Olin mukana, kun Convoy Finland valtasi Helsingin keskustan

  Рет қаралды 187,805

Jaakko Keso – Yle Kioski

Jaakko Keso – Yle Kioski

Күн бұрын

Пікірлер: 541
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
Toivottavasti tämä pikainen raportti avaa teille hieman lumipyryisen Mannerheimintien tapahtumia kaksi viikkoa sitten. Kiitos katsomisesta.
@76blackwidow
@76blackwidow 2 жыл бұрын
Kiitos
@postilaatikko7384
@postilaatikko7384 2 жыл бұрын
Ei tämä juttu nyt ollut, taas, ihan hyvä ja kerron miksi. 1. Tässä ei kuvata ollenkaan tai puhuta siitä, että samaan aikaan myös kansalaistorilla oli jatkuvasti iso joukko ihmisiä, ihmisjoukot liikkui jatkuvasti kansalaistorin ja Mannerheiminkadun väliä, parhaimmillaan torilla varmasti tuhansissa tai tuhat ihmistä. Lisäksi jätetty huomiotta että Convoy tapahtui koko Suomen alueella pienimuotoisesti samaan aikaan, autokulkueita oli muuallakin, ja tukijoukkoja. Sekä jatkui myös lauantaina ja sunnuntaina aktiivisesti Helsingissä. Lauantaina oli uudestaan Manski poikki. Protestit eivät sitä paitsi ole vielä päättyneet eivätkä päättyneet missään vaiheessa. Juttu "kytee" yhä ja on järjestetty useita pienempiä protesteja Helsingissä ja muuallakin tuon jälkeen ja lisää on tulossa 2. Asenne mielenosoittajia kohtaan tässä... Toimittaja on yllättynyt löytäessään täysijärkisiä ihmisiä paikalta... Älä nyt viitsi! Voisit etsiä sieltä tyhmemmän ihmisen kuin sinä itse :D 3. Suomen lippuja ei saisi käyttää ja näyttää, tai leimataan joksikin? Älkää viitsikö edes yrittää tällaista ajatusmaailmaa tuoda minnekään. Noin pahassa kuplassa ei muut elä kuin Ylen toimittajat. Voisi myös kuvitella mikä itkuvirsi teiltä olisi tullut, jos tämä olisi ollut elokapina ja siellä olisi ihmisiä pamputettu, naisia tönitty maahan poliisin toimesta jne. Nyt tässä vain kuitataan että poliisi toimii kuten pitääkin. Kyllä puolueelliset ja usein väärät näkemyksenne näkyy näissä teidän jutuissa ja se on syy miksi teistä ei pidetä. Me maksetaan nämä jutut, muistakaa se. Ensi kerralla yle-lasit pois päästä niin alkaa jo tulla journalismia...? Mielestäni videosta voisi tapahtumasta tietämättömänä jäädä kuva, että tämä oli joidenkin huonompien kuin "normaalien ihmisten" mielenosoitus, vaikka siellä juuri oli kaikenlaisia ihmisiä tästä kansasta, todellinen läpileikkaus, vaikka yritätte lyödä heidät kaikki johonkin lokeroon
@76blackwidow
@76blackwidow 2 жыл бұрын
@@postilaatikko7384 Kieltämättä tuot esiin hyviä pointteja. Väittäisin silti että verrattuna kaikkiin muihin medioihin tämä oli tasapuolisin otos mihin itse olen kotimaassa törmännyt. Olet oikeassa, yllättyminen "täysjärkisistä ihmisistä" on melko alentuvaa, mutta luulen ettei ihminen ikinä pääse kaikista ennakkoluuloistaan. Itsekin saattaisin sortua samaan huomaamattani. Sen verran puolustaisin Jaakkoa, hän myöntää jossakin toisessa videossaan elävänsä "helsingin kuplassa". Annan siitä pisteitä, että edes pyrkii kurkistelemaan kuplansa ulkopuolelle, sitä ei moni nykyään tee.
@postilaatikko7384
@postilaatikko7384 2 жыл бұрын
@@76blackwidow On toimittajalla ainakin yritystä ja meni hyvin haastattelemaan väkeä mutta en usko että sisältö on täysin Keson hallinnassa edes tässä. Ja hieman huvittaa kuinka toimittaja kyräilee tuolla kuin olisi suurikin uhkatilanne päällä, kaikkihan piti tuolla hauskaa vain, eikä mitään pahaa tapahtunut, ennen poliiseja. Kyllä nämä jutut pitäisi ja voisi olla ihan puolueettomia suuntaan ja toiseen mutta Ylelle vaikeaa... Ja todella, on puolueettomimpia juttuja Suomen mediassa kuitenkin (melkein kaikki muu ollut pelkkää roskaa ja valetta)
@zakker111
@zakker111 2 жыл бұрын
Diggaan tästä sun tyylistä reportoida ei liian hyvin vaan just sun tyylisesti tehtynä.
@Hengitaluonnollisesti
@Hengitaluonnollisesti 2 жыл бұрын
Kiitos Jaakko puolueettomasta raportoinnista! Näin se pitää hoitaa. Big up 👍
@no8592
@no8592 2 жыл бұрын
Puolueeton raportointi, jonka on rahoittanut hallitus?
@Talzi.
@Talzi. 2 жыл бұрын
@@no8592 Hallituksen rahoitusko tekee asiasta automaattisesti puolueellisen? Onko mielestäsi koulujärjestelmämme täysin puolueellinen vain sillä perusteella, että sen rahoittajana toimii valtio?
@Hengitaluonnollisesti
@Hengitaluonnollisesti 2 жыл бұрын
@@no8592 Juuri tämä olikin se pointti... Oli rahoittajana kuka vaan, niin Keso toi esiin vaiennetun kansanryhmän ääntä. Melko harvinaista ajassa missä eletään.
@no8592
@no8592 2 жыл бұрын
@@Talzi.Mikään ihmisen luomaa ei voi olla täysin puolueetonta, koska aina jokaisella henkilöllä on oma ajatusmaailma ja aate. Videon julkaiseman kanavan on rahoittanut ja toimeenpannut valtio, joten vaikka se voisi vaikuttaa suurin piirtein puolueettomalta, mutta tekijällä on kuitenkin paineet saada jatkossakin palkan, työpaikan ja mahdolliset palkankorotukset. En ole kuitenkaan katsonut kyseistä videota kokonaan, mutta hyvä vaan, jos se on yrittänyt puolueettomuuteen.
@no8592
@no8592 2 жыл бұрын
@@Hengitaluonnollisesti Pitää varmaan sitten katsoa sitä
@vonjopetit3957
@vonjopetit3957 2 жыл бұрын
Kiitos Jaakko. Olet yksi harvoista toimittajista, joka tekee journalismia todellisuuden mukaisesti ja ymmärtää eri näkökulmiä tuomitsematta tai muuntelemalla asioita omia mielipitetitä myöntäilevämmiksi. Sinun kaltaisia tekijöitä tarvitsemme kipeästi lisää.
