LAPSEN SEKSUAALISUUS | Seksuaalisuuden portaat

  Рет қаралды 3,738

Väestöliitto

Väestöliitto

Күн бұрын

Seksuaalisuuden portaiden -mallin kautta voit tutustua seksuaaliseen kehitykseen.
Sen avulla voit kertoa seksuaalisuudesta ja antaa seksuaalikasvatusta ikä- ja kehitystasoisesti pienillekin lapsille, koululaisille ja nuorille. Malli antaa lapselle ja nuorelle hyvän samaistumispohjan. Hän voi tunnistaa millä portaalla itse on.
Malli tekee näkyväksi kaikki kehitysvaiheet, joita on pienillä lapsilla, koululaisilla ja nuorilla jo paljon ennen kuin ovat ajankohtaisia aikuisseksuaalisuuden tiedot ja taidot.
Seksuaalisuus on laaja käsite. Siinä on monta tasoa. (a) biologian taso: hormonit ja geenit. Biologinen kehitys menee kohti murrosikää, aikuisuutta ja lisääntymiskykyä omaa tahtiaan. Siihen ei juurikaan voi vaikuttaa. Toinen taso ovat (b) voimakkaat tunteet: rakkauksia, pettymyksiä, epäluuloa, ahdistusta, ihanaa tai kuumaa tunnetta, joka vie ihmisiä lähelle tai etäälle. Kolmas tärkeä taso ihmiseksi kasvattamisessa on (c) järki: miten kehittyvät harkinta, riskiarviokyky ja tiedot.
Seksuaalisuuden portaiden mallissa vahvistetaan erityisesti järjen ja tunteen tasoja.
Malli on myös myönteinen, tunnekeskeinen, nautintoonkin liittyvä seksuaalikasvatusmalli. Voit puhua tunteista ja nautinnosta aika helposti tämän mallin kautta.
Samalla voit käydä läpi omaa seksuaalista historiaasi. Miten kaikki meni? Saitko tukea ja suojaa ikätasoisesti? Ymmärrettiinkö sinua?
Tavoitteena on, että seksuaalisuudessa voisivat olla läsnä kaikki kolme tasoa: biologiset vietit ja vaistot, monenlaiset kuumat tai ei niin kuumat tunteet, sekä järki, harkinta ja päätös. Silloin seksuaalisuudessa ei tarvita päihteitä tai osittaista läsnäoloa tai teeskentelyä. Silloin voisi olla aidosti nauttien läsnä kaikissa tilanteissa. Tähän seksuaalisuuden portaat tähtäävät.

Пікірлер
KEHOTUNNEKASVATUS | Kehotunnekasvatuksen perusteet Osa 3
29:26
Väestöliitto
Рет қаралды 595
ВЛОГ ДИАНА В ТУРЦИИ
1:31:22
Lady Diana VLOG
Рет қаралды 1,2 МЛН
Marikan päivä
27:12
Vamlas
Рет қаралды 836 М.
LISÄÄNTYMINEN | Kun lapsi kysyy mitä on lisääntyminen ja seksi
8:43
KEHOTUNNEKASVATUS | Kehotunnekasvatuksen perusteet Osa 1
27:10
Väestöliitto
Рет қаралды 1,1 М.
Lapset mukaan töihin -päivä
41:48
Väestöliitto
Рет қаралды 100
Calm Wind: Listen To This Music When You Miss The Forest
3:08:19
Soothing Relaxation
Рет қаралды 13 МЛН
Mänsklighetens framtid i rymden,  Ulf Danielsson  | Framgångspodden | 416
1:45:59
KEHOTUNNEKASVATUS | Kehotunnekasvatuksen perusteet Osa 2
23:06
Väestöliitto
Рет қаралды 490
Hyvinvoivien perheiden alue  -info aluevaaliehdokkaille
1:04:52
Monimuotoiset perheet
Рет қаралды 32