Kiitos. Hyvä kun kaivat kuten Newtonin elämästä. Rento puhetyyli tekee asioista helpompia tajuta ja loput auttaa Herra. Itse nuorena en tykännyt yhtään historiasta. Nelikymppisenä kun uudestisynnyin tuli kiinnostus ja kuin rakkaus Israel-asioihin, merkillistä, onhan sekin ihan yliluonnollista. Kiitos 🙏✝️❤️
@MaunoMattilaАй бұрын
Rauhan tervehdys. Minulla oli aivan sama, kun koulussa yläasteella historiasta oli jäänyt heikko pohja kommunistiopettajan toimesta, että vasta uskoontultuani 30-vuotiaana alkoi historia avautumaan ja kiinnostamaan. Sama on tänäkin päivänä, että harvat tuntevat edes lähihistoriaamme, perustusta ja pohjaamme, joka tulee Raamatusta. Luin tuosta lainauksen Amerikan 26. presidentiltä Theoder Rooseveltiltä hänen puheesta Long Islandin Raamattuyhteisölle, jossa hyvin summaa mitenkä ilman Raamattua meiltä katoaa ymmärrys koko yhteiskunnastamme ja elämästämme. "Jokainen ajatteleva ihminen ajattelessaan ymmärtää sen, minkä suuri määrä ihmistä on taipuvaisia unohtamaan, että Raamatun opetukset ovat niin kietoutuneet yhteen koko yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen elämäämme, että se olisi kirjaimellisesti - en tarkoita kuvaannollisesti vaan tarkoitan kirjaimellisesti - mahdotonta itsessämme keksiä mitä elämä olisi, jos nämä opetukset poistettaisiin. Menettäisimme melkein kaikki standardimme, joiden mukaan nyt arvioimme sekä julkista että yksityistä moraalia; kaikki nuo standardimme, joita kohti me enemmän tai vähemmän päädymme kasvattamaan itsemme. Melkein jokainen ihminen, joka on elämäntyöllään lisännyt siihen inhimillisten saavutusten summaan josta lajimme on ylpeä, on perustanut elämäntyönsä pääosaltaan Raamatun opetuksiin... Suurmiesten joukossa suhteettoman suuri joukko on ollut omakohtasesti ahkeria ja läheisiä Raamatun opiskelijoita." - Theoder Roosevelt, v. 1901 Kiitos ja kunnia Jumalalle, että Hän on lahjoittanut meille ymmärryksen Henkensä ja Sanansa kautta.
@mikakervinen2351Ай бұрын
Kiitos vahva paketti taas asiasta. 🙏👍👍
@LahjaMirjamiHuhtilainenАй бұрын
Kaunis laulu taivaasta, kiitos,
@ArmasArmas-n8bАй бұрын
Kiitos .Herramme Jeesus Kristus kaikkia teitä.siunatkoon❤
@irmavalkeapaa5928Ай бұрын
Kiitos paljon,Mauno ja Rene.❤❤🙏🏼
@harrivierikkoАй бұрын
Oli taas kovettu puhe 🙏
@alexzingo6952Ай бұрын
Hyvä puhe taas, Mauno on perehtynyt asioihin. Kiitos Herralle.❤️
@cwithwonderАй бұрын
Engl. kieliset käännökset sanovat jakeesta, jossa juutalaisilla herätetään "kiivaus niiden kautta, jotka eivät ole kansa", että Herra tekee heidän "kateelliseksi niiden kautta, jotka eivät ole kansa". Hän herättää juutalaisissa kateuden kääntyä Herransa puoleen kristittyjen kautta. Toisinaan jonkun vahva usko voi meissäkin ravistella meitä, herättää terveen kateuden ja halun palata taas lähemmäs Jumalaa.
@KirstiPuustinen-zb9yiАй бұрын
Kyllä tuli taas uutta tietoa. Kiitos paljon!😅
@eevakostiainen8967Ай бұрын
Hyvä video kiitos Mauno ❤
@marianarkun6656Ай бұрын
Ja ja det blir som GUD bestämt ❤
@hannunuutinen67Ай бұрын
Hyvä puhe, kiitos siitä 🙏
@paulaahonen9571Ай бұрын
Kiitos tieto pläjäyksestä. 💦🙏💦
@AliNiemelaАй бұрын
Paras puhe aiheesta mitä koskaan olen kuullut. Jes
@aarnokorpela294Ай бұрын
Kiittäen ja Rakastaen JEESUSTA Sydämmessäin
@josefkesavaaraАй бұрын
Rauhaa Mauno :)
@tentmaker2254Ай бұрын
koska sä tuut Tampereelle saarnaamaan. haluun tulla morjestaan. PS: mee parturiin :D
@ristomattiikola5901Ай бұрын
Ihailen sitä sinussa Mauno että kaivat aina totuuden asiasta kuin asiasta salatuimpaan saakka.