@vili9216
@vili9216 2 жыл бұрын
Naulan kantaan
@AstralPandaBoi
@AstralPandaBoi 2 жыл бұрын
Mutta 👏 pakkohan👏 sillä 👏 agenda👏 olla👏 koska 👏 YLE 👏 PAHA👏 BUU👏 BYÄÄH👏 BYÄÄH👏 JNE JNE.
@Essethegamer
@Essethegamer 2 жыл бұрын
@@AstralPandaBoi sillä olikin, mainitsi mielipiteidensä mukaisesti kuinka juttelee salaliittoteoreetikoille, ihmisille mielenosoituksissa joiden ajatukset olla siellä eivät liity toisiinsa, mutta kaikki se on ylen probagandaa. Hänen alkuperäiset mielipiteensä perustuivat ylen kertomuksiin siitä, kuinka yle haluaa sinun ajattelevan
@VernusFilm
@VernusFilm 2 жыл бұрын
Kiitos Keso jälleen kerran mahtavasta videojournalismista.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
Kiitos, hyvä jos kelpaa!
@VernusFilm
@VernusFilm 2 жыл бұрын
@@JaakkoKesoYle Kyllä kelpaa.:)
@panza.
@panza. 2 жыл бұрын
@@JaakkoKesoYle Kelpaa kelpaa!
@tm7913-y3b
@tm7913-y3b 2 жыл бұрын
Jälleen kerran mahtavaa raportointia ihmisistä ja ilmiöistä joihin en itse omassa arjessa törmää. Kiitos Jaakko, jatka samaan malliin. Ps. Pilkkihaalari FTW
@MHjuutube
@MHjuutube 2 жыл бұрын
Keso tuntuu olevan yksi ainoista Ylen toimittajista, joka edes pyrkii objektiivisuuteen. Keso Ylen toimitusjohtajaksi! 💪
@panu7419
@panu7419 2 жыл бұрын
Objektiivisuus on taas katsojan silmissä..
@IhmePaskaa
@IhmePaskaa 2 жыл бұрын
Ei kai sitä nyt siinä tapauksessa kannata ruveta pilaamaan toimarin tehtävällä? Voi kääntyä pulkka nopiaan...
@pho3nix-
@pho3nix- 2 жыл бұрын
Mikään ei ole koskaan puolueetonta. Saat olla aika naiivi ja tietämätön ihmisluonteesta jos tälläistä luulet. Ihmisten mielipiteet ylipäätänsä koostuvat suurelta osin henk. koht. kokemuksista (henk. koht bias) ja tunteista. Kylmä ja "kova" fakta-pohjainen yleistietämys asioista ja kolmannen perspektiivin itseanalyysi puuttuu melkein aina.
@infratuna
@infratuna 2 жыл бұрын
Oon melko varma, ettei Jaakko haluaisi niin tylsää työtehtävää.
@Niilo2.2
@Niilo2.2 2 жыл бұрын
@@pho3nix- kukaan ei puhunut yleisellä tasolla puolueettomuudesta vaan tästä kyseisestä videosta ja toimittajan tavasta lähestyä asiaa.
@noheartmadis
@noheartmadis 2 жыл бұрын
Tää pointti, että Suomessa kunnissa ilman autoa ei pärjää on täysin totta. Kaupungeissa, joissa julkisilla pääsee liikkumaan jolloin ei tarvita autoa on täysin validi argumentti, mutta maaseudulla elämä on mahdotonta ilman autoa.
@blackheavyblans
@blackheavyblans 2 жыл бұрын
Ja sitten se vihreiden argumentti, että ihmisten pitäisi muuttaa maalta kaupunkiin, mutta se ei vaan toimi niin. Kaupungeissa vuokrat on kalliita, joillekin kovat äänet ovat haitaksi, jotkut taasen haluavat soittaa jotain instrumenttia vaikka yöllä, mikä on mahdotonta kerrostalossa ja jotkut taasen tarvitsevat maaseudun rauhaa eikä pidä vilinästä ja hälinästä. Itse haluaisin joskus muuttaa maalle, koska kun avaat ulko-ovet, haistat luonnon heti. Eikä tarvitse kävellä kilometrejä päästäkseen metsään.
@kalmarii
@kalmarii 2 жыл бұрын
ratkaisu ei kuitenkaan oo bensaveron alentaminen koska siinä ei oo mitää järkee. Jos se lasketaan puoleen nii se on helvetinmoinen lovi valtion kassaan. Rikkain neljännes maksaa puolet polttoaineverosta, joten bensaveron alentaminen ei hyödytä duunareita juuri pätkääkään. Sen sijaan ansiotuloverotusta alemmas duunariki pärjää.
@petrikorhonen2934
@petrikorhonen2934 2 жыл бұрын
@@kalmarii Ansiotuloverotuksen alentaminen ei sitten tee lovea valtion kassaan? 😁 Huhhuh miten noloa.
@AstralPandaBoi
@AstralPandaBoi 2 жыл бұрын
@@blackheavyblans syy että ihmiset asuu "maalla" tuskin on " ahh ihan rauha täällä mun 5 hehtaarin omalla villalla". Syy ennempinkin on työpaikka oli se sitten maatalous, valmistaminen tms. Näitä töitä ei niinkään löydy kaupungista. Lisäksi se että jos olet syntynyt ja suku asuu "maalla" niin juu yritäppäs siinä päästä suvun tilasta eroon jotta olisi vraa muuttaa kaupunkiin kun kukaan ei halua ostaa sitä rintamamiestaloa, joka on lähes purkukunnossa.
@antton819
@antton819 2 жыл бұрын
Kuinkahan kävisi maan omavaraisuuden ilman maaseudun työtätekeviä. Ruokahuolto, lämmitys jne
@samulimaunula5208
@samulimaunula5208 2 жыл бұрын
Jaakon videoita on aina kiva seurata koska ovat puolueettomia. Kiitos!
@MoonTVfi
@MoonTVfi 2 жыл бұрын
Koska sun egosi murentuisi, kun joku on eri mieltä kuin sä? :)
@samulimaunula5208
@samulimaunula5208 2 жыл бұрын
Ei. Kanssani on helppo olla eri mieltä. Oletko kenties humalassa? Ps. Sun egosi voi kirjoittaa "sinun ego" tai vaihtoehtoisesti "egosi". Ole hyvä, hyvä trolli.
@a1231-o8s
@a1231-o8s 2 жыл бұрын
@@MoonTVfi ei vaan yleisesti koko maata kohdistavista asioista olisi hyvä saada puolueetonta kuvausta varsinkin jos asia on toimittajan tekemä
@dontgotoberrieswithmisters9573
@dontgotoberrieswithmisters9573 2 жыл бұрын
@@MoonTVfi huutista, vittu mikä pelle kanava:D miten jaksatte edelleen itkeä tästä convoysta
@newone5198
@newone5198 2 жыл бұрын
@@MoonTVfi mitä vittua, MoonTV
@Talzi.
