Heleppoo kun heinänteko

  Рет қаралды 5,136

Ainolan Jamppa

Ainolan Jamppa

Күн бұрын

On tullut heinänteon aika, ja vuohille on saatava talveksi ruokaa varastoon. Ensimmäisenä vaiheena on kaataa heinä pellolta, ja tällä kertaa tehtävässä ei luoteta vain Jampan Valmettiin, vaan paikalle on saapunut apujoukkoja. Vaikka Jamppa ei lähde hoitamaan hommaa Valmetillaan, ei traktori kuitenkaan toimettomaksi jää, sillä sen tehtävänä on pöyhiä heinät kuivaksi. Työ ei kuitenkaan suju ongelmitta, sillä koneet päättävät hajota kesken kaiken, aiheuttaen ylimääräistä päänvaivaa. Kun heinät ovat kuivaneet pellolla useita päiviä niin lopulta ne paalataan pieniin paaleihin. Loppujen lopuksi heinät saadaan kuitenkin tehtyä ja siirrettyä suojaan juuri ennen kuin taivas muuttuu uhkaavan synkäksi. Tällä videolla näet kuinka yhteistyöllä ja sinnikkyydellä saadaan aikaan valmista, vaikka matkalla tulisi mutkia vastaan. Kiitoksia kaikille mukana olleille!

