Ihmeiden jano Voitto lottoarvonnassa on pienen pieni mahdollisuus. Ankeassa köyhyydessä siihenkin tartutaan. Positiivinen ihme. Tämän varassa on kirkonkin sanoma. Me janoamme hyviä uutisia. Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli. Elämä voi kuitenkin kestää riittävän pitkään osoittamaan, että ikäviä yllätyksiä on olemassa. Oikeastaan meille olisi riittänyt yksi käsky: Kunnioita äitiäsi. Ja mielellään vähäsen isääkin. He osasivat neuvoa ja auttaa kaikessa alkuun. He rakensivat näkymää oikeudenmukaisuudesta. Se oli merkittävästi tärkein perintö kuin heidän esittämänsä muut ihanteet, joissa paljastui armotta enemmän tai vähemmän teeskentelyn varaan syntynyt perintö. Muillakin vanhemmilla, opettajilla, kotiapulaisilla, naapureilla ja talonmiehillä oli suurempi merkitys näkemysten jakamisessa kuin he osasivat tai uskalsivat kuvitella. Uhkailu, kiristys ja lahjonta - kasvatuksen kolmiyhteys otti auliisti tuekseen uskontojen ikiaikaisen perinteen ihmisten alistamisessa. Kiltteys todella voittaakin ihmisen halun tulla huomioiduksi - meistä välitetään, meillä on merkitystä - senkin uhalla, että joudumme pahimmillaan orjan asemaan. Pahinta onkin joutua jätetyksi syrjään hylättynä. Koulussamme jälki-istunto toteutettiin pimeässä luokkahuoneessa. Kasvatus jatkuu aikuisuudessa. Kun aikuinen saa lapsen, muuttuu hän kasvattajaksi. On suuri houkutus etenkin uskonnollisesti kasvatetuilla vanhemmilla tarttua pelotteisiin, joista itse saanut perintöosansa. Osa aikuisista kokee suurta kutsumusta kasvattaa myös muita aikuisia. Etenkin niitä, jotka ovat kasvaneet toisin ajatteleviksi. Tai kasvattavat toisenlaisen uskonnon avulla. Silloin voi tyytyä jatkamaan uhkaus-kiristys-lahjonta-kolmiyhteyden linjaa. Uskonto pysyy hengissä ihmeiden janon voimalla. Uskova ihminen kokee lohdutuksena lupauksen iankaikkisesta elämästä ja sielunsa kuolemattomuudesta. Vakuuttelu tästä kuvaa kuitenkin enemmän todellisuutta, joka lahjomattomasti paljastaa vakuuttelun luonteen. Siksi uskonto sisältää jatkuvaa toistamista, vakuutteluja, rituaaleja. Vaivumme silloin tietynasteiseen hypnoosiin. Siitä voi parhaassa tapauksessa nauttia kuten taidekokemuksessa. Uskonnollinen uskon ja taikausko luottavat kumpikin yliluonnolliseen voimaan, johon voi vaikuttaa ikään kuin se voima olisi inhimillinen: herkästi loukkaantuva, kehumiselle kipeä. Uhkana on siis jumalan hermostuttaminen, jopa suututtaminen. Siitä on kristinuskossa näyttöä, jos sitä uskoo. Kärsimyksen epäoikeudenmukaisuus osoittaa, että uskonto on syntynyt alun perin luonnonkatastrofin seurauksena ja olemme edelleen peloissamme jumalan uudesta raivokohtauksesta. Uskonnolliset ihmiset ovat ottaneet osaa ikään kuin arpajaisiin. Kristityt ovat ottaneet Jeesukseen uskomisen arpalipukseen. Muut uskonnot jakelevat muita arpoja. Niissä voittaja saa iankaikkisen elämän. Häviäjät häviävät ikuiseen helvettiin. Kilpailu on kovaa: mikä uskonto kykenee eniten vakuuttamaan itsestään? Eikö uskontojen moninaisuus todista jo sen, että kyse on ensisijaisesti perinteistä. Ateismi kiistää yliluonnollisuudet ja selittää ne tiedon puutteeksi. Maailmankatsomusten nyyttikutsuille ateisti tulee ilman tarjoamisia, mutta hän kertoo, miten vanki, joka rakastaa vankilaansa, ei koskaan vapaudu. Me rakastamme perinteiden luomaa ahdasta ajatusten vankilaamme.
@einaripalje49645 жыл бұрын
Juha hurme ykkösmiehiä Suomessa! Minun mielestä oikeasti viisas Mies. Kiitos hänelle että on keskuudessamme!