@Talzi. 2 жыл бұрын
Kiitos kommunisti Keso-Juusto tästä videosta. On kyllä mahtavaa nähdä tällaisesta paljon kirjoitetusta mielenosoituksesta aivan tavallisten ihmisten ajatuksia. Todella hienoa oli nähdä, mitä mieltä keskiverto Convoylainen on asioista mieltä, vaikkei yhtenäistä punaista lankaa vaikuttanutkaan kauheasti olevan :D.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
Kiitos palautteesta, toveri.
@SepyLi
@SepyLi 2 жыл бұрын
Jaakko, sun videot paranee aina vaan. Oot kehittyny tosi paljon varsinkin olemaan ottamatta vahvasti puolta ja viemään videota sitä kautta tiettyyn suuntaan. Kiitos sisällöistä!
@janinurisalo2740
@janinurisalo2740 2 жыл бұрын
Upea ja tasapuolisesti tehty juttu! Tällainen "uutisointi" palauttaa uskoa toimittajiin ja toivonkin että moni otttaisi sinusta oppia! Kiitos 👍
@virveli11
@virveli11 2 жыл бұрын
Hienoa Jaakko! Kiva nähdä puolueetonta journalismia! Itse olen osittain sekä elokapinan aatteiden kannalla, että convoyn aatteiden kannalla polttoaineen korkean hinnan osalta. Mielestäni on hyvä, että osoitetaan mieltä isommassa mittakaavassa, mutta en kyllä voi silti kummankaan mielenosoituksen osalta hyväksyä katujen sulkemista, joka vaikeuttaa muiden elämää sekä luo lähinnä negatiivista mielikuvaa molemmista mielenosoituksista. Kiitos jälleen hyvästä videosta ja reportaasista!
@kke
@kke 2 жыл бұрын
Tahdot siis ilmastohätätilan ja halvempaa bensaa.
@MaggaraMarine
@MaggaraMarine 2 жыл бұрын
@@kke Miksi näiden kahden väitteen tarvitsisi olla ristiriidassa? Kysymys kuuluu, onko bensan hinnan nostaminen ratkaisu ilmastonmuutoksen torjunnassa? Kuinka paljon se tulisi vähentämään autoilua? Pystyisikö autoilua vähentää jollain muulla tavalla? Totuus nimittäin on, että isojen kaupunkien ulkopuolella asuville autolla liikkuminen on monesti käytännössä välttämättömyys. Sillä, kuinka paljon bensaa kallistetaan, ei ole erityistä vaikutusta näiden ihmisten autoiluun, sillä he joutuvat pakostikin ajamaan autolla. Bensan hintojen nostaminen rankaisisi näitä ihmisiä, joilla ei ole vaihtoehtoja. Tärkeintä olisi vähentää autoilua ensisijaisesti siellä, jossa autoilulle ei pitäisi olla tarvetta (erityisesti isojen kaupunkien sisäinen liikenne sekä isojen kaupunkien välillä matkustaminen). Tässä tärkeää olisi joukkoliikenteen sujuvuus ja alhainen hinta. Olisi tärkeää miettiä muita keinoja autoilun vähentämiseen. Olisi tärkeää ottaa selvää syistä, miksi ihmiset käyttävät autoa, ja käyttää sitä hyödyksi ratkaisujen löytämiseen. Bensan hintojen korotus pyrkii olemaan "one size fits all" -ratkaisu. Mutta oikeasti ongelma on paljon monimutkaisempi - ihmisillä on eri syitä käyttää autoa. Kuinka saada autoilu kannattamattomaksi niillä seuduilla, joilla auton käyttöön ei pitäisi olla tarvetta rankaisematta niitä, joille autoilu on välttämättömyys? Olen kuullut väitteitä siitä, että bensan korkea hinta kannustaisi ihmiset ostamaan sähköautoja. Mutta totuus on, että pystyt ajamaan halvalla bensa-autolla melko pitkään ennen, kuin sähköauto oikeasti tulisi halvemmaksi. Toimiiko siis bensan korkea hinta oikeasti kannustimena ostaa sähköauto? Bensa saisi olla aika paljon kalliimpaa ennen kuin sähköauto tulisi halvemmaksi. Toki tämä vaikuttaa uusien bensa-autojen ostoon, mutta uudet autot alkavat muutenkin olemaan enimmäkseen sähkö- ja hybridiautoja. Keskustelussa kuitenkin pitäisi ottaa huomioon ne, joilla ei ole varaa muutenkaan ostaa uutta autoa, sillä näihin ihmisiin bensan hintojen nousu myös vaikuttaa eniten. Mitä siis teet, jos autoilu on käytännössä välttämättömyys, mutta sinulla ei ole varaa ostaa sähköautoa?
@blackheavyblans
@blackheavyblans 2 жыл бұрын
@@MaggaraMarine olen kyllä samaa mieltä. Ja niin kuin Hjallis Harkimokin jo sanoi, sekä itsekin olen ajatellut, että bensa kun vaan kallistuu ja kallistuu niin tavallisella kansalaisella jää Vähemmän rahaa säästöön sähköautoa varten. Kyse ei ole siitä, että emme halua ostaa sähköautoja. Vaan siitä, että meillä ei ole varaa.
@MaggaraMarine
@MaggaraMarine 2 жыл бұрын
@@blackheavyblans Jep. Tämä "se kannustaa ihmisiä ostamaan sähköauton" -argumentti vain on huono. Ja tämä tuntuu olevan yleisin argumentti, mitä mediassa jankutetaan. Kannatan turhan autoilun vähentämistä (pääkaupunkiseudulla autoilun pitäisi olla suurelta osin turhaa) sekä sähköautojen lisäämistä, mutta kyseenalaistan bensan hintojen korotuksen olevan ratkaisu tähän.
@kiiltomaeki
@kiiltomaeki 2 жыл бұрын
keso juusto
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
huutist
@Apinakirahviv2
@Apinakirahviv2 2 жыл бұрын
Kiitos videosta! Hienoa, että näytit millaisia tavallisia ihmisiä siellä oikeasti oli. Ei ollu äärioikeisto ja pelkkä dokaaminen paikalla, vaan lapsi perheitä ja aivan tavallisia ihmisiä huolissaan tulevaisuudesta! Pääs meijän Kekkonenki videolle! Rock!
@vantaan_hurja
@vantaan_hurja 2 жыл бұрын
Teidän kekkonen auto on kyl kova legenda
@WoRMaSTeR64
@WoRMaSTeR64 2 жыл бұрын
Hyvä video. Annat jengille reilusti mahdollisuuden kertoa sanottavansa ilman provosointia tai agendaa.
@kingwinter2024
@kingwinter2024 2 жыл бұрын
Kaikilla on oma agendansa: hra. Keso vain osaa ilmeisen hyvin peittää omaansa ja päättää olla antamatta sen vaikuttaa raportointiinsa sen koommin, kun antaa ihmisille puheenvuoron ja kuuntelee haastateltaviansa ilman juurikin mainitsemaasi provosointia ja sen näkyvämpää oman agendansa esilletuomista.