Пікірлер: 26
@user-uh4uy5nc9f
@user-uh4uy5nc9f Ай бұрын
Kiitos videosta.Kiva oli olla mukana vaikkakin näin ruudun takaa.Samoja hommia olen tehnyt pienen ikäni,vieläkin joskus sormia syyhyää että nousisko paalit vielä kuten ennen.Uskoisin että nousis,jos ei muulla niin pohojalaasella sisulla.Elho meilläkin oli eikä ikinä ongelmia mutta en kyllä noin lujaa ajellu.
@marlinhjk450
@marlinhjk450 Ай бұрын
Nopeasti tuli luokoa nykyajan vehkeillä. Muistan ajan joskus 1960 luvun lopulta, kun isä niitteli hevoskoneella heinikoita, minä olin apurina, perässä kävelin heinähanko kädessä tukosten varalta, kyllä siinä ramppa kalakatti. Ei se vissiin ollut hevosesta mukavaa työtä, kun aamulla aikaisin hain hevosta haasta, niin piti olla hyvät makupalat hevoselle ja piti puhua mukavia, että sai hevosen kiinni ja töihin 😊
@user-uh4uy5nc9f
@user-uh4uy5nc9f Ай бұрын
Samoin minä kävelin heinän kaadon aikaan kilometri tolokulla,vielä traktoriaikaankin kun käpykoneella niitettiin
@user-tx3bx1fh1b
@user-tx3bx1fh1b Ай бұрын
👍👍👍👍👍Hyvä homma oivallisella kelillä tehtynä. Toivottavasti kullanarvoinen naapuriapu ei ole katoavaa kansanperinnettä. Pienpaalit vaativat uutteria käsiä ja rivakoita kinttuja pellolla. VeliMatin volttipulaan melkein asentaisin kiinteän ylläpitolaturin esim Defa tai Calix. Käyttökaudella ajosta suoraan laturiin. T. ÄnkyräUkko
@raimohyvarinen7476
@raimohyvarinen7476 Ай бұрын
Mul ollu ELHO kela pööhin yli 30v .Ei siinä oo ollu ongelmia .Rengaat oon vaihtanut ,ja muutamia piikkiä Sanon vuan oman mielipiteen et ite en aja noin kovasti .😅 Hyvä et saitte heenät katon alle .Ite kans tehnyt pikku paalii ,esim hevoset syö hyvin niitää .
@timosalmela2309
@timosalmela2309 Ай бұрын
Valmetissa voimaa liikaa ei akselit ja pultit kestä.😂 Mukava video!👌👍
@arivanhala8150
@arivanhala8150 Ай бұрын
Mukavia videoita jampalla👍
@sirkkaulkuniemi869
@sirkkaulkuniemi869 Ай бұрын
Siellä teillä on ilmeisesti hyvät välit naapureitten kanssa, kun eivät tanssineet sadetanssia paalauspäivänä. Meillä kävi joskus niin, että naapurissa oli toivottu sadetta monena päivänä, kun meillä on 6 ha:n pelto luokona. No,sadetta ei tullut ja paalit saatiin kuivana latoon. Pikkupoika oli kovasti ihmeissään, kun isänsä toive heinien kastumisesta ei toteutunut. Heillä heinät paalattiin myöhemmin, mutta pallopaalit lämpenivät ladossa, josta ne piti siirtää ulos tuuleentumaan. Meillä oli tuolloin naurussa pitelemistä. Heinäkasvustonne oli kovasti harva. Se auttoi kyllä kuivumisprosessissa. Pöyhimisessä koneen kierrosnopeudella on merkitystä. Tuoretta heinää voi pöyhiä suurella kierrosnopeudella, jotta korren pinta murskaantuu. Mutta kuivahtaneesta heinästä karisevat lehdet pois, jos kierrosnopeus on liian suuri. Timotei kuivuu hitaammin kuin 'luomuheinä'.
@AinolanJamppa
@AinolanJamppa Ай бұрын
En ainakaan tiedä, että kukaan olisi sadetansseja tanssinut 😀 Pöyhimiseen sain vanhalta konkarilta ohjeen, että ensimmäinen kerta kierroksilla ja sitten loput pienemmillä kierroksilla 👍 Heinä oli toisella pelloista aika laihasti kasvanutta, mutta toisella pellolla olikin jo heinää vähän enemmän.
@akoskensalo6539
@akoskensalo6539 Ай бұрын
Hienoa
@erkkityni
@erkkityni Ай бұрын
👏👏👏👏 Hyvin meni!
@asdfgqwerty3000
@asdfgqwerty3000 Ай бұрын
Oliko vauhti liian kova, kun akseli vääntyi. Tuntityökone.
@teemusavolainen577
@teemusavolainen577 Ай бұрын
Liikaa vauhtia
@ekotrip2667
@ekotrip2667 Ай бұрын
Onneksi osaat itse laittaa koneet kuntoon.huonosti tulee hunajaa.kävin auttamassa kaveria salon seudulla..pesät nopasti lingottu
@RistoHuhtamaa
@RistoHuhtamaa Ай бұрын
Hei Jamppa! Vaikeuksien kautta voittoon. Vai miten se nyt menikään. Kyllä vuohien kelpaa, kun saa olla massut pullollaan koko talven. Hienosti osasit ajottaa heinähommat.
@SuperMika70
@SuperMika70 Ай бұрын
👍
@passiakseerinki
@passiakseerinki Ай бұрын
Minusta näytti vähän siltä että vauhtia oli liikaa tuole koneelle
@jonieskeli677
@jonieskeli677 Ай бұрын
Onko minkälainen halkaisija hydraulipumpun siivapyörässä? Täytyisi muuttaa samanlainen pumppu viritys kuin sinulla, alkuperäinen pumppu rikki ja nokalla aika vähäsen tilaa. Pyytelinkin yhdessä videossasi esittelyä valmetista ja sen toiminnoista.
@AinolanJamppa
@AinolanJamppa Ай бұрын
140 millinen on pyörä. Vähän kiireitä pitelee niin ei oo kerenny oikein muitakaan videoita tekemään. Pitää yrittää sinulle jossain vaiheessa kuvailla. Saa muistutella jos ei ala näkymään videota.
@jonieskeli677
@jonieskeli677 Ай бұрын
Ok. Hain itse tänään uudet kytkimen osat ja tein nokkapumpun uusiksi. Eivät löytänyt pumppuun sovitteita, jotta olisi saanut siivapyörän kuten sinulla on. Vai onkohan se hitsattu akselinpäähän.. Mutta toivotaan että kerkeät tehdä valmetista videon.
@AinolanJamppa
@AinolanJamppa Ай бұрын
@@jonieskeli677 On hitsattu semmoseen holkkiin kiinni se pyörä. IKH:lta löytyy semmosia holkkeja.
@Rahvaanrapinaa-yo7ge
@Rahvaanrapinaa-yo7ge Ай бұрын
Hyvä kun saitta oiki hommalla vuohille talaviruoat! Tänä kesänä on säät suosinna heinäntekijöitä! Kuka lie keksinnä tuon sananlaskun heinänteon heleppouvesta? Vähän tuntuu jotta sen on keksinnä ohikulukija tai pientarilta kahtelija!😀
@AinolanJamppa
@AinolanJamppa Ай бұрын
Taitaa olla jo alkujaankin sarkastinen sananlasku 😀
@anttikurki6117
@anttikurki6117 Ай бұрын
Onko mitään hajonnut
@jarironkko4176
@jarironkko4176 Ай бұрын
Oisko heinää pakannut akselin ympärille ja sen takia pullisti pois akselin laakeri pesästä?
@AinolanJamppa
@AinolanJamppa Ай бұрын
Ei ainakaan kun menin katsomaan niin ollut yhtään heinää akselilla.
Hirsinavetan yläpohjan laudoitus
15:38
Ainolan Jamppa
Рет қаралды 3,8 М.
Vuohet tulivat Ainolaan
13:28
Ainolan Jamppa
Рет қаралды 4,2 М.
女孩妒忌小丑女? #小丑#shorts
00:34
好人小丑
Рет қаралды 100 МЛН
Fake watermelon by Secret Vlog
00:16
Secret Vlog
Рет қаралды 10 МЛН
Valmet 361 D
10:41
tuotetube
Рет қаралды 35 М.
Vuosilomakuulumisia Lapista
19:03
Mirrit retkeilee
Рет қаралды 2 М.
Traktorin käytön opetusvideo 1950-luvulta
20:40
tuotetube
Рет қаралды 18 М.
Suomenhevosen päivä!
12:02
Rahvaan rapinaa
Рет қаралды 1,7 М.
CRG Paljonko kuluttaa 7.5L V8
21:39
Coyote & Roadrunner Garage
Рет қаралды 8 М.
RETKI-HIACEEN 450€ ÄÄNIERISTEET, JOKO KUULO SÄILYY?
46:20
RebelWerks
Рет қаралды 69 М.
kuusikuitua kinttupolulta
31:06
T. Kesseli
Рет қаралды 34 М.
sisu E14  vaakalla käynti
33:00
Mikko Hartikainen
Рет қаралды 15 М.
Hirsinavetan katonkannatin lahonnut
24:07
Ainolan Jamppa
Рет қаралды 5 М.
Baby Joy vs SHIN SONIC TAPES - inside out 2 animation
0:20
Mega Isco
Рет қаралды 2,4 МЛН
She ate all his M&Ms and made new ones 😂
0:28
LosWagners ENG
Рет қаралды 7 МЛН
СЕРГО И ДЕДУШКА 😅 #каха #серго #юмор
0:34
Хазяевский
Рет қаралды 4 МЛН
КИИТ #фильм #сериал #истории #кино
0:39
PRO100 Russia
Рет қаралды 4 МЛН