@Sir-yl9et5 жыл бұрын
Minusta sinä ja Juha Hurmeesi voitte muuttaa Yhdysvaltoihin, sillä siellä ei ole yhtenäistä kulttuuria ja radikaaliliberaaliset näkemyksenne vastaavat maan näkemyksiä.
@einaripalje49645 жыл бұрын
@@Sir-yl9et ei sitä kotoa mihinkään lähetä. Yli 40 vuotta töitä tehty ja verot maksettu ihan mielellään kun on näin hieno maa. Ehkä sinulle sopisi pohjois-korean yhtenäinen kulttuuri jos et siedä erilaisuutta.
@Sir-yl9et5 жыл бұрын
einari palje jos haluan erilaisuutta, matkustan pariksi viikoksi ulkomaille ja tutustun siellä paikallisiin tapoihin ja kulttuuriin. Ja miksi jäisit kotiin, jos ihannoit sellaista hahmoa, joka paisuaa finnofobiaa ja miesvihaa, käytännössä vastustaa suomen itsenäisyyttä? Huomaatko ristiriitaisuuden kommenttiisi tässä? Ylpeilet että tykkäät asua suomessa ihannoiden henkilöä, joka koittaa osoittaa meidät suomalaiset alhaisiksi ja suomen niin surkeaksi paikaksi, että se ei ansaitse omaa kulttuuria vaan sen on oltava avoin ja kulttuurisekoitus perustellen tämän suomen kulttuurin köyhyydellä muihin korkeisiin kulttuureihin nähden. Päätä kumpaa mieltä olet.
@einaripalje49645 жыл бұрын
@@Sir-yl9et aina kun käyn ulkomailla Suomi tuntuu parhaalta paikalta. Ihailen Kekkosta, Tarja Halosta, Pentti Linkolaa, Lauri Ihalaista, Pertti Salolaista, Glaes Andersonia, Timo Harakkaa, Akseli Gallen Kallelaa, Sauli Niinistöä, Jope Ruonansuuta, pirkka Peteliusta ym. Niitä on paljon. Se millä puolella olen sen olen päättänyt jo kauan sitten. Missä se finnofobia tässä kyseisessä miehessä ilmenee? Typerää heitelle jotain ilman mitään perusteita rai ainoastaan sillä että jän ei juuri pidä perussuomslaisten typeristä kommenteista mm. Ruotsin kielestä. Suomi on rakenettu yhteistyöllä eikä tällä persujen ainaislla haukkumisella vihervassarit sitä ja ja tätä. Ihan niinkuin mitään muita vaihtoehtoja ei olisi ajatella. Suomi on hieno maa ja hieno rakennettiin ilman näitä persuja.
@Sir-yl9et5 жыл бұрын
einari palje en tiedä, mistä persut repäsit tähän, mutta Juha Hurmeen mielestä puhdasta suomen kulttuuria ei ole olemassakaan ja kaiki kuuluu kaikille ja kaikki on ihmiskunnan omaa. Tämä käytännössähän tarkoittaa sitä, että hänen mielestään ei pitäisi olla edes mitään valtioita ja kansoja, vaan pitäisi olla avoin maailma ilman mitään, jossa kaikki asuisivat missä haluavat, eikä kenelläkään olisi kulttuurista identiteettia. Eli tekisi kaikista ihmisistä kopioita. Sinä taas väität päinvastaisesti kunnioittavas suomen kulttuuria ja osa noista mainitsemistasi henkilöistä ovat juuri niitä, joiden avulla meillä on oma kulttuuri-identiteetti ja yhtenäisyys. Heidän teoksistaan, sanonnoistaan ja taiteesta on muodostunut yhtenäisyys meidän kansallemme, juuri mitä Juha Hurme vastustaa. Et voi ihannoida Juha Hurmetta ja sanoa häntä viisaaksi mieheksi, mikäli ihannoit, tai edes tunnustat että meillä on yhtenäinen oma kulttuuri ja on suomalainen identiteetti. Valitse jompi kumpi
@KalervoNieminen643 жыл бұрын
Unohtavat tosiasiat taustalta.
@laurigrohn Жыл бұрын
Totattelu tartui ... Kristinusko perustuu uhrimagiaan. Ei merkitys vaan merkityksellisyys...
@KalervoNieminen643 жыл бұрын
Ahneet saa pitää rahansa kirkkot sen takaa tänään!