@sonja8320
@sonja8320 2 жыл бұрын
Kiitos Jaakko, on aina mielenkiintosta seurata kun "jalkaudut" tällasiin tapahtumiin, ja otat selvää näistä ilmiöistä! Ihan eri näkökulma kun se, et lukee uutisista🙌
@Essethegamer
@Essethegamer 2 жыл бұрын
Se on totta, uutiset täynnä probagandaa kertovat kuinka sinun kuuluu ajatella, kertoen väärentävästi näistä ihmisistä, sensuroivasti koronarokotteiden haitoista, ja "korona-ammattilaisista"
@joni568
@joni568 2 жыл бұрын
ylen mielestä kadun valtaavat hipit ovat hyvä asia, mutta laajempaa ihmisryhmää koskeva convoy sitten onkin huono juttu. ylen pitäs olla puolueeton media mutta totuus ihan jotai muuta. Jaakko tehny hyvät puolueettomat videot sekä convoysta että elokapinasta! hyvää matskua!
@superflux1654
@superflux1654 2 жыл бұрын
Isot tähdet kuinka hyvin onnistuit puolueettomassa journalismissa! Se on oikeesti taitolaji, että niin osaa tehdä. En mainitse omaa mielipidettäni, kommentoin ainoastaan journalistin tasoa.
@torogoro8849
@torogoro8849 2 жыл бұрын
Perttu Häkkinen osas tuon taidon täydellisesti.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
@@torogoro8849 RIP
@mikkopitkanen8287
@mikkopitkanen8287 2 жыл бұрын
Kiitos Jaakko! Jokainen olemme samanlaisia ihmisiä, meitä on joka junaan” tulee erinlaisia mielipiteitä ja niitä pitääkin olla😊 teit tosi hyvän youtube filmin😊
@rahvu420
@rahvu420 2 жыл бұрын
Hyvää matskua, sait yhen kaverin "reivaamisetkin" talteen :D kiva kun on ihmisiä jotka tekevät puolueetonta journalismia.
@Hippinaama
@Hippinaama 2 жыл бұрын
Vaikka itse pidin Convoyta vähän hölmönä tapahtumana, tämä reportaasi antoi monipuolisen kuvan ja jotenkin lohdullista nähdä aivan tavallisia ihmisiä purkamassa pahaa oloaan. Vaikka tapahtuma oli huonosti organisoitu, uskon, että sillä oli isompi vaikutus päättäjiin mitä monella muulla vastaavalla.
@GigaChad_04
@GigaChad_04 2 жыл бұрын
9:35 lisäys vielä että Hollolan kirkonkylällä ei kulje viikonloppuisin bussit eli on melkein pakko omistaa Mopo tai auto jotta pääse kulkemaan esim. Lahden keskustaan. Ja oon siis toi kenellä pipo tossa vieressä. Kiitti että päästiin videolle Jaakko👍
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
Kiitos haastattelusta ja hyvästä biisistä!
@fkdkdkfkrkska48485
@fkdkdkfkrkska48485 2 жыл бұрын
GigaChad juuri sellaisen näköinen kuin oletinkin.
@GigaChad_04
@GigaChad_04 2 жыл бұрын
@@JaakkoKesoYle 🕺
@jyrkijyrki9392
@jyrkijyrki9392 2 жыл бұрын
Keskivertonyymit
@MrPurkk
@MrPurkk 2 жыл бұрын
Jokainen voi itse miettiä maksaako bensasta vai asumisesta. Voisin veikata, että Lahden keskustassa asuva maksaa asumisesta paljon enemmän mitä bensat+asuminen Hollolan kirkonkylällä.
@tapiopitkaranta7667
@tapiopitkaranta7667 2 жыл бұрын
Kiitos Jaakko, oivallinen reportaasi. Sain uutta näkökulmaa aiheeseen. Jopa rokote vastaisia kohtaan voi tuntea empatiaa, vaikka ei olisi samaa mieltä.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
Kiitoksia!
@RobsPlays
@RobsPlays 2 жыл бұрын
Erinoimaista journalismia. Kiitos Jaakko kun jaksat tehdä näitä videoita. Nämä tuo hyvin esille tavallisten ihmisten mielipiteitä puolueettomasti.
@jarnoronkainen75
@jarnoronkainen75 2 жыл бұрын
Kiitos Jaakko :) Tutkivaa journalismia, annetaan kaikille mahdollisuus ääneen!
@aaltokoponen7598
@aaltokoponen7598 2 жыл бұрын
Nämä on kyllä parhaita videoita joita youtubesta löytyy! Kiitos, kun teet näitä!
@jesseoj
@jesseoj 2 жыл бұрын
Ihan valideja huolia tuolla osin. Harmi, että känniääliöt ja muutamia ääripäitä pilasi osaltaan tuon. Toki tuota hommaa trollattiin jo alkuviikosta. Olihan se convoy radio ihan vitsi sivusta kuulleltaessa. Silti, ei pitäisi naureskella vaan löytää jokin keskustelu-yhteys.
@linuskristian
@linuskristian 2 жыл бұрын
Ensimmäinen video jonka sinulta katsoin ja oli todella hyvä! Kiitos tästä.
@TheWidetip
@TheWidetip 2 жыл бұрын
Kiitos jälleen kerran! Teet uskomattoman arvokasta duunia!
@vop4813
@vop4813 2 жыл бұрын
Ammattitaito ja dokumentoiti oli taas niin onnistunutta!! Kiinnostava aihe tämä tapahtuma. Jakko on kyllä aina oikeessa paikassa, siellä missä tapahtuu.
@polymuuri6275
@polymuuri6275 2 жыл бұрын
Todella hyvää journalismia, Jaakko. Tuotantosi ei ole pettänyt ennen, eikä tähänkään mennessä.
@nachosipsi
@nachosipsi 2 жыл бұрын
Hyvä video tykkäsin kovasti mutta meen nyt katsomaan sitä
@nachosipsi
@nachosipsi 2 жыл бұрын
Ennakointini osui aika hyvin sillä video oli hyvä ja nautin sitä katsoessani. Hyvää työtä jälleen siis. Toivottavasti ensi video tulee jo pian!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
@@nachosipsi kiitos paljon
@santerirahikka6081
@santerirahikka6081 2 жыл бұрын
Arvokasta ja tärkeää journalismia, oli mielipide mikä tahansa aiheen tiimoilta niin keskustelulla saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Jaakko teet upeeta duunia kun yrität ja saat jengin keskustelemaan väittelyn sijaan 😇👏🏻🙏🏻
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl Ай бұрын
Aika jännä tapahtuma 😃😃👍👍👍 Siinä puolustettiin suomalaisten oikeuksia maailman laajuista tyranniaa vastaan ja se on tosi tärkeä teko meidän ylpeiden suomalaisten tulevaisuudelle ja maineelle 🇫🇮👍👍
@juhonikolai7935
@juhonikolai7935 2 жыл бұрын
Hyvä video ja mielenkiintoisia haastatteluja! Vähän tosin nauratti tämän yhden ennustukset tulevasta sisällissodasta.
