Ampumaputkessa ampumassa Mallan kiväärillä. Joko nyt saadaan kohdistettua. lapuatestcenter.fi/ Liity kanavan jäseneksi: / @teemusilvonen
Пікірлер: 62
@harrri6 ай бұрын
Nyt oli oikeanlaista tekemistä. Kaikki lähtee olosuhteista ja keskittymisestä asiaan. Kuten varmaan laitoit merkille, patruunan sopivuus aseyksilöön ei ole selviö. Se että käynti riittää tarkoitukseen, ei vielä ”oikeuta” tekemään niitä viimeisiä säätöjä yhden laukauksen jälkeen. Ja ikävä tosiasia on sekin, että kaikki kiväärit eivät ole yhtä hyviä mutta yleensä käyttäjäänsä tarkempia. Myös ampujan vireystila vaikuttaa asiaan. Ja jos yrittää oikein kovasti, se käy nopeasti jopa raskaaksi. Näiden lisäksi mahdollinen laukaisuvirhe, joita tapahtuu ihan kaikille. Takapussin puute, pussien täyte (hiekka mielestäni paras, superloni huonoin), huojuva pöytä, kova tuuli, parallaksi-virhe… jokaisen merkitys yksistään on jopa mitättömän pieni, mutta kun useampi pääsee yhtä aikaa vaikuttamaan ja silloinkin epäsäännöllisesti, virhe voi kasvaa jo suureksi. Näiden seikkojen vuoksi; mitä enemmän olosuhteet vaikuttaa asiaan, sen enemmän täytyy olla laukaisuja kunkin säädön välissä. Hyvissäkin olosuhteissa täytyy ampua vähintään 3lks ainakin patruunaerän alkupuolella kunnes syntyy varmuus patruunan oikeasta käynnistä siinä aseessa. Optika6:ssa taitaa olla kiinteä parallaksi eli tehtaalla asetettu 100m:iin, mutta ei se 100-varmasti ole täsmälleen 100m:iin säädetty. Jos parallaksi on vieras, niin karkeasti ottaen niin että otat Salt-Miken vanhan tennismailan ja katkot siitä kaikki muut langat niin että keskelle jää ristikko. Menet muutaman metrin päähän seinästä jossa jokin tähtäyspiste. Kun Salt-Mike on leppynyt hyvän mailan tuhoamisesta ja saat hänet suostuteltua pitämään ristikkoa puolivälissä paikoillaan ja sihtaat ristikon tähtäyspisteen. Ja nyt jos vähääkään liikut, niin ei kehveli ristikko pysy paikoillaan. Sitten käsket Salt-Miken painaa ristikko tähtäyspisteeseen kiinni, niin nytpä voit heittää vaikka immelmannin ja ristikko pysyy paikallaan. Kun ristikko on 2-tasolla, niin on olemassa se mahdollisuus että suurennos vaikuttaa kohdistukseen myös. Kun laitetaan momenttiin, niin silloin tarkoitetaan samalla että laitetaan oikeaan momenttiin vaikka sitä arvoa ei siinä samalla mainita. Momentti ei aina ole sama ja sitä joutuu vähän metsästämään sekä renkaiden valamistajalta että etenkin kiikarin valmistajalta. Lisäksi on momentti-avaimia ja sitten on ”momentti”-avaimia. Se oikea momentti-avainhan täytyy ehdottomasti aina nollata käytön jälkeen. Jalkojen kiinnitys aseeseen kun on kyse kiinteistä jaloista, on aika yleistä laittaa liimaa siihen väliin, mutta erittäin harvinaista että sitä laitettaisiin renkaiden ja kiikarin väliin. Jotkut laittaa ja auttaahan se, mutta on siinä se että entäs jos kiikari pitäisi vaihtaa taikka siirtää eteisyyttä taikka kääntää ristikko suoraan kun ei se kuitenkaan alussa mennyt niin hyvin kuin piti. Yleensä lämmittäminen auttaa, mutta se kiikari ei taida tykätä siitä lämmöstä mikä alkaa vaikuttamaan, luulen ma eli en ole koskaan lämmittänyt kiikaria. On eri asia lämmittää tukista irroitettuja rautoja ilman kiikaria. Niksi lisätä pitoa renkaisiin on laittaa ohutta Scotch-teippiä yksi kerros renkaiden sisään ja sitten momenttiin. Warnen jalkojen mukana tulee varsin hyvät ja suoraan sanottuna; pakko-lukea-asennus-ohjeet. Esim. klappi otetaan edestä kiinni ja alemmat ruuvit kiristetään kiinni ja ylemmät momenttiin. Kiväärin kohdistukseen suhtaudutaan yleisesti turhan flegmaattisesti kun kyse on isommasta riistasta. Toisaalta se jättää ”oikeutuksen” selittellä mahdollisen pummin jälkeen. Tuossa jo mainittiinkin kyseisen vaimentimen mahdollisesta vaikutuksesta. Koeammuttaja ammutti aika ahkeraan kun oli kiire jahtiin. F&D on nimenomaan ja loistava jahti-vaimemmin, mutta ei tykkää tiheästä ampumisesta ja ei siellä jahdissa noin taajaan ammuta muutenkaan eli kun jatkatte niin ottakaa eväät mukaan taikka se mobiilikeittiö ja Salt-Mike kokkaamaan ja aina kolmen laakin jälkeen syötte hyvin ja annatte piipun ja vaimentimen jäähtyä.
