Itselleni tasavertaisuus sekä vuosi '97 on iso osa elämää, enkä ikinä voisi kuvitella eläväni ilman niitä. En malta odottaa kun vuosien päästä lapsenlapseni saavat polvellani katsoa VHS-kasetille nauhoitettua GP 1997 kilpailua raejuustoa nauttien. Illalla voimme ennen nukkumaan menoa huutistella 2010- luvun bodareille, ja keskustella tasavertaisuudesta, ja sen vaikutuksesta koko kehonrakennus kulttuuriin. Markon ansiosta näen tulevaisuuteni taas merkityksellisenä.
@anasalminen55474 жыл бұрын
Aivan mahtavaa kiitos Mike ja Marko, 👌
@mikkolehto39404 жыл бұрын
Kiitos! Tätä on odotettu! Mielestäni Mike on ainoa ja oikea haastattelemaan Markoa. Suorat miehet juttelee niin siitä ei voi tulla muuta kuin hyvää.
@RockerFinland4 жыл бұрын
@@mr.a109 Mielipide-eroja. Omaan makuun Mikellä oli aivan ylivoimaisesti paras versio Maken haastattelusta ja sehän on aivan mahtava juttu, että eri tunnetiloja näkyy haastattelussa - Eri mieltäkin on välillä hyvä olla haastateltavan kanssa (toki jokainen Makeen kohdistunut haastattelu on aina kultaa eli kaikki on omaan makuun olleet hyviä). Esimerkiksi Nyyssölän Mika on aivan mahtava tyyppi eikä ole mitään vastaan, mutta itse koin, että Make ei meinannut saada suunvuoroa heidän haastattelussaan. Itse pidän siitä, että Mike on aina suora haastatteluissaan eikä turhia kainostele - Antaa enemmän kuuntelijalle. + Kun huomioidaan vieläpä bonuksena päälle Miken välineistö, niin miellyttävää radiotasoista äänenlaatua ja hyvä kuva - On etuoikeus saada tällaista laatua ilmaiseksi.
@RockerFinland4 жыл бұрын
Aivan törkeän hyvä kaksikko! Olisi harras toive, että kuulisi teiltä jatkossakin yhteistä settiä. Tämä oli ehdottomasti kaikkien aikojen oma suosikkini kaikista podcasteista (myös ulkomaalaiset podcastit huomioiden, joita olen myös runsaasti kuluttanut).
@gstavo4 жыл бұрын
Tästä jos jostakin tulee mielenkiintonen! 🤩
@jussivilkkila62744 жыл бұрын
Todella hyvä setti! 👍
@markuskarinen94214 жыл бұрын
Nyt on uskomaton vieras sanat ei riitä kertoo kuin paljon häntä arvostan kiitos Mike videosta t.mekke79!!!)
@lauri2334 жыл бұрын
On kyllä yks parhaista tuokioista mitä ikinä julkastu👍
@hessuheiskanen13404 жыл бұрын
Nyt oli paras setti ikinä. Aivan helvetin hyvä haastattelu/keskustelu kaikenpuolin. Iso peukku ja hatun nosto🤗
@Opetuslapsi4 жыл бұрын
Mahtava pätkä, kiitos Marko ja kiitos Mike! Pyydä Hanssi Fell joskus haastatteluun kanssa.
@VeskuCoo3 жыл бұрын
Marko teki sen mistä muut unelmoi. Marko näytti siltä miltä monet haluaa näyttää. Pakko respectaa markoa ja hänen omistautumistaan tekemiselle. Ei itestä olis koskaan siihen😊
@vhsmies39904 жыл бұрын
Oli ja on mun idoli Marko Savolainen ja USA housut💪👍
@artturiaikas85434 жыл бұрын
Ne oli mielettömän hienot😅
@artturiaikas85434 жыл бұрын
Hiton hyvä podcasti. Kiitos Mike ja Marko! Ootte parhaita!
Olipa hyvä podcast. Hyvä tuo Miken varoittelu tuossa lopulla mahdollisista uhkista. Mikelle isot propsit siitä. 👍 Markolle kaikkea hyvää!