@mariapeltonen5031Ай бұрын
Mielenkiintoista 🧐 Onko tietoa ketä nämä kristityt tahot olivat jotka antoivat Herzlille ajatuksen Israelin valtion perustamisesta? Kristityt on sen verran laaja käsite että tätä olisi hyvä tarkentaa.
@MaunoMattilaАй бұрын
William Hechler (1845 - 1931) tavallisesti mainitaan heistä ensimmäiseksi. en.wikipedia.org/wiki/William_Hechler
@mariapeltonen5031Ай бұрын
@@MaunoMattila Kiitos tiedosta! Tähän täytyykin perehtyä tarkemmin.
@sirparaunio9934Ай бұрын
Huomasitko yk🇫🇮päivänä, ei tuulen henkäyskään, siinä meidän kaunis🇫🇮roikkui, kun saapasrätti...
@marianarkun6656Ай бұрын
Ta det lugnt- det blir så det är bestämt av GUD
@artotenio3107Ай бұрын
Luopunehet sinä laumaasi saata!
@tapiovarjola8735Ай бұрын
Koska juutalaiset kääntyvät kristinuskoon?
@MaunoMattilaАй бұрын
Rauhan tervehdys. Tästä voidaan poimia Stubbin mukaisesti "kolme pointtia", kun Jumala kääntää Juudan ja Jerusalemin kohtalon. Ensiksin, nytkin on olemassa jäännös ja yksittäisiä juutalaisia läpi historian on kääntynyt uskon Herraan Jeesukseen pienenä vähemmistönä. Meidän ajassamme olemme tässä nähneet pientä heräämistä jo juutalaisen kansan keskuudessa, kun messiaanisten juutalaisten joukko on kasvanut. Toiseksi, ylöstempauksen jälkeen tulee herätykseen 144,000 messiaanista ja he lähtevät julistamaan evankeliumia. He ovat esikoisena maasta ostettuina ja tämä sukupolvi voi olla jo syntynyt, jotka kääntyvät Jeesuksen Kristuksen puoleen ja tulevat uskoon Jaakobin ahdistuksen aikana. Ja kolmanneksi, kun Herramme Jeesus tule kaikkien pyhien kanssa takaisin, niin silloin ahdistuksen jälkeen kääntyy koko jäljelle jäänyt Israel uskoon Herraan Jeesukseen, mutta sitä ennen he joutuvat hyvin vaikeaan aikaan ja heistä iso osa kuolee, kuten pakanoistakin viimeisten päivien vitsauksissa. "Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista." - Sakarjan kirja 12:10 Siunauksin, MM.
@sirparaunio9934Ай бұрын
Isoveli Israel 🇮🇱 Pikkuveli Suomi 🇫🇮💞
@NiiloNurmiАй бұрын
Moro Mauno, veikkaisin että sua saattaisi kiinnostaa toi mun uusin videoni...
@MaunoMattilaАй бұрын
Mitäs sanot tapauksesta Steve Lawson?
@NiiloNurmiАй бұрын
@@MaunoMattila Lawson ei ollut minulle tuttu ennen sitä kohua ja senkin jälkeen olen kuullut hänen tapauksestaan vain kahvipöytäkeskusteluissa toisen käden tietoa. Mutta jos kuulemani on totta niin olisi kiinnostavaa tietää, miksi hänen rikoksensa sai jatkua niin pitkään ja oliko hänen puheissaan ja opetuksissaan jotain, josta sen olisi voinut päätellä jopsa ns linjoja pitkin.