@maakku6 ай бұрын
Loistavat oli puitteet suorittaa ammunta ! Ensimmäiset laukaukset osuivat aivan nappiin mutta piipun lämmettyä alkoi heitellä äänenvaimennin asesepälle tarkastettavaksi ! Kyllä se siitä, "ei pidä menettää toivorikkauttaan" !👍👍👍
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Juuri näin tehdään
@lauriseppala50736 ай бұрын
Freyr&devikillä ammuttaes pitää muistaa että ei ammu montaa laukausta putkeen jolloinka vaimennin ylikuumenee. Veikkaan että siitä syystä osumat alkaa muuttua.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Testataan
@markusheikkinen65356 ай бұрын
Nyt tuossa videon katsoin. Mulla kans meoptan putki. Itellä heittelyä ollut kanssa, käytön puutetta. Kokeileppa ruuvata sivu ja korkeus tornit läpi kumpaankin suuntaan eli ristikolle liikettä. Varmaan niin jäykkä rasva jouset tms kun yhtäkkiä ottaa muualle osuman. Tää on itellä auttanut asiassa. Sitten taas "käynti" löytynyt. Mutta onhan näissä ollut että ristikkoo irti yms vikaa... Toivottavasti saapi kohilleen ennen jahtia 😄 ota muistiin missä oli napsut ennen kohdista ja laskee napsut samalla.
@henrivainionpaa41126 ай бұрын
Jos ei änkkäri löystyny, niin sitten vaan silmä väsy. Varmuuden vuoksi olisin ottanu viimeiset napsut takaisin ja lopettanut siihen siltä erää. Laukauksia kuitenkin kertyi kohtuullisesti jo.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Kyllä hihna alkaa ainakin löystymäön ja ampujat väsymään
@Maalainen9926 ай бұрын
Mallan kiikari on rikki itsellänikin oli saman laista ongelmaa mutta kun hain uuden niin alkoi osumaan😊 toivottavasti saatte kuntoon
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Kyllä se vielä tutkitaan
@Maalainen9926 ай бұрын
@@TeemuSilvonen aivan varmasti toivottavasti asia selviää pian niin malla pääsee metsälle
@jukkakinnunen93646 ай бұрын
Veikkaan että vaimennin pääsi kierteeltä löystymään,niin pahasti heitti nuo vikat laakit. Vai koititteko oliko kunnolla kiinni lopuksi?
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Selviää tulevilla videoilla
@polhokustaa49896 ай бұрын
Noita muuttujia vain on niin hirvittävästi kun täydellisyyttä etsitään. Muun muassa parallaksivirhe kiikarista ja aseen sivuttaiskallistuskin jo tulee mieleen mitä ei vielä mainittu.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Totta
@lassesalminen6785 ай бұрын
optifokus pulkkinen suositteli kun ruuvit kiristetty pistämään kynsilakkaa ruuviin päälle ja toisellekkin puolen. ps värillä ei oo väliä?
@TeemuSilvonenАй бұрын
😂
@jugi87166 ай бұрын
Inertia on ikävä asia. Sitä voi miettiä jos kilon painava putki kevyessä aseessa 50e kiikarijaloilla pysyykö se lukkokehyksessä kiinni. Onko rekyylitappia? Tikka ei ainakaan edes lupaa ohutpiippuisille uusille aseille kuin ensimmäiselle 3 patruunalle 1moa käynnin niin siihen nähden aivan ok käynti ongelmista huolimatta, kun huomioon ottaa kuinka monta laukausta videolla ammuttiin. Kuten sanoit äänenvaimennin kierteiden teko videolla. halvin mahdollinen kivääri 10v sitten ja nyt siitä oletetaan saatavan huipputarkkuutta kun katolla on vähintään kohtuullinen optiikka(ostetaan lada laitetaan pakoputkisto ja oletetaan sen olevan mersu).
