Рет қаралды 12,446
"M&A-podcastin vieraana on elinkeinoelämän Gandalf, talousvaikuttaja Björn Wahlroos. Hän ripittää sukuyritykset ja ennustaa EU:n hajoavan 30 vuodessa. Wahlroos sanoo, että Suomi on nyt pahemmassa kriisissä kuin 1990-luvulla, mutta että Suomen talouden nousukauteen on silti olemassa valmis, valaistu polku." - Mika Maliranta ja Matti Apunen juontavat
* Tekstitykset saa auki videon asetuksista *
Suomen taloushistoria 80- ja 90-luvuilla:
0:00 Esittely. Suomen siirtyminen 80-luvun sekataloudesta 90-luvun markkinatalouteen
1:55 Kuinka Wahlroosin investointipankkitoiminta muutti suomalaista elinkeinoelämää 90-luvulla? Missä määrin omistusrakenteiden muutos oli positiivsta summapeliä? Tehtiinkö omistusjärjestelyjä vain itsensä vuoksi vai saatiinko niistä todellista hyötyä?
7:38 Suomen talouspolitiikka 80- ja 90-luvulla. Millaisen iskun lama antoi muutostarpeille Suomessa? Päästäänkö talousreformeihin vain vakavan kriisin kohdatessa.
Poliittinen tilanne Suomessa tänä päivänä ja Euroopan Unionin tila:
10:35 Suomessa on ollut porvarienemmistöinen eduskunta kymmeniä vuosia ja nyt porvarienemmistöinen hallitus. Miksi nykyiseen nollakasvun ja velkakierteen tilanteeseen on päädytty? Ovatko kansalaiset heräämässä talouden realiteetteihin?
13:42 Näkemys millainen muutosvoima perussuomalainen puolue on tässä kuviossa?
14:46 Millaisia trendejä maailmanmarkkinoilla on käynnissä? Euroopan Unionin regulaatiohulluuden ja byrokratian vaikutus talouden dynaamisuutta hidastavana tekijänä. Millä mittareilla mitataan?
Perheyritykset ja perintövero:
20:05 Kirjassa kirjoitat ettei "Yritteliäisyys vaikuta olevan perinnöllistä" Onko perheperimyksen suosiminen tehottomuuden asian ajamista? Kuuluvatko perheyritykset instituutiona menneeseen aikaan?
23:05 Mikä on perintöveron vaikutus talouteen?
26:23 Mikä pitää Wahlroosin kirjat Ruotsissa? Millainen perintöverouudistus saisi Wahlroosin takaisin Suomeen?
Kuinka pelko ohjaa markkinoita ja Suomesta puuttuvat omistavat perheet:
27:56 Miten pelko näkyy markkinoilla ja ohjaa omistajien toimintaa? Millainen skenaario varakkuuden menetys on varakkaalle henkilölle?
30:09 Miksi Suomessa ei ole suuria pääomia omistavia perheitä, joilla varallisuus siirtyisi sukupolvelta toiselle? Ruotsissa on riskinottokykyisiä kapitalisteja huomattavasti enemmän kuin Suomessa.
Vanha raha vs. uusi raha - taidot onnistumisten taustalla:
32:32 Kuinka vanha raha ohjautuu taloudelliseen toimeliaisuuteen verrattuna uuteen rahaan? Onko joidenkin pääomien intressinä estää uusien innovaatioiden tulon markkinoille? Millaiset intressit vanhalla rahalla on vanhassa taloudessa?
35:15 Mikä selittää uusien menestyjien onnistumisia? Matemaattiset taidot, rationaalisten johtopäätösten tekeminen & sosiaaliset vuorovaikutustaidot. Yksilön asema informaatioverkostossa ja verkon laajuus. Mikä määrittää informaation laajuuden?
USA vs. Kiina teollisuuspolitiikka - Mitä Suomi voi tehdä kilpaillakseen maailmanmarkkinoilla?
37:56 Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kilpailu on palauttanut protektionismin takaisin maailmantalouteen. Onko merkantilismi tulossa takaisin? Keksityt subventiot Saksassa. Valtion sekaantuminen ja ohjaava talouspolitiikka johtaa hyvin usein katastrofiin.
41:10 Mitä Suomi voi tällaisessa maailmantalouden kilpailutilanteessa tehdä? Irlannin tie esimerkkinä Suomen ohjaamisesta pois katastrofin tieltä. Verokevennysten linja. Valtio on surkea sijoittaja ja yrittäjä.
45:26 Kiinalaiset ovat näkyvästi ilmoittaneet omista investointikohteista. Kuinka suuri riski Kiina on? Esimerkkinä useiden miljardien akkutehdasinvestointi Poriin.
48:42 Arvio Euroopan Unionin tulevaisuudesta. Millä aikajänteellä EU hajoaa?
Uutinen: "Björn Wahlroos kehuu perussuomalaisia" / Iltalehti
www.iltalehti.fi/politiikka/a...
Lähde:
labore.fi/podcast/bjorn-wahlr...
Keskustelun tekstiversio saatavilla PDF-muodossa täältä:
www.dropbox.com/scl/fi/rpiskl...
Esitetty 20.12.2023