@rokky6053
@rokky6053 2 жыл бұрын
Sinänsä ihan hyvä hyvä juttu että tämä mielenosoitus tapahtu, koska sain kovimmat naurut vuosiin kun seurasin niiden striimejä
@veikkakarvonen831
@veikkakarvonen831 2 жыл бұрын
Eräs tyyppi sanoi toimittajalle "ettei protestoi mitään, mutta kannattaa saunomista keskellä Mannerheimintietä"
@TuliEnkel1
@TuliEnkel1 2 жыл бұрын
Ei vissiin hirveen kummonen elämä sulla?
@sokay.
@sokay. 2 жыл бұрын
@@TuliEnkel1en usko että liittyy hänen elämäänsä, koska olihan tuo tähän asti vuosituhannen paras komedia
@TuliEnkel1
@TuliEnkel1 2 жыл бұрын
@@sokay. Sitä juuri tarkoitinkin että ei hirveästi sisältöä elämässä jos noin herkästi nauraa :)
@Ho_Lii_Fuk
@Ho_Lii_Fuk 2 жыл бұрын
@@veikkakarvonen831 Ei mitä vittua
@anni9666
@anni9666 2 жыл бұрын
Taattua Jaakko Keso laatua!👌🏻 Kyllä nää sun videot vaan aina herättelee erilaisia ajatuksia&kysymyksiä ja tulee hyvä fiilis siitä, että meillä on sun kaltaisia toimittajia🤗Kiitos Ylelle ja itsellesi❤Toivottavasti viihdyt työssäsi ja pidät siitä - siltä ainakin vaikuttais ulospäin!
@viljolehto7523
@viljolehto7523 2 жыл бұрын
Kiitos jo etukäteen!!!
@TheBlackClockOfTime
@TheBlackClockOfTime 2 жыл бұрын
Kiitos Jaakko objektiivisesta journalismista, jossa pyrit laittamaan omat biaksesi ja egosi sivuun. Erittäin onnistunutta raportointia ja vielä YLE:ltä, vau.
@Ytfrot
@Ytfrot 2 жыл бұрын
"Convoy" on tälle suomen puuhailulle ehkä väärä sana, kanadassa sentää suurinosa oli rekkoja ja ne oli oikeasti kulkueen muodossa liikkeellä tukkimassa, suomessa muutama kourallinen henkilöautoja sikinsokin tiellä ja ihmiset ryyppäämässä ympärillä :D säälittävää puuhastelua.
@alypuhelin9866
@alypuhelin9866 2 ай бұрын
comvoy ja natsien määrittelemä vapaus
@satusetamies9304
@satusetamies9304 2 жыл бұрын
Kiitos tästä! Tällaista näinkin puolueetonta uutisointia tarvitaan lisää. Puolueettomuus on erittäin vaikeaa, mutta onnistuit siinä hyvin. Juuri tätä yleltä kaipaan
@gigachad612
@gigachad612 2 жыл бұрын
Olin itsekkin aluksi sitä mieltä että tulee taas perus yle settiä että puolueellista puhetta ja paskanjauhantaa muttta jaakko hoidit tän tosi ammattimaisesti ja puolueettomasti kiitos🙏
@SamiKarvinen
@SamiKarvinen 2 жыл бұрын
Se on jännä miten videolla näkyy jonkun verran oikeastaan normaalin oloista porukkaa, ja muutenki tähän koronarajoituskriittiseen joukkoon näyttää mahtuvan ihan semi-fiksun olosia ihmisiä. Silti on kuitenkin päädytty tälläsiin mielestäni todellisuudesta irtoaviin ihan käsittämättömiin 2Head mielipiteisiin. Häiritsevää. Lopussa haastatellulla tyypillä on mennyt usko instituutioihin, mutta mulla on tän koko hässäkän myötä mennyt enemmänkin usko ihmisiin.
@jonsinkkonen9393
@jonsinkkonen9393 2 жыл бұрын
Mutta eikös ihmiset luo ne instituutiot?melkoisen tyhjänpäiväistä jorinaa vailla sisältöä ja ajatusta. Mieti nyt hetki,niin ja mikä on normaali?jokaiselle tämä normaali on myös erillainen. Tai mikä on semi-fiksu?mikä määrittelee fiksuuden?
@SamiKarvinen
@SamiKarvinen 2 жыл бұрын
@@jonsinkkonen9393 Sisältö ja ajatus oli tämä: tervejärkiseltäkin vaikuttava porukka voi näemmä päätyä uskomaan asioita, jotka ovat epäuskottavia ja epätieteellisiä. Ihmiset yksilöinä, ja yhteiskunnalliset instituutiot ovat eri asioita. Jos joku sanoo, ettei luota instituutoihin, se tarkoittaa että tämä ei pidä valtaa käyttäviä järjestelmiä oikeutettuina. Kyllä ihmiset siellä joo hommaa pyörittää, mutta niissä ei toimita yksilöinä, vaan osina vallitsevia normeja ja olosuhteiden sisällä. Mitä tarkoitin sillä, että on mennyt usko ihmisiin, oli tuo vastauksen alussa sanottu pointti. Ja niissä hallintokoneistoissa toimivat ihmiset muodostavat niin tietyn pienen osan kaikista suomalaisista, että puhuessani ihmisistä puhun nyt ehkä enemmän yleisellä tasolla. Fiksulla tarkoitan jotakuta, kuka vaikuttaa olevan kykenevä arvioimaan ympäröivää maailmaansa suhteellisen järkevästi. Väitän, että rokote- ja rajoitusvastaisuus ei ole järkevää. Selvensikö?
@MrStenari
@MrStenari 2 жыл бұрын
@@SamiKarvinen Joku muu voisi väittää, että koronarajoitukset ovat ihmisten toimeentulolle, hyvinvoinnille ja taloudelle haitallisempia, kuin niillä saavutetut hyödyt ovat. Näillä rajoitustoimenpiteillä ei ole taudin nykymuodon leviämistä käsittääkseni pystytty estämään missään maassa ja joissain maissa rajoitustoimenpiteitä ei ole ollut lainkaan Omikron-muunnoksen aikana tai ne ovat olleet lievempiä, kuin Suomessa. Ei ole kauhean fiksua väittää, että ihmiset jotka ovat eri mieltä kanssasi olisivat jotenkin älyllisesti ala-arvoisempia kuin sinä.
@SamiKarvinen
@SamiKarvinen 2 жыл бұрын
@@MrStenari Joku voisi niin väittää, mutta olisi niin väittäessään väärässä. Näillä rajoitustoimenpiteillä ja rokottamisella ollaan pidetty terveydenhuolto ylikuormittumasta. Tämä on alan ammattilaisten ja ihan oikeiden virologien konsensus. Ei ole mitään syytä olla uskomatta heitä.
@MrStenari
@MrStenari 2 жыл бұрын
@@SamiKarvinen Virologit todennäköisesti eivät ole kykeneväisiä arvioimaan esimerkiksi talousvaikutuksia ja rokotuksista en ole puhunut mitään.
@kke
@kke 2 жыл бұрын
Bensan hinnan puolesta mielenosoitus olisi pitänyt tehdä kävelytielle koska Elokapina piti autotiellä.