@alexm86714 жыл бұрын
LOISTAVAA settiä oli!
@user-co7ri8ly9g4 жыл бұрын
Tää oli kyllä niin kultaa että lähti painot lentoon salilla pelkistä kylmistä väreistä 💪 Toivotaan et make saa nyt asiat ruotuun 💪
@kakekomuka4 жыл бұрын
Todella hyvää keskustelua!
@jamppa76504 жыл бұрын
Markon tarinaa on kuultu monessa paikkaa, mutta näin tarkkaa ja monipuolista kertomusta ei ole vielä ollut. Tuli paljon uutta.
@shaokhansd21974 жыл бұрын
Nyt oli hyvä pätkä, kiitos Marko ja Mikkeli. 👌
@Sadist86684 жыл бұрын
Tätä on odotettu vuosia! Iso kiitos kavereille!
@lauraharehill91454 жыл бұрын
Aina idoli💪🏻🧡 ja hienoa nähdä Marko hyvinvoivan oloisena. Onnea tulevaan!
@finmenfinmen3 жыл бұрын
Veit jalat suustani👍
@Jupa934 жыл бұрын
Kiitos tästä, tää oli hyvä!
@katselijaFIN4 жыл бұрын
Tuhannet kiitokset Mike ja Marko!
@pertti.k29374 жыл бұрын
Todellinen legenda. Iso rispekti ja kaikkea hyvää Make sulle :)
@McQueenRLZ4 жыл бұрын
Eka formulat ja nyt tää. Hyvä sunnuntai
@tatunyman2424 жыл бұрын
Nyt on kova!
@chihuahuagirlspupaandluma68614 жыл бұрын
Champ!
@rasputinvol27624 жыл бұрын
Hyvä video taas kerran asiamiehiä jaksaa aina kuunnella 👍
@yamieblues5684 жыл бұрын
Olipa leppoisaa ja hyvähenkistä keskustelua, kiitos tästä! ...ja Marko valinnut oikean puolueen :)
@tiekka4233 Жыл бұрын
kelataan tähän päivään =telkkari poweriin
@JU-mc6ub4 жыл бұрын
Oli kyllä täyttä timanttia!
@mitasuomipolttaatanaan8424 жыл бұрын
En tunne Markoa mutta seurannu menoa niin kuin muutkin fanit. Mielenkiintoinen persoona ja ihan hyvä video Maikilta. Toivottavasti supermassa pysyy nykykuosissa ja jaksaa vaikeampinakin aikoina pitää leukaa pystyssä.
@anasalminen55474 жыл бұрын
Erittäin hyvä haastis, hyvä Mke ja Make👍💪💯
@pthenebhm4 жыл бұрын
Hyvää höpinää!! Lisää 👌
@Raipp7984 жыл бұрын
Loistava pätkä 👌💪 Oisko J-P Pulkkisella tai Matti guru Halosella mitään annettavaa podcastiin? Näitä "kulta-ajan" herroja ois ehkä kiva kuulla. Historiaa ja nykypäivää. Vai onko jo tehty... Ei jokaista tullu tsiigattuu.
@markomarko93144 жыл бұрын
Savolainen for President💪🇫🇮
@horttokaalo88 Жыл бұрын
Ei koskaan enää. Aiheuttaa tämä kaveri melkoista myötähäpeää kun katsoo hänen tilannettaan helmikuussa 2023. Taitaa olla melko hölmö kaveri kyseessä
@Lisaarautaarajalle6 ай бұрын
Niin en mitenkää puolustele Markoa,mutta ei se taida ihan niin yksinkertasta olla jos on riippuvuus. Sullaki varmaa jotai asioita mitä toiset ei ymmärrä
@Lisaarautaarajalle6 ай бұрын
Tarkotan sitä että kaikilla on omat valuvikansa, ja se että jotain dissataan sen takia että mokailee niin kertoo vaa että aika kapee maailmankatsomus
@Raipp7984 жыл бұрын
Tän on pakko olla massiivinen
@mikakauppinen24874 жыл бұрын
Ai vittu mä repesin. ''koskimelonta''
@Manki382 Жыл бұрын
Sääli, että videon kuvaushetkestä on Marko tullut alas ja kovaa. Mahollisuudet olis ollut vaikka mihin. Enää ei hirveästi tarvitse varmaan podcasteissä tai muussa mediassa nähdä.