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Hyvä näkökulma 👍
@joeljokinen90516 ай бұрын
Ampuminen on hyvin hanskassa Mallalla, mutta asennon tarkistus vois auttaa välillä. Pitää asento muuten mutta laskea pää alas hengitellä silmät kiinni. Sitten silmät kiinni ottaa ampuma asento ja kun avaa silmät niin pitäisi tähtäinkuvan olla puhdas (voi harjoitella kotona). Silloin asento on rento eikä puru ammuttaessa. Silmä on tarkin ensimmäisen sekunnin aikana tähdättäessä ja väsyy nopeasti kun menee tuijotteluksi ja hakemiseksi (pää alas ja uudestaan). Pakko vielä sanoa että Malla ampuu varmaan paremmin kuin neuvoja tällä hetkellä, että rohkeesti lisää vaan kun noin hyvin sujuu. Kiikarilla koittasin ampua neliön että näkee toimiiko kiikarin siirrot. Eli kasa, 10 napsua oikealle, kasa, 10 napsua alas, kasa, 10 napsua vasemmalle, kasa, 10 napsua ylös ja kasa. Jos ei palaa ensimmäiseen kasaan niin kiikarissa vika. Äkkiseltään en huomannu tarkistitko kivääristä kiskojen ruuvit. Ne voi myös katketa eikä huomaa kun kanta on paikallaan. Vois sopia ongelmaksi kun seilaa pystysuunnassa. Paljon hyviä neuvoja tullut vaimentimen löystymisestä lämpenemiseen että 1 kerrallaan sulkemaan pois.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Nyt oli perusteelliset ohjeet. Näillä mennään. 👍
@wilimanni986 ай бұрын
Kyllä näyttää siltä että isäntä saa jatkossa pitää suun kiinne ja antaa emännälle täyden vastuun. Pakko sanooa että oli kyllä ampumacentterin kaveri ammattimies ! Tuonne pitäs kyllä ittekkin päästä kokeileen
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
😁👍
@verney996 ай бұрын
Hihnakiinnikeet kannattaa poistaa jos ampuu penkistä. Ottavat muuten joka kerta hiukan erilailla kiinni penkkiin.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Juu totta
@Seikkailusankar16 ай бұрын
Ounou.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Nii i
@user-vesami6 ай бұрын
Piippu kiertää ja vaimennin ottaa kiinni kun lämpenee
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
🤔
@jussikuttila55766 ай бұрын
Vaihtakaa sakon paukkuihin ni alkaa käymään,naturalista kokeilin viime vuonna ja en saanut edes noin hyvin käymään,kymppi rihlannousu ei vaan sovi naturalikselle
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Koitetaan
@ossihuovinen80256 ай бұрын
Teemu, minulla Freyr meni kylmänä kunnolla pohjaan ja tiukasti oli kiinni, kun ampui se lämpeni ja piti välillä kiristää, rupes kuula ottamaan vaimentimen suulla reunaan kiinni ja samalla tavalla alko osumat muuttumaan. Asesepälle vein ja nyt osuu ja ei enää vaimennin liiku kun kiristää oli kuuma tai kylmä piippu.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Pitää tutkia
@toivoryynanen59946 ай бұрын
No kyllä vain näin oikein, kun sanoin vaimolle joulurauhan julistusta katsellessamme että olipas Silvosen Teemun näköinen kaveri ruudussa. 😁 Piti se sun johonkin videoon kirjoittaakin ja kysäsistä mutta unehtu.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Kyllä 👍
@Eicca_6 ай бұрын
ampuuko Malla peuran tällä kaudella
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Saa nähä
@pjsyrj6 ай бұрын
ei halppiskiväärillä ja ensimmäisellä tehtaan patruunalla osu tuon paremmin vaikka mitä tekis
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Kyllähän nyt toki osuu
@pjsyrj6 ай бұрын
@@TeemuSilvonen peuranpyyntiin riittävä käynti
@RiistaJussi6 ай бұрын
Taitaa nyt olla asesepän reissu edessä. Kylmänä toimi ok ja lämmetessä joku klikkaa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä korjaantuuko kun jäähtyy. Se kyllä syö miestä/naista jos aseeseen ei voi luottaa.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Juu testit jatkuu
@5satanen7536 ай бұрын
Teidän tasoisille ampujille riittää ihan bulkkipaukan tarkkuus, koska syyt löytyy aina perän takaa. Ihan kova on yritys.
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Näin on
@teemu9686 ай бұрын
Onhan se sakolla 100m tunneli vaan sinne tuskin muut pääsee kun sakon työntekijät 🤔
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Ok
@villetahvonen20386 ай бұрын
Vaimo lisää taitoja.😄
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
👍
@MattiKukkonen-dg2dr6 ай бұрын
😅 voi luoja tuota sähellystä...
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
😬
@TheMika04066 ай бұрын
Aikamoista säätöä oli kyllä🤭
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Varmaan video vääristää
@Kezzevirta6 ай бұрын
Mikä piru siinä on🤔
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Just se
@janihonkala81546 ай бұрын
Tuttu vika...
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Eli mikä 😂
@tarmomajava59606 ай бұрын
Ohut mosperkin piippu lämpiää ja alkaa vähä syytää...🤷♂️
@tarmomajava59606 ай бұрын
Ja ehkä vaimennin löysty,mulla samanmoinen feyr ja kuulan reikä on melko sopiva,ei kärsi löystyä että Jengan perseen tuki katoaa..mahtuu myös vielä panosten laavun heittelyn markinaaliin,sen jäläkeen kun alon ite ladata niin en oo suostunu uutena ostamaan kun tyhjänä hylsyt..
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
👍
@user-sq1gk3lw7k6 ай бұрын
Smith benderi putki niin johan toimii
@TeemuSilvonen6 ай бұрын
Jaa kenen?
@user-sq1gk3lw7k6 ай бұрын
Schmidt & Bender Zenith 2,5-10x56 LM FD7 -kiikaritähtäin Tommosen kun laitat niin ei tarvii ihmetellä on laatua