Minä myös olin 10km matkalla, tosin hajonta oli eri. Ykkösrastin jälkeen kävi kuten ratamestari arveli, mutta toisella kertaa ulkoilutie löytyi paremmin. Olikohan rata tavanomaista raskaampi, ittellä meni liki 3h eli ainakin reilu puoli tuntia kauemmin kuin ounastelin. Kisan jälkeen olin puolikuollut, mutta kyllä reissu silti kannatti. Kiitokset järjestäjille.
@kuntoilija8229 күн бұрын
Hienoa! 👍🏻 Toivottavasti sait tankattua reissun jälkeen ja elo lähti mukavasti palautumaan. Maasto oli kyllä paikoin varsin rankka ja nousumetrejä kertyi yllättävä paljon. Itselleni nuo kaatuneet puut ovat jollain tavalla iso rasite tuossa maastossa. Niiden sijainnista ei koskaan ole ihan varma ja välillä tulee tuskailtua, että löysikö hyvän reitin niiden lomitse. Varsinkin väsyneenä saa olla tarkkana, ettei kompuroi niihin. Onneksi tällä kertaa fyysinen vire oli itselläni nyt parempi, esimerkiksi verrattuna Raatojuoksuun, jossa olin kyllä aika poikki lopuksi. Täytyy nyt vain toivoa, että onnistuisin tekemään peruskuntoharjoittelua talvella, niin olisi sitten kiva kirmata lumettomissa maastoissa keväällä! Tsemppiä omiin kuntoiluihin! 👍🏻
@juhakorhonen3251Ай бұрын
Itse olin myös mukana 10km matkalla. Tiesin jo lähtiessä, ettei kunto tule riittämään. Ajattelin sit, että juostaan nyt niin pitkään kuin jaksaa ja mennään loppu miten meneekään. No kunto loppui ensimmäisen lenkin jälkeen ja toinen lenkki menikin sit suurimmalti osin kävelyksi. Ehkä huono takniikka näin jälkeen päin. :) Osittain tästä syystä sykkeet oli tosi korkealla, eikä päässyt missään vaiheessa tippumaan. Tuli sit uupuneena tehtyä pari isompaa virhettä, kun itse suunnistus herpaantui pahemman kerran. Mutta kaikin puolin hieno tapahtuma. Ensimmäinen huurteinen minulle ja tuskinpa oli viimeinen :)
@kuntoilija8229 күн бұрын
Terve Juha! Rankka reissu sulla! Tuollainen rataprofiili on aika raaka, kun tullaan samalle rastille kolme kertaa ja varsinkin toiselle lenkille lähtiessä tietää, että vielä on tovi reissua edessä! 😀 Onneksi sää oli tällä kertaa niinkin lämmin kuin oli, joten ei tainnut tulla vilu pummeja tehdessä... Ensi vuonna sitten uudestaan! 👌🏻
@antti-pekkatuovinen590528 күн бұрын
Heh, siinä tuli 1:15.10 kohdalla meikäläisten perherogajoukkue vastaan tuon rankan nousun puolivälissä (11. rastille mennessä). Arvelinkin, että varmaan vaan jalat näkyy videolla :) Ei ruvettu morjestelemaan siinä, kun näytti olevan teikäläisellä aika työ kivuta ylös. Mutta kyllä oli muuten hyvä keikka meilläkin, vauhti ei päätä huimannut, mutta suunnistus sujui. Jotenkin tykkään tästä Luukin alueesta, on niin jylhät maisemat ja vaihtelevaa maastoa. Talvella ollaan käyty lumikenkäilemässä ja kiintorasteja hakemassa. Se onkin aika hauska harjoitus, vähän kuin pelkällä käyräkartalla menis, paitsi että polut ym. puuttuu maastosta eikä kartalta. No nuo pystyvihreät kuusikot ei kyllä innosta mutta luontoonhan nekin kuuluvat.
@kuntoilija8227 күн бұрын
Siinä ylämäessä alkoikin olla jo takki aika tyhjä! 😀 Hienoa kuulla, että saitte porukalla kelpo rogareissun tehtyä. Kyllä noissa maastoissa kunto kohenee vauhdilla, kun menee noita rinteitä ristiin rastiin. Saa nähdä minkälainen lumitalvi tulee, että pääsettekö taas lumikenkäilemään. Tsemppiä lenkkeihin!