@pakkismike Жыл бұрын
Joo. Harmi
@nikkethegreat4 жыл бұрын
Alatalja: kzbin.info/www/bejne/epKxXoyKp7mNhZI
@Patton9Oswald4 жыл бұрын
Tää on tosi hyvä!
@Waltzu834 жыл бұрын
Muuten hyvä mutta skl kisojen ennakkopuintia ois ollu kiva kuulla👍 Ennakkosuosikkeja, mielipiteitä yms..
@SuomiLeijona4 жыл бұрын
Kyllähän oli jämerä haastattelu, asia miähiä💪
@soltttu4 жыл бұрын
Oli hyvä podcasti. Kiitos!
@sakari10304 жыл бұрын
Pitää sanoa että bodaus on tosi rankka laji,kiitos mike tästä dokkarista.
@MeditationMindless2 жыл бұрын
Maailman kovin laji
@Tarkenee Жыл бұрын
Millon Savolaisen kans haastattelu, että kuinka taas kerran kaikki meni päin helvettiä? Ei maha ukko nähä joulua enää tänä vuonna
@pakkismike Жыл бұрын
Ei sen kanssa enää valitettavasti varmaan juttua tuu
@vhgkmj Жыл бұрын
mite sil nykyää menee sit ku en oo perehtyny nykytilanteesee
@pakkismike Жыл бұрын
Ei hyvin
@JuhaniPaasikangas3 жыл бұрын
Hyvä haastattelu. Hyvällä tavalla haastateltavan haastamista.
@pomppaduusequel28394 жыл бұрын
Jokojoko! Popparit valmiina =)
@flurry70374 жыл бұрын
oisko Vainion Arto joku kerta? :)
@TontsaPoika4 жыл бұрын
Tossa yks juttu vähän outoa... Väittää että se ei vaadi totaallista omistautumista lajille. Mutta meillä ei taida olla markon jälkeen ollu yhtä omistautuvaa henkilöä. Eikä yhtä hyvällä tasolla ollutta henkilöä
@mastodon7814 жыл бұрын
@@pakkismike Onko Sihvonen Savolaisen tasolla? Omasta mielestäni ei kyllä ole. Se jokin puuttuu. Onko se sitten rakenne, mittasuhteet vai mikä...
@TontsaPoika4 жыл бұрын
Tosiaan "tasolla" en tarkoittanut mitä on voittanut. Tottakai sihvonen on omassa painoluokassaan voittanut kaiken. Ja nyt ilmeisesti ollaan raskaaseen matkalla? Joka tapauksessa tarkoitin tuolla että ihmiset eivät tunnu ymmärtävän tuota markon ideaa tuossa Reeni - Syöminen - nukkuminen comboa.
@sowhatitsjustme4 жыл бұрын
Jumala rakastaa teitä☺️ Herra Jeesus sovitti syntimme ristin kuolemallaan ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Jos katuen käännymme paheistamme, eli synnistä parannus ja luottaen uskomme Herraan Jeesukseen, voimme Jumalan armosta pelastua 🙂 kadotus tuomiolta, ikuiseen elämään.
@warchimp98214 жыл бұрын
😂
@decent20344 жыл бұрын
Kiitos olis kyllä taas kivaa kuunneltavaa !
@jani14774 жыл бұрын
Hieno pätkä 👍
@teknoaija1762 Жыл бұрын
93 kaikkien aikojen löysin mestari!
@penkkiukko4971 Жыл бұрын
Mikellä kunnon tumppu💪💪
@pikkuGH4 жыл бұрын
Todellakin hyvää juttua!
@samulilaine5Ай бұрын
Ei kai marko vaan oo douppi touhuissa taas?
@albert_skin3 күн бұрын
Marko mahtaa olla puhtaasi pirihommissa. Nipahtanut täsyin, valitettavasti.
@penatsennaa76084 ай бұрын
Onko hyvät massat nyt?
