Elin 7 Päivää Neurotieteilijän Täydellisellä Aamurutiinilla

  Рет қаралды 46,341

Markus Heinonen

Markus Heinonen

Күн бұрын

Пікірлер: 101
@Rank1n3n
@Rank1n3n Жыл бұрын
Kiitos Markus! Ehdotin sulle tän kaltasta rutiini haastetta joitain kuukausia sitten ja nyt sen toteutit. Itse olin tuolloin juuri lukenut ehkä parhaan rutiinikirjan Atomic Habits ja suosittelen sitä ihan kaikille. Rutiinien ongelma on monelle se, että niitä otetaan kerralla liikaa ja niistä tehdään liian vaikeita lähestyttäväksi, lisäksi niiden hyöty ei näy useinkaan lyhyellä aikavälillä. Lisäisin tähän vielä jonkun verran aina päivässä pohdiskelua ja itsenäistä ajattelua ilman mitään häiriöitä. Varsinkin nuorille jotka ovat koko ajan somelle altistuneita tämä toisi varmuutta elämään. Moni kokee olevansa hukassa, joka voi johtua siitä, ettei omia ajatuksia ja mielipiteitä ole, vaan kaikki on omaksuttu muilta ihmisiltä. Itse havahduin tähän, kun en osannut perustella mielipiteitäni, sillä ne ei ollut omiani. Kaikille keskittymiskyvyn omaaville siis, ei tarvitse filosofisksi ryhtyä, mutta mieti välillä; kuka minä olen, mikä on päämääräni ja miksi. (nämä siis omia näkemyksiäni)
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Atomic Habits on kyllä loistava kirja, jota voin myös suositella kaikille. Pitäisi varmaan itse lukea se taas uudestaan muistutukseksi. Tässä videossa ei niinkään päästy tapojen ja rutiinien tärkeyteen ja muodostamiseen kiinni kunnolla, joten siitä aiheesta saisi varmasti videota vielä tulevaisuudessa👍
@Rank1n3n
@Rank1n3n Жыл бұрын
@@Markusheino Saa varmasti. En tiedä ootko nähny Jyväskylän Jussi Vilkkilän videoita, mutta hän etsii vieraita johonkin podien tyylisiin keskustelu hommiin niin voisit mennä sinne hyvin juttelemaan. 👍
@johannahypponen6270
@johannahypponen6270 Жыл бұрын
Tää oli todella mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu! Iso kiitos tästä sulle🙏❤️🙏
@jotain13
@jotain13 Жыл бұрын
Erittäin hyvää kontenttia voisin sanoa että hyödyllisintä tietoa mitä suomitubesta löytyy, loistavaa duunia💪
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos🙏
@elfenstain
@elfenstain Жыл бұрын
Katson tätä juuri heränneenä kahvikuppi kädessä. Hyvä ajoitus 😂 Hyvä video taas Markus!
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos !😁
@roopej8317
@roopej8317 Жыл бұрын
F
@juhosatti9414
@juhosatti9414 Жыл бұрын
Saa sitä kädessä pitää kunhan ei juo :)
@Gwspr
@Gwspr Жыл бұрын
Mä oon käyttänyt vuosia osaa näistä videossa olevia asioita ja todennut ne itselleni toimiviksi. Nyt viimeisimpänä n.2kk sitten aloin juomaan aamukahvin n.2h vasta heräämisen jälkeen ja lisäämään suolaa juomaveteen koska en sitä ruokaan aina muista laittaa. Puhdasta ruokaa kun syö niin helposti se suola jää sitten pois. Vaikka entisenä urheilijana suolan lisääminen ruokiin on tuttua, niin ylikuntoon päätymisen jälkeen 2021 en ole sitä aina muistanut laittaa koska muistiongelmat tulivat sen myötä. 10 päivän jälkeen aloin huomaamaan vaikutuksen tuon aamukahvin siirtämisen suhteen. Oon aamuisin/aamupäivällä paljon energisempi. Kummasti ne pienet asiat vaikuttaa joskus.😅
@nellakivi3502
@nellakivi3502 Жыл бұрын
Paras hetki viikosta taas! Super mielenkiintoista jälleen👏
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
🫡🫡
@mappolis
@mappolis Жыл бұрын
Tästä inspiroituneena ostan pihalleni kylmävesialtaan (vanha arkkupakastin), jonne voi kastautua aamuisin tai treenin jälkeen. Kiitos!