@LouhenDTVАй бұрын
Kiitokset videosta Tapsa. Kun katselin illalla liveloxista niin hieman yllätyin että ykkösrastin jälkeen tuli 10km osallistujilla ongelmia kun hajonta alkoi. Ilmeisesti ykkösrastin ja ulkoilutien välissä ollut melko tiheä alue sotki jotenkin. Ainakin Liveloxin perusteella hyvin puri siinä kohtaa hajonta. Tuo lopun rasti 12 tuli vähän vahingossa kun 10km oli heiman alimatkainen niin muutin vähän loppua. Itseasiassa tarkoitus oli että kun hajonta loppuu niin lopussa olisi kaksi vaikeaa rastiaväliä.
@kuntoilija82Ай бұрын
Eipä kestä Jyrki! Kiitokset vielä ratamestaroinnista ja karttapaloista. Tosiaan siinä ykkösrastin jälkeen oli aika paljon kaatuneita puita ja puuston peitteisyyskin vaihteli, joka ehkä varmasti jollain tavalla vaikutti asiaan. Olosuhteet tapahtumalle olivat kyllä hyvät vaikka vähän alkoikin tihkuttaa kesken kilpailun.
@jyrkiparviainen9376Ай бұрын
Pyysit kommenttia kuvanlaadusta. Huomasin että tosiaan hieman enemmän tärinää oli. Mutta hyvä silti.
@kuntoilija82Ай бұрын
Kiitos Jyrki! Tuo tärinä taitaa tosiaan liittyä tuohon pilvisen loppuvuoden aamupäivän valon vähäiseen määrään, mutta ensi kuussa alkaa jo päivä taas pidentyä! 😀
@nollastaultraan25 күн бұрын
Saako kysyä että millä softalla saat yhdistettyä rastikartan ja gps-liikkeet videoon?
@kuntoilija8224 күн бұрын
Oma tyylini on monille turhan työläs ja sen takia en suoranaisesti kannusta sen pariin. Käytännössä suunnistusvideon luomiseksi tarvitaan videotallenne suorituksesta (minulla käytössä GoPro Hero 11 Black - kamera), gpx-tiedosto (esim. älykellon tallenne suorituksesta) ja sitten karttakuva. Ensimmäinen ratkaiseva tieto on mikä tietokone on omassa käytössä. Minulla on Mac-kone ja se tekee asioista vaikeampaa. Windows-käyttäjille OrientView-ohjelma lienee yksinkertaisin vaihtoehto. Itse käytän siis editoinnissa Mac-tietokonetta ja mukana tulevaa iMovie-ohjelmaa. Laadin videon rinnalle liitettävän kartta-animaation Reittihärvelillä (2d.routegadget.net) eli sovitan ensin karttakuvan oikealle paikalle, viilaan gps-käyrää (jos ei ole valmiiksi tarkka), klikkailen kartalle radan ja lopuksi otan näyttötallenteen (vain osa näytöstä valittuna) animaatiosta niin, että käännän joka välille kartan. Tämän jälkeen sovitan tämän animaation kuvaamani videon yhteyteen ja lisään tekstit ja väliajat + lopuksi tulee vielä selostus. Yleensä menee useampi tunti, joten aikamoinen homma, mutta työläskin vaihe menee aika sujuvasti nykyisin, kun on monta kertaa tehnyt. 😅 Toivottavasti pääsit jyvälle tuosta menetelmästäni? Ei mikään optimi, mutta tuollaisella leikkaa ja liimaa - menetelmän itse operoin. Kannattaa myös katsoa toisen innokkaasti suunnistusvideoita tekevän Nico Kerkolan kanavalta yksi video muutaman viikon takaa. Siinä hän kertoo omaa tyyliään, jossa on samoja elementtejä kuten ylhäällä kuvasin, mutta myös hieman eroja.
@riffleodАй бұрын
Harmi, että et osallistunut rogaining-sarjaan (olisi ollut kiinnostavaa kuulla ajatuksia reittisuunnittelun osalta). Jos olisi pakko valita joku rogaining-pariksi, kenet valitsisit?
@kuntoilija82Ай бұрын
Hyvä kysymys Outi! 😊 Kyllä varmaan vaimoni kanssa lähdettäisiin parisarjaan. Jos pitäisi maksimisuoritusta lähteä hakemaan, niin sitten varmaan joku itseäni selvästi kovakuntoisempi menijä, niin voisi lopussa (kun olen jo hyytynyt) laittaa vetonarun kiinni ja itse antaisin suuntaohjeita takaa. 😂
@riffleodАй бұрын
@kuntoilija82 oma kokemus oli, että oli hyvä vuorotella sen suhteen kumpi menee edellä. Ainakin lopussa välillä aivot sammui kartanluvussa kun toinen veti enemmän suunnistusta.