@coosoorlog
@coosoorlog 2 жыл бұрын
Tämä taitaa olla päinvastoin bensan hintaa vastaan.
@kke
@kke 2 жыл бұрын
@@coosoorlog Bensaa halutaan ostaa bensan hinnalla eikä bensa + vero -hinnalla eli selvästihän bensan hinnan puolesta tässä ollaan! :D
@sokay.
@sokay. 2 жыл бұрын
@@coosoorlog sä et nyt oikein tajunnut mut nt
@raulinurminen7299
@raulinurminen7299 2 жыл бұрын
Kyllä nää ihmiset itsekin maalaa aika lailla sen kuvan, mitä media on maalannut. Että siinä mielessä en ymmärrä tätä valtamediasta määkimistä kommenteissa. Kannatan toki convoylaisten oikeutta harjoittaa kansalaistottelemattomuutta, mutta samaan aikaan pidätän oikeuden naureskella tälle touhulle.
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl Ай бұрын
Minua ei kuule naurata yhtään . Mutta minä olen ylpeä näistä tyypeistä jotka nousi tyranniaa vastaan ja pelasti Suomen pahiksilta . siitä tulee hymy naamalle 😃😃😃
@faunijaalanmiehet1194
@faunijaalanmiehet1194 2 жыл бұрын
Hyvää raportointia jälleen kerran! On kyllä kysyttävä mitä ihmettä jengi ajattelee, mutta aina meitä on moneen junaan.
@Aq7
@Aq7 2 жыл бұрын
Hieno video. Nämä on hienoa ajankuvaa nyt ja tulevaisuudessa. Olisi enempikin mielellään kuullut ajatuksiasi yhteiskunnan jakaantumisesta. Siltähän se tuntuu, mutta onko oikeasti näin, vai ovatko vain ääripäät menemässä aina kauemmas ja kauemmas toisistaan ja äänekkäimmät ovat esillä.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
Se on musta erittäin kiinnostava kysymys. Mitään vastauksia tai tietoa mulla ei ole, mutta sitä sietäisi tutkia lisää.
@SauraXx
@SauraXx 2 жыл бұрын
Kyllähän mielenosoitukset tulee lisääntymään, koska jossain kohti kamelin selkä katkeaa. Jossain vaiheessa päättävällä tasolla täytyy ymmärtää, että loputon verojen ym. korotus ei ole oikea tie, koska Suomi on muutakin kuin kehä3 sisäpuoli. Tämä nyt lähinnä tuohon polttoaineasiaan, mutta se koskee myös niitä, jotka vaikkapa kävelevät joka paikkaan. Ruoan hinta on jo selkeästi noussut ja tulee nousemaan tällä menolla lisää samoin kuin kaikki muu mitä maanteitse kuljetetaan kuluttajien saataville.
@Jyryp
@Jyryp 2 жыл бұрын
Kannattaa ottaa myös huomioon, että ruuan hinta, bensiinin hinta, sähkön hinta ja inflaatio on suurimmassa osassa maailmassa tällä hetkellä ongelma, ei vain suomen sisäinen ongelma
@anni9666
@anni9666 2 жыл бұрын
@@Jyryp Tämäpä.
@heidi315
@heidi315 2 жыл бұрын
Kiitos! Näin ku valtamedia uutisoisi, puolueettomasti, raportoiden sen mitä oikeasti tapahtuu. Kiitos!
@LasuG
@LasuG 2 жыл бұрын
Jaakko on Ylen toimittaja.
@VmKobudo
@VmKobudo 2 жыл бұрын
oon iloinen ainakin siintä, ettei täällä suomessa ylipääntänsä mielenosoituksissa aleta rähisemään ja mellakoimaan, toisin kuten vaikkapa keski-euroopassa tai jenkeissä missä lähtee homma käsistä ja mellakkapoliiseja kohtaan toteutetaan mitä käsittämättömimpiä väkivallantekoja.
@FORRESTtheunoriginal
@FORRESTtheunoriginal 2 жыл бұрын
yllättäen kun joku toimittaja edes vähän antaa porkkanaa tolle sekoilulle niin heti ollaan "puolueettomia" ja "objektiivisia".
@sampoheiskanen5588
@sampoheiskanen5588 2 жыл бұрын
Ehdottomasti yksi suomen kaikkein aikojen kovimmista journalistiteista.. Kiitos keso❤️
@WespaVesaAijala
@WespaVesaAijala 2 жыл бұрын
Sen verran haluaisin vielä lisätä, että tää tapahtuma kesti useampia päiviä. Osa lähti ekan päivän jälkeen pois ja tuli seuraavana päivänä uudestaan jne. Ainakin viikon on siellä tapahtumat jatkuneet, en tiedä mikä tilanne on nyt. Kävin myös itse paikanpäällä perjantaina ja meininki oli sydämellinen, oli hienoa nähdä miten kansa on heräämässä. :)
@scrufi1820
@scrufi1820 2 жыл бұрын
Olipa viihdyttävä video! Kiitos jaakko
@Zzannez
@Zzannez 2 жыл бұрын
Ajattelin että näin lyhyellä aikataululla olisi max 10 min video tulossa, mut tulikin huikeat 36!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
On itse asiassa usein helpompaa tehdä pidempää kuin lyhyttä videota. Lyhyessä asiat pitää tulla ilmaistuksi, mutta joutuu kauheasti painimaan tiivistyksen suhteen ja se on aikaa vievää. Tämmöinen 40-minuuttinen on mielestäni aika selkeä paketti.
@Zzannez
@Zzannez 2 жыл бұрын
@@JaakkoKesoYle Okei, mielenkiintosta. Ajattelin vain, että mitä pitempi video, niin sitä enemmän aikaa vie editointi, laadun tarkastelu ja vastaavat hommat.
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
@@Zzannez no siis kyllä sekin pitää paikkansa. Monisyinen homma.
@henriahvonen916
@henriahvonen916 2 жыл бұрын
Jaakko Keso on suomalaisen journalismin G. O. A. T.!
@deaonja7928
@deaonja7928 2 жыл бұрын
Alkuunhan noilla ei ollu haluna laskee bensan hintaa. Toi ei vaan saanu kannatusta alkuun, joten lopulta ne lisäs bensan hinnan mukaan osin vahingossa. Näin saatiin sitten porukka kiinnostuu :D
@kke
@kke 2 жыл бұрын
Jep, sama tehtiin kuukautta aiemmin, mielenosoitus lasten oikeuksien puolesta olikin oikeasti koronamielenosoitus, lasten oikeuksilla kosiskeltiin osallistujia.
@Two5.
@Two5. 2 жыл бұрын
Mainio video. Kaikki kanavan videot ylipäätään tosi kiinnostavia.
@MustaNakk
@MustaNakk 2 жыл бұрын
Aivan loistava video jälleen kerran, arvostan puoluettomuuttasi yli kaiken ja toivon että tulevat suomalaiset journalistin alut ottavat mallia sinusta!