@ainiijuu4 жыл бұрын
Sattuukohan lihaskiinnityskohdan totaalirepeytymisiä usein innokkaille aloittelijoille, tyyliin penkkiennätysyritys 100kg?
@veetimarjamaki71784 жыл бұрын
Hyvä jakso, oliskohan mahdollista saada Vertti vieraaksi taas pitkästä aikaa? 👌
@kaserfCSGO2 жыл бұрын
Vieläkö jossain on nähtävillä niitä Supermass The Return pätkän stillejä?
Mike ja make ja mä mekke kaikki legendat alkaa m kirjaimella maradona.messi.metallica.Madonna.mayweather.mcregor.mike tyson.michael jordan.muhamed ali.elon musk.mikä Häkkinen ....😂😂😂😂😂😂😉😂
@jussi89144 жыл бұрын
Toi oli Mikelta loistava heitto 51:25 et jos sä rupeet lyömään judokaa 😂😂😂
@Semi3216543 жыл бұрын
any english subs pls? :)
@Joonatan752 жыл бұрын
Toivottavasti Marko pääsee edsukuntaan! Fiksu äijä ja elämän kokemustakin on tarpeeksi.
@dinosteri4 жыл бұрын
Marko, älä kuitenkaan lähde maantiepyöräilyn SM-kisaan! :)
@Luiki-o2v Жыл бұрын
MarkoS voisI ottaa mallia kuinka transgene- maanviljelijä Minna-Maria /Markku-Pekka Antikainen 59v. oli näyttelyesineenä avajaisissa ja taitoluisteluliitto teki maineitsemurhan.Lisää Ytubessa.
@WarmouC4 жыл бұрын
Jumalauta muuten, kuinka perkeleen kuiva Dorian Yates oli. Saatana kovaa lihaa mutta ei näyttäny ''kuivalta/ryvettyneeltä''. Marmoria. Oma lemppari Cutlerin ohella.
@lk-ol3xw Жыл бұрын
Päätä nyt, oliko kuiva vai ei ollut, hiukan kaksjakonen kommentti..
@ziizii5824 жыл бұрын
Mun mielestä olis tosi hienoa jos näihin sais vieraaksi Urheilijoita jotain sm urheilijoita esim vähän joka lajista nuoria ja vanhempia mitkä kertois tavallaan koko uran läpi se olis mun mielest tosi hienoa ja vaihtelua ettei aina bodareita vaan myös niitä muita urheilijoita!
@samukoivisto54944 жыл бұрын
Ei
@onnivainionpaa6264 жыл бұрын
Olisiko joskus Aarre Käpylän kanssa podcastia?
@ilehuttunen9484 жыл бұрын
😎😎
@sisumake4 жыл бұрын
mikä sen kaverin nimi oli jolla hajos polvet kyykyssä?
@nikkethegreat4 жыл бұрын
kzbin.info/www/bejne/h3fGmKWonbyWqqs JP Fux
@weke85784 жыл бұрын
Asiaa👍
@seppostolt90243 жыл бұрын
Kaks narkkaria vauhdissa.
@lilturo Жыл бұрын
Moro Seppo! Eikö surullisessa ja säälittävässä pömppömaha elämässäsi ole muuta sisältöä kuin kommentoida ikäviä juttuja toisten videoihin? Ootko niin heikko, että kun näät kaks isoa ja vahvaa kaveria, niin sun täytyy keksiä jokin ikävä solvaus/kommentti, jotta voisit hyväksyä itsellesi sen faktan, että olet säälittävä ihminen ja ryvet itsesäälin paskassa. Nyt Sepi rauhottuu ja lähtee itse sinne vitun salille ja piät lihavan turpasi kiinni jos ei ole mitään kivaa sanottavaa.
@lilturo Жыл бұрын
@@aguuug5139 En, mutta sapettaa Sepon arvostuksen puute kyseisiä herroja kohtaan. Eikä kikkelin imeminen liity nyt mitenkään mihinkään.. Paitsi ehkä sinun elämääsi?
@MrCastleJohnny4 жыл бұрын
Persuissa liikaa juntteja ja umpikonservatiiveja, että heitä sietäisi äänestää. mielummin Kokoomus.