Rajantakaiset kylämme, Valkjärvi

  Рет қаралды 8,530

Ensio Kettunen

Ensio Kettunen

Күн бұрын

Valkjärvi kuului Muolaan kirkkopitäjään vuodesta 1648 alkaen aina itsenäistymiseen saakka, se tapahtui vuonna 1738. Pitäjän keskellä oli Valkjärvi niminen järvi, jonka rannalle perustettiin kirkonkylä. Lisäksi yksi pitäjän kylistä oli nimeltään Valkeamatka. Pitäjän asukkaat kutsuivat kuntaa Valkiajärveksi. Valkjärvi niminen kylä ja järvi oli myös aiemmin Sakkolan Kasarmialueen pohjoispuolella. Sitä kutsuttiin Sakkolassa ”Venäi Valkjärveksi”. Pitäjän naapurikuntina olivat Vuoksela, Sakkola, Rautu, Kivennapa ja Muolaa. Pitäjässä oli 50 kylää, joista suurimpia kyliä olivat kirkonkylän lisäksi Uosukkala, Nurmijärvi, Vaalimo, Valkeamatka, Siparila, Lemmettylä, Veikkola, Kahkaala, Nirkkola, Kosteala, Kyllästilä, Naumala, Suontaka, Tarpila, Ilmola, Valkeantaka, Puustinlahti ja Sarkola.
Valkjärven pinta-ala oli 400 km2. Vuoden 1939 väestölaskennan mukaan Valkjärvellä oli asukkaita
7 518 henkeä. Pääelinkeinona oli maatalous. Lisäksi kunnassa oli vireää pienteollisuutta. Lahjoitusmaahoveja Valkjärvellä oli aikanaan mm. Veikkolassa, Pähkinämäellä ja Valkeamatkassa. Lahjoitusmaahovien lakkauttamisen jälkeen maat jaettiin talonpojille ja sen jälkeen maatalous kehittyi pitäjässä nopeaan tahtiin. Lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkki pytytettiin Valkjärvelle elokuussa 1937. Valkjärvestä jäi mielikuvaksi upeat mäntykankaat ja useat ennen talvisotaa tehdyt panssarikiviesteet. Videossa olevat valokuvat olen muuttanut värikuviksi kuvankäsittelyohjelmilla.
#Valkjärvi
#Muolaa
#Kivennapa
#Kuolemajärvi
#Pyhäjärvi
#Sakkola
#Vuoksela
#Metsäpirtti
#

Пікірлер: 4
@ensiokettunen
@ensiokettunen Жыл бұрын
Rajantakaiset kylämme sarja on tarkoitus julkaista tammikuuhun 2023 saakka, jolloin kaikki entiset, rajan taakse jääneet suomalaiskylät on käyty läpi. Videoista olen tehnyt jo lähes kaikista kunnista taitaa puuttua enää seitsemän kuntaa näin lokakuussa! Laatokan ja Rajakarjalan kunnissa Olen käynyt kaikissa, mutta Karjalankannaksen kunnista jäi puuttumaan muutamat kunnat, osassa Olen käynyt useita kertoja.
@simp2662
@simp2662 Жыл бұрын
Hieno sarja tämä. Onko tulossa vuorollaan kaikista Karjalan alueen pitäjistä oma jaksonsa? Mielenkiintoista olisi myös nähdä erikoisjaksot osittain luovutetuista, mutta sodan jälkeen jatkaneista kunnista kuten vaikkapa Nuijamaa, unohtamatta myöskään Sallan-Kuusamon alueita ja Petsamoa.
@marianarkun6656
@marianarkun6656 3 күн бұрын
Intresting ❤ hälsning från Gotland. Mamma var fr Karelen
Rajantakaiset kylämme, Rautu
12:29
Ensio Kettunen
Рет қаралды 7 М.
Rajantakaiset kylämme, Kivennapa
17:32
Ensio Kettunen
Рет қаралды 22 М.
小天使和小丑太会演了!#小丑#天使#家庭#搞笑
00:25
家庭搞笑日记
Рет қаралды 33 МЛН
The joker favorite#joker  #shorts
00:15
Untitled Joker
Рет қаралды 30 МЛН
🍉😋 #shorts
00:24
Денис Кукояка
Рет қаралды 3,6 МЛН
Heikki Rantatupa ja vanhat kartat
25:25
Väinöntalo
Рет қаралды 20 М.
Pelkosenniemi ja sen kylät
39:37
Mediapaja Sodankylä
Рет қаралды 59 М.
Rajantakaiset kylämme, Sakkola
11:30
Ensio Kettunen
Рет қаралды 10 М.
Rajantakaiset kylämme, Terijoki
15:16
Ensio Kettunen
Рет қаралды 16 М.
Rajantakaiset kylämme, Räisälä
11:36
Ensio Kettunen
Рет қаралды 8 М.
Kanneljärven pitäjäesittely 20.9.2023
46:35
Karjalan Liitto
Рет қаралды 672
Rajantakaiset karjalaiskylät Repolassa
21:21
Ensio Kettunen
Рет қаралды 11 М.
Rajantakaiset kylämme, Pälkjärvi
14:33
Ensio Kettunen
Рет қаралды 13 М.
小天使和小丑太会演了!#小丑#天使#家庭#搞笑
00:25
家庭搞笑日记
Рет қаралды 33 МЛН