@Ville860
@Ville860 2 жыл бұрын
Jaakko tuo seuraavan sukupolven Hannu Karpo, tästä mä tykkään jatka samaan malliin !
@lioncave771
@lioncave771 2 жыл бұрын
"No kahren viikon evähät oh" 😆
@jerehyvonen150
@jerehyvonen150 2 жыл бұрын
Sinulla on hieno tapa tehdä journalismia.
@martinm9301
@martinm9301 2 жыл бұрын
Hyvä video Jaakko, jatka samaan malliin!
@anssitee
@anssitee 2 жыл бұрын
Hyvä katsaus, kuten aina, kiitos. Suht objektiivisena pysyit, vaikka välillä oli varmasti vaikeeta. Palautteena tällainen kevyt: tuo koliseva taustabiitti häiritsi ainakin omissa luureissa videoon keskittymistä.
@r3dical1
@r3dical1 5 ай бұрын
klaus schwab "YOU WILL OWN NOTHING AND BE HAPPY"
@wdvnge
@wdvnge 2 жыл бұрын
Laadukasta journalismia jälleen. Sunkaltaisia ei oo montaa siellä teidän talossa tbh.
@bullsfan6965
@bullsfan6965 2 жыл бұрын
Yle voisi liian suuresta budjetistaan antaa sopivan siivun Jaakolle joka oikeasti tekee mielenkiintoista journalismia.
@zdqqq7098
@zdqqq7098 2 жыл бұрын
Todella hyvä video!!!
@ondexb
@ondexb 2 жыл бұрын
Jälleen kerran hyvää sisältöä
@agilitas8859
@agilitas8859 2 жыл бұрын
Jaakko keso, kaveri kuka journalistina kertoo asian kun asian, neutraalisesta ja puoluettomasta näkökulmasta. Älä koskaan myy ittees tai mitä sä edustat Jaakko, koska tätä menoa susta tulee suomen Joe Rogan :) Helvetin hyvää settiä niinkuin aina.
@aholanjuha
@aholanjuha 2 жыл бұрын
Joe Rogan on sielunsa myynyt satanisti :D
@frankmaca5104
@frankmaca5104 2 жыл бұрын
Jaska tekee ihan hyvää kontsaa mutta tosta puolueettomuudesta tuli mieleen se elokapinan mielenilmaus ja Jaskan siitä tekemä doķkari, oli aika kaukana puolueettomuudesta. Tais Jaskan meisseli värähtää kun lateli elokapinan johtohahmosta ylistyssanoja😄
@MHjuutube
@MHjuutube 2 жыл бұрын
Tykkäsin, mutta pitiki ottaa peukku pois, ku Jaakkoa verrattiin johonkin Luciferille sielunsa myyneeseen Joe Roganiin.
@agilitas8859
@agilitas8859 2 жыл бұрын
@@aholanjuha todiste aineistoa tästä? En oikeen purematta niele :D
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
@@frankmaca5104 hahhah sä tulkitsit sen väärin. Ei mulla henkilökohtaisesti meisseli värähtele, mutta objektiivisesti Antonilla on paljon piirteitä, jotka ovat tyypillisen karismaattisen johtajan piirteitä.
@leevi6498
@leevi6498 2 жыл бұрын
Convoy finland koostui juuri niistä ihmisistä jotka kritisoi elokapinaa, mutta teki kuitenkin itse samalla tavalla? Minkä takia nyt oli oikeutettua mennä kapinoimaan oman aatteen puolesta mutta kesällä ei?
@nollatoleranssi9177
@nollatoleranssi9177 2 жыл бұрын
Idea on täysin erilaisempi. Pitää miettiä mitkä syyt ajoivat Kanadassa tilanteeseen. Löytyy suomalaisen rekkakuskien haastattelu.
@leevi6498
@leevi6498 2 жыл бұрын
@@nollatoleranssi9177 Mutta toteutus täysin sama? Mennään keskellä mannerheimin tietä osoittamaan mieltä
@nollatoleranssi9177
@nollatoleranssi9177 2 жыл бұрын
@@leevi6498 Freedom Convoy Finland oli oma projekti. Suomessa tuo oli huomion herätyskampanja näihin asioihin. Osittain siihen kait otettiin muitakin tavoitteita. Tien sulkeminen taisi liittyä enemmän siihen "kun hekin niin mekin".
@jtf1585
@jtf1585 2 жыл бұрын
Hyvä puolueeton raportti! Jaakko Keson tuotanto ei petä vieläkään! 👏
@anteroheikkila5089
@anteroheikkila5089 2 жыл бұрын
Kiitos. Hatunnoston arvoista journalismia.
@Lawh
@Lawh 2 жыл бұрын
Hassua miten nää ihmiset tunnistaa siitä miltä ne vaan näyttää siviileinä :D Samat vaatteet, samat ilmeet ja naamat, ja kun suu aukee niin asia on selvä. Ylimielistä, kovaäänistä yksinkertaisuutta.
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl Ай бұрын
Semmoisia tyyppejä tarvitaan eduskuntaan 😃😃😃👍👍👍
@Anonymous-ss6ur
@Anonymous-ss6ur 2 жыл бұрын
Erinomainen video, loistavaa journalismia!
@jukkaholopainen5410
@jukkaholopainen5410 2 жыл бұрын
Melko urpoa jengiä..onneks kaikki ei mahdu samaan junaan☺️
@Evilcoin
@Evilcoin 2 жыл бұрын
Tee video project veritaksen paljastuksista liittyen rokotteisiin ja rokotefirmoihin
@jermu8706
@jermu8706 2 жыл бұрын
Harmi kun nää oli hyvällä asialla ja idiootit pilasivat senkin ryyppäämisellä. Kiitos Jaakko puoleettomasta raportoinnista, ehdottomasti suomen paras journalisti.
@Joel07cs2
@Joel07cs2 2 жыл бұрын
hyvä video :) jatka samaan malliin
@jamppadd
@jamppadd 2 жыл бұрын
Upee puolueeton video 🙏🙏
@heidi3307
@heidi3307 2 жыл бұрын
Mielenkiintoinen dokumentti!
@zeikki794
@zeikki794 2 жыл бұрын
Kiitos tästä videosta 👏
@inotaarto8719
@inotaarto8719 2 жыл бұрын
Mitäs jos sarvea soittava rouva on oikeassa? Osaanko maallikkona sanoa?
@RainFor3st
@RainFor3st 2 жыл бұрын
Puoleen väliin asti sai katsoa ennen kuin kuvattiin muitakin kun puliukkoja. Tämä video ei ole aivan täysin puolueeton mielestäni. Hyvä kuitenkin, että aiheesta herää keskustelua.
@sokay.
@sokay. 2 жыл бұрын
mikään ei ole täysin puolueetonta. tämä kumminkin on todella lähellä sitä
@sokay.
@sokay. 2 жыл бұрын
31:26 "ei me aiheuteta mitään" mihin jäi Mannerheimintiellä oleminen ja autojen estäminen?