@MaunoMattilaАй бұрын
@@NiiloNurmi Epäilen suuresti, ettet olisi kuullut hänestä, koska hän on ollut keskeisiä hahmoja uuskalvinistisessa liikkeessä ja ihailemanne John MacArthurkin pian kommentoi hyvän ystävänsä Steve Lawsonin kaatumista. "Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää." - Galataiskirje 6:8 Kun MacArthurin ja uuskalvinismin edustamana ankara antikarismaattisuus ei anna tilaa minkänlaiselle karismaattisuudelle, Pyhää Henkeä ei juuri saa mainita ja kaikki yksinomaan perustuu viisaudella loistamiseen, niin se äkkiä menee lihaan kylvämiseen. Lisäksi Raamattu varoittaa juuri että "tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa" (1.Kor. 8:1) ja "Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta" (Room. 5:5), mutta onko rakkautta? Kalvinistit käsittelevät aivan oikein monia eksyttäjiä, mutta samalla aivan väärin. En koskaan näe heiltä/teiltä rukousta eksyneiden puoleen, itkua Siionin sortumisen tähden ja lähimmäisen rakkautta. Esimerkiksi, kun sinunkin irvailemasi Jimmy Huhtala on nyt burnoutin jälkeen langennut eroon ja vaihtanut uuden rouvan itsellensä, minut täyttää sydämessä suru. Ei ainoastaan hänen tähtensä, vaan hänen seuraajiensa tähden ja kun hän vielä vaimonsa kanssa esiintyi tv-kanavia myöten. Kun pääsisitte irti siitä helvetillisestä opista, ettei Jeesus Kristus ole kuollut kaikkien edestä, niin katsoisitte jokaista lähimmäistä samalla tasolla olevina samalla rakkaudella, kun kaikkia ihmisiä. Emme saa katsoa pahinta pride-pappiakaan kuin ristiltä käsin sydän murtuneena. On surullista, että Steve Lawson on langennut, kuten sekin etteivät kalvinistit huomaa syytä miksi näin kävi. Käsittelin tätä hiljattain puheessani "Uuskalvinismin nousu ja romahdus", jossa näitä tapauksia oli paljon. Herra siunatkoon erityisesti Lawsonin vaimoa. "Ja kaiken muun lisäksi jokapäiväistä tunkeilua luonani, huolta kaikista seurakunnista. Kuka on heikko, etten minäkin olisi heikko? Kuka lankeaa, ettei se minua polttaisi?" - 2. Korinttolaiskirje 11:28-29 Onhan meillä huoli kaikista seurakunnista, eikö? Myönnän, että itsekin lankean joskus ylimielisyyteen ja lihalliseen mieleen, mutta siitä on tehtävä parannusta ja palattava itkien Kristuksen jalkojen juurelle aloittamaan uudelleen. Rakkaus, uhrautuva välittäminen, täytyy olla suurin mittari meidän hengellisyydellemme. PS. Minusta pesäero Joonas Laajaseen "ordinaatio" kysymyksessä ei tunnu rehelliseltä ja kysymys herää, että mikä on todellinen syy dissata hänet...
@NiiloNurmiАй бұрын
@@MaunoMattila En muista nähneeni sinunkaan koskaan itkeneen tai rukoilleen kenenkään puolesta. Voisiko olla mahdollista, että kaikkea ihmisen toimintaa ei näe, jos seuraa häntä vain netissä? Onko silloin viisasta olettaa hänestä pahinta ja toitottaa sitä ympäri kyliä?
@MaunoMattilaАй бұрын
@@NiiloNurmi Ymmärtääkseni kalvinistien suhde langenneisiin ja luopuneisiin on, etteivät he koskaan ole olletkaan Jumalan valittuja, eivät koskaan olekaan olleet pelastuneita, Jeesus Kristus ei koskaan rakastanutkaan heitä eikä koskaan tahtonutkaan heitä pelastaa vaan kalvinistien Jumalan viha on todellisesti aina ollut heidän päällänsä ja kalvinistien Jumala iloitsee kun he joutuvat helvettiin. Ainoa tapa kun tietää kalvinistisesta ennakkoon tapahtuneesta random-valinnasta, on että elää Jumalan tahtoa noudattaen (kuten ylistämänne Westminsterin tunnustus ja John MacArthur toteaa). Tällöin tämä ei luo pohjaa rukoukselle eikä murheelle, mutta olet heikosti seurannut puheita eksytyksistä, kun monet niistä olen päättänyt rukouksiin ja kehottanut rukoilemaan heidän puolestaan. Tosiasia on se, että kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla ja kaikki saavat lahjaksi pelastuksen uskon kautta. Ainoa varma merkki pelastuksesta on usko Herraan Jeesukseen, koska emme ole pelastuneet itsemme tai tekojemme kautta. "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta." - 2. Korinttolaiskirje 13:5 Luin tuosta eräältä veljeltä todistuksen, että oli ollut kalvinismissa 50 vuotiaaksi asti nuoresta, oli elänyt "parannusta tehden synneistään" ja sitten vasta oli tullut _USKOON_ ottaen vastan pelastuksen lahjana uskon kautta. Ei tekojen kautta, ei mielikuvitus valinnan kautta vaan uskon kautta. Kiitos Herralle Jeesukselle.
@karisalmela6519Ай бұрын
"Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin kansan kadonneiden lampaiden luo." Niitä alkoi kadota heti syntiinlankeemuksen jälkeen. Adamin ja Eevan synnin jälkeen. Mitä Jeesus tarkoittaa puhuessaan Israelin "kadonneista lampaista" - ihmisiä, jotka ovat joutuneet kauas Jumalan tahdosta ja jotka tarvitsevat takaisin johdatusta. Jeesuksen performanssiesitys. Kanaanilainen nainen Jeesukseen uskova ei ole kadonnut lammas.