Рет қаралды 18,832
Maailmassa oli 140 miljardööriä vuonna 1987. Nyt vastaava luku on jo 2 755 - miljardöörien määrä on siis lähes 20-kertaistunut reilussa 30 vuodessa. Pelkästään viimeisen vuoden aikana maailma on saanut käsittämättömät tuhat miljardööriä lisää ja vuoden 2021 tahti on Forbesin mukaan ollut yksi uusi miljardööri jokaista 17 tuntia kohden. Voisi kuvitella, että myös vähävaraisten asema olisi parantunut samassa suhteessa, mutta näin ei kuitenkaan ole.
Keskuspankit itse puhuvat tekevänsä työtä tasa-arvoistumisen puolesta, mutta todellisuudessa elvytyspolitiikka on vain ruokkinut eriarvoistumista ja rikkaiden rikastumista entisestään. Massiiviset elvytystoimet ovat kiihdyttäneet omaisuuserien hinnat räjähtävään nousukiitoon, mikä ei ole omiaan kohentamaan vähävaraisten asemaa. Lippo Suomisen sanoin: ”Keskuspankit eivät opi, että narulla ei voi työntää.”
Jaksossa tarkastellaan tuttuun tapaan myös tuoreita markkinatapahtumia. Ruotsalainen Checkin.com tarjoili kaikkien aikojen esimerkin IPO-maniasta, meemiosakkeet tekevät paluuta ja S&P 500 -indeksin inflaatiokorjattu tulostuotto on lasketellut jo pakkasen puolelle. Mitä sijoittajan tulisi ajatella tästä kaikesta? Katso ammattitreidaaja Jukka Lepikön mietteet jaksosta!
Nordnet Traders’ Club on viikoittainen videosarja, jossa seurataan markkinoiden kuumimpia puheenaiheita, analysoidaan mennyttä ja ennakoidaan tulevaa. Seuraamalla sarjaa opit kaiken oleellisen treidausstrategioista, markkinoiden ennakoinnista, kaupankäyntityökaluista jne. Lisäksi perehdymme tekniseen analyysiin, joka oikein käytettynä voi parantaa mahdollisuuksiasi ajoittaa markkinaa ja tehdä oikea-aikaisia ostoja ja myyntejä.
Tärkeää tietoa riskeistä.
Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Ennen kaupankäynnin aloittamista sijoittajan tulee ymmärtää kaupankäyntiin liittyvät riskit ja tuotteeseen liittyvät ehdot. Käydäksesi kauppaa pörssilistatuilla tuotteilla sinun on läpäistävä tietämystesti tai muulla tavoin osoitettava riittävä tietämystaso varmistaaksesi tuotteiden asianmukaisuuden sinulle. Nordnet Markets-tuotteissa ei veloiteta kaupankäyntikuluja yli 100 euron toimeksiannoista. Aktiivinen kaupankäynti tai kaupankäynti pörssilistatuilla tuotteilla sisältää korkea riskin, joka ei sovi kaikille. Sijoitetun pääoman voi menettää kokonaan. Traders’ Club -videoilla esitetyt tuotteet ovat esimerkinomaisesti valittuja. Videot on tehty opetustarkoituksessa. Tässä esitetty ei ole sijoitussuositus.
Nordnet Traders’ Club -video on tehty kaupallisessa yhteistyössä Jukka Lepikön kanssa.
Nordnet eri kanavissa:
Kotisivut: www.nordnet.fi
Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
Facebook: / nordnetsuomi
Twitter: / nordnetfi
KZbin: / nordnetsuomi
Instagram: / nordnetsuomi
Linkedin: / nordnet-bank-ab