@topiheimola69
@topiheimola69 2 жыл бұрын
Miksei suomalaisissa videoissa oo koskaan keskustelua aiheesta videon kommenteissa, vaan 98% kommenteista on luokkaa "hyvä video oot paras xoxo"
@tuomasleinonen9459
@tuomasleinonen9459 2 жыл бұрын
Heitä aihe niin kahtoo mihin asia män
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl
@mnbvcxzlkjhgfdsapoiuytre-pm9wl Ай бұрын
Jotkut suomalaiset ei ole niin kehittyneitä että niiden kanssa voi puhua järkevästi .
@YourOrava
@YourOrava 2 жыл бұрын
Mahtavaa kontenttia kuten aina!
@Malek1th
@Malek1th 2 жыл бұрын
Oon sitä mieltä, että ihmisten tulisi saada osoittaa mieltään, kunhan siinä ei vahingoiteta ketään. Vaikka en ole mikään convoyn kannattaja, se toi kyllä ajatukisa asioista, jotka ovat vain faktoja, ja niihin tarvitaan korjauksia ja ratkaisuja. Itseäni kuyitenkin nauratti convoyssa se, että varmasti iso osa siitä porukasta oli kritisoimassa ja huutelemassa Elokapinalle, että ne rikkoo lakia ja ei saisi tukkia teitä jne. Mutta nyt itse ovat seisoskelemassa ja tukkimassa katuja... Missä se Sebu oli kun häntä tarvittiin?
@terpimopo8313
@terpimopo8313 2 жыл бұрын
No tota kyllähä toi joku perse oli sanonu et mennää takas sinne torille ja näähä eiollu ku viikolopu mut tossa bensa vero ois helvetihyvä laskee
@Anesthesiatrip
@Anesthesiatrip Жыл бұрын
Hätkähdin ku katon tätä videoo just ja meikön vanha FB avatar näky tuol Convoy-ryhmän jäsenten rivissö 😅 liityin silloin aikanaa tuonne ihan vaan nauraakseni noille oudoille postauksille mitä siellä oli, hyvää viihdettä 😁 veikkaan et siksi siel oli noin paljon porukkaa, varmasti isohko osa oli siellä ns. huvin vuoksi.
@klegolas4088
@klegolas4088 2 жыл бұрын
Arvasin että tästä aiheesta tulee video. Hyvää journalismia taas kerran!
@joereigen8119
@joereigen8119 2 жыл бұрын
Loistava video! Tuohon bensan hinnan nostoon vielä sen verran että miten voidaan luulla että bensan hinnan nosto auttaa ilmastonmuutokseen mitenkään kun ne jotka sitä bensaa tarvitsevat tulevat ostamaan sitä joka tapauksessa. Ainut asia mitä bensan hinnan nostamisella saavutetaan on rehellisten ihmisten lompakoiden keveneminen.
@habah
@habah 2 жыл бұрын
naureskelin vähän tälle jengille aiemmin, mut en enää, eihän suurimmassa osassa näistäkään ihmisistä ole mitään naurettavaa, vaan heitä yhdistää yhteinen huoli.
@haskapaska
@haskapaska 2 жыл бұрын
4.2 oli tosiaan vähän toisenlaiset huolet kuin 20.2 aamu-uutisten jälkeen....
@Miksuuzz
@Miksuuzz 2 жыл бұрын
ideana hyvä mutta toteutuksena huono. toki on vaikeaa isoja ihmismassoja kontrolloida mutta silti hyvin epämääräistä eikä kellään tuntunut olevan hajua mitä täällä tehdään.
@anasalminen5547
@anasalminen5547 2 жыл бұрын
Hyvä video 👍
@ajp4614
@ajp4614 2 жыл бұрын
Oli kyllä todella hyviä pointteja muutamilta haastateltavilta.
@zakker111
@zakker111 2 жыл бұрын
Täs mitä mietin nii tää voi olla moderni tapa mielenosottaa, kasaa possee yleseen hälinään kadulle pitä siel pienimuotoset kansanjuhlat, ku et tekis jonkun marssin läpi kaduilla millon kyttien on helppo blokkia ja sumputtaa possee. Tää on iha hyvä oppimis väline miten voi miekkarit pitää ku pitää yllä vähän yleistä kaaosta kun saa tarpeeks porukkaa. Myöskin tosta huomaa et posse on varmaa ylesesti ottaen ekaa kertaa tollases tapahtumassa ja kytätkään ei tehny mitää ylilyöntejä.
@haskapaska
@haskapaska 2 жыл бұрын
Suomalainen mielenosoitus: Hyvä syy ryypätä
@KapteeniRS
@KapteeniRS 2 жыл бұрын
Helvetin hyvä video, tuleva Hannu Karpo!
@kimraisanen
@kimraisanen 2 жыл бұрын
Nättiä Jaakko!
@ristoreipas21
@ristoreipas21 10 ай бұрын
Aiotko käydä tänä vuonna katsomassa meininkiä? jos nää saaa jotain aikaiseksi
@Alistajaupseeri
@Alistajaupseeri 2 жыл бұрын
Valemedian kommari teki jälleen upeaa työtä! Hatunnosto Jakelle!
@JaakkoKesoYle
@JaakkoKesoYle 2 жыл бұрын
Kiitos toveri
Vietin viikon graffitimaalareiden kanssa
43:37
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 363 М.
Matkustin avustuskuljetuksen mukana Ukrainan rajalle
47:07
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 102 М.
Арыстанның айқасы, Тәуіржанның шайқасы!
25:51
QosLike / ҚосЛайк / Косылайық
Рет қаралды 689 М.
Quando eu quero Sushi (sem desperdiçar) 🍣
00:26
Los Wagners
Рет қаралды 14 МЛН
How many people are in the changing room? #devil #lilith #funny #shorts
00:39
I made a research trip to the Chinese internet
36:34
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 115 М.
Why is Finland's immigration policy not working?
30:18
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 98 М.
PYRY VANKILASSA?! - MILLAISTA ON LUKKOJEN TAKANA?!
13:58
Yle Mix – uutisia lapsille
Рет қаралды 33 М.
Tapasin kaupungin puhutuimman graffitimaalarin
48:00
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 269 М.
Jaakko Keso - Ihminen miljoonavideoiden takana
46:58
Mikä keissi? – Yle Kioski
Рет қаралды 80 М.
Perjantai-dokkari: Altti päätyi keskiluokasta kadulle Fuengirolassa
11:23
Yle Perjantai-dokkarit
Рет қаралды 170 М.
Löysin kodittoman naapurini jälleen - Jaakko Keso
15:05
Yle Kioski JOURNAL
Рет қаралды 274 М.
Olin 24 tuntia karaokebaarissa ja haastattelin ihmisiä koronasta
29:43
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 100 М.
Tämän takia suomalaiset juovat alkoholia
17:22
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 339 М.
Suomalaisen meemilegendan jäljillä
25:42
Jaakko Keso – Yle Kioski
Рет қаралды 220 М.
Арыстанның айқасы, Тәуіржанның шайқасы!
25:51
QosLike / ҚосЛайк / Косылайық
Рет қаралды 689 М.