Рет қаралды 417
Linkki kohteeseen
omallamaalla.f...
Erinomaisilla kasvupohjilla oleva taimikkovaltainen metsätila, vain 5 kilometriä Varkauden ytimestä. Tila on hyvin saavutettavissa, sillä Toivolanmäen yksityistie kulkee tilan läpi. Kasvupaikat ovat pääosin lehtomaiseksi luokiteltavia kangasmaita, Toivolanmäestä loivasti etelään viettävillä rinteillä. Niin nuoret-, kuin varttuneetkin taimikot on perustettu laadukkaasti kuuselle ja taimikot ovat täystiheitä. Kohde sijaitsee yleiskaava-alueella ja se on kaavoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi.
Viidentoista vuoden arvioidut kassavirrat ovat tulopuolella maltillisia, johtuen kehitysluokkarakenteesta ja raivaussahatyön suuresta määrästä suunnittelukaudella. Toisaalta, mikäpä tällaisia laadukkaita ja kasvavia metsänalkuja sahaillessa. Vaikka nettokassavirta onkin maltillinen, nousee tilan arvo 15 vuoden aikana reilusti. Yksityismetsänomistajalla on lisäksi mahdollisuus hakea metkatukea, jota ei ole huomioitu kassavirtalaskelmissa ja tuottoennusteessa. Nykyisen omistajan puolesta on ehditty hakea kemeratuet, mutta hakemus peruutetaan.
Kiireellisempiä sahaustarpeita on noin 3,4 hehtaaria(kuviot 10 ja 11). Vuodelle 2026 on suunniteltu reilummin varhaisperkauksia ja samalle vuodelle on arvioon suunniteltu myös noin 450 kuution leimikko. Näiden toimenpiteiden myötä ensimmäisen viisivuotiskauden arvioitu nettokassavirta on 15 283 euroa (hakkuutulo 22 673€, metsänhoitomenot -7 390€).
Toisella viisivuotiskaudella arvioitu kassavirta on negatiivinen (-3 049€). Metsänhoitomenot tulevat isojen, ensimmäisellä suunnittelukaudella perattujen taimikoiden taimikonhoidosta, sekä ensiharvennukseen tulevien kuvioiden ennakkoraivuusta. Hakkuutulo koostuu pienistä ensiharvennuksista. Kolmannelle viisivuotiskaudelle on arvioitu 8378 euron nettokassavirta. Kassavirtalaskelmat ja tuottoennusteen löydät arviomateriaaleista.
Kohde sopii erinomaisesti vakaata tuottoa hakevalle taholle, jolla ei ole isoja kassavirtatarpeita puun myynnin suhteen. Yksityismetsänomistajilla on myös mahdollista hyödyntää metkatukea, jonka vaikutuksesta negatiivinen kassavirta pienenee ja tuotto-odote paranee.