@vmakipelto ok
@jussapekkala8416
@jussapekkala8416 4 жыл бұрын
Tietääkseni myös Lontoossa on käytössä kaasulla toimivia katulamppuja.
@vmakipelto
@vmakipelto 4 жыл бұрын
Joo on kuulemma 👍
@Leopez02
@Leopez02 4 жыл бұрын
Mielenkiintoisin fakta oli toi luola juttu 😮
@tipapelailee3783
@tipapelailee3783 4 жыл бұрын
Olin 1654 . ja 200 . tykkääjä
@bomnboa
@bomnboa 4 жыл бұрын
"olla" ... se (sinua lainaten) räjäytti mielen. :)
@tanssijatytto
@tanssijatytto 4 жыл бұрын
Mä en tienny yhtään näistä faktoista. Yleensä tiiän n. 1-2 faktaa.
50 IHMEELLISTÄ FAKTAA MAAILMASTA #38
14:02
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 86 М.
50 IHMEELLISTÄ FAKTAA MAAILMASTA #35
11:33
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 68 М.
Osman Kalyoncu Sonu Üzücü Saddest Videos Dream Engine 275 #shorts
00:29
Ouch.. 🤕⚽️
00:25
Celine Dept
Рет қаралды 26 МЛН
小蚂蚁会选到什么呢!#火影忍者 #佐助 #家庭
00:47
火影忍者一家
Рет қаралды 123 МЛН
Osman Kalyoncu Sonu Üzücü Saddest Videos Dream Engine 269 #shorts
00:26
100 IHMEELLISTÄ FAKTAA AVARUUDESTA feat. Ville Mäkipelto
21:59
Petteri Mikkonen
Рет қаралды 192 М.
10 RATKAISEMATONTA MYSTEERIÄ
15:58
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 233 М.
50 IHMEELLISTÄ FAKTAA MAAILMASTA #36
13:42
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 102 М.
50 IHMEELLISTÄ FAKTAA MAAILMASTA #40
12:01
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 69 М.
10 MAAILMAN MYYDYINTÄ VIDEOPELIÄ
18:43
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 49 М.
50 IHMEELLISTÄ FAKTAA MAAILMASTA #39
12:35
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 67 М.
50 IHMEELLISTÄ FAKTAA MAAILMASTA #27
11:54
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 80 М.
PRESIDENTTI STUBBIN LUODINKESTÄVÄ AUTO MAKSOI 1,1 MILJOONAA
16:53
Ville Mäkipelto
Рет қаралды 65 М.
Einstein - TLDRDEEP
11:47
Aleksi Rantamaa - Yle Kioski
Рет қаралды 539 М.
Osman Kalyoncu Sonu Üzücü Saddest Videos Dream Engine 275 #shorts
00:29