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Jos mulla on joskus tulevaisuudessa piha, niin hommaan varmasti sellaisen :D
@mappolis
@mappolis Жыл бұрын
Nyt on allas testattu. Oli ihan helv****** kylmää. Mutta olo kastautumisen(60s) jälkeen aivan loistava. Taidan käydä aamulla ennen töitä ja katsoa reaktion virkeyteen päivän aikana.
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
@mappolis No nyt siel on pakko käydä ku semmonen on hommattu 💪😁
@mappolis
@mappolis Жыл бұрын
@@Markusheino jännä nähdä palautuuko nopeammin juoksulenkeistä kun käy ottamassa kylmäaltistusta heti lenkin jälkeen. Kiitos vielä kerran inspiraatiosta!
@pupper5580
@pupper5580 Жыл бұрын
Noni nyt tuli kyllä todella mielenkiintoinen video!
@happymoto9377
@happymoto9377 Жыл бұрын
Hyvä video👍 äijjä kyllä ansaitsis paljon enemmän seuraajia
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos!
@MikeBeachcola
@MikeBeachcola Жыл бұрын
Jälleen kerran nostan hattuani tekemällesi laadukkaalle sisällölle Markus! Good shit! Also, pirun leijja pipo :D
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos!🙌
@rrandom816
@rrandom816 Жыл бұрын
Mielenkiintoinen video, itekkin oon seurannu Hubermanin podcasteja. Tilattu!
@preinik
@preinik Жыл бұрын
Aamupalan ääressä tätä kelpaa katella! Hyvä video jälleen Markus 👍🏻
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos !🙏
@Jari1973
@Jari1973 Жыл бұрын
Kiitos videosta! Mää uskon kyllä ennen niitä tutkimuksia jotka sanoo että kylmä rasittaa 😁 Kahvin juomisen ajankohdalla lienee vähemmän terveellisiä vaikutuksia, kun sillä että ei joisi kahvia ollenkaan 😁
@valtterivalo
@valtterivalo Жыл бұрын
Kylmäaltistuksen pointti taitaa olla lähinnä saada fight or flight -reaktio aikaiseksi kehossa. Näkisin asian itse niin, että on itsestäänselvää että tuo johtaa parempaan vireystilaan aamupäivällä. Tosin siitä, millaisella hinnalla tuo tulee pitkällä aikavälillä, ei taida olla luotettavaa tutkimustietoa.
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kylmä rasittaa kyllä, mutta se rasitus on terveellistä varsinkin, kun altistuksen tekee fiksusti ja pikkuhiljaa kasvattaen aikaa kylmässä. Kylmäaltistus on ns. treeniä sydän- ja verisuonielimistölle. Se on sitten eri asia onko se rasitus liikaa ensimmäisenä aamulla :D
@niko8208
@niko8208 Жыл бұрын
Hyvin tuotettu video! Näissä pysyy aina mielenkiinto alusta loppuun.
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
🙏
@GeithStar
@GeithStar Жыл бұрын
Kylmäaltistus ja aamukävely sekä syvä keskittyminen, check check check ja todellisuudessa ainut asia, mikä mulla autto koko päivän vireystilaan oli aamukahvin siirto XD sen saa juoda vasta työmaalla ja ai, että on nautinnollista juoda se, sillä samalla se on palkinto (jotenki oon onnistunu assosioimaan sen itselleni näin). Iltapäivällä tai illalla, kun alkaa väsyttää "liian aikaisin" niin se on hyvä aika lähteä treenaamaan tai lepopäivinä silti liikkeelle (esim kirjastoon tms). Tää toimii mulle ja on muotoutunut jo muutamia vuosia sitten tavaksi ihan itsestään 😇
@GeithStar
@GeithStar Жыл бұрын
PS, teet kyllä tosi hyviä videoita ja tykkään niiden rauhallisesta mutta eteenpäinvievästä rytmistä ☺️
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos🙏
@mikkovirtanen9866
@mikkovirtanen9866 Жыл бұрын
Liikuntaa paljon vaativan koirarodun omistajana tulee lähdettyä viimeistään klo 6 aamulla kävelylle vaikka olisi kuumetta ja ulkona pyörremyrsky.
@pupper5580
@pupper5580 Жыл бұрын
Tuossa on kyllä todella hyvä mainos kylmä-altistukselle: Markuksen ilme kylmä-pulahduksen jälkeen!
@shredd5705
@shredd5705 5 ай бұрын
Kävin joskus aikanaan kokonaisen vuoden (miinus kesä tietty) joka hemmetin aamu avannossa ennen töitä. Joskus parikymppisenä raivopäänä. Ei helvetti siitä tuli kyl hyvä startti päivään. Harmittaa ettei vanhana enää jaksa tommosta. Vieläkin tulee käytyä mutta ei heti herättyä. Silloin tosin oli myös se, että asu vanhempien luona joilla oli talo rannassa, että pysty juosta sinne tyyliin suoraan sängystä. Eipä sellasta mahdollisuutta enää edes ihan ole. Tulee silti säännöllisesti käytyä. Laskisin että se on tässäkin ohjelmassa se isoin tekijä, vaikkakin haastavin
@Markusheino
@Markusheino 5 ай бұрын
Joo ihan selkeästi se isoin tekijä ja varmaan ainoa, millä oikeasti merkitystä loppupeleissä.
@joonaskinnunen6870
@joonaskinnunen6870 Жыл бұрын
Hyvä video taas kerran. Uniongelmista on paljon kokemusta. Kun aloitin crossfitin kävi kroppa kierroksilla illalla. Eikä uni siten tullut. Aikanaan(ennen lapsia) kävin aamuisin juoksemassa. Siitä sai ison boostin, varsinkin aamupäivään, ja illalla ei tarvinnut unta houkutella. Täytyy odotella, että lapset kasvaa, ja voi aloittaa taas CF-aamutreenin ja lisätä sen päälle kylmäsuihkun. Kanavalla on ollut paljon treenihaasteita, mutta itse tykkään näistä elämäntapahaasteista, ja toki, CF-kisoja on siisti seurata! Milloin seuraavat kisat?
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos! Näitä elämäntapahaasteita on kanssa hauska tehdä, mutta vie yleensä arjessa hieman liikaa aikaa niiden kuvaaminen, että vaikeaa kovin usein tehdä. Seuraavat CF kisat menee varmaan kesälle.
@skiglaaja
@skiglaaja Жыл бұрын
Itsellä menossa 21 päivän aamu-uinti testi. Viikko takana, hyvin mennyt ja tosiaan ainakin herää kunnolla. Täytynee lisätä vedessäoloaikaa, jotta saisi tuon 11min. viikkoon.
@Kovaajo
@Kovaajo Жыл бұрын
Mahtavaa kontenttia taasen! Hyvä Markus 🙏
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
🫡🫡
@LauriEkman
@LauriEkman Жыл бұрын
Ehkä helpoin tapa, ainakin itselle, on ottaa suola kiteinä suoraan suuhun ja nielaista veden kanssa. Ei leviä "pahamaku" koko suuhun.
@shredd5705
@shredd5705 5 ай бұрын
Toi suolahomma vähän arveluttaa. Hyötyä varmasti on, mutta joku 99% suomalaisista miehistä saa jo nyt liikaa suolaa. Ruokaan laitettu + piilosuolat
@Jambojet1
@Jambojet1 Жыл бұрын
Kiinnostavan oloinen kokeilu. Vois itekin koittaa soveltaa ainakin jotain noista metodeista.
@Yourm4n
@Yourm4n Жыл бұрын
Jälleen nousee hattu Markukselle... Mutta mietitään jotain kenellä on perhe ja vuoro työ? Sanotaan että oot vaikka kaupalla töissä? ja työ aika alkaa 6 aikaa. Iltapäivällä tai illalla pitää viedä vaikka lapsia harrastukseen? Näitä voi soveltaa niinkuin sanoit esim. kylmä suihku jne. ja tosiaan suomen talvi tulee niin valo jää todella vähäiseksi. Itse tiedän sen että mulle pitää kyllä lyödä aika paljon pätäkkää käteen että altistan itseni kylmään aamulla. Vaikka tuo mun selkäranka reuma olis tyytyväinen avannost... Mä en kertakaikkiaan pysty. Vilukissa kun on :D
@LauriEkman
@LauriEkman Жыл бұрын
Eihän sen tarvitse olla avanto tai kylmä suihku, voi mennä vaikka kalsarit jalassa pakkaseen hakemaan postia tai viemään roskat tai sinne Hubermanin mainitsemalle kävelylle.
@UncleHam1337
@UncleHam1337 Жыл бұрын
En yllättynyt, että seuraat Andrewia, arvostus pysyy siis tasollaan :D
@mikanykanen2394
@mikanykanen2394 Жыл бұрын
Mahtava video😊
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
🙏🙏
@nicokerkola
@nicokerkola Жыл бұрын
Tässä aletaan pikkuhiljaa olemaan siinä kohdassa, missä kokonaisvaltainen terveys alkaa löytyä
@bread2014
@bread2014 Жыл бұрын
hyvä video markus jatka näitte tekemistä 👍
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
🫡
@miikakellokumpu5573
@miikakellokumpu5573 Жыл бұрын
Olipa hyvä, että testasit tuon niin ei tarvi alkaa muuttamaan aamurutiinia 😅 Jatkan kahvilla ja puurolla 😂 Hieno video taas kerran
@KristiinaK4710
@KristiinaK4710 Жыл бұрын
11min viikossa avantoa 🤔 pitää alkaa lisätä käyntejä ja avannossa olon kestoa 🙂 kiitos hyvästä videosta 🙂
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
🙏🙏 Voi toki olla, että veden lämpötila noissa testeissä ei ole ihan sama kuin perus avanto Suomessa, niin ehkä lyhyempikin aika viikossa saattaisi riittää. Oon ainakin itse huomannut, että on todella iso ero meneekö 1-2 asteiseen järveen tai sitten n. 7-10 asteiseen kylmäaltaaseen.
@johannahypponen6270
@johannahypponen6270 Жыл бұрын
Mahtava video! Lähti kanava tilaukseen heti! 👍😍❤️🙌🥳
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Hienoa ja tervetuloa ! 😊
@VOLAPlayer
@VOLAPlayer Жыл бұрын
Loisravaa sisältöä markus jälleen! Oon pitkää kattonu sun videoita niinsanottuna lurkkaajana. Pakko sanoa että teet todella mahtavaa sisältöä, sekä näytät hyvälle, mutta voitko vaihtaa ihminen hyvä pipoa 🤣 anteeks mut tuo on ihan järkyttävä 🤣🤣🤣
@PauIdenino
@PauIdenino Жыл бұрын
Alfapipo se on
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
JP Morgan on ja pysyy🤩
@markusimpio1906
@markusimpio1906 Жыл бұрын
Tän päällikömpää pipoa ei oo, saispa itellekki jostain tällasen😂
@VOLAPlayer
@VOLAPlayer Жыл бұрын
@@Markusheino ei mitää pidä vaan sitä 😅 muutaman bissen jälkee haluaa aina "parantaa" maailmaa.
@joosemyllys4140
@joosemyllys4140 Жыл бұрын
mitenköhän pitäisi saada aamulla auringonvaloa kun aurinko nousee tyyliin joskus kympiltä
@eppeguitar
@eppeguitar Жыл бұрын
Tällaisia vastaavia aamurutiineja on aika paljon samankaltaisia, mm. 5AM club. Vähän liikaa noihin on survottu kaikkea, ehkä olennaisimmat voisi poimia käyttöön (tässä tapauksessa valo). Yritin vuosi sitten herätä joka aamu 6lta, ja tehdä heti kotisalilla punttitreenin + kylmäsuihku päälle ennen lasten heräämistä. Oli kyllä huikea alku päivään mutta auttamatta olisi vaatinut puoli tuntia lisää lämmittelyä ja paikkojen availua, koska pikkuhiljaa alkoi tulla tenniskyynärpäätä yms. Ps. Onko ollut hyvä paljon parjattu sähkö-Toyota?
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Joo kun on liikaa kerralla, niin helposti jää kaikki pois alkuinnostuksen jälkeen. Toyota on kyllä toiminut erittäin hyvin meille. Käytiin kesällä heittämässä 4500km Norjan reissu eikä mitään ongelmaa sielläkään. Saa nähdä miten käy nyt, kun ensimmäinen talvi edessä sähköauton kanssa.
@tapiorajala1599
@tapiorajala1599 Жыл бұрын
toisaalta, onko iltapäivän hyytymisessä ja vaikka lyhyissä päikkäreissä sinällään mitään vikaa / ongelmaa?
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Päikkärit voi olla loistava tapa jaksamiselle, luovuudelle, yms., jos siihen vaan on mahdollisuus, mutta harvoilla on päivän aikana
@mitahantahanlaittais
@mitahantahanlaittais Жыл бұрын
Tuo kylmäaltistus onnistuu varsin hyvin kylmällä suihkulla. Logistisesti paljon helpompi operaatio, kun avannolle meno.
@hahe412
@hahe412 Жыл бұрын
Ei ole täällä lapissa auringonvaloa kohta pariin kuukauteen ollenkaan:D
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Pitää vissiin hommata joku valonheitin himaan ja kaapit täyteen d-vitamiinia 😅
@Urkuriasd
@Urkuriasd Жыл бұрын
Kiva video taas. On toi selkä kyl upeen näkönen tossa uimaan mennessä 😅Onko tietoo tai arvioo rasvaprosentistas?
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kiitos ! En oo testannut, mutta jos pitää arvioida silmällä, niin ehkä hieman yli 10%
@jari12039
@jari12039 Жыл бұрын
mä väitän että tää on hyvä semmosille jolla ei ole mitään arki rutiinia. siis ei duunia ei koulua ja ei meinaa olla hyvää syytä nousta aamulta sängystä.. mut siis kyl avanto ja kylmät suihkut on todella hyvä..
@youneskuchey7057
@youneskuchey7057 Жыл бұрын
Tätä on odoettu🎉🎉
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
🫡🫡
@youneskuchey7057
@youneskuchey7057 Жыл бұрын
@@Markusheino tää video on Paras tähän mennessä! Jatka samaan malliin💯💯.
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
@@youneskuchey7057 kiitos!🙏
@JohanLahtinen
@JohanLahtinen Жыл бұрын
Tälleen vanhempana, ja opena, tuo aamukävely ja kahvin juomisen siirto on hiukan...haastava😅 Mut vois yrittää ehtiä aamulla kylmään suihkuun ja ehkä se kahvikin odottaa siihen asti että pääsee opehuoneeseen🤔
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Kylmä suihku ei onneks paljoa aikaa vie. Se onkin eri asia haluaako sitä tehdä, mutta se ainakin helpottaa myös kahvin siirtämisessä😁
@Rauno_Repomies
@Rauno_Repomies Жыл бұрын
Joo tuo auringonvalon saaminen ei ole kyllä mahdollista suomessa talvella
@MrKyly
@MrKyly Жыл бұрын
taitais Hubermanilta jäädä omat jutut tekemättä kun vaihdettais ympäristöä.
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Voi olla :D Tosin hän itse sanoo myös, että kylmä ei ole hänelläkään ihan joka päivä käytössä aamulla
@MrKyly
@MrKyly Жыл бұрын
juu niin sanoo mut toi aurinko on hippasen iisimpää ympäristöstä riippuen ja diggaan kyl kaverista, mut toi tyyli on välillä aika raskas miten se esittää asiat. Veikkaan ettei sauno niinku mies :D @@Markusheino
@HannuPulkkinen49
@HannuPulkkinen49 Жыл бұрын
Hard core aamu. Miilainenhan olis kevytversio? Kiitos hyvistä videoista!
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Siitä kun jättää aamu-uinnin pois tai vaihtaa sen kylmään suihkuun, niin muut alkaa olemaan jo aika helppo suorittaa
@tuomo2066
@tuomo2066 Жыл бұрын
Maan mittaus hommiin 27 asteen pakkasessa munia myöten hangessa.
@eskopar
@eskopar Жыл бұрын
Sydänliitto saattais olla sitä mieltä että Suomalaiset saa jo aivan liikaa suolaa ruoista jne. Mikähän Hubermanin suosittelema määrä lie?
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
Huberman suosittelee 1/2 tl eli noin puolet sydänliiton suosittelemasta päivän saantisuosituksesta päivässä
@aarniluoma7208
@aarniluoma7208 Жыл бұрын
Pakko kysyä, mistä noin hienoja J.P. Morgan pipoja saa?😁
@Markusheino
@Markusheino Жыл бұрын
JP Morganilta😁
@juhanimatila3209
@juhanimatila3209 Жыл бұрын
Komee pipo👌😄
@sk8.o990
@sk8.o990 Жыл бұрын
Oisko joskus video siitä että arvostelet jotain pt vatasen tuotteita ja niiden laatua?
@user-ew6cu5mg4u
@user-ew6cu5mg4u Жыл бұрын
Eihän tämmösestä kehtaa ees haaveilla😮‍💨
@roskapostit2609
@roskapostit2609 Жыл бұрын
Kahvi kokonaan pois.
Teinit Jotka Käyttää Sarmeja
12:28
Markus Heinonen
Рет қаралды 61 М.
Treenasin 7 Päivää Kuten Maailman Paras Maratoonari
19:47
Markus Heinonen
Рет қаралды 46 М.
“Don’t stop the chances.”
00:44
ISSEI / いっせい
Рет қаралды 62 МЛН
Правильный подход к детям
00:18
Beatrise
Рет қаралды 11 МЛН
Kävin Hylätyssä Aavelaivassa! (THAIMAA VLOG)
25:15
Lakko
Рет қаралды 100 М.
Mitä Syön Päivässä?
18:29
Markus Heinonen
Рет қаралды 51 М.
Elin Päivän Kuten JÄÄMIES Wim Hof
17:50
Markus Heinonen
Рет қаралды 43 М.
Reagoin Julkkisten Outoihin Treenehin
23:27
Markus Heinonen
Рет қаралды 26 М.
KAIKKI KÄYTTÄÄ STEROIDEJA
18:26
Markus Heinonen
Рет қаралды 110 М.
Parhaat Ja Turhimmat Lisäravinteet Arvosteltu
24:20
Markus Heinonen
Рет қаралды 66 М.
Treenasin Päivän Kuten David Goggins
17:10
Markus Heinonen
Рет қаралды 77 М.
Söin Ja Treenasin Päivän Kuten THE ROCK
11:16
Markus Heinonen
Рет қаралды 93 М.
“Don’t stop the chances.”
00:44
ISSEI / いっせい
Рет қаралды